Onnistumisia ja pelkotiloja

Tänään pitäisi nousta hevosen selkään 1,5 viikon tauon jälkeen. Ei innosta. Enemmänki ahistaa. Mitä se tällä kertaa keksii? Tuunko taas alas? Pärjäänkö sen kans alkuunkaan? Itsevarmuus on tipotiessään. Voisin vaikka arvata, että pillahdan itkuun heti ensimmäisen ongelman edessä. Onneksi ei tarvitse mennä yksin!

On todella ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta mietin, että jos en pian innostu touhusta, laitanko pillit pussiin ja myyn hevosen? Sen täydellisen ja hienon yksilön, jota en tule saamaan toista? Samalla kuitenkin selailen nettisivuja hyviä kenttäsuojia etsien. Olisihan se kiva startata... Kipastaki on tarkistettu kesän tulevat kisat ja suunnitelma edelleen pyörii mielessä. Toisaalta voisi olla kiva käydä edes kerran jonkun HELPON hevosen selässä. Joka ei tee varmasti yhtään mitään ylimääräistä. Jos saisi itseluottamusta takaisin? Tai ehkä saan sitä jo tänään? Se jää nähtäväksi. Toivottavasti en sotke koko ratsastusta pelkästään miettimällä ja eritoten pelkäämällä liikaa. 

Ylpeä ja onnellinen rohkean hepan omistaja ilta-auringossa, rakas kameran takana. Ihana ilma!

Facen seinälle ilmestyi tänään ensimmäisenä postaus tasan vuoden takaa. Mä istun siinä Topin selässä Sipoon Nikkilän maastoissa naantalin aurinkona ja tekstiki oli jotain maailman onnellisimpaan ratsastajaan viittaavaa. Kotikokki on ottanut kuvan, oltiin siis yhdessä maastokävelyllä. Eikä siitä ole kauaa, kun koin mieletöntä onnellisuuden tunnetta noiden kahden kanssa. En tosin ollut hevosen selässä. Useimmiten Soratien valmennusten jälkeenkin on ollut upea fiilis ja muistan, ku tehtiin ennen joulua se eka vaihto heti kerrasta onnistuneesti. Se fiilis, kun tehtiin jotain täysin utopistista. Mä en mielestäni osaa edelleenkään vaihtaa saati sitte opettaa sitä hevoselle, mutta jotenki Topi vaan nyt osaa vaihtaa. Jopa niin hyvin, että on Leppälän Minnalle tarjonnu vaihtoja aina kun olisi pitänyt suoristua. Toki useimmiten ei niitä puhtaita vaan räpellyksiä. Alkuun oikealta vasemmalle, toissapäivänä myös vasemmalta oikealle. Eilen oli kuulemma päästy siitä eroon.

Ihan yhteistyön alkumetreiltä 2013

Onnistumisia... niitä pitäisi aina kirjoittaa ylös. Oonhan mä jotain toki kirjottanutkin Topin treenipäiväkirjaan ja faceen. Vuosi sitten kävin psyykkisen valmennuksen luennolla ja sieltä tarttui matkaan vinopino apuja ja vinkkejä, joiden vaikutus näkyi jo ensimmäisissä kilpailuissa. Pitäisi muistella vain niitä hyviä onnistumisia ja fiiliksiä ennen suoritusta. Nyt korvien välissä kummittelee jatkuvat tippumiset. Tosi jatkuvat... oonko nyt puolessa vuodessa tippunu 3 kertaa. Viimeset kuukauden välillä. Tuntuu tosi jatkuvilta! Joka toinen päivä on ikävä Topia ja ratsastamista ja joka toinen päivä kauhistelen. Sen oon onneks tajunnu, että mitä vähemmän syön, sitä masentuneempi ja skeptisempi olen. Kuten nyt taas huomasin unohtaneeni aamupalan. Ratsastaja tai kuka hyvänsä urheilija ei saa unohdella syömisiään. Pitääköhän siitäkin laittaa itselleen muistutus puhelimeen? Torkku 2 h välein: "syö" ja tunnin välein "juo". Hehe, kyllä on nykyaikana helppoa, kun mitään ei tarvi muistaa ite. Kohta se pää vaan pehmenee, kun ei tartte käyttää mihkään!

Hyviä muistoja? Ihan ekat viikot voi skipata, koska sain heti kokea pystyynhyppivän ja vastustelevan nuoren. Sitten opin liikuttamaan sitä tarpeeksi. Mutta ekat yhteiset kisat, voi ^_^ Helppo C ja neljäs sija (vihreä rusetti muutaman järjestävän tahon kämmin takia) ja ku juttelin luokan voittaneen tytön kanssa, tyttö kertoi ihmetelleensä, miksi me ollaan niin helpossa luokassa. Näytettiin kuulemma niin paljon paremmilta. Totesin siihen, että ekat yhteiset kisat, 5 v. hevonen eikä juuri kouluaitoja nähnyt. Oliko sillä yksi koulurata takana? Meitä siis tavallaan ihailtiin ja se tuntu kivalta. 

Seuraava vahva onnistumisen fiilis oli niin ikään koulukisoista, puolta vuotta myöhemmin helposta A:sta, eli kahta tasoa ylempää. Ne oliki meidän kolmannet koulukisat. Suoritus sinänsä ei ollut A:n tasoa ja muutamia rikkeitä tuli, mutta Topi väläytti omaa esiintymistahtoaan ja pisti todellakin parastaan sillä radalla. Tulin silmät onnen kyyneleistä sumeina ulos radalta ja tuttu hämmästeli, että eihän se nyt noin huonosti mennyt. No ei niin! Ku ihan sika hyvin! Vaikka oltiinki ihan häntäpäässä ja nipin napin hyväksytyllä tuloksella. Tehtävät tehtiin ongelmitta, mutta kokoamisaste oli vielä siellä B:ssä ja maata viistäen liikku jalat. Mutta Topi väläytteli <3

Ylhäältä noi esteet näyttää pieniltä. Ks. linkki!

Sitten voidaanki hypätä harjoitusmaastoestekisoihin kankaanpäässä vuoden tutustumisen jälkeen. Maneesikisat ja kauheen isoja esteitä, mutta päästiin maaliin (pienellä avustuksella) ja saatiin sininen rusetti. Oltiin neljästä ratsukosta toinen, jonka suoritusta ei hylätty :D Voittajaki hämmästeli voittoaan, koska niilläki tuli kielto radalta. Meidän kompastukseksi tuli kapea kaivo kaarteessa, koska en uskaltanut ratsastaa siihen. Kaikki muut kamaluudet mentiin lentämällä ja silloin aloin luottaa hevoseen ja siihen, että joskus mentäisiin kenttää. Se hyppää mitä vaan, kun sille sanoo, että hyppää. (myös läpi, mutta tässähän ei nyt pitänyt niitä negatiivisia?) Linkki kisan fb-sivulle tässä. Siellä on yksittäiset kuvat kaikista esteistä. Osa oli tuttarin esteitä, ihan kaikkia ei hypätty.

Viimeisimpiä onnistumisia on ollu ne vaihdot. Toisaalta Pantsun treeneissä ollaan päästy hyppäämään isompia esteitä ja se on ollut mahtavaa, vaikka onki pelottanu. Muistan ekan Pantsun treenin jälkeen kertoneeni, että oli ristiriitaset fiilikset valmennuksesta: ihan kamalaa ja kamalan ihanaa! Oli niin vaikeita juttuja, mutta ihan mielettömiä onnistumisia. Sain Topin mm. kokoamaan laukkaansa ihan käsittämättömällä tavalla, mihin en ois uskonu pystyväni vielä pitkään aikaan. No en ollut vaan yrittänyt tarpeeksi. Haha, kerrran Pantsun treenissä meiltä tippu suitset alkuverkan jälkeen, kun SEISTIIN ringissä kuulemassa ohjeita. Topia ärsytti korvahuppu ja se ravisti sen pois. Mä vaan nauroin, että huppu lens. Vastapäinen ratsastaja lähes kiljas, että apua, siltä lähti suitset. Nauru loppu lyhyeen ja tuli kiire alas. Kiltisti se siinä seiso, kunnes sain räpellettyä varusteet takas päälle. Kiristin vähän leukaremmiä, ettei sama toistuisi ainakaan ihan heti. Se treeni ei ollu niin onnistunut, joten ei siitä sen enempää.

Klippi videosta aluevalmennuksesta peuramaalta talvella 2014