valoa tunnelin päässä

Syvä pitkä onnellinen huokaus silmät kiinni ja kaiken kertova hymy naamalla. En ole aikoihin hymyillyt niin leveästi kuin tänään. Mutta palataan ensin vähän taaksepäin niin ei jää olennaiset (mun mielestä olennaiset) kertomatta.

Justus

Viime viikon klinikkareissun jälkeen olin ahdistunut ja itkuinen. Joka päivä Topi söi huonommin ja huonommin ja näytti huonommalta ja huonommalta. Sunnuntaina, kun muuttopäivä koitti, sen ruokakupista löytyy yli litra väkirehuja. Käytännössä melkein kaikki oli syömättä. Heinää oli menny enää kilo tai pari. Samalla se kuitenkin vaikutti viihtyvän laumassa muiden kanssa laitumella. Juoksutti vanhuksia ja säntäili ponin kanssa. Tai ehkä luen sitä vielä väärin? Kävelin tunnin laitumella etsien tippunutta buutsia lauantaina ja seurailin hevosten menoa. Muita juoksuttanut parivaljakko seuraili sivusta, kun Topi ja poni pisti ranttaliksi. Tämä sivusta seuraava pari kävi vähän väliä moikkaamassa mua (siitä kuvat, tunkivat vähän lähelle :D ). Hetken säntäilyn ja vanhusten juoksuttamisen jälkeen Topikin asettui syömään ja malttoi tervehtiä mua. Poni vahtas portilla melkein puoli tuntia, että joku hakisi pois, kunnes rauhoitttui syömään. Pahispari siirty vaivihkaa lähemmäs ponia syömään ja siinä ne kolme söi toisella puolella laidunta. Hetken päästä Topi hoksas tilanteen ja marssi samantien pahisparin ja ponin väliin. Rauhallisesti, mutta määrätietosesti. Jepjep. Siinäpä se. Ei hyvä. Miksi sen pitää tunkea sinne väliin? Vahtii? Suojelee? Mustis? What?! Olis vaan jatkanu syömistä niiden "vanhusten" kanssa.

Pöpi

Jotenkin jännästi sitä myös itse unohtaa katsoa oman vointinsa perään just sillon, ku ite pitäs eniten jaksaa huolehtia toisesta. Pari päivää ennen muuttoa tallilla mulle sanottiin, että oon laihtunu ja mun posket on lommolla. Mä olin ihan, että täh? enkä? O_O Maanantaina, ku vedin suorat villakangashousut pitkästä aikaa jalkaan totesin, että tarvin henkselit. Housuihin mahtuis kaks minua. Farkkujen kanssa sama homma ja vyöhön pitäs tehä ainaki kaks reikää lisää. En mä mielestäni ole edes syönyt huonosti? Sitten kun asiaa miettii, niin itseasiassa olen sekä lakannut juomasta riittävästi, että syöminen on vähentynyt puoleen vaikka liikunta on pysynyt lähes samana. Joskin olen ratsastanut todella vähän viimeisen kuukauden aikana. Sitä se huoli ja stressi näköjään teettää mulla. Hyvin alkanut elämäntapamuutos kosahti sen siliän tien. Eväistä jäi kaikki välipalat pois. Kiitos klinikkareissujen, ei oikein haluttaisi käyttää rahaa työpaikkaravintolan palveluihin, mutten kerkeä kokatakaan --> helpompi sitten olla syömättä. Todella loogista... 

Topi <3

Sunnuntaina tuli sitten muutto ja kauhottiin Topin syömättömät ruuat rasiaan mukaan. Kauhee määrä sitä onki kertyny kamaa. Taas. Opel joutu koville. Matkalla ajoin tämän kivan yhdistelmän kanssa risteyksestä ohi. Tai siis kahdesta  risteyksestä. Hyvä minä. Siinäpä sitte miettimään, miten Sipoon pikku tiellä käännän auton ja trailerin takas tulosuuntaan. Onneks löyty passeli kohta pyörätieltä, eikä tarvinnu peruutella keskellä tietä. Perillä Topi rupes lähes välittömästi nukkumaan. Sain kuitenkin houkuteltua sen syömään ensin piimä-pellavamössöä, kun heitin sekaan pari hevosnamia ja rutosti hunajaa. Se mässytteli ne kaikki menemään ja sai tunnin parin päästä vielä iltaruuat, joita ei ainakaan seuraavana päivänä näkynyt ruokakupissa. Heinän menekistä en nyt sitten tiedä, kun ne ei oo enää verkossa ja ne heitetään sinne vapaalla kädellä, mutta kaiketi on maistunut. Ainakaan se ei ui heinissä. Väkirehut ainakin on kaikki hävinneet. Neljä ruokintaa päivässä ja kaksi 4 h tarhavuoroa. Hyvä niin.

Topi ja vanhukset etualalla, muut taempana.

Olo oli huojentunut jo sunnuntaina nukkumaan mennessä, vaikka edelleen mietin, että teinkö nyt oikean ratkaisun. Toivoin kovasti, että tein ja pelkäsin, että en. Maanantaina, kun lopulta mutkien kautta pääsin tallille (Lue: törkeän ruuhkan ja epätoivoisen ja epäonnistuneen kiertotieyrityksen kautta 2 tunnissa), vastassa oli varsin hyväntuulisen oloinen poika. Ihan se ei osannu päättää, että olisko sosiaalinen ja ovella juttelemassa vai mököttäiskö ikkunan vieressä nurkassa. Siispä se pyöri ees taas. Heitin sille varusteet niskaan ja päätin vähintään näyttää paikkoja sille. Mielellään se lähti karsinasta ja vähän tuntui olevan jännää joka paikassa. Kiipesin silti selkään juoksutuksen jälkeen muutamaksi minuutiksi. Pidin sen kiireisenä ja töissä alusta asti. Ts. kävelin kymmenen metriä ohjia keräten ja lähin suoraan raviväistöön ja volteille. Nostelin laukat molempiin suuntiin ja sit se ihan yhtäkkiä vaan relas. Korvat lurpahti ja niska laski. Olin ihan, että what? Näin nopeesti? Menin vielä toiseen suuntaan ikään kuin todetakseni, että se todella oli rento. Oli se. Se jopa siirty käyntiin pelkällä istunnalla. Pehmeästi ja vastustelematta. Samassa puhelin soi ja hyppäsin alas selästä. Olin todella tyytyväinen tästä 5-10 minuutin ratsastuksesta ja niin oli Topikin. Puhelun aikana ja sen jälkeen se tökki mua korvat hörössä ja tunki turpaa taskuille ja käteen ilmeellä "mä olin hyvä, missä mun palkinto on? missä namit? anna namit? Mä tiedän, että oon ansainnu! tahtoo namia!" Se oli niiiiin sulonen <3

Kirkas ja utelias katse, eikä kurttuja otsalla.

Olin todella tyytyväinen. Hevonen oli muuttunut jo huimasti yhdessä päivässä. Aivan jäätävän iso muutos yhdessä päivässä! Mutta ei se vielä mitään, tiistaina, ku menin tallille, vastassa oli vielä positiivisempi ja ihan yltiösosisaalinen poika. Avasin karsinan "kurkistusluukun" ja juttelin uusien tallituttavien kanssa Topin karsinan edessä kertoen siitä ja meidän viimeaikaisista vatsaongelmista. Ihmiset ihasteli sen sosiaalisuutta ja  nuorta ikää. Mun kakara <3 Siinä ku juttelin ihmisten kanssa, Topi tunki turvan mun poskelle ja nenään ja korvaan ja poskelle ja tuuppi olkapäälle. Se sai muutki hymyilemään omalla osallistumisellaan ja hellällä tönimisellä. Se tervehti iloisesti kaikki karsinan ovella käyvät ja osallistui suojien laittoon. Se myös pitkästä aikaa vaati rapsutusta ja näytti paikat mistä kutiaa. Sitten se ojenteli kaulaa silmät sikkuralla ja ylähuuli metrin pitkänä, kun rapsutin. Mua vaan nauratti sen touhut, vaikka ehkä vähän komenteleva olikin. Pöhkö eläin <3

Koulusatulan ku otin käteen niin se vielä poistu karsinan takanurkkaan, mutta ehkä sekin kohta loppuu. Ulkona se seisoi kiltisti paikallaan just siinä mihin sen laitoin ja pääsin jakkaralta kyytiin kaikessa rauhassa. Suunnattiin ekana maastoon "peltolenkille", josta mulle oli kerrottu. Paikka oli siis meille molemmille uusi. Ajattelin, että kun se ei ole juuri liikkunut viikkoon niin hyvä aloittaa pitkällä käynnillä. Lenkki oliki pidempi, ku ajattelin, mutta Topi tykkäs. Topi tykkäs niin paljon, että lähti omaehtoisesti hölkkäämään polkua eteenpäin korvat hörössä ja hyväntuulisena katsellen maisemia ja välillä spurttaillen lentoravia. Mä olin ku naantalin aurinko, yhtä hymyä. Melkein itku tuli, kun olin niin onnellinen. Mun oma Topi paineli menemään polkua pitkin tyytyväisenä ja vailla huolia ja kipuja. Ihan parasta <3<3<3

Kiltisti se hidasti äänikäskystä, kun tuli huonoja kohtia polussa. Parin mutapaikan yli piti "hypätä" ja mua nauratti. Rohkeasti se paino menemään niin, että välillä sai jarrutella. Onneksi laitoin pelhamit... mutta se koulusatula oli virhe. Ekan sadan metrin jälkeen pysäytin sen syömään ruohomättäälle, että sain jalustimet lyhennettyä. Lyhensin kahdella reiällä ja totesin myöhemmin, ettei se riittäny alkuunkaan. Niillä mentiin kuitenki. Lenkin paluupuoliskolla otettiin pieni pätkä laukkaakin, mutta rauhallisesti. Se ois kuitenkin ilopukitellut, jos oisin päästänyt sen kovempaa, eikä ollut takuuta, että kuuntelisiko se sitten enää. Ensi kerralla sitten. Ei ne polut sieltä mihinkään häviä! ^_^

Tyytyväinen poika uudessa kodissa :D

Takas tullessa se löi liinat kiinni yhden romahtaneen katoksen kohdalla. Tullessa se ei ollu juuri kiinnostava, mutta takas mennessä se oli tappava tiikeri. Onneksi oli ne pelhamit... Se yritti pyörähtää ympäri, liimas kaviot tiehen, peruutti ylös nousevaa kalliota vasten ja pomppas pellolle. Kaikkea siis kokeiltiin. Päätinki sitte tallilla vielä mennä pikavisiitille kentälle testaamaan ohjauslaitteet, koska vuokraaja oli tulossa jo seuraavana päivänä ratsastamaan. Topi suorastaan lässähti ja vetelöity jo kentän viertä kävellessä. Käytiin kuitenkin sen verran, että totesin jarrujen toimivan. Topi teki ihan valtavan hienot laukkapätkät, joskin oikean laukan nostoa piti vähän harjoitella. Se on niin paljon heikompi taas. Laukka oli kuitenki niin ponnekasta ja pyörivää, että kokeilin pari askelta laukka väistöä ja hop! vaihto. ja ah, miten hieno vaihto se oliki!!! <3 sitte vähän rennompaa laukkaa, kevyttä ravia, taptap ja alas selästä. Olin antanu jo ratsastaessa pari namia ja lopuksi muutaman enemmän. Topi oli todella tyytyväisen ja itsevarman näköinen. Pieni ylpeys silmäkulmassa.

Tämä oli siis oikea päätös. Jos olisin tehnyt tämän muutoksen jo aiemmin, olisimme ehkä ehtineet vielä tälle kaudelle kilpaillakin. Katsotaan elokuussa sitten, josko onnistuisi. Nyt on ainakin treenipuitteet ihan huiput ja pojan olo vaikuttaa hyvältä. Toivotaan, että suunta säilyy samana.