Läheisriippuvaisuutta ilmassa.

Edellisen blogin puu jo puolet pienempänä. Joku muuki oli menny tästä :)

Tätä blogia lukiessa täytyy muistaa, että mikä toimii yhdelle, ei toimi välttämättä toiselle. Hyvässä ja pahassa. Sanon tämän siksi, ettei kukaan mene tekemään ratkaisuja hevosen hoidossaan yksin sillä perusteella, että minä olen tehnyt jotain.

Mä nimittäin lopetin Topin GastroGard-lääkekuurin kesken tossa 3 viikkoa sitten. Palautin loput lääkkeet pari viikkoa sitten klinikalle ja odotan tilille ilmestyvän lähiaikoina yli 400 e palautuksia. Topi ehti syödä GG:tä 6 viikkoa ja 2 ois ollu vielä jälellä. Mieti, 2 viikkoa ja yli 400 e. Eli n. 850 e/kk lääkkeeseen! Enemmän ku meidänkään tallivuokra täällä Hesassa. Lääkkeeseen joka ei meillä edes auttanut. Eläinlääkäri sanoi ääneen, että "eihän tätä ole kyllä tutkittu, että auttaako tämä vatsanpohjan haavoihin", mutta mä kiltisti syötin sitä Topille. No, kaikkea pitää tietty kokeilla, jotta hevosen olo paranisi. Mä totesin sen 6 viikon jälkeen, että lääkkeestä ei ollu mitään näkyvää hyötyä, kun taas stressitekijöiden poistaminen/tallin vaihto muutti tilannetta dramaattisesti. Ruokinnan muuttamisella, mun tekemisillä tai lääkkeillä ei ollu puoliksikaan niin suurta vaikutusta Topin vointiin, ku tallin vaihdolla. Päin vastoin, lääkkeistä huolimatta Topin tila meni edellisessä paikassa päivä päivältä huonompaan suuntaan. Siispä kun tilanne alko näyttää paremmalta päätin lopettaa lääkkeet. Muutenkin tuntuu, että tuon vatsahaavan kanssa ei päde normaalit hoitamissäännöt. Yhtenä päivänä kaikki on hyvin, seuraavan niin huonosti, ku vaan voi, ja päivän päästä taas ihan hyvin. Jännevamman kanssa tiedät, että se on seuraavat 0,5-1,5 v parantelua joka päivä. No exceptions.

Vain esteet puuttuu! :P

Nyt Topi on ollut n. kuukauden uudessa paikassa ja tällä viikolla tuli takapakkia. Kuulin muutama päivä sitten, että Topi on saanut kauhean stressikohtauksen, kun sen naapuritamma on lähtenyt ratsastukseen. Kiljunut ku tapettava sika (se kuulostaa ihan oikeasti juuri siltä) ja pyörinyt ympyrää karsinassa. Topi asu reunimmaisena ja vastapäätä ollut hevonen oli muuttanu jo pois. joten se jäi yksin omasta mielestään vaikka näkiki muut. Eilen sitten tuli taas se päivä, kun väänsin itkua koko illan. Olin menossa ratsastamaan ja olin ihan poikki ja loppu töistä, ku Topi oli taas aika vaisu. Huomasin sen heti, mutta jatkoin normaalia puuhastelua seuraillen sen ilmeitä. Olin ajatellu muutenki, etten jaksa ku ehkä vähän kävellä jossain. Satulan ku otti käteen niin pää takanurkkaan ja perse ovelle. Satulavyötä laittaessa ilme meni sellaseksi, että tulee hampaat selkään. Ei se ny lähelläkään puremista ollu, mutta harvoin näkee Topia niin vihasena. Ei oikeastaan koskaan. Lopetin kaiken touhun ja siirryin karsinan ovelle vaan tuijottamaan Topia masentuneena. 

Olin jo päättänyt, että riisun kamat, mutta tuijotin sitä surullisena ja epätietoisena. Mitä mä nyt taas tän kanssa teen? Mikä sitä nyt vaivaa? En saa mielestäni sitä kouristuskohtausta, jonka se siinä sitten sai... Ensin se seiso apaattisena pää roikkuen ja yhtäkkiä se veti niskan ylös ja nenän ryntäisiin niin ku ite tekee sillon ku tulee röyhtäys. Samalla sen vatsa vetäyty ihan luonnottomaan asentoon ja koko hevonen jännitty ja se näytti niin surkealta. Ihan hirveän näköstä... ja mitään et voi taaskaan tehdä. Hain antepsinia kaapista ja työnsin sille lääkkeet naamaan. Riisuin kamat varovasti ja lähdin etsimään tallin omistajaa. Olin ottanut karsinan vaihdon puheeksi jo aiemmin, mutta nyt se oli pakko hoitaa. Löysinki hänet ja sain luvan muuttaa Topin heti. Siispä turvetta lappamaan. Kello oli miljoona ja väsy ihan karsee jo valmiiks, mutta minkäs teet. Eiku turpeet kärryyn ja karsinasta toiseen. Lisäksi piti pestä ruoka- ja vesiastiat tai siis kaivaa ne esiin sentin turpeen alta, sekä tyhjentää suolakiviteline  turve-linnunkakka-sekotuksesta. Väsy+nälkä+masennus=se fiilis, ku haluaisit lyödä hanskat tiskiin kaiken suhteen ja vaan lysähtää siihen paikkaan iäksi. 

Eilen just ennen kouristusta.Voiko enää kipeämmältä näyttää?

Ideat alko olla loppu. Jos siitä tuli nyt loppuiäksi kaveririippuvainen tallissa niin aaargh! Mun kans ollessa ei mitään ongelmaa, vaikka naapuri lähtis tai me lähettäs. Mut jos mä en oo siinä ja naapuritamma poistu ni.. No, nyt se on kahden ruunan välissä ja vastapäätäki on hevonen. Ei auta ku toivoa, että toimii. Tänään ainaki Topi oli huomattavasti parempi ja päästiin maastoon. Tunki taas naamalle koko ajan ja seistä napotti ovella, vaikka otin satulan käteen. Ilmekään ei värähtäny, ku laitoin vyön kiinni. Antepsinit olin jo heittäny vatsan suojaksi. Se tuli karsinasta uloski ennen ku ehin kissaa sanoa ja oli ihan lähössä taas ratsastukselle <3 Olin huojentunut.

Tänään just ennen maastoa <3

Päästiin siis maastoon ja reissu oliki ihana. Alkumatkasta Topi vähän epäröi ja säikky ihan kaikkea. Sitten sen askel alko vetää aas yli 8 km/h vauhdilla. Hillitön käyntitahti! Käytin sprotstrackeria. Mentiin taas uusia reittejä ja laukattiin tuntemattomia teitä. Pari kertaa tuli sivuloikkia ja muutamia ristilaukkoja ja laukanvaihtoja, mutta ihan selvästi se nautti ja yhessä ylämäessä suorastaan keskitty etenemiseen, vaikka mentiin hipoen isoa tummaa puukasaa :D Takas päin oli taas aika nihkeetä. Mut sit se vähän väsähti ja käveli rauhallisesti kotiin päin kiemurtelematta. Oltiin 7 km menty ja 45 min ni aattelin, että nyt kotiin, ei se enää jaksa. Sitten nähtiin auto. Tsiisus sitä vauhtia mitä se lähti taas vetämään! Pois alta risut ja männyn kävyt, ku Topi pistää taas käyntivaihdetta isommalle! Isoimmat lätäköt piti hypätä ja vähän ois haluttanu ravataki lentoravia, mutta paluumatkan pohjat ei antanu oikeen tilaa. 10 km, huippunopeus rennolla laukalla 37 km/h ja reilu tunnin reissu, esteet vaan puuttu: tyytyväinen poika ja vielä tyytyväisempi ratsastaja :) Ehkä tämä tästä taas... toivottavasti tästä kaverin perään stressaamisesta ei tuu loppuiän ongelmaa. Huoh, ihan ku oman stressin hallinnassa ei ois ihan riittävästi. Topi, nyt lopetat. Ei tartte olla niin ku minä! Mullaki on kohta vatsahaava.

ps. Olin suunnitellut pientä tarkkuusharjotusta kavaleteilla/pienillä esteillä, jota tehtiin aluevalmennuksessa 1,5 v sitten ja kysyin Leppälän Minnalta esteväliä. "yksi askel 7 m teille..." Mua nauratti :D Mun pikkuponin pikku laukka <3