Positiivinen ongelma

Ammattilaisen kanssa käyty kuviokellumassa kiltisti ja nöyrästi <3

Ratsastajan ja hevosen terveys näyttää vihdoinkin kohtalaisen vakaalta. Silti Topin mieliala tuntuu heilahtelevan ja kiinnostus työntekoon erityisesti. Välillä se seuraa karsinan kaltereiden takaa ku hai laivaa korvat tötteröllä ja välillä se näyttää nukkuvan tai mököttävän nenä rullalla takanurkassa. Joka päivä sitä katsoo, että mikä fiilis, maha kipee? selkä kipee? yleinen väsymys? Halipula? Namipula? Tänään teippasin "kauniisti" hipposportin muovipussin ikkunaan, että sekin häiriötekijä on nyt poistettu. Lanta on ollut hyvää (hyvä laatuista! en maistanut.) ja vuokraajakin on kuulemma juossut maneesissa hihkuen kovien lantapallojen perässä. Halvat on hullujen huvit. Varuiksi on syötetty välillä vähän psylliumia, eräänlaista röllinräkää, joka maistuu Topille sellaisenaan ilman mausteita. Weird. Mahan pitäisi siis olla nyt hyvässä kunnossa ja ruokahalu näyttää olevan kohdillaan. Saan myös vähän väliä palautetta, miten kiltti, hyväntuulinen, hellyyden kipeä, helppo jne. jne. Topi on :) Siitä on helppo olla ylpeä! Mutta mulle pitää välillä kiukutella...

 

Jokeran koulumestari 2015

Miksi se sitten kiukuttelee? Lähinnä satuloinnin yhteydessä, joten se on sit joko maha tai selkä. Satulaseppä kävi elo-syyskuussa ekan kerran. Sitten soitin käymään marraskuussa. Nyt sitten joulukuussa. Ekalla kerralla ostettiin uus koulupenkki, joka oli ah, ihana! Sai Topin heti lentämään ihan uudella tavalla. Estepenkin toppaustakin muutettiin. Sitten alkoi kehitys, kun selällä oli tilaa toimia ja ratsastaja alko 2,5 v harjoittelun jälkeen oppia perusasiat. *facepalm*. 2 kk päästä soitin epävarmana seppää vilkasemaan. Vaikka olin ymmärtäny, että satuloita pitää tarkastaa puolen vuoden välein. Valmistauduin siis selittelemään, että "kun se reagoi satulointiin varsinki tän toisen kans ja ja ja..." Olin löytäny tallinmuuton yhteydessä "saa ottaa" -pinosta mattesin karvan, joka saikin sitten saksilta kyytiä sopivista kohdista ja sen kanssa satulat istuivat taas loistavasti. Olin äimänä. Kyllä ne nuoret kehittyy ja muuttuu, kun lihaksisto kasvaa. Muta että näin nopeasti? 

 

En siis olekaan kukkahattutäti, jonka murun nenä meni ruttuun, kun karvat ei ny asettunu satulan alle oikein päin.  Onneksi tämä kerta ei tullut kalliiksi vaan asiakassuhdetta vaalittiin ilman pakkomyyntiä uusilla padeilla ja paloilla vaan ystävällisellä maksuttomalla avulla. Saksien käyttö mattesiin ei maksanut mitään. Ei bensakulujakaan. Wuhuu! En kaatunut vararikkoon, vaikka 7 v. ratsuni alkoi lähes 3 vuoden harjoittelun jälkeen kehittää oikeita lihaksia. Enkä aio vaihtaa palveluntarjoajaa. Muokkauksen myötä Topikin taas piristyi eikä lohikäärme haukannut kyljestä palaa satulavyötä laittaessa.

 

Sitten kk päästä alko taas sama kiukuttelu. Maha oli ok eikä jaloissa mitään. Epäilevänä ilmoittaudun tallin listalle, kun tutut satulasepät oli kutsuttu katsomaan muitakin. Sanoin vielä, että ei haittaa jos en ehdi. Ei meillä varmaan mitään hätää ole. Mä vaan kuvittelen. Ei se VOI olla taas levinny niin, ettei satulat sovi. Ei auttanu. Mulla tippu silmät päästä, kun seppä sano, että estepenkki pitää levittää ja mattesia ei voi enää käyttää kummankaan satulan alla. Katsoin hevosen selkää epäuskoisena, että ihan oikeasti, YKSI KUUKAUSI ja se leviää nopeammin shettis laitumella. Ei auta. Satula levitykseen ja koulupenkki jatkossa selkään ilman romaania. Viikon päästä tuntui, että koulupenkki oli jo liian ahdas ilman karvaakin. Sit ku saatiin estepenkki takas niin se oliki ehkä turhan levee, mutta karvan kans istu aika nappiin. Paitsi että... nyt se selkä on niin levee, että se satula PYÖRII sen selässä. I never thought this could happen... Ikinä mikään penkki ei oo pyöriny sivusuunnassa, vaikka vyö olis ollu löysä. Huoh... Lihava se ei ole edelleenkään. Tiedättehän te, kun ihminen alkaa podata niin mm. niska leviää käsittämättömällä tavalla. Tätä leviämistä voisi melkeinpä verrata siihen.

 

Epäonninen maastoretki

Nyt tuntu mahdottomalta ratsastaa, kun, kiitos mun epätasapainon, penkki valu vähän väliä sivuun. Lisäks Topin mielestä on kaaaauheen raskasta ponnistaa laukkaa eteenpäin ja on paaaaljon kivempi vaan vaihella ja pomppia paikallaan. Pieni pepun heilautus, ratsastaja epätasapainoon, HAHAA! vaihto! ratsastaja horjahtaa toiseen suuntaan, AAA! toinen vaihto! Parhaassa tapauksessa tahti vaan kiihtyy ja siitä seuraa sit sarja vaihtoja, epämääräisiä vaihtoyrityksiä ja pomppivaa sinkoilua, kun ne vaihdot saa jalat ja ratsastajan solmuun. Peilistä satuin todistamaan pari peräkkäistä vaihtoa askelessakin. Hihkuin innosta, että se osaa jotain tollasta, vaikka toisaalta... Mä yritin vaan laukata pääty-ympyrällä... No, vuosi sitten tehtiin meidän ensimmäinen oikea vaihto. Esteradalla on ollut lähinnä ristilaukkoja ja vastalaukkoja. Nyt vaihdoista on tullut varmempia ja helpompia ja melkein pystyn radallakin niitä tekemään, kun ihan joka kerta ei tarvi kerätä itteensä kaulalta. Topi toki tekee niitä nyt sit ihan iteki kysymättä, mistä seuraa se, että mä oon siellä kaulalla naamallani just ennen estettä. Ai miten kiva! 

 

vej minä, oej minä vuolin ja KK naulas

Välillä tulee hienoja karatepotkuja suoraan sivulle ja välillä se takaosa vaan pomppaa askelen tai kaks. Sit on niitä harmonisia hetkiä, kun voin tehdä laukkaväistön lävistäjällä, jatkaa vastalaukkaa kierroksen tai kaks ja vaihtaa sit ku ittee huvittaa. Mähän en osannu vaihtaa vähääkään ennen Topia. Nyt mä oon ite opettanu ne sille ja voin jo melkeen leikkiä sen kanssa niillä. Makee fiilis! Siis sillon kun se on tarkoituksen mukaista. Ihan eri fiilis sillon ku yritän tehdä laukkalisäystä pitkällä sivulla tai harjoitella kevyttä istuntaa ympyrällä ja tulos on takapään pomppimista ja perunasäkkiolo pomppujäniksen selässä. Pyöreän pomppujäniksen. Siitä tuliki mieleen se lentävä kissa, flying meatball, jonka tassut on karvapöheikössä piilossa.

On se kiva, ku nyt ku oon oppinu pysymään kyydissä kamalissa pukkirodeoissaki (viittaan nyt mm. viikon takaiseen maastoreissuun, joka päättyi ell. Ellin sairaalareissuun ja itse pääsin taluttamaan snadisti rynnivän sh orin kotiin), niin nyt se pentele leviää niin, että kohta lentää satulan takia sivusuunnassa, eikä vaan ylös ja eteen. Kyllä. Olen iloinen, kun se kasvaa ja kehittyy. Ei mee ku rahaa ja järki! We never stop learning.

(Romaani=karva=padi= selän ja satulan väliin tuleva pörröinen pehmuste, jota voi muokata. Ei yksittäinen "karva" tai paksu kirja tai isoon hameeseen pukeutunut nainen).

vtj KK, otj mä. Eka täys kenkäys ite! Don't mind the finger taking a selfie...

Ratsastamaan. Voi ei.. eiku jee!

Viimesen vuoden aikan on ehtiny sattua ja tapahtua ihan kauheasti jo pelkästään ratsastuksen saralla. Uudesta työpaikasta ja asunnosta puhumattakaan. Aika tarkkaan vuosi sitten tehtiin Topin kanssa meidän ensimmäinen oikea vaihto ja sen jälkeen niitä on viety epämääräisesti harjoitellen ja harjoittelematta eteenpäin. Tammikuusta jonnekin alkusyksyyn asti pelkäsin niitä, koska Topi saattaa pukittaa ja kuumuu vaihdoista. Sitten se vaan pomppii tasajalkaa ja vaihtelee ja äh. Pelkäsin myös hyppäämistä. Sehän saattaa vaikka oikeasti hypätä isosti ja sit mä en pysy mukana ja sit se pukittaa ja... Jossain vaiheessa pelkäsin maastoilua. Peruutettiin puihin ja ojiin ja puskiin. Ei päästy eteenpäin. Pelkäsin oikeastaan ihan kaikkea ratsastusta. Oli tosi helppo ajatella "tänään riittää, et mä vaan juoksutan vaikka puomeilla. Eipähän ratsastaja häiritse liikettä ja selkää".

Jossain kohtaa ainoa vaihtoehto oli ratsastaa gramaaneilla tai pelhamilla. Kangetki otettiin käyttöön ja koulukisoissa valitsin luokan sillä perusteella, että saan laittaa kanget ja se pysyy käsissä. Tallille menin vastahakoisesti ja viimeistään tallin pihaan kaartaessa iski ahdistus. Sitten se tollo heitti mut vielä kyydistä säännöllisin väliajoin tai söi kaikki rahat lääkkeiden ym. muodossa. Onko tässä mitään järkeä? -hoin sitä itselleni melkein vuoden. Tili tyhjänä ei voi tehdä mitään erityisen kivaa. Velat kotona vaan kasaantui. Pohdinnoissani palasin aina ajatukseen, jossa tiesin 20 vuotta haaveilleeni omasta hienosta pv:stä, jonka kanssa pääsen niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Sitähän se on ollut. Nyt minulla oli se hevonen, jonka kyvyt riittää paljon pidemmälle kuin oma pääni. Ainakin luulen niin. Tiesin, että jos nyt luovutan ja heitän hanskat tiskiin, en anna sitä itselleni ikinä anteeksi enkä pysty enää ikinä saavuttamaan ratsastuksessa sitä, mitä aina haaveilin. Toista tuollaista hevosta ei tule vastaan. Hevosta hankkiessa tavoitteet oli vaB, 120 cm ja kentässä joukkue SM:t. 

No entä nyt? VaB lähestyy vauhdilla ja ehkä kohta päästään hyppäämään sitä 100 cm ja sitten jos mä opin hyppäämään niin tiedä vaikka mentäs enemmän ku 120 cm? Kentässä tahkotaan aloittelijatasolla edelleen, mutta enää mua ei pelottanut harrasteluokan esteet korkeuden tai koon vuoksi. Ei. Pelotti enemmän se kaikki siellä välillä, että jos se vaikka pukittaakin? Eikä sekään oikeastaan ollut enää niin pahasti mielessä, kun Harjussa nostin laukan ja lähdin suoritukseen. Se oli vaan hyvä se fiilis. Ei enää kauhusta kankea ja "miksi minä olen täällä. Mä perun koko homman. Viekää mut pois."

Tänään yllätin itseni ajattelemasta "jee! mä pääsen tänään ratsastamaan!" ja "äh, en pääse hyppäämään vielä ainakaan viikkoon." Näitä ajatuksia en ole kuullut päässäni aikoihin. En edes muista, että milloin viimeksi. Mutta nyt ne tuli! Jatkuva pelko ja epäröinti on alkanut vaihtua innostukseksi. Loputon tahkoaminen kaikenmaailman vastoinkäymisten kanssa alkaa kääntyä henkiseksi voitoksi. Pysyn kyydissä kerta kerralta isommissa rodeoissa, hallitsen tilanteet ja hermoni päivä päivältä paremmin ja pystyn nauttimaan tekemisestä huolimatta siitä, että hevonen on kuin viulun kieli. Samalla saan siitä viulunkielestä ulos ah, niin kauniita säveliä. Mitä ny välillä vingahtaa niin, että korvissa soi ja tanner tömisee, mutta se ei enää haittaa. Niin paljoa. Voin jo nauraa yleisön kanssa sille, miten harjoituslaukka pitkällä sivulla vaihtoi 180 astetta suuntaa takajalkojen ympäri, koska "talikko vaihtoi paikkaa nurkassa". Ei kun uus yritys ja homma jatkuu. Kunnes joku taas siirtää sitä talikkoa.

Toisaalta osaan myös lukea hevostani, että kun se taas maanantaina hyppi karsinassa pystyyn ja leikki naapurin kanssa hippaa, otin sen ensin liinan päähän, ratsastin tehokkaasti koko ajan keksien sille tekemistä ja jätin loppuravitki liinan päähän. Ratsastaen oisin saanu ehkä maks. 2 kierrosta rentoa ihanaa kevyttäravia, kun se ois taas pimahtanu, singonnu ja sit esittäny taas 2 kierrosta näennäisesti rentoa ravia, pimahtanu ja singonnu. Sitä voi halutessaan jatkaa vaikka tunnin. Kun se on sillä päällä, niin se on. Ihan sama miten rennoksi sen ratsastat.

Tänään sain kuitenkin pienten nytkähtelyjen lomassa ihan mahtavia fiiliksiä! Raviväistöt suju ku vettä vaan ja ekat laukat tuntu ku ois keinulaudan päällä istunu. Pehmeää ja keinuvaa <3 Maanantaina kokeiltiin laukkaväistöjä ja ne osottautu todella hankaliksi. Tänään ne väistöt suju huomattavasti helpommin ja teinki sit heti väistön lävistäjällä, pääty vastalaukkaa ja pitkällä sivulla vaihto. Seuraavasta kulmasta lävistäjä laukkaväistöä, pääty vastalaukkaa ja pitkällä sivulla vaihto. En ois voinu vuos sitte kuvitellakaan tekeväni moisia harjoituksia ikinä ite! Maanantainaki pelkät väistöt oli enemmän tai vähemmän epämääräistä pomppimista joka suuntaan, mutta tänään tuntu siltä, että oisin voinu pyytää vaikka kuun taivaalta niin Topi ois hakenu sen. Se oli niiiiiin... ihana fiilis! Hiisi, mähän en pääse nyt pariin päivään ratsastamaan ollenkaan ;)

Haasteita  toki vielä riittää, mutta nyt on löytynyt meistä molemmista herkkyys ja voima, sekä tietty rauhallisuus. Itse en sitä huomaa, mutta heräsi epäilys, että uinti ja salilla käynti on alkanut tuottaa toivottua tulosta. Toivon, että Topin maanantainen virtapiikki johtui sunnuntain sisäpäivästä. (Hepat madotettiin la, olivat sisällä su) eikä toistu ihan heti. Muistankohan sitten ensi vuonna kisojen ym. alla ne perussäännöt sen kanssa? Ei lepopäiviä ennen trailerireissuja. Ei holtitonta hömpöttelyä vaan kunnon läpiratsastusta. Jännityksestä huolimatta ei saa roikkua suussa. Käsi hiljaa ja jalka kii. Mutta älä matkusta. Vähän magnesiumia edellisinä päivinä. Satula pitää tarkistaa kuukauden välein. Villinä päivänä ei pidä kaivaa verta nenästä, vaan laittaa se liinan päähän. Vaikka se kuinka kääntyy jo 8 v. se onkuitenkin ikuinen kakara. ja tavallaan hyvä niin ;)

HalliHarraste Harjussa

Talvi ja pihasauna <3

Tunnen sen fiiliksen vieläkin. Se haalenee hetki hetkeltä, kun mun tunnemuisti on ihan ku... eiku sitä ei vaan ole. Paitsi pelkotilojen ja jännityksen kohdalla. Mutta tänään se tapahtu. Se flow. Siitähän ne kaikki puhuu? Kaikesta huolimatta pääsin Topin kanssa siihen paljon puhuttuun flow-tilaan, jossa homma vaan sujuu, kaikki on helppoa ja ihanaa. Siihen tunteeseen hukkuu helposti ja ajautuu matkustamaan hevosen selässä. En tunnusta! Jotenki kuitenki viimenen este meni pipariksi.

Eli siis, heräsin tänään 4.20 niin ku kunnon ratsatsajan kuuluukiin lähteäkseni kilpailuihin tuonne pimeään tihkusateeseen. Riemusta kiljuen ampaisin sängystä kellon soidessa nukuttuani noin 5 tuntia katkonaista unta. Totally not. Thank god meillä on uus veturi eiku traktori (volvo XC60), jolla hevosen vetäminen oli suorastaan nautinnollista. Verrattuna vm. -96 opel vectraan, joka pinnistelee vähänkään isommissa ylämäissä, nelivetomaasturi vakionopeudensäätimellä ja turvavälitutkalla ym. härpäkkeillä on aika... pro. Väsymyksen lisäksi ei siis tarvinnut pinnistellä, että matka sekä etenee, että on hevoselle miellyttävä ja pehmeä. Koitapa vaihtaa manuaalivaihteita pehmeästi ylämäessä, kun auto hyytyy hitaasti, mutta varmasti? Uujea. Eikä tarvi pyytää enää tallinomistajia irrottamaan traileria (hevosineen) hangesta, koska "tää ei vaan liiku tässä 15 cm hangessa".

Aikaisemmista oppineena, ainakin väliaikaisesti, Topilla oli takana 3 treenipäivää. Keskimmäisenä kevyehkö juoksutus tuulessa ja tuiskussa. Kauaa ei kestänyt, mutta sykkeet lienee olleet Topilla tapissa, koska "myrsky ja kauhu". Eilinen läpiratsastus oli nautinto. Kirjaimellisesti! Kaikki suju kauniisti ja helposti ja liikettä löyty <3 Tänään paikanpäällä Topi meinas traikussa jo hermostua ja mä aloin heti pelätä, että se on ihan pöllö. Mut eeei, ei se ollu. Ei singonnu edes siinä vaiheessa ku verkassa kimo hevonen hyppäsi Topille tunnusomaisella tyylillä verkkaesteen kaksinkertaisella korkeudella ja sitten pukitti ratsastajansa alas. Joka muuten myös roikkui ohjissa. Mä näin! Sen poni toki oli oikeasti kuuma, eikä vaan sillee "hyi tää on ihan kauheen hermona! Tää säpsähti! Pakko roikkua suussa, ettei-se-vaan-lähe!" ponin laukatessa jo lähes laamamaisesti. Ei. Se hevonen näytti aidosti vaikealta. Topi tuntu tosi kivalta, ku katteli sitä. Muutenkin se oli aika jees. Jossain kohtaa koitti kerätä kierroksia, mutta! Mä hoin itselleni, että "tee jotain. älä roiku ohjissa. tee jotain". Avoja, väistöjä, sulkuja. Kaikissa askellajeissa jumppapumppaa ja hyvin toimi. Välillä jopa muistin myödätäki.

Välillä olen yhtä sulava kuin tämä kunkku tässä.

Eka verkkahyppy meni silti pieleen. Pitkällä lähestymisellä punaiselle ihan tavalliselle rataesteportille niin ku kuuluuki. Ei mitään ylimäärästä. Just ennen hyppyä Topi kuitenkin muljautti silmät päästään, koska "iiiiiiiiik este!" Niitähän ei 7 v. kenttäratsu ole ikinä nähnyt. Siihen romuttui se luottavainen fiilis. Sitten ne yritti vielä vaihtaa verkkasuuntaa ennen ku kampesin itteni kyytiin. Onneks sain maaniteltua itelleni mahkun hypätä esteen uudestaan. Ongelmitta. Jopa valkoinen penkki meni helpommin, mikä on täysin ristiriidassa aikaisempien kokemusten kanssa. Yleensä just ne valkoset on ollu niitä "iiiiiiiik mörkö!" -juttuja. No, ei se mitään. Muutamat verkkahypyt, kävelyt ja temponvaihtelut. Eiku vuoroa odottamaan. Matkalla verkkamaneesilta kisahalliin maailma kaatui, kun reitin varrella oli pari eri väristä 60 cm korkuista mökkiä. Estettä. Piti ihan kävellä ohi! Kamalaa. Niin, että hallimaastoesteradalle siinä menossa? Voitte kuvitella sen luottavaisen fiiliksen, että jes! nyt tulee rusetti! Ai ei? Jännä ;)

Pyörin siinä hallin edessä ehkä 10 minuuttia, joista viimeset 3 min tajusin jopa työstää sitä hevosta ja tehdä jotain muuta ku pyöriä ympyrää kyllästymispisteeseen. Ovet auki ja sykkeet tapissa. Kameranki sain jopa päälle ovivahdin avulla. Sisälle ja iiiiiii kamalia esteitä! Joulukuusen koristeita, niitä kimaltavia serpentiinejä, lahjapaketteja ja joulumusiikkia. Sitä riemua, kun se VALKOINEN nousueste oli reunustettu niillä. Miljoona valkoista estettä. Lisää valkoisia paketteja. Ihanaa <3 Hallissa sai hypätä ennen suoritusta yhden vapaavalintaisen esteen. Luonnollisesti valkkasin just sen valkosen serpentiinihirviön ja mentiin kerralla yli o_O ihan sillee heittämällä ilman liioitteluja ja pukkeja. Whuuuut teh hell happens here? No, eikai siinä. Taptaptap ja ootellaan pilliä. Videosta kannattaa skipata ekat 1 min 20 sek. Selostus alla. Valitse ite luetko vai katsotko ensin ;) Joku päivä kikkailen tekstit suoraan videoon.

Pilli soi, laukan nosto ja hetkinen, täähän on ihan menossa tää poni?! Ihan sillee jopa imee esteille! 1-2-äh, vastalaukkaa, korjaa, eeei anna kii, no mennään sit....ööö se kolmonen on tossa! nyt tuli huono linja... 3- osuu osuu osuu!!! - 4 - se ihan varmana kattoo tota pakettia! ihan varuiks pieni kannustus raipalla - 5 - ei se ees miettiny... no onneks ei suuttunu raipasta. mikä toi pomppu oli? se vaihto! jes! hyi toi kutonen on varmasti vaikee - 6- ai... oho, me ollaan jo tässä, no mut tää mentiin jo, jalka kii ja oota - 7- äh, vastalaukkaa ja nyt se yrittää singota ja mulkas tota lantaämpäriä. ai eiku se ... se vaihto taas! hyvä, etten irronnu satulasta. nyt vinoon toi kasi, että saan tilaa ysille - 8- kylläpä tää kääntyyki hyvEEEI ei sitä estettä!!! huh... - 9 -ja vaihto! poni sä oot kone <3 enää kaks - 10 - huh, enää yks. ainii! vikan esteen syndrooma! ratsasta! Keskelle- hyyvÄÄÄÄ MÄ TIPUN! Jalustinjalustinjalustin aika juoksee, no nyt parempi tie. Ai ei. Nyt poni prkl!!! Ainii, viel ei tullu hylkyy ku kenttä säännöt. Huoh, hengenveto ja viimenen yritys. - 11 - jes! *taptaptap* hyvähyvähyvä. Melkein voin unohtaa ton lopun pöllöilyn. Hienot vaihdot ja hyvä imu sinne huokaisuun asti. Tais ratsataja herpaantua? Tai sit ponilta vaan tippu taas silmä päästä, koska "este".

Vika este, pinkkejä kukkia!

Tulosten häntäpäätä taas pideltiin, mutta saatiin tulos. Päästiin maaliin. Hyvä harjoitus meille molemmille ja päällimmäinen fiilis edelleen hyvä, kun pääosa radasta sujui jo oikeasti niin kuin pitäs. Sillai, että siitä saatto nauttiakin, eikä pelätä henkensä edestä ja taistella satulassa pysymisen kanssa. Ei ei, hyviä tasapainoisia hyppyjä, joissa ratsastajaki pysy mukana ja hiljaa. Vähän ehkä edelleen isoja hyppyjä esteisiin nähden, mutta nyt se ei haitannut. Ei tullu pukkejakaan koko päivänä, joten väsytystaktiikka toimi! Topi oli todella todella tyytyväinen hommien jälkeen ja sen silmissä loisti :) Mikä sen parempi palkinto, kun molemmat on tyytyväisiä ja oikeasti alkoi olla yhteistyönmakua jo hommassa. Mä alan vissiin tottua tohon vaatteiden hiekoittamiseen, kun päivä päättyi näin? Vasenta jalkaa pitää ehkä treenata, kun se kolmesti lähti vasemmalle karkuun. Huomenna poni saa hieronnan ja minä menen salille. Fair right? Life is ;)

Treeniä treeniä!

Hiekkakuopat jatkuu tonne horisonttiin. Ihan paras paikka! <3

Taas ei oo kerinny kirjotella, ku on juostu pää viidentenä jalkana joka paikkaan. Ollaan ehditty tehä vaikka mitä taas tässä välissä! Tiistaina oli eka estetunti taas piiiitkään aikaan. Ennen tuntia autoa ajaessa pohdin, että jeee onpa kiva päästä hyppäämään ja iiiik apua mä en varmaan taas osaa ja jos se onki vaikee ja en mä kuitenkaan pysy kyydissä ja tuon sen taas huonosti ja se säikkyy kuitenki ja oisko pitäny ees ratsastaa joku päivä ennen tuntia ja sitä ja tätä ja tota. Edellisestä ratsastuksesta alko olla jo viikko ja vaikka se meniki sillon ihan megasuperhyper upeesti ni jotenki kuitenki epäilytti, että josko kuitenki ois pitäny edellisenä päivänä testata hallintalaitteet. Oli vaan taas kädet täynnä laatikoiden kantamista, ku Topi muutti tallirakennuksesta toiseen niin juoksutin sen vaan.

"mä oon ollu tässä jo tunnin! vie mut syömään!

Sit aasin silta johti toiseen, joku aasi tais hukkuaki ja lopulta havahduin, että niin. Mä oon treenannu mun hevosta todella järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti ja pitäytynyt suunnitelmissa orjallisesti aina, kun hevonen on ollut siihen soveltuvassa kunnossa. (Siihen soveltuvassa kunnossa... Eli terve! Kirjoitin just vuokrasopimusta hevosesta. tais jäädä virallinen kieli osin päälle...) (löyty muuten huippu vuokraaja!) (eikoo ärsyttäviä nää sulkeet sulkeiden perään?) (vielä yhet). Mistä mä puhuin? Ainii, se treenaaminen. Niin, Topi on sitten kehittynyt treenin ja sairasteluiden mukaan, eli välillä on edistytty ja välillä sitte lomailtu ja edistytty. Viikon lepo on tehny ihmeitä niin korvien välille ku lihaksillekin ja aina yllättänyt. Joka kerta. Ja taas se aasi hukku.

Se havahtuminen koski siis sitä, että oon treenannu Topia järjestelmällisesti ja se on kehittynyt. Mutta mä en oo ite treenannu järjestelmällisesti ja vaikka oon kehittyny niin oon jatkuvasti auttamatta Topia jäljessä. Oon huonommassa fyysisessä kunnossa, huonommassa tasapainossa ja teknisesti huonompi. Käsi ja jalka heiluu ja vatkaa, äkäsissä käänteissä painopiste on jossain muualla ku missä pitäs ja parin kilsan kevyt istunta laukassa saa kropan huutamaan. Hevonen vasta lämpes. Sit mä vielä meinaan jatkossa ratsastaa ehkä sen 4 krt/vko, koska pari lepopäivää ja vuokraaja. No, lepopäivinä aion kyllä käydä salilla ja uimassa, mutta ratsastusta ei opi kuin ratsastamalla. No miten ois toinen hevonen? Kotikokki riemastuis. ja mun lompakko. eikä mulla oo aikaa kahdelle. Mähän hommasin sen vuokraajanki osin sen takia, että mulla ei oo aikaa. Ois se silti kiva se toinen, jos sit kävis vaan aina kato samana päivänä kaks hevosta ja muuten sit ei? Ai eikö? Höh.

"tylsäääää"

Nyt oon pari viikkoa käyny taas treenaamassa iha ite. Pari pilatestuntia takana ja ei, mä en kuollu sen jälkeen. Vatsalihakset kyllä huus siellä tunnilla ja jalat, mutta seuraava päivä? Vasta sit ku rynkytin ravia ilman jalustimia tunsin, että jotain tuli ehkä eilen tehtyä. Varsinki siinä kohtaa, ku Topi oli voimantunnossaan kiitämässä kenttää miljoonaa ympäri ja mulla ei tosiaan ollu niitä jalustimia. Vatsalihakset on ainoot, mitkä kiukutteli vähän. Ikävä vaan, että nekään ei oo perus lihaskipeet vaan vanha revähtymä alko juilia lihaskireyden takia. That's not good, koska siitä seuraa vaan ongelmia. Lisää venyttelyä siis.

Nyt on pitkä talvi aikaa treenata itseä salilla ja ilman jalustimia. Topia treenataan Lemmenlaakson hiekkakuopilla ell. Ellin kanssa (vuokraaja on muuten kans tuleva ell.! ^_^) ja valmennuksissa. Tai no, ME treenataan siellä. Hiekkakuopille kevyessä istunnassa ja takas? Oisko kova tavote 8 km lenkille :D Ainakin viimeisimpiän valkkujen perusteella homma näyttää lupaavalta.

Tiistaina 100-110 rata suju lähes leikiten, sitten kun Topi joutu toteamaan, että ei se akka tajua ja pisti isompaa vaihdetta silmään. Oli kyllä mahtavaa, kun se innostu ja silti kuunteli ihan täydellisesti. Suoritukset ei ollu täydellisiä, koska ratsastaja roikku millon mistäkin ohjasta ja esteen päällä ois hevosen ja pohkeen väliin mahtunu varmaan jalkapallo. Välillä tuntuu, että mä oon niiiiiin huono... mutta onneks välillä saa hyvää palautettaki! :) Topi ainaki on edelleen über herkkä ratsastaa ja tekee mitä pyydetään. Ainaki tällä hetkellä. Toistaseks. Ehkä parin pukin kanssa. Jos oikeen ahistaa. No tekee ainaki melkeen aina melkeen mitä pyydetään! Onko se ny niin justiinsa, jos on kivaa? ;)

Erilainen poni ja sen erilaiset leikit. Leevi the noutaja +90 kg.

Vuoden vikat kenttäharkat

Päästiin pitkästä aikaa maastoesteille muutaman mutkan jälkeen. Edellisenä päivänä testasin ohjauslaitteet, kun takana oli kuitenkin 2 lähes ratsastamatonta viikkoa. Lahjattomat harjottelee vai miten se oli? Onneks Topi oliki aivan superhypermegagiga mahtava! Siis aivan... ah! Tänään paikan päällä Topi oli tyyni ku viilipytty. Ite pinkee ku viulunkieli, joten hyvä, etten ite villinny sitä. Vielä ikinä se ei oo uudessa paikassa ollu niin rauhallinen! Hetken jo ehdin ajatella, että näinkö helppo treeni tästä tulikin? No ois voinu tulla, jos satulan päällä ois ollu aivot eikä kipsiä. Jalat oliki lähinnä spagettia. Ah, niin ihana yhdistelmä, johon aina törmään, ku "vähän" jännittää. Kädet tiukasti kiinni ja jalat veltot. Joskus kuulin, että pitäs olla jalat kiinni ja kädet rennot... täh? How is that even possible?

Maastoon ku pääsin ja aloin ravailla niin Topi "vihdoin" pingottu. Jälkeenpäin ajatellen, liekö nappasin ihan vaan varmuuden vuoks kunnolla ohjasta ja siitä hikeenty? Vai tajusko esteistä, että nyt on tosi kyseessä? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa, verkka suju ihan ok, kun kerrankin tajusin työstää sitä enkä vaan matkustanu. Kunnes luonnollisesti valkun saapuessa Topi yritti häipyä oikealle ja vasemmalle ja vähän taakse ja eteen. Epätoivoinen virnistys ja pikanen info meidän taustoista ja verkkaesteille. Mähän olin tässä vaiheessa jo ihan lukossa. Puhe kyllä kulki ja järkiki ehkä, mutta sieltä päästä ei mikään viesti menny mihinkään ruumiinosaan perille. Ainakaan sillä tavalla ku ois pitäny. Toisaalta pää taisteli myös valmentajan ohjeita vastaan: anna sen laukata - HULLUKO OOT! Se lähtee ja pukittaa ja tekee kaikkee, jos mä nyt päästän! --- Rentoudu ja anna sen laukata - Tuu ite tänne rentoutumaan! Tipun kuitenki!

Ypäjä 2014

Siitä huolimatta, että pää taisteli ohjeita vastaan ja raajat päätä vastaan, onnistuin pikku esteillä saamaan jutun juonesta kiinni. Koin kaksi ahaa -elämystä jo verkkahypyissä: kun mä vaan pakotan itteni rennoksi tai siis irrottamaan ainaki sen kipsi otteen kädestä, se hevonenki rentoutuu ja on oikeasti tosi kiva! sit ku se imee esteelle niin ei, se ei oo kova suusta vaan mä oon kova kädestä. Okei, pari kertaa ei menny pidäte läpi, mutta sit yhellä kerralla ku otin sen seis ennen estettä (niin ku käskettiin, jos se ei kuuntele) niin valkku sano, että miksi? sehän kuunteli sua ja vastas pidätteeseen. Öööö...ööö.. aijaa... hmmm okei... Tulin uudestaan ja kuuntelin hevosta tarkemmin. Joo-o, totta! Se siis reagoi pidätteeseen, vaikkei se menny tyhjäks tai hyytyny sille esteelle. Ooo! Niinkin voi tehdä! mä ku luulin, ettei se ikinä tuu hyväks. Ongelma oliki, et mä en tullu ikinä hyväks. Hevonen teki siis ihan oikein, mutta mä en ollu yhtään kartalla. Kartturi oli kuuro. Okei, eli mennään rentona, mutta hallitusti ja kuunnellaan sitä hevosta. Mutta ku pelottaa!!!

Mentiin muutamat haudat ja tukit, pari taloa ja porttia. Välillä mä tuuppasin, ku "ei se kuitenkaan mee" ja välillä mä matkustin "oho nyt se lähti". Tasapainoisia hyviä suorituksia sinänsä tuli vähän, mutta Topi oli super hieno. Se ansaitsisi jonku mitalin ratsastajan sietämisestä. Ei niinkään kuuntelemisesta vaan sietämisestä. Meni kaiken mukisematta (no kysy yhellä pöydällä, mutta vaan kysy) ja tyylikkäästi ratsastajasta huolimatta. Ihan kauhea valkoinen trakehneriki meni lentäen, vaikka olin ihan varma että a) trakahner on paha b) valkoinen ihan maailmanloppu. Mutta ei. Se vaan lensi <3 Minäkin melkein...

Nikkilä 2013 ekat yhteiset peltolaukat.

Kunnes tultiin alashypylle. Tai se meni vielä tyylikkäästi, Topi osaa nämä. Laskeutuu alas eikä hyppää kilometriä. Ylöski osaa. Ratsastaja ei. Kiltisti se hyppäs sen kyselemättä, mutta ihmeen vaikealta tuntu ja sehän kompastu heti esteen päällä. Ei esteeseen vaan hiekkaan ekalla askelella. Tavoilleen uskollisena se sai aivan silmittömät raivarit sillä nanosekunnilla ja minä olin parissa sekunnissa alas. Päässä huusin vaan, että "Älä päästä irti! älä päästä irti!" Niinpä Topi kiskas mut eka selältään istuvilleen ja sitte parikytä senttiä sivuun. Pysähty onneks siihen... ja oli ihan lungin olonen siinä vieressä, mut ku pääsin takas selkään niin adrenaliinivyöry sekotti sen pään. Polulla olevat ihmiset oli petoja ja taas se puhku ja puhisi ku höyryveturi. Hivenen hirvitti, että noinko tulee heti toiset lähtöpassit. Thank god not. Se rauhottu yhtä nopeasti ku kimpaantuki. Se kai alkaa oppia handlaamaan ne adrenaliiniryöpyt, niin ku Leppälä selitti.

No, hetken hengitys ja uudestaan. Mulle annettiin vaihtoehto olla menemättä, muta tiedän, että siitä tulee ikuinen ongelma, jos jätän sen nyt siihen. No, tultiin ihan samalla tavalla valkun seistessä nyt vieressä ja Topi ähki itsensä ylös. Pienen hoipertelun jälkeen päästiin vielä seuraavakin este siinä parin askelen päässä. Valkku sitten totesikin, että voi se olla vähän vaikeaa, jos hyppää siitä, mistä se este on 140 cm korkea ja pituutta tulee useita metrejä. O_O Whut? Sitten valkku meni seisomaan kohtaan, josta me ponnistettiin ja näytti, että hei kato ny. Lähit lähes askelen liian aikaisin hyppyyn ja toi esteen yläreuna on nyt mua tähän näyttäen rintaansa melkein solisluun kohdalta. Voi luoja... hevosparka... Ja silti se meni? Ei ihme, että vähän ähisytti! Minä ku aattelin, että se vaan näyttää isolta xD Eikä! Toope! Tunnin lopuks meille sanottiin, että kyllä te ainakin helppoa pääsette vielä. Heeh, sit ku mun pää saadaan uskomaan valmentajaa ja raajat kuuntelemaan päätä :D Rutiinia lisää eli reeniä reeniä. Sillä se jännityski lähtee. Ehkä. Ei se kuulemma muidenkaan mielestä niin helppoo oo. Hyvä se on ajatella rentoutumista. Ihan eri asia toteuttaa se.

Vielä tämän episodin jälkeen mentiin tukki-askel-veteen-askel ylämäkeen-tukki-kaarre takas-kapea tukki-veteen-90 asteen kulma-askel-eka tukki. Vauhti sammu tyystin veteen, kun ei olla paljoa siellä laukkailtu. Jouduttiin siis tulemaan eka pätkä tukki-vesi-tukki uudestaan. Muutenhan se meni ku vanhalta tekijältä. Lopetin sitte ihan vaan laukkaamalla sen veden läpi kertaalleen. Vaikeeta se oli seki... Alkopa poika olla aika väsyki. Kiltisti meni ku sanottiin, mutta askel tuntu jo painavan. Topi tarvii siis vedessä laukkaamista ja minä toistoja toistoja toistoja. 

Koska tää vaan on niin kivaa! ;)

Kaikinpuolin olen todella tyytyväinen. Topi teki just mitä käskettiin ja mä aloin pikku hiljaa oppia olemaan jotain muuta ku käsijarru ja kipsiukko. Se alun fiilis oli kyllä huikea "jos mä ihan varovasti päästän käden ja rentoutan itteeni... se rentoutu! se rentoutu!!! wooooo!!!" vaikka sitte heti olinki taas "kipsi  kipsi kipsi kipsi apua apua apua". Aina ku muistin pakottaa kroppaa relaamaan niin Topiki relas. Okei, kyllä se niille esteille lähtiki ja sit olin taas kipsi kipsi kipsi, mutta päästiin iso askel eteenpäin kohti sitä oikeaa tapaa edetä ja toimia, kun edes tajusin, mitä PITÄS tehä. Valkku sano jotenki jännästi: laukan pitäisi olla sellasta, että se just ja just pysyy käsissä. Se on sellanen häilyvä raja. Eka ajatus oli, että hyi s... ei ikinä! Mutta nyt ku mietin niin joo, se on se pommi, joka pidetään just ja just räjähtämispisteen alla. Se kytee siellä, muttei koskaan syty. Pysyy imu ja ponnu, mutta samalla säädeltävyys jollain tasolla. Hallittua hallitsemattomuutta. tjtn. Tsiisus. Good luck with that one! No, Topin kanssa sitä voi ainaki harjotella... Syttyy nollasta sataan ennen ku ehit kissaa sanoa. Eti siinä sitte sitä rajaa. Aikaa oli se nanosekunnin murto-osa.

 Ainakin se hyppää ihan mitä vaan ja kuuntelee ihan mielettömän paljon paremmin ku mitä mä ees tajusin. Jälleen kerran pitäs kuunnella enemmän ja huutaa vähemmän. Muuallaki ku kotona. Eiku... ;) Onneks voin kattoo gopro-videolta tätä treeniä uudestaan niin saatan jopa muistaa vielä keväälläki nämä! :D Tiedän nyt lisää, mitä mun pitää treenata, vaikkakin talvikaudella se voi olla vähän vaikeaa. Tasaoksereita, toistoja toistoja toistoja. Peltolaukkaa hallinnan rajamailla. Kai siitä vielä ihan hyvä tulee. Mutta apua miten pitkä matka sinne vielä on! Just because me.

Voihan satula

Koita siinä nyt sitte saada söpö kuva

Edellisestä satulasepän käynnistä on huimat 2 kk. Jouduin silti taas pyytämään apua. Ei, kyse ei ole siitä, että satulan sovitus tai toppaus olisi epäonnistunut vaan siitä, että hevosen lihaksisto/kroppa kehittyy epäsymmetrisesti ja kauheeta vauhtia. Epäsymmetrian syitä en tähän hätään tiedä, mutta hyviä vaihtoehtoja on toispuoleinen ratsastus, vinon ratsastajan painon jakautuminen väärin hevosen selkään, yksi lihasköyhä jalka tai jopa vamma, jonka aiheuttamaa kipua hevonen kompensoi vinoudella. Viimeisin on kieltämättä se vaihtoehto, jota en halua. Toivotaan ensimmäisiä. Sille kun ei voi sanoa, että "älä kehity!". Olenhan minä toki tyytyväinen, että massaa on tullut ja muutkin ovat sen selvästi huomanneet. Mutta kun ne varusteet... ne ei sitte vaan enää sovi. Ratsastajalle voidaan tehdä vielä paljon, jos vinouden vika on siellä satulan päällä. ja pitääki tehdä. Tavoitteet taas messiin, vaikka just hehkutettiin, miten pitäs vaan relata ja nauttia ;) Ensin työ, sitten huvi! (Tällähän ei nyt sitten ole mitään tekemistä sen kanssa, että olen viikon maannut flunssassa kotona ja ehtinyt Suunnitella kaikenlaista. Toteuttamista kun ei ole voinut harrastaa).

Flunssan myötä käytin parina päivänä stunttiratsastajaa Topin selässä. Joku ehkä sanoisi, että lainaratsastajaa tai auttavaa kättä, mutta meidän tapauksessa Stuntti taitaa olla paras nimitys. Ainakin eilisten pukkien ja ritoloiden perusteella ihan kuka vaan ei ois tehtävään suostunu. Tai edes kyennyt. Kiitos ja kumarrus rohkealle ja minua muutamaa astetta hullummalle kaverille. Nimetään nyt sitte vaikka eläinlääkäri elliksi, kun aloitti just Viikissä ell. opinnot. Ja koska eläinlääkäri on kauhean pitkä sana, kutistetaan tää lempinimi ell. Elli. Ellelli. Nothing personal! :D

Peppu2015

Ajatus hävis... niin se stunttiratsastus. Huomasin tiistaina nopeasti, että näen ratsastajan vasemman jalan hevosen alapuolelta, mutta en oikeaa. Totesin, että olet vinossa. Kun katsoin suoraan edestä, totesin, että satula on vinossa. Hetken päästä totesin, että satula on vino, eikä vain vinossa. Satulan vasen siipi oli 10 cm alempana kuin oikea. Kuitenkin takaa katottuna keskilinja osu hevosen keskelle, selkärangan päälle. No, ratsastettiin loppuun ja ajatus jäi tasolle "pitääkö tässä taas pyytää satulaseppä paikalle" ja korvissa kävi kassakoneen ääni *tsitsing*.

Peppu 2013

Torstaina kokeilin koulupenkkiä Topin selkään ja totesin pikavilauksella, että se on ahdas vasemmalta ja turhan tilava oikealta. Eikä tilannetta voinu korjata siirtelemällä satulaa vaan näin se nyt vaan oli. Ero oli huomattava ja todettiin, että stuntti menee estepenkillä. Siinä ongelma ei ollut yhtä selvä, mutta pientä puolieroa edelleen. Ell. Elli käpelöi selkää ja totesi, että vähän on ehkä eroa selän lihaksissa eri puolilla. Tätä en jäänyt itse ihmettelemään. Korvissa soi vaan se *tsitsing*. Huoh. Ratsastaessakin puoli ero oli selvä, niin kuin on lähes aina ollut. Takana 2 viikon lepojakso ja 1 kk kaiken kaikkiaan kevyemmin, joten suurta vetreyttä ei muutenkaan ollut odotettavissa. Etenkin kun nykyisessä tarhassa ei mahdu ottamaan vauhtia kuin yhden askelen verran. Irrotteleva irtojuoksutus ja pukittelu ilman stuntteja tekis terää (hevosellekin, eikä vain yleisölle).

No, kiltti satulaseppä tulee jo ens viikolla illasta katsastamaan meidän tilannetta ja alustavasti puhuttiin, että jos ja kun hevosessa on puoli eroa, korjataan sitä padeilla. *Tsitsing tsitsing* Satulat tarkistetaan, että ovat suorassa ja esitin epäilykseni koulupenkin kohdalla. Estepenkin kanssa pärjätään tod.näk. ihan vaan niillä padeilla. Eipä meillä ollu ny tarvettakaan himona treenata, kun ite oon sohvanpohjalla ja Topi on näyttäny taas hapanta naamaa, kun sen luo menee tallissa.

Unikeko <3 Melkein mahtu kuvaan

Mistä päästään seuraavaan ongelmaan: se on kai taas kipeä. Se syö joo, eikä vaikuta päällisin puolin stressaantuneelta, mutta vatsa on taas hitusen löysä ja karsinassa vastaan tulee luimiva eläin, joka ei näytä rahtuakaan ystävälliseltä. Seiskööt nyt sitten. Kotikokille se oli kuulemma esittänyt varsin ystävällistä tarhassa ja kieltämättä karsinan ulkopuolella se vaikuttaa jokseenkin erilaiselta. Alustavasti oon ehdotellu, että vaihdettaisiin karsinaa, kun tällä hetkellä Topilla on taas ikkuna, jonka takana vielä kulkee se meidän hiittirata, eli siellä ramppaa väkeä päivittäin. Topihan sitte pyörii ja vahtii sitä. Vaihtoehtoisesti vedetään sen ikkuna umpeen. Lisäks 9 hevosen talli on päivisin tyhjä, eli jos haluat ratsastamaan, Topia ei voi tuoda karsinaan, koska se hätääntyy täysin tyhjässä tallissa. Parempi ois saada se ikkunattomaan paikkaan keskelle muita, missä ei tarvi vahdata ku yhteen suuntaan tai ainakin kääntämättä koko kroppaa. Valitettavasti tallin tyhjyydelle en voi mitään, mutta onneksi käyn muutenkin arki-iltaisin tallilla, kun kaikki on sisällä.

Puhuinko mä jostain nauttimisesta jossain välissä? Täytynee mennä imppaamaan sitä hevosen karvaa ja pohtia, että mikä sen homman idis oli. Ainakin tarhassa se nuokkui päiväunilla ok:n oloisena.

Punaista lankaa etsimässä

Kuluneen vuoden aikana olen useamman kerran törmännyt ajatukseen "onko tässä mitään järkeä? Miks mä ees teen tätä?". Olen kyseenalaistanut harrastukseni ja syyt käyttää siihen kaikki rahat ja aika. Olen kirjaimellisesti hukannut sen punaisen langan, jota seuratessa ylipäätään ostin hevosen. Ois niin kiva käydä vaikka laskettelemassa alpeilla tai viettää enemmän aikaa mökillä. Tai ihan vaikka vaan kotonaki. Kotona vois esim. siivota joskus. Ai ei? Taas ilta-aurinko paljasti kivan pölykerroksen joka paikassa. Äkkiä verhot kiinni!

Hyppääkö vielä?

Kun ostin hevosen, asetin tavoitteita. Ostin koko hevosen lähinnä tavoitteet mielessä: mitä lajeja ja millä tasolla haluan mennä. Sopiiko sen luonne ja kyvyt mulle tähän ja tähän tarkoitukseen? Tein suunnitelmia ja aikatauluja, mietin ruokintaa, tarhausta, liikkumista ja lepoa. Oman ja hevosen kohdalla. Toki hevostani olen hoitanut tuplasti suunnitelmallisemmin kuin itseäni, mutta se vaikuttaa olevan täysin normaali käytäntö näissä piireissä. Kukapa ei murunsa eteen tekisi kaikkeaan. Niin, siinä se avain sana. Muru. Se vatipää, joka tilttaa aina, kun näkee valkoista tai sinistä tai joku aivastaa, tai innnostuessaan näyttää innostumistaan niin, että ratsastaja irtaantuu satulasta. Se reppana, joka teloo ittensä koko ajan, eikä ehdi kauden aikana käydä ku yhdet kisat ja neki meni rutiinin puutteen takia persiilleen, koska ratsastaja jännitty ku suolapatsas ja hetken päästä veltostu spagetiksi, jonka jalat vaan lepatti hevosen kyljissä lähinnä häiritsevästi.

lähestyminen täys 10

Sitten mikään ei tunnu sujuvan ja tavoite toisensa perään jää saavuttamatta. Luin just ekoja bloggauksiakin 1,5 vuoden takaa, jolloin piti startata 100 cm ja alue heA:ta vuonna 2014. Ei tehty sitä edes vuonna 2015. vaB? 120cm? kentässä HELPPO??? In your dreams pal. Ehkä sitte ku ollaan molemmat eläkkeellä. Ai mutta sillähän oli se sydän vika ja odotettavissa lyhyempi kisaura. Miksi jaksan edes yrittää? Rakkaudesta lajiin?

Rakkaudesta lajiin. Hmm. Olen täysin unohtanut sen "rakkauden". Olen laiminlyönyt kaiken nauttimisen hakatessani päätä seinään tavotteiden jäätyä hullun kiilto silmissä. Pitää vaan suunnitella ja suorittaa, treenata ja tehdä kaikki mahdollisimman hyvin ja todeta, etten edelleenkään pysty istumaan oikeassa laukassa ja edelleen mennään radalle käsijarru päällä ja edelleen istun etukenossa. Valivali huono sitä huono tätä. Ja taas se lähti maneesin kulmasta viittäsataa sapelihammastiikeriä karkuun, kun katsomossa joku haukotteli.

Silti se vaan ponnisti

Sitten on ollut niitä hetkiä, kun olen ollut totaalisen uupunut, masentunut, väsynyt tai muuten vaan kyvytön mihinkään. Olen istahtanut kyykkyyn karsinan oven suulle miettimään "mitä mä teen sun kanssas? Miks sä oot niin vaikee?". Yleensä juuri silloin Topi tulee luokse, työntää turpansa syliin ja puhaltaa lämmintä ilmaa sieraimistaan kasvoille.Tai makaa karsinassa ja päästää minut viereensä mulkoillen vaan ärtyneesti, kun keskeytin päikkärit. Silloin muistan taas hetken, että mikä tässä lajissa viehättää.

Parasta taitaa olla hevosen haju. Enkä puhu nyt siitä lannan hajusta, joka tarttuu vaatteisiin. Hyh, ei me niin sekopäitä olla! Hevosella on ihan oma tuoksunsa niin ku märällä koiralla. Paitti, että märän koiran haju on karmea. Tuoksu Topissa on aika huomaamaton. Pitää työntää nenä sinne karvoihin, että sen haistaa. Mutta sitte kun sen löytää, palaan salamannopeasti ajassa 20 vuotta taaksepäin Oulun Äimärautiolle, jossa olin elämäni ekalla ratsastusleirillä. Siellä rakastuin hevosen tuoksuun. Siellä istuin yksin tarhan reunalla ja ihastuin hevoseen, joka tuli mun luokse. Annoin sille ruohoa ja se tuli seuraavanakin päivänä luokse. Mulle ei koskaan selvinnyt, että mikä hevonen se oli, mutta ravurilta se vahvasti vaikutti. Sillä hetkellä sen hevosen käyttötarkoituksella ei ollut mulle mitään merkitystä. Ainoastaan sillä, että se tuli luokse ja halus olla mun kans. Vähän niin ku ainoa kaveri koko maailmassa.

Vähän ehkä jopa liikaa... huom. ratsastajan ilmavara

Pidän siitä, kun oma hevonen hörisee nähdessään minut, kävelee luokseni tarhassa ja laitumella. Työntää päänsä karsinan luukusta, kun sen avaa ja koskettaa hellästi. No, mitä sitten jos se hörisee ainoastaan silloin kun on ruoka-astia kädessä? Hörisee kuitenkin. Ehkä jonain päivänä muustakin syystä. Takana on kuitenkin vasta 2,5 takkuista vuotta täynnä epätietoisuutta ja väärinymmärryksiä. Joistain saavutuksista yhteistyössä olen ollut myös ylpeä. Ihmiset joskus hämmästelevät, miten helposti se menee traileriin, miten hiljaa se on siellä, miten herkästi se kuuntelee ääniapuja ja väistää, kun on tarve. Toki, valmennuksissa on kohtalaisen hankalaa ratsastaa, kun Topi poimii valkun puheesta sanat "käyntiin, raviin, laukka" ja "seis". "Valmistele paremmin." No daa, mitäs sanoit, että raviin! En mä kerenny valmistella :D Käytetään koodikieltä. Ei se sitä heti opi.

Kaiken kiireen ja paineen keskellä olen vienyt osittain tietoisesti ja osittain tiedostamatta ne kiireet ja paineet sinne tallillekin. Päivässä ei ole ollut kuin x määrä tunteja hevosteluun ja olen senkin käyttänyt mahdollisimman tehokkaasti joka kerta. Pitäisi unohtaa se tehokkuus välillä ja pysähtyä juttelemaan sen murun kanssa. Jättää joku varuste pesemättä tai häntäjouhi harjaamatta. Viedä se syömään ruohoa tai pällistelemään pihan menoja. Tämä yksilö kun on vielä sellanen, että jos jäät suustas kiinni, niin se tuuppii ensin sun taskut, sitten seurustelukumppanin taskut, nuuskii kädet ja naamat, sitten siirtyy tutkimaan vieressä olevia esineitä ja pyörii ja hyörii puuhaten ja tuhisten niin ku koiranpentu, joka on kiinnostunut kaikesta. Sen touhuja on oikeasti hauska seurata <3 Kun malttaa antaa aikaa, se saa hymyn huulille päivänä ku päivänä. Olettaen tietenkin, että sillä on asiat hyvin, eikä aiheuta huolta ja stressiä kipuilemalla jotain.

Melkein osuin satulaan

Eilen kuumeisena ja laiskana en vaa jaksanu laittaa suitsia kummempia varusteita, joten kiipesin kyytiin remonttihousut jalassa ja kypärä päässä. En enää tarvinnut edes 5 cm pehmustepatjaa väliin, kun Topi on pyöristynyt vihdoinkin. Ainakin painokäyrä on sillä kehittynyt! Itsellä lähinnä se v-käyrä. Kävellessäni ilman satulaa maastossa tunsin oloni pitkästä aikaa levolliseksi. Tavallaan. Pieni pelko persiissä koko ajan, että mitä lintua tai kiveä se kohta pomppaa. Ainakin autonrengas ruohikossa oli liikaa ja sarjakuvamaisesti Topin silmät pullistu päästä ja se hyppäs banaanina sivuun. Sitten se jatko matkaa niinku mitään ei ois tapahtunu lähes vislaillen "mikä loikka? en minä mitään nähnyt!". Myöhemmin rentoutuvan hevosen pärskähdysten jälkeen uskalsin hetken itsekin hengittää ja nauttia lämmöstä, joka sen selästä tulvi.  Aurinko paisto ja puut loisti syksyn väreissä. Topin jaloissa kahisi keltaiset ja oranssit puun lehdet ja mihinkään ei ollut kiire. Juuri sillä hetkellä en kaivannut muuta. Jonain toisena päivänä olisin halunnut ehkä mennä täysiä niin, että ne lehdet vaan pölisee. Ja sitten sydän pamppaillen hapuillut harjaa, kun Topi pukittelee silkasta ilosta. Hulluja. Molemmat.

Hevosparka... mut silti me voitettiin! :D

Pitäisi muistaa harrastaa tätä touhua sen hevosen takia eikä niiden voittorusettien takia pelkästään. Jos unohdan sen hevosen rusetin havina korvissani, niin metsäänhän se menee. Niin kuin on varmasti nytkin jo monta kertaa käynyt. Pitäisi kuunnella itseään ja hevostaan enemmän eikä vaan suorittaa ja tehostaa kaikkea. Miksi sitten asetan niitä tavoitteita ja treenaan enkä vaan nauti? Koska saan ne parhaat kiksit niistä onnistuneista suorituksista ;) After all. Onhan se myöskin niin, että jos ton kakaran kanssa vaan lepsuilis ja humputtelis niin siitä tulis päivä päivältä hankalampi. Niitä töitäkin pitää siis tehdä, että kuri säilyy.

Ei oo kuitenkaan pakko joka päivä pingottaa, vaikka niitä tavoitteita olisikin. Hevonenki tarvii välillä rauhaa ja rakkautta. Toki, Topilla on ollu usein omat mielipiteensä mm. "rauhallisista" maastoista ja "hauskasta" ratsastuksesta... Mutta halusin ja sain oman hevosen, että voin tehä sen kanssa mitä haluan. Otin vielä nuoren silläkin riskillä, että sen kanssa tulee haasteita. Pitäisi muistaa nauttia enemmän siitä mahdollisuudesta ratsastaa ja tehdä mitä haluaa. Onhan se kuitenki aikamoinen persoona ;)

Joskus se on vaan niin <3

uudet kujeet

Luin joku aika sitte jostain toisesta blogista, että selatkaa vanhoja kuvia ja näette sen todellisen kehityksen. Ihan vaan, että voi olla tyytyväinen silloinkin, kun hakkaa päätä seinään syystä tai toisesta. Jep. Ei piä unohtaa sitä, mistä aloitti. Topi näyttää upealta ja mua ei pelota enää puoliksikaan niin paljon. Kerta kerralta pärjään sen pöllöilyjen kanssa paremmin ja jopa rohkenin maastoon ilman satulaa. Joku tervejärkisempi ois ehkä alottanu ilman satulaa aitojen sisällä, mutta äääh, mitä turhia! Sinne mettään vaan :D Mitä ny pikku sivuloikista ja pelottavista renkaista keskellä peltoa. Nyt on koko pitkä talvi aikaa parantaa luottamusta vielä lisää ja toivoa, että ensi kausi toisi hyviä kokemuksia terveellä ja iloisella hevosella etenki sieltä kisaradoilta.

Iloisella... hmm. Topi on ollu vähän keskari pystyssä nyt joka kerta, kun sen on satuloinut töitä varten. Nestettäkin on ollut jaloissa Kangasalan kisoista asti. Estola kyllä tsekkas oej:n, mikä huolestutti mua eniten eikä siellä ainakaan jänteissä tms. ollut mitään. Ei reagoinu paineluun. Eipä se ole päivääkään ontunut ja liikkuu jopa paremmin ku ikinä, joten eiköhän se taas ilmojen viiletessä asetu. Sama tais olla vuos sitte, että kesällä/syksyllä lämpimillä se keräs nestettä ja talvea kohti ne hävis. Täytyypä tarkistaa päiväkirjasta!

Muutettiin kuun vaihteessa uudelle tallille Topin kanssa. Takana oli jos monenmoista mutkaa ja toistakymmentä ihmistä tilanne harmittaa, mutta näin se nyt vaan meni. Olen koittanut monelle sanoa, että tästä voi seurata jotain todella hienoakin ja tulla uusia mahdollisuuksia, vaikka joistain asioista joutuukin luopumaan. Topin tarha pieneni ja mä en saa ihan samaa luksusta, ku edellisessä paikassa, mutta pystytään edelleen treenaamaan yhtä hyvin ja rutiinit säilyy. Sijaintiki on meille jopa parempi kuin aiemmassa paikassa, kaikin puolin. Lisäksi pihassa on hiittirata, joka kaipaa pientä kunnostusta, mutta soveltuu loistavasti metsässä laukkaamiseen ja jopa hyppäämiseen jossain vaiheessa ;) Mikä sen parempaa!

Luonnollisesti huolettaa Topin stressaantuvuus, kun ympäristö vaihtuu ja talli hiukan pienenee, mutta työntekijät, rutiinit, ihmiset ja iso osa hevosista säilyy tuttuina. Puoli tallia muutti uusiin tiloihin. Paljon asioita siis säilyy ja tutut tyypit käsittelee. Seuraillaan mitä poika tuumaa. Saa katella muutaman päivän nyt ihan rauhassa uutta menoa ja mietitään treenaamista sitte ens viikolla uudestaan. Ekana päivänä korkattiin heti hiittirata, kun maastoestetreenit peruuntu ja oli jo kaikki vermeet valmiina. Siitä onki sitte gopro-videota :P Jospa saisin niitäki joskus näytille...

Topi oli uudessa paikassa normaaliin tapaansa
vähän pinkeä ja hermostunut. Ei ihan mahdoton, mutta sellanen, että "en mä ois halunnukaan hypätä". Olin ite ihan väsyny jo valmiiksi ja Topi oli aiempinaki päivinä ollu aika... "työläs". Sillee kaunisteltuna :P Siispä käveltiin lenkki ympäri, tsekattiin pohjat ja muut ja sit vaan ravailtiin ja laukkailtiin ees taas. Lenkillä on mäkiä ja mutkia, peltoa ja metsää. Ihan mahtava pätkä myös vauhtitreeniin! Parhaat päivänsä nähnyt rata vaatii kyllä hoitoa ja työtä, mutta se on siellä ja ei ihan mahdoton laittaa kuntoon :) Parissa kohtaa on sen verran märkää, että otin aina siihen käyntiin. Kunnes Topi totes, että eeeei, näiden kohtien yli voi hypätä! Kazaaam! ja jatkaa laukassa ja hypätä se seuraavaki mutakohta tyytyväisenä. Sit ku mä aattelin, että hyppää sitte enkä hidastanu ni tottakai se sit meni läpi siitä mudasta eikä hypänny. Voin vaan kuvitella Topin pään päälle kuplan: "Miks sä toit mut näin lujaa tähän, ku tässä upottaa ja on liukasta?" Jos mä saisin päättää, siihen kohtaan tulis hauta tai vesieste. Niin, että hyppää ny!

Päästeltiin pari kertaa ihan hanat auki, ku paikka alko olla tuttu. Ekasta spurtista Topin päässä vaan naksahti ja mietin kerran jos toisenkin, että löydänkö mä itteni jostain koivunoksalta. Totesin itselleni, että se kuitenki karkaa ja aiheutetaan heti katastrofi uudessa paikassa. Näin sieluni silmin vapaana häntä pystyssä ylpeänä pinkovan hevosen, joka sekottaa lähtevien hevosten lastaamisen ja saapuvien purkamisen. Koko tienoo sekasin, ku se hullu kenttäratsastaja sekotti kouluratsastajien harmonian. Tai vikeltävien lasten treenin kentällä. Eli pidä kiinni urpo. Mitäs päästit sen täyteen vauhtiin uudessa paikassa. Pieni huomautus aiheesta ja matka jatku, joskin jarrut oli vähän hukassa. Aika söötti muuten se kirjava vikellysponi!

Kiva huomata, että sekin osaa ottaa kuolaimesta kiinni ja viedä. Ei tarvi aina pelätä, että oon kova kourainen tai sillä ei olisi halua mennä. Tai siis... sanoinko mä just, että on kiva, että hevonen puree kuolaimeen? Taitaa ne viimeisetki ruuvit tippua hiljalleen. No, ei niitä kai ole ollutkaan enää pitkään aikaan, kun vapaaehtoisesti maastoilin Nevaksessakin hirvikärpästen kiusattavana huolimatta painajaisista ja harhoista, joita jo sain niistä öttiäisistä, hevosella, joka jokaisella reissulla peruutti vähintään yhteen ojaan tai puuhun. Peuroja, pöllöjä ja kettuja ei varmaan enää nähdä maastoreissuilla uudessa paikassa, mutta no, eipä ole hirvikärpäsiäkään.

Btw. vaikka puhun itsestäni kenttäratsastajana, en kyllä todellakaan koe olevani sellainen. Se niin riippuu keneen vertaa. Ku meen kisoihin, oon se aloittelija, joka ei osaa vielä mitään: tulee nylppylaukkaa esteille ja kulkee aina käsijarru päällä ja peruuttelee esteiden välissä takavasemmalle. Jos kyse ois idolssista ni yleisöstä ois huudettu, että mee kotiin harjottelemaan :D Mut sit ku tuun kotiin, oon se hullu, joka menee niitä kauheita esteitä kauheeta vauhtia ja ratsastaa hullulla hevosella, josta ei ikinä tiedä, mitä se tekee seuraavaksi. Vielä ei oo kukaan kieltäytyny ratsastamasta mun kanssa samaan aikaan :P Toivottavasti sitä tilannetta ei tulekaan...Menis elämä vaikeeks ja pitäs kattoo peiliin kerran jos toisenki.

Niin, Topi on saanut lihasta ja voimaa. Sen otteet on hetkittäin todella rajut ja sillä keittää aika helposti yli. Toisaalta se tekee suoritukset tasapainoisemmin, näyttävämmin ja kantaa itseänsä ainaki välillä. Ehkä. Tai sit mä vaan toivon, että se tekis niin? Ainaki Raken kisojen perusteella jotain on tapahtunut, kun vuoden 2014 tulos 52% muuttui 2015 61% samasta radasta ja häntäsijat vaihtu voittoihin <3 Hyvä kauden päätös ja niistä lähdetään eteenpäin ensi kauteen. Parin kevyemmän viikon aikana se on toki ollu tosi kiltisti. En mä oo kyllä ratsastanutkaan ku muutaman kerran. Ehkä se vaan huijaa? Talven aikana ehditään vielä tehdä vaikka mitä niille pukeille ja peruuttamisille, koska eihän se oikeasti voinu vielä täysin rauhoittua. Sitkeästi vaan, eiks niin? Niin ku takiainen tukassa, mä aion pysyä siellä satulassa! ;) Challenge nr 2.

Kova työ palkitaan

Viikko sitten oli Jokelassa rake-tallilla Jokelan ratsastajien seuramestaruudet ja mekin päästiin vihdoin Topin kanssa kisaamaan. Edellisestä varsinaisesta rataestestartista oli luvattoman kauan ja koulustartistaki puolivuotta.


Esteilläkin oli tutut 80 cm ja 90 cm edessä ja välillä harmittelin, etten ottanut riskiä osallistua seuranmestaruuteen, joka pidettiin 95-105 cm tasolla. Ennen ekaa suoritusta Topi teki ah niin ihanat piruettinsa, koska kentän kulmassa oli mörkö, eli vesimatto... mietin, että näinköhän me päästään koko rataa maaliin. Onneksi jokeran kisoissa saa ottaa radalla verkkaesteen eikä tuomari vislaa pilliin heti, kun astuu porteista sisään, joten sain Topin riittävän lähelle kulmaa myös radalla.

80 cm rata sujui tosi kivasti ja ilman isompia ongelmia. Yksi puomi lähti matkaan kolmosesteellä, joka oli valkoinen aika hatara pysty. Tosi moni muukin otti siltä virheitä. Me tultiin siihen tosi hyvin, joten hevoset ei vissiin nähny sitä kunnolla. No, se ei oikeastaan kauheasti edes harmittanu mua, koska oli tosi kiva hypätä. Topi kuunteli nätisti ja imi innokkaasti esteeltä toiselle. Pari kertaa sain käyttää sitä kuuluisaa kokovartalopidätettä, ettei se lähteny riepottelemaan mua ympäriinsä, mutta eipä oo montaa kertaa ollu sillä yhtä hyvää imua esteille ku nyt! Ainoa oikeasti huono hyppy tuli viimeselle esteelle. En ajatellut asiaa sen enempää, varsinkaan ku Topi anto ihan jotain muuta ajateltavaa heti esteen jälkeen :D

 90 cm suoritukseen oli pitkä tovi ja vaikka tulin välillä alas satulasta, tuntu silti siltä, että takamus puutuu. Tässä välissä ehdinki lietsoa itselleni kauhean paniikin. "Kamalan isoja esteitä! Topi on kuitenki hankala. En mä pysy kyydissä, kun se riekkuu/hyppää isosti/lähtee paikalta/pukittaa jne. jne. Mä en halua mennä. Tää ei oo kivaa. Mä en osaa! Ei tästä tuu mitään... voinko mä peruuttaa? miks mä en saa rahoja takas jos mä nyt peruutan mun startin... Onneks en ees yrittäny sitä mestaruusluokkaa" ja sitä rataa, kunnes tuli mun vuoro ja no, pakkohan se oli mennä. Fiilistä ei helpottanu se, että aiemmat ratsukot tiputti esteitä, kielsi ja sai hylkyjä ja joku oli tainnu tippuaki. No, otin verkkahypyn ja lähdin suoritukseen. Topi tuntu vielä paremmalta ku edellisellä radalla. Se imi esteelle, ja käänty todella näppärästi. 

Kaikki meni ihan mahtavasti, kunnes seiskaesteeltä tultiin vastalaukalla alas, en uskaltanu lähteä korjaamaan sitä, etten hajota koko pakkaa, joten tultiin vastalaukalla viimeselle esteelle ja kun se oli iso tasaokseri niin tadaa! mä menin lukkoon. kaks askelta ennen estettä mä heitin ohjastuen pois, irrotin jalat kyljistä ja toivoin, että Topi hyppää. Eli tein just sen mitä pitääkin? Ai miten niin ei? No mitä Topi tekee siinä tilanteessa? Ottaa yhden ylimääräisen askeleen niin, että vauhti pysähtyy täysin ja hyppää paikaltaan. Kiltti hevonen kun on. Näissä tilanteissa. Eikä siinäkään varmaan muuten olis mitään, mut ku se teki sen paikalta hypyn TAAS ihan megaisosti varmistellen ja liioitellen ja käytiin siellä 120-130 cm korkeudessa. Pysäytyskuvistakin näkee, että hevosen ilmavaran lisäksi ratsastajalla oli ihan oma ilmavara, jonka vuoksi laskeutuminen ei menny ihan oppikirjan mukaan. Osuin kyllä satulaan, mutten keskelle ja seuraavassa askeleessa olin jo pitkälti matkalla tantereeseen, mutta mä päätin, että tää hieno rata ei pääty tähän vaan mä pysyn selässä ja me mennään se uusintaki. 

Tottakai se uusinta jatku suoraan perusradan maalista, joten eeeei, ei keräillä kaikessa rauhassa ittee kasaan niin ku keväällä, vaan takas satulaan jotenki oikein päin ja äkkiä jalustimet takas jalkaan. Topi jatko kiltisti rataa kaiken kamalan kiusaamisen jälkeen.  Kaikki suju taas hienosti ja kauniisti, kunnes tultiin samat vikat kaks estettä ja vastalaukassa ja vaikka nyt yritin vaihtaa, välttääkseni aiemman kohtalon, en onnistunut ja lopputulos oli taas "iiiik!!!" jalka ja käsi irti ja hevonen yksin esteelle, joten se tuli taas pohjaan, hyppäs paikaltaan ja minä roikuin mukana. Eli mä hyppäsin sen saman okserin kolme kertaa. Enkä kertaakaan onnistunut tulemaan sitä kunnolla. En kertaakaan. Siis miten noloo! Tiesin heti tasan tarkkaan, mitä tulevan talven aikana treenataan: tasaoksereita. Pelkkiä tasaoksereita. Ei mitään muuta. No okei, vähän ehkä muutaki, mutta pääosin tasaoksereita. Johan meiän edellisessä valmennuksessaki okserit tuotti ongelmia. Tosi esteratsastaja... "iiik! okseri!" :D

Koulussa mentiin tuttua heA:1 ohjelmaa jo kolmatta kertaa, joten sen suhteen olin levollisin mielin. Ekasta suorituksesta oli aika tarkkaan vuosi ja sillon tulos 52%. Nyt 61%! Huima ero huolimatta siitä, että molemmat vastalaukat meni rikki ja Topi meni ihan tyhjäksi edestä, punki molemmat voltit kylkimyyryä ja sipsutti lähes paikallaan hetkittäin. Tuomari varmaan ajatteli, että mä valmistelin. Hyvä niin! :D Fiilis radasta oli kohtuu kökkö ja valitinki kaikesta radan jälkeen. Sit ku kuulin tulokset "Taru Hanski ja Tornado V, 61% ja luokan johtoon". Aloin kirjaimellisesti itkeä. Halailin Topia ja pyörittelin päätäni, että ei voi olla. Katoin radan videolta ja totesin, että tosiaan, ei se niin huono ollut. Eka takaosakäännös varsinki oli  täydellinen! Radalla mietin, että tuntuupa hyvältä: se varmaan ruuvaa. Mutta eeei, elämäni paras takaosakäännös! Ihan super! Kato vaikka ite! ;) Keskiaskellajit suju ja niistäkin saatiin seiskat, sekä vikasta laukannostosta pituushalkaisijalla. Kokonaisuutena siis rikkonaisempi, mutta näyttävämpi ku ennen :) Askel eteenpäin, vaikka tekemistä riittääkin.

Hyvä tallipaikka, mikä se on?

Itsestä riippumattomista syistä jouduin taas selailemaan tallipaikkailmoituksia ja tuskailen jälleen tätä hevosen omistamista. Oltiin just saatu Topin vatsahaava siihen malliin, että sen kanssa pystyi treenaamaan ja kilpailemaan täysipainoisesti. Elämä näytti puitteiden ja ympäristön suhteen täydelliseltä ja rauhalliselta, mutta niin siinä vaan taas kävi, ettei sitä onnea kestänyt pitkään. Pitkä aikainen onni ei vaan kuulu hevosen omistajan arkeen. Piste.

Nykyinen tallivuokra oli 780 e/kk. Leijonan osa mun palkasta joka kuukausi. Siihen päälle opintolainan takaisinmaksu 150 e/kk, asumiskulut 300 e/kk, ruuat 100 e/kk, bensat 200 e/kk, salikortit mulle ja miehelle 125 e/kk, johon saadut tuet on luonnollisesti jo käytetty. ja pitäisi vielä valmentautua ja kisata, puhumattakaan siitä, että en omista vieläkään traileria, joten sen vuokra pitää maksaa joka kerta. Siihenkin meni tässä kuussa yksin 100 e. Paljonko se tekee yhteensä? 1755 e. Siihen vielä joka kolmas kuukausi tulevat vakuutusmaksuerät, auton huollot, eläinlääkärit, kengitykset, puhumattakaan varusteista, joita Topi on joko hajottanut tai on jäänyt pieneksi, epäsopivaksi, hiertää jne. jne. Eli 2000 e/kk jatkuviin kuluihin. Kevyesti. Sitten pitäisi repiä vielä takuuvuokra tai nyt uutuutena "ennakkomaksu" uuteen tallipaikkaan. No, lähdetään siitä, että tuleva tallipaikka ei tule maksamaan noin paljon. Muusta ei juuri voi tinkiä. Talvella ei toki tarvitse juosta trailerin kanssa kisoissa tai treeneissä ulkopuolella.

Tallille on ollut nyt n. 30 km matkaa lähes pelkkää motaria, joten 25 min on ollut ajallinen "menetys" per suunta. Mä kestän sen. 30 km säteellä kotoa löytyy jo ihan kivasti erilaisia talleja. Ainoa rajoittava tekijä sijainnissa on ruuhkien vaikutus. Pääsen tällä hetkellä järestään neljältä töistä, joten kehille tai motareille on ikävä lähteä töistä. Taitaa vaan olla niin, että no can do. Sinne sitä on mentävä, jos haluaa ihmisten aikaan kotiin.

Mistä mä sit tiedän, missä Topi viihtyy eikä stressaannu ja pode taas vatsahaavaa? No en mistään. Pyritään siis löytämään saman tyyppinen ratkaisu kuin nykyinen --> iso talli, jossa on yksityisiä hevosia ja paljon, mutta rauhallista elämää. Mission impossible nr. 3? Hinnan ja sijainnin jälkeen. Ruokinta-ajat pitäisi myös olla järkevät. Ei liian pitkiä ruuattomia taukoja eikä vaihteluita ruokinta-ajoissa. Säännöllisyyttä ja rutiineja ja ammattimainen hoito. Ei siis harrastelijoiden itse pyörittämää kotipihan tallia. Sellainen olisi varmasti viihtyisä ja leppoisa, mutta ei meille sopiva.

Mitä minä sitten haluan? Treenata. Talveksi tarvitsee siis maneesin. Jos ei tallin pihasta niin edes naapurista niin, että siellä ei ole ratsastuskoulua eikä totaalikaaosta iltaisin silloin kun minä haluan kiikkua hevoseni selässä. Kiikkumistahan se on, jos maneesissa on enemmän kuin yksi hevonen meidän lisäksi. Yksi talven tavoitteista lieneekin totuttelu työntekoon hulabaloon keskellä. Hevosen järjissä pysymisen vuoksi olisi myös hyvä päästä maastoon sekä voida päästää se irti jonnekin, missä se mahtuu juoksemaan niin, että hippulat vinkuu. Sitähän se haluaa kuitenkin ajoittain tehdä, ratsastajan kanssa tai ilman, lupaa kyselemättä. Siis iso tarha ei olisi yhtään huono eikä pitkä tarhausaika. No mutta sitten taas missä välissä se syö, jos se on koko päivän pihalla? Tässä pitää vaan löytää se balanssi. Heinät saa jossain paikoissa myös ulos, mutta kauroja ei. Eli 4 krt vrk väkirehut ei onnistu jos se on 12 h pihalla. I can deal with that, jos maha muuten pysyy kunnossa.

Okei, no maneesiin on mahduttu, mutta saako siellä hypätä? Saanko sinne valmentajaa? Edelliset tuskin ajaa enää sinne, mihin me siirrytään. Taas uuden valkun etsintä? Vai löytyykö tallilta omasta takaa joku? Todennäköisesti ei taas valmentauduta pariin kuukauteen ja revin hiuksia päästä, kun en pärjää seinille kimpoilevan eläimen kanssa ja rimakauhu iskee ekalla estetunnilla viikkojen tauon jälkeen, kun en ole nähnyt tikkuakaan. Työnnän siis hevoseni kauniisti taas esteen sekaan ja aloitan alusta koko lajin. ja päivittelen, että kuka hullu tätä harrastaa.

Ihmisten kanssa tulen lähes aina toimeen. Lähes. Sekin on jo todettu, että ihan kaikkea en minäkään kestä. Enkä minä mene tallille rupattelemaan. Joo jään minäkin joskus suusta kiinni, jos joku mulle alkaa jutella, mutta mä en kysele ihmisten kuulumisia (koska olen epäsosiaalinen hyypiö enkä osaa moista käytäntöä, vaikka ehkä haluaisin) ja viihdyn omissa oloissani jutellen lähinnä Topille "onks kaikki hyvin? Mites masu voi tänään? Mennään pitämään vähän hauskaa" ja sitten totean hampaat irvessä, että se hauskanpito oli Topin mielestä äkkinäisiä piruetteja ja levadeja.

Tallipaikan löytäminen on aina kompromisseja. Jos ei perusta omaa tallia, niin on turha kuvitella saavansa kaikkea samassa paketissa. Toisella on hyvät puitteet, toisella halpa hinta. Toisella on lepposa ilmapiiri ja toisen luona on huippuvalmentajat. Toisella koko päivä tarhaus, toiselle on lyhyt matka. Mieti siinä sitten, että mitä haluat, mistä olet valmis tinkimään ja mistä olet valmis maksamaan. Missä menee raja minkäki asian kanssa? No, hevosen terveydestä ei tingitä ja meidän tapauksessa se tarkoittaa stressitöntä ympäristöä. Mutta edelleen, millä sä sen määrittelet? Kokeilemalla viittä eri tallia ja toteamalla, että se eka oli paras? Tätä ratsastuksen riemua. Onneks hevoseni on söötti ja herttainen. Maasta käsin katsottuna ainakin. Johan sillä jaksaa tätä rumbaa kerta toisensa jälkeen, eikö?