Kova työ palkitaan

Viikko sitten oli Jokelassa rake-tallilla Jokelan ratsastajien seuramestaruudet ja mekin päästiin vihdoin Topin kanssa kisaamaan. Edellisestä varsinaisesta rataestestartista oli luvattoman kauan ja koulustartistaki puolivuotta.


Esteilläkin oli tutut 80 cm ja 90 cm edessä ja välillä harmittelin, etten ottanut riskiä osallistua seuranmestaruuteen, joka pidettiin 95-105 cm tasolla. Ennen ekaa suoritusta Topi teki ah niin ihanat piruettinsa, koska kentän kulmassa oli mörkö, eli vesimatto... mietin, että näinköhän me päästään koko rataa maaliin. Onneksi jokeran kisoissa saa ottaa radalla verkkaesteen eikä tuomari vislaa pilliin heti, kun astuu porteista sisään, joten sain Topin riittävän lähelle kulmaa myös radalla.

80 cm rata sujui tosi kivasti ja ilman isompia ongelmia. Yksi puomi lähti matkaan kolmosesteellä, joka oli valkoinen aika hatara pysty. Tosi moni muukin otti siltä virheitä. Me tultiin siihen tosi hyvin, joten hevoset ei vissiin nähny sitä kunnolla. No, se ei oikeastaan kauheasti edes harmittanu mua, koska oli tosi kiva hypätä. Topi kuunteli nätisti ja imi innokkaasti esteeltä toiselle. Pari kertaa sain käyttää sitä kuuluisaa kokovartalopidätettä, ettei se lähteny riepottelemaan mua ympäriinsä, mutta eipä oo montaa kertaa ollu sillä yhtä hyvää imua esteille ku nyt! Ainoa oikeasti huono hyppy tuli viimeselle esteelle. En ajatellut asiaa sen enempää, varsinkaan ku Topi anto ihan jotain muuta ajateltavaa heti esteen jälkeen :D

 90 cm suoritukseen oli pitkä tovi ja vaikka tulin välillä alas satulasta, tuntu silti siltä, että takamus puutuu. Tässä välissä ehdinki lietsoa itselleni kauhean paniikin. "Kamalan isoja esteitä! Topi on kuitenki hankala. En mä pysy kyydissä, kun se riekkuu/hyppää isosti/lähtee paikalta/pukittaa jne. jne. Mä en halua mennä. Tää ei oo kivaa. Mä en osaa! Ei tästä tuu mitään... voinko mä peruuttaa? miks mä en saa rahoja takas jos mä nyt peruutan mun startin... Onneks en ees yrittäny sitä mestaruusluokkaa" ja sitä rataa, kunnes tuli mun vuoro ja no, pakkohan se oli mennä. Fiilistä ei helpottanu se, että aiemmat ratsukot tiputti esteitä, kielsi ja sai hylkyjä ja joku oli tainnu tippuaki. No, otin verkkahypyn ja lähdin suoritukseen. Topi tuntu vielä paremmalta ku edellisellä radalla. Se imi esteelle, ja käänty todella näppärästi. 

Kaikki meni ihan mahtavasti, kunnes seiskaesteeltä tultiin vastalaukalla alas, en uskaltanu lähteä korjaamaan sitä, etten hajota koko pakkaa, joten tultiin vastalaukalla viimeselle esteelle ja kun se oli iso tasaokseri niin tadaa! mä menin lukkoon. kaks askelta ennen estettä mä heitin ohjastuen pois, irrotin jalat kyljistä ja toivoin, että Topi hyppää. Eli tein just sen mitä pitääkin? Ai miten niin ei? No mitä Topi tekee siinä tilanteessa? Ottaa yhden ylimääräisen askeleen niin, että vauhti pysähtyy täysin ja hyppää paikaltaan. Kiltti hevonen kun on. Näissä tilanteissa. Eikä siinäkään varmaan muuten olis mitään, mut ku se teki sen paikalta hypyn TAAS ihan megaisosti varmistellen ja liioitellen ja käytiin siellä 120-130 cm korkeudessa. Pysäytyskuvistakin näkee, että hevosen ilmavaran lisäksi ratsastajalla oli ihan oma ilmavara, jonka vuoksi laskeutuminen ei menny ihan oppikirjan mukaan. Osuin kyllä satulaan, mutten keskelle ja seuraavassa askeleessa olin jo pitkälti matkalla tantereeseen, mutta mä päätin, että tää hieno rata ei pääty tähän vaan mä pysyn selässä ja me mennään se uusintaki. 

Tottakai se uusinta jatku suoraan perusradan maalista, joten eeeei, ei keräillä kaikessa rauhassa ittee kasaan niin ku keväällä, vaan takas satulaan jotenki oikein päin ja äkkiä jalustimet takas jalkaan. Topi jatko kiltisti rataa kaiken kamalan kiusaamisen jälkeen.  Kaikki suju taas hienosti ja kauniisti, kunnes tultiin samat vikat kaks estettä ja vastalaukassa ja vaikka nyt yritin vaihtaa, välttääkseni aiemman kohtalon, en onnistunut ja lopputulos oli taas "iiiik!!!" jalka ja käsi irti ja hevonen yksin esteelle, joten se tuli taas pohjaan, hyppäs paikaltaan ja minä roikuin mukana. Eli mä hyppäsin sen saman okserin kolme kertaa. Enkä kertaakaan onnistunut tulemaan sitä kunnolla. En kertaakaan. Siis miten noloo! Tiesin heti tasan tarkkaan, mitä tulevan talven aikana treenataan: tasaoksereita. Pelkkiä tasaoksereita. Ei mitään muuta. No okei, vähän ehkä muutaki, mutta pääosin tasaoksereita. Johan meiän edellisessä valmennuksessaki okserit tuotti ongelmia. Tosi esteratsastaja... "iiik! okseri!" :D

Koulussa mentiin tuttua heA:1 ohjelmaa jo kolmatta kertaa, joten sen suhteen olin levollisin mielin. Ekasta suorituksesta oli aika tarkkaan vuosi ja sillon tulos 52%. Nyt 61%! Huima ero huolimatta siitä, että molemmat vastalaukat meni rikki ja Topi meni ihan tyhjäksi edestä, punki molemmat voltit kylkimyyryä ja sipsutti lähes paikallaan hetkittäin. Tuomari varmaan ajatteli, että mä valmistelin. Hyvä niin! :D Fiilis radasta oli kohtuu kökkö ja valitinki kaikesta radan jälkeen. Sit ku kuulin tulokset "Taru Hanski ja Tornado V, 61% ja luokan johtoon". Aloin kirjaimellisesti itkeä. Halailin Topia ja pyörittelin päätäni, että ei voi olla. Katoin radan videolta ja totesin, että tosiaan, ei se niin huono ollut. Eka takaosakäännös varsinki oli  täydellinen! Radalla mietin, että tuntuupa hyvältä: se varmaan ruuvaa. Mutta eeei, elämäni paras takaosakäännös! Ihan super! Kato vaikka ite! ;) Keskiaskellajit suju ja niistäkin saatiin seiskat, sekä vikasta laukannostosta pituushalkaisijalla. Kokonaisuutena siis rikkonaisempi, mutta näyttävämpi ku ennen :) Askel eteenpäin, vaikka tekemistä riittääkin.