Tiistaina oli sitte Nissen estetunti Unski-tamman
kanssa. Topille ei ollu annettu kauheasti lepopäiviä ja sen huomas kyllä.
Ihan uskalsin nivelellä ratsastaa! Pelhamilla se oiski varmaan liimannu kaviot
maahan. Tehtävien välillä oli lähinnä sitä ykkösvaihetta käynnissä
havaittavissa. Annoinki sen pieniä hetkiä ihan vaan seistä. Viikko sitten ei
ois tullu pieneen mieleenkään pysäyttää sitä seisoskelemaan yhtään minnekään
saati kävellä puolihuolimattomasti ympyrää löysin ohjin. Ei tod. Varuillani
olin toki edelleen koko ajan, enkä tiputtanu ohjia kokonaan pois missään
vaiheessa. Uskalsin kuitenki alkuverkassa keventää ihan reilusti. Tai uskalsin
ja uskalsin… vatsalihakset ei kestäny enempää sitä istumista :D Oli pakko.
Loppua kohti se sytty kuitenki hienosti ja jos mä
en ois ollu niin pakokauhunen, olis varmaan tullu hienoja hyppyjäki. Mutta
eeeei, mä tuuppasin sen taas esteelle ja jätin yksin. Hyi mua. Kiltti hevonen
on kyllä joka kerta kiivenny yli, mutta voi tulla se päivä, kun se sanoo, että
"mee sitte itte!". Mua hermostutti ennen tuntia kauheesti, kun en
ollut ratsastanut vielä kertaakaan koko kenttää ympäri vaan välttelin
pahispäätyä, etten kaiva verta nenästä. No nyt ne esteet kuitenki kasattiin
niin, että sinne oli pakko mennä. Ajattelin sitten Minnan sanoin "ei ole
ongelmaa, älä tee siitä ongelmaa". Eikä se sitte ollukaan ongelma. Ekan
kerran, ku piti hypätä suoraan puskaa kohti, Topi kysy, että meinaatko nyt,
että tuonne pitäs ja taputin heti raipalla kaulalle ihan kevyesti. Se otti
kehotuksen kuuliaisesti vastaan ja meni hienosti! Huomasin viime syksynä
kenttäkisoissa, että Topin epäröidessä pieni taputus kaulalle raipalla, ei siis
edes napautus vaan taputus, niin johan poika luottaa ja pomppaa. Kantapää
vaan kainaloon niin nou worriis! ;) Kainalossa on hyvä olla! (lausahduksia
peuramaalta).
Tällä kertaa oli kyllä etäisyydet ja askelet ihan
hukassa... oltiin molemmat toki aika veteliä ja laukka ei joko edennyt tai
romahti etupainoiseksi. Oli kauhean vaikeaa yrittää saada se etenemään ilman,
että se sukeltaa. Pidemmillä tehtävillä mä en saa sitä laukkaa ikinä pysymään
aktiivisena vaan mitä pidempi rata, sen pidemmäks hevonenki ehtii venyä. Opettelin
sen lisäksi myös nousemaan esteen jälkeen pystyyn. Me ollaan kuulemma (ja
näemmä) aina esteen jälkeen molemmat etukenossa monta askelta ja mun pitäs
nousta sieltä heti eikä huomenna. Onneksi saatiin tämä ohje ennen ku hypättiin
sinne päin, missä oli esteen takana pehmeämpi pohja... Siellä oltas oltu
varmaan molemmat nutturallaan, jos en ois kiskonu itteeni edes vähän pystympään
väkisin. Laukat oli taas vähän mitä sattuu alkuun eikä vaihdoista tietoakaan,
mutta loppua kohti ku Topi heräs niin laukkakaan ei ollu enää ongelma ja pari vaihtoakin tais tulla. Hyvä
niin.
Tunnin alussa tehtiin jännä puomiharjotus. 5-10 m ennen puomia ravista käyntiin
(meillä oli tötterö merkkinä kohdasta) ja puomille laukan nosto. Eli käynnissä
puomille asti ja askel puomin yli piti olla eka laukka-askel. Jännä tehtävä,
mutta todella tehokas! Kyllä tuns miten se hevonen nous ja lähti ponnistamaan
ylös ja eteen! Tätä me tehdään jatkossakin. Siirtymiä ku pitäs muutenki reenata
lisää. Hyvä fiilis jäi tunnista, eikä Topikaan tehny ku yhen pukin
laukannostossa. Muuten oli varsin siivosti koko tunnin. Joskin löysä, mutta ei
ainakaan villi ja vallaton. Arvaapa muuten pysykö mulla ohjat nyt käsissä? Ei.
Mut kyl tää täst! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti