banzai

Pilkkuja, paljon pilkkuja!

Mistä tietää, että Topi voi hyvin? Se on todella raivostuttava. Söpöllä tavalla. Sellanen kakara, joka koko ajan ottaa jotain ilman lupaa ja tiputtaa lattialle tai tunkee nenänsä joka väliin. Yritä siinä harjata, ku Topin mahaa kutittaa tai ryntäitä kutittaa tai jos laitat suojan jalkaan niin turpa on kiinni suojassa, kädessä, jalassa ja lopulta sun nenässä. Ihan vaan koska "hei mitä sä teet? onks se jotain hyvää?" Niin ku tänään. "hörrörrör" kuulu vaan ku ohi käveli <3 ja ku jätin oven auki niin harjakassista meinas ensin lähteä hillopurkki, joka on täytetty nameilla (muovinen kierrekannellinen, ääri näppärä!) ja sit ku harjakassi roikku ovessa niin Topi nosti sivu taskusta karvanhoitoainepullon ja tiputti lattialle. Siinähän ei luonnollisesti ole enää korkkia, mutta onneksi kovin paljon ei kerenny valua hukkaan :D Mahto tulla kiva tervanmaku purkista. 

Mulla heräs pieniä epäilyksiä tässä vaiheessa tulevasta ratsastuksesta, varsinki ku itellä oli sellanen

Linssilude

yliväsymyksen hillitön virtapiikki päällä ja häselsin ite ihan joka suuntaan kauheeta vauhtia. Kävin eilen kiukkulenkillä (oon ollu yksin kotona jo monta päivää ja sain kiukkukohtauksen...), tänään vanhempi kollega juoksutti pitkin puskia kiertämässä työmaita ja piti kiivetä jos jonkinlaista kallionreunaa ja lopuksi vein auton huoltoon ja pyöräilin kotiin. Jalat oli siis kivasti valmiiksi ihan tukossa ja hapoilla. Jostain kumman syystä halusin kuitenkin kokeilla uutta kuolainta, kovaa suoraa kumia. Kun se on kolmipalan kanssa niin rauhaton. Nivel menee ok. Mä en tajua, miten mä en vielä tähän päivään mennessä tajua tuossa tilanteessa muuttaa suunnitelmia ja ottaa sitä pelhamia tai muuta vastaavaa jarrua käyttöön. I just don't get it. "Kyllä mä tän kans varmaan ihan hyvin pärjään. Se on ollu niin tasanen viime aikoina." Missä oli taas se hevosenlukutaito? Missä oli se logiikka ja 1+1= älä leiki tulella? No, onneksi kentältä ei ollu pitkä matka talliin takas vaihtamaan niitä kuolaimia...

Laitoin ihan ekaks esteet ja kavaletit valmiiksi meille, ku olin aatellu vähän hypellä tänään. Kavaletit pistin 6 m välein (en ihan sitä 7 viittiny lähtä kokeilemaan, vaikka Leppälä ehottiki) ja niin, että eka ja vika oli samalla linjalla ja keskimmäinen puoliksi linjalla, jollon toisesta suunnasta tullessa oikeesta reunasta pääs 2 kavalettia, keskeltä 3 ja vasemmalta yhen. kapeat oli linjat, ku puomit oli lyhkäset enkä laskenu, että ne leegot vie osan tilasta. Vesimatolle laitoin taas jonku 40 cm ristikon ja pari muuta sopivan kokoseks. Nooh, käynnissä ei mitään ihmeellistä. Vähän oli tunnoton kuolain ja tuntu, että Topi oli ihan kuuro sille välillä. Ehkä vähän liian ylös laitettu muutenki? Ravissa se vähän pälyili, joten tein paljon väistöjä ja taivuttelua. Kaheksikkoja ja suunnanmuutoksia ja siksakkia pitkin poikin. No, ei mitään ihmeellistä siinä, kivasti kuunteli. 

Laukkaa ehin mennä vissiin kierroksen, ku se rupes heräilemään. Loppuviimein se sai vesiesteenkohdalla pierupukkikohtauksen, koska siinä oli sininen laine maassa nojallaan tolppiin ja siitä ei oltu vielä menty laukassa ohi. Ihan j-ä-ä-t-ä-v-i-ä loikkia se veti. Ei oo montaa kertaa tehny sellasia "BANZAI!!!" loikkia mun kans. Niitä sellasia, mitä irtojuoksuttaessa näkee: tasajalkaa, pää etujalkojen välissä, vähän sivulle ja toiselle sivulle ja potkuja taakse samalla. Tsiisus... Vielä se ei sentään kiljunu tai röhkiny. No, selvisin siitä, vaikka hetken jo hirvitti ja pääsin vissiin puoli kierrosta ku tuli kahta kauheampi rodeo ja löysinki itteni hyvin nopeasti hevosen kaulalta, hyvin läheltä korvia, vaikka sitä kaulaaki on ja paljon! Olin ihan satavarma, että nyt kutsuu kentänpohja, mutta ei. Ilmeisesti on vähän vaikea riehua, kun joku istuu pään päällä, joten Topi pysähty ja lähes nosti mut takas satulaan. Menin vielä pienen pätkän ja kokeilin kavalettia, että keskittyiskö se tehtävään niin joo, kavaletti jees, mutta sen jälkeen taas "BANZAI!!!" ja sitte riitti :D Hain ne pelhamit. Meidän uus maastokaveriki sano, että se oli ihan varma, että tuun tantereeseen. Sillä onki 4 v. sh ori, joten soppa siitäki ois tullu. Miksei kukaan oo ikinä kuvaamassa sillon ku näitä tapahtuu?

Da kakara <3

Siinä kohtaa ajattelin, että vesimaton hyppääminen on itsemurha, kun se sai aikaan tommosia rodeoita pelkällä ohi ratsastuksella ja 30 cm kavaletti villitsee hevosen. Noh, vedin niitä kavaletteja tiuhaan tahtiin sitte kaheksikolla, suorilla linjoilla ja yksitellen viistosti sieltä sun täältä. Topi rupes hiljalleen kuuntelemaan ja käänty pelkällä ulkojalalla pennin päällä, joskin se oikean puolen linja ei onnistunut kertaakaan: yritin osua kahteen niin Topin mielestä se kolmaski siinä välissä piti mennä. Onnistuin myös menemään ne kolme kaarevalla linjalla. Se 6 m väli ei todellakaan ollut liian pitkä... Välillä niitä jalkoja oli kaheksan siellä mahan alla, mutta hiljalleen poni rauhottu ja uskalsin mennä muitaki esteitä. Lopulta päätin kokeilla sitä vesimattoaki (kokeilla=päättää mennä yli) ja Topin eka reaktio oli, että "eheeeei BANZAI!!!" ja vetäs kaukaa ohi kiihyttäen ja pomppien. Huoh. Eiku uudestaan pienten kannustushuutojen kera "JAPJAPJAPJAPAAAAAAAAA!!!". Noh, se oli sitte taas sellanen GP-loikka sen 50 cm ristikon yli ja "BANZAI!!!" ... siis oikeesti... 

Mentiin sitte se vesi muutama kerta molempiin suuntiin ja arvatkaa mitä tapahtu, ku mä vaihdoin sitä suuntaa? "BANZAI!!!" -.-" anna mun kaikki kestää. Siinä oli viistosti linjalla toinenki este, jota oltiin tultu sata kertaa, mutta koska banzai. Me ei osuttu siihen. Toisella kerralla ei tullu banzaita, osuttiin kaikkiin esteisiin ja päätin lopettaa helppoon okseriin (tosi helppo, joku oli laittanu sen eteen kavaletin poikittain). Taptap ja loppukäynnit maastossa. Alun järkytyksen ja ärsyyntymisen jälkeen olin todella todella tyytyväinen ja ilonen. Suorastaan hehkutin, miten selvisin treenistä ja miten hyvin Topi hyppää. Eikä todellakaan ole kipeä :D Tyytyväinen seki oli ja hörrörrör ku kävelin ohi. Se sai mellavedet ja pellavat ja silti se oli vailla jotain. huomasin myös, että se oli ruvennu mutustamaan heinänkorsia turpeen seasta. Siis imuroimaan karsinasta rippeitäki! Jes! Toivottavasti tää tilanne kestää nyt riittävän pitkään ja vatsahaava pääsee paranemaan nyt kunnolla. Tänään ainaki jäi ihan superfiilis ^_^

Kuva kertoo enemmän ku...

Hevosen omistajan arkea kuvilla. Viimeiset eurot ennen seuraavaa tiliä meni "lemmikin" ruokiin ja hyvinvointiin. Summa tälle kärrylliselle n. 75 e. Alla näkyy päivän satsaus omistajan hyvinvointiin. Summa lautasella alle 2 e. Puolen litran mansikkarasiaan uskalsin satsata, ku hintaa oli vaan 1,5 e. Ei muuten huono hinta mansikoista! Ne oli siis lähinnä henkiseen hyvinvointiin. Niiden voimalla jaksaa siirrellä pari säkkiä.

Kävin hakemassa vielä parilla eurolla salmiakkia hevoselle apteekista. Mulle sanottiin, että kouristus vois viitata virtsausongelmiin. Pissaa on kyllä ollu karsinassa joka kerta, ku oon käyny, mutta edellisellä klinikkareissullahan se pissi vähän väliä ja rakko oli täys. Mitään sieltä ei löytyny, mutta jotain outoa siinä oli. Ei oo kauheen iso homma eikä kallis testata tuo salmiakki. Suolakivi ainaki alko heti maistua. 

Iso suolatiili sillä on ollu koko ajan, mutta se ei oo kelvannu. Jos se ei uppoa niin täytynee myydä se eteenpäin. Samaten ku greenline. Nyt ku Topi syö heinää niin se menee ihan hukkaan meidän laatikossa. Haisee vaan pahalle :D Lähes täys säkki seki. Teen yleensä pellavamössöä, jos jotain extraa Topille teen, eikä viitti kerralla työntää kauheesti kaikkea, niin greenline on sitte jääny.

Topi tänään. Kuvakulma näköjään meni pieleen.

Parempi kuvakulma, huonompi ryhti...

Vertailun vuoksi kuva parin vuoden takaa. En löytäny parempaa

rakenne kuvaa. Harmi!

Tänään kattelin Topia juoksut-taessa ja totesin, että onnelli-suuspilkut on tullu taas esiin. Onnellisuus pilkuiksi sanotaan noita laikkuja kyljissä. Niiden on nyt todettu olevan oikeasti ns. onnellisuuspilkkuja, koska ne viittaavat hyvään ruokintaan ja terveyteen. En kyllä ymmärrä, miten mun vatsahaavapotilaalla on noita... Täällä niistä lisää. Lisäksi se on aika hyvässä kunnossa muutenkin. Kaulan ylälinjaan on tullu lihaksia ja karva kiiltää. Takapuolesta puuttuu lihaksia, mutta terveen näkönen kaveri ulospäin. Parin vuoden takaisesta kuvasta ei ihan nää miten ruipelo sen kaula oli. Alakaula kyllä snadisti pullottaa ja häntä on valmiina lähtöön. Mahasta päätellen se vetää just henkeä seuraavaa puhallusta varten :D Lohikäärmehönkäyksiksi ja höyryveturiksi on nimetty noita sen tuhisemisia.

Juoksutus suju sinänsä ihan normaalisti, mutta aika jumissa tuntu poika olevan. Tein vielä muutamat väistöt loppuun ja huomasin nopeasti, että vasen lapa on aika jumissa. Liekö vasen kavio taas turhan matala verrattuna oikeeseen. Vasen vuohinen on vähän vennompi ku oikea (eli joustavampi) niin se aiheuttaa epätasapainoa eteen. Kertaalleen kengittäjän kanssa sitä vähän katottiin ja mallailtiin ja sen seurauksena hävis sillon kaikki turvotuksetki etusista. Nyt ne on ollu jo viikkoja molemmat aika täynnä nestettä. Topin jalat on edestä normaalisti ihan rutikuivat, mutta nyt on ollu nestepussit jo pitkään. Ruokinnan muutoksen jälkeen nesteet ilmesty, siksipä kokeilen nyt jättää speedpowerin pois ja kattoa, että oliko sillä vaikutusta. Huomenna on toki kengityski niin eiköhän me katota taas noita asentojaki. Meidän kengittäjällä on kyllä pitkä pinna, kun se jaksaa kerrasta toiseen hämmästellä noita jalkoja mun kans ;)

Vertailun vuoks laitoin tähän kuvan myös omista "kavioista". Hevosen kaviosta, eli kynnestä, näkee ruokinnan muutokset ja muut sellasina renkaina, niin ku näkyy alla. Vähän niin ku vuosirenkaina. Tuo voimakkain raita on siltä ajalta, kun Topi sai sen pahan haavan ja väkirehut lopetettiin kuukaudeksi ja alotettiin sitte uudestaan. Lohkeama taas siitä, kun haava turposi ja irrotti kavion päkiästä. Tapahtumasta oli kuvaushetkellä se n. 9 kk, jonka kavio vaatii kasvaakseen uudelleen ja siksipä tuo lohkeama on jo kengässä asti menossa. Onneksi se kasvoi nopeasti takaisin... Niin ku munki kynnet. Kuvassa oikean pottuvarpaan kynsi on hiljalleen irtoamassa. Veikkaan, että elokuussa lähtee. Huonot ruokatavat ja jonkunlaiset ravintopuutokset aiheutti nyt sitte kolmannen kerran tämän ilmiön 5 vuoden sisällä. Ihmettelin ensin, kun kynsi ei kasvanut samaa tahtia kuin muut ja pianpa sieltä sitte puski uusi kynsi paljon terveempänä alta. Jostain syystä tämä ongelma ilmeni tällä kertaa vain oikeassa jalassa, eikä molemmissa. Sitä tahtoo unohtaa pitää itestään huolta, kun murehtii jonkun toisen voinnin perään. Ei noi mansikat taida ihan riittää meikäläisen ravinnoksi ;) (Söin mä tänään muutaki!) Topin kavioon taisi jäädä jonkinlainen kasvuhäiriö haavan seurauksena. Varmaan verenkierto on häiriintynyt, kun sieltä meni niin paljon kudosta rikki. Itellä tuntuu olevan pään verenkierto häiriintyny, ku ajatus ei kulje ja jos kulkee ni ihan ihmeelliseen suuntaan.

Aina välillä mietin, että mitä kaikkea pitäisi kertoa, jos aikoisi myydä Topin. Ihan valtavasti kaikenlaisia terveysjuttuja, mitä "pitää vähän seurata". Sydämen kontrolli 2 v. välein, kavion kasvu ja nyt vielä tuo vatsahaava. Syökö se, juoko se, tervehtiikö vai mököttää? No, mähän päätin jo Topia ostaessa, että meiltä se lähtee korkeintaan pihvitehtaalle. Kun nyt ei joutuis sinne liian aikaisin ja saatais joskus kilpaillaki. Kauheasti nähty vaivaa kaikenlaisiin paranteluihin. Toivottavasti se vielä maksaa vaivan. Ei sillä, ihana otushan se on ja meille tärkeä, mutta kyllä mä sen hevosen halusin siks, että saan ratsastaa ja kilpailla enkä vaan rapsutettavaks ja ruokittavaks. Hullun hommaa tää on muutenki ;) Terkuin taas täysin pa. DI. Ilman hevosta voisin vaikka ostaa sen traikun ja kunnon vetoauton. Ai mut enhän mä sit tarvi niitä, ku ei oo sitä hevostakaan :P

Lisää kuvateksti

ps. täällä vielä yksi tietopläjäys vatsahaavasta: http://www.shkl.net/wp-content/uploads/2013/03/3_2009_mahahaava.pdf

Läheisriippuvaisuutta ilmassa.

Edellisen blogin puu jo puolet pienempänä. Joku muuki oli menny tästä :)

Tätä blogia lukiessa täytyy muistaa, että mikä toimii yhdelle, ei toimi välttämättä toiselle. Hyvässä ja pahassa. Sanon tämän siksi, ettei kukaan mene tekemään ratkaisuja hevosen hoidossaan yksin sillä perusteella, että minä olen tehnyt jotain.

Mä nimittäin lopetin Topin GastroGard-lääkekuurin kesken tossa 3 viikkoa sitten. Palautin loput lääkkeet pari viikkoa sitten klinikalle ja odotan tilille ilmestyvän lähiaikoina yli 400 e palautuksia. Topi ehti syödä GG:tä 6 viikkoa ja 2 ois ollu vielä jälellä. Mieti, 2 viikkoa ja yli 400 e. Eli n. 850 e/kk lääkkeeseen! Enemmän ku meidänkään tallivuokra täällä Hesassa. Lääkkeeseen joka ei meillä edes auttanut. Eläinlääkäri sanoi ääneen, että "eihän tätä ole kyllä tutkittu, että auttaako tämä vatsanpohjan haavoihin", mutta mä kiltisti syötin sitä Topille. No, kaikkea pitää tietty kokeilla, jotta hevosen olo paranisi. Mä totesin sen 6 viikon jälkeen, että lääkkeestä ei ollu mitään näkyvää hyötyä, kun taas stressitekijöiden poistaminen/tallin vaihto muutti tilannetta dramaattisesti. Ruokinnan muuttamisella, mun tekemisillä tai lääkkeillä ei ollu puoliksikaan niin suurta vaikutusta Topin vointiin, ku tallin vaihdolla. Päin vastoin, lääkkeistä huolimatta Topin tila meni edellisessä paikassa päivä päivältä huonompaan suuntaan. Siispä kun tilanne alko näyttää paremmalta päätin lopettaa lääkkeet. Muutenkin tuntuu, että tuon vatsahaavan kanssa ei päde normaalit hoitamissäännöt. Yhtenä päivänä kaikki on hyvin, seuraavan niin huonosti, ku vaan voi, ja päivän päästä taas ihan hyvin. Jännevamman kanssa tiedät, että se on seuraavat 0,5-1,5 v parantelua joka päivä. No exceptions.

Vain esteet puuttuu! :P

Nyt Topi on ollut n. kuukauden uudessa paikassa ja tällä viikolla tuli takapakkia. Kuulin muutama päivä sitten, että Topi on saanut kauhean stressikohtauksen, kun sen naapuritamma on lähtenyt ratsastukseen. Kiljunut ku tapettava sika (se kuulostaa ihan oikeasti juuri siltä) ja pyörinyt ympyrää karsinassa. Topi asu reunimmaisena ja vastapäätä ollut hevonen oli muuttanu jo pois. joten se jäi yksin omasta mielestään vaikka näkiki muut. Eilen sitten tuli taas se päivä, kun väänsin itkua koko illan. Olin menossa ratsastamaan ja olin ihan poikki ja loppu töistä, ku Topi oli taas aika vaisu. Huomasin sen heti, mutta jatkoin normaalia puuhastelua seuraillen sen ilmeitä. Olin ajatellu muutenki, etten jaksa ku ehkä vähän kävellä jossain. Satulan ku otti käteen niin pää takanurkkaan ja perse ovelle. Satulavyötä laittaessa ilme meni sellaseksi, että tulee hampaat selkään. Ei se ny lähelläkään puremista ollu, mutta harvoin näkee Topia niin vihasena. Ei oikeastaan koskaan. Lopetin kaiken touhun ja siirryin karsinan ovelle vaan tuijottamaan Topia masentuneena. 

Olin jo päättänyt, että riisun kamat, mutta tuijotin sitä surullisena ja epätietoisena. Mitä mä nyt taas tän kanssa teen? Mikä sitä nyt vaivaa? En saa mielestäni sitä kouristuskohtausta, jonka se siinä sitten sai... Ensin se seiso apaattisena pää roikkuen ja yhtäkkiä se veti niskan ylös ja nenän ryntäisiin niin ku ite tekee sillon ku tulee röyhtäys. Samalla sen vatsa vetäyty ihan luonnottomaan asentoon ja koko hevonen jännitty ja se näytti niin surkealta. Ihan hirveän näköstä... ja mitään et voi taaskaan tehdä. Hain antepsinia kaapista ja työnsin sille lääkkeet naamaan. Riisuin kamat varovasti ja lähdin etsimään tallin omistajaa. Olin ottanut karsinan vaihdon puheeksi jo aiemmin, mutta nyt se oli pakko hoitaa. Löysinki hänet ja sain luvan muuttaa Topin heti. Siispä turvetta lappamaan. Kello oli miljoona ja väsy ihan karsee jo valmiiks, mutta minkäs teet. Eiku turpeet kärryyn ja karsinasta toiseen. Lisäksi piti pestä ruoka- ja vesiastiat tai siis kaivaa ne esiin sentin turpeen alta, sekä tyhjentää suolakiviteline  turve-linnunkakka-sekotuksesta. Väsy+nälkä+masennus=se fiilis, ku haluaisit lyödä hanskat tiskiin kaiken suhteen ja vaan lysähtää siihen paikkaan iäksi. 

Eilen just ennen kouristusta.Voiko enää kipeämmältä näyttää?

Ideat alko olla loppu. Jos siitä tuli nyt loppuiäksi kaveririippuvainen tallissa niin aaargh! Mun kans ollessa ei mitään ongelmaa, vaikka naapuri lähtis tai me lähettäs. Mut jos mä en oo siinä ja naapuritamma poistu ni.. No, nyt se on kahden ruunan välissä ja vastapäätäki on hevonen. Ei auta ku toivoa, että toimii. Tänään ainaki Topi oli huomattavasti parempi ja päästiin maastoon. Tunki taas naamalle koko ajan ja seistä napotti ovella, vaikka otin satulan käteen. Ilmekään ei värähtäny, ku laitoin vyön kiinni. Antepsinit olin jo heittäny vatsan suojaksi. Se tuli karsinasta uloski ennen ku ehin kissaa sanoa ja oli ihan lähössä taas ratsastukselle <3 Olin huojentunut.

Tänään just ennen maastoa <3

Päästiin siis maastoon ja reissu oliki ihana. Alkumatkasta Topi vähän epäröi ja säikky ihan kaikkea. Sitten sen askel alko vetää aas yli 8 km/h vauhdilla. Hillitön käyntitahti! Käytin sprotstrackeria. Mentiin taas uusia reittejä ja laukattiin tuntemattomia teitä. Pari kertaa tuli sivuloikkia ja muutamia ristilaukkoja ja laukanvaihtoja, mutta ihan selvästi se nautti ja yhessä ylämäessä suorastaan keskitty etenemiseen, vaikka mentiin hipoen isoa tummaa puukasaa :D Takas päin oli taas aika nihkeetä. Mut sit se vähän väsähti ja käveli rauhallisesti kotiin päin kiemurtelematta. Oltiin 7 km menty ja 45 min ni aattelin, että nyt kotiin, ei se enää jaksa. Sitten nähtiin auto. Tsiisus sitä vauhtia mitä se lähti taas vetämään! Pois alta risut ja männyn kävyt, ku Topi pistää taas käyntivaihdetta isommalle! Isoimmat lätäköt piti hypätä ja vähän ois haluttanu ravataki lentoravia, mutta paluumatkan pohjat ei antanu oikeen tilaa. 10 km, huippunopeus rennolla laukalla 37 km/h ja reilu tunnin reissu, esteet vaan puuttu: tyytyväinen poika ja vielä tyytyväisempi ratsastaja :) Ehkä tämä tästä taas... toivottavasti tästä kaverin perään stressaamisesta ei tuu loppuiän ongelmaa. Huoh, ihan ku oman stressin hallinnassa ei ois ihan riittävästi. Topi, nyt lopetat. Ei tartte olla niin ku minä! Mullaki on kohta vatsahaava.

ps. Olin suunnitellut pientä tarkkuusharjotusta kavaleteilla/pienillä esteillä, jota tehtiin aluevalmennuksessa 1,5 v sitten ja kysyin Leppälän Minnalta esteväliä. "yksi askel 7 m teille..." Mua nauratti :D Mun pikkuponin pikku laukka <3

Lääkkeet!

Koska Topilla tuli voinnissa takapakkia, aloin taas antaa antepsinia ennen ratsastusta. Tiistaina Topi kahmas ruiskun suuhunsa, ennen ku ehin ottaa oikeaa otetta lääkkeen ruutaamiseksi nieluun. Hetken hämmästelin, mutta ruutasin lääkkeet menemään ja unohin koko homma. Ehkä se protestoi lääkkeen antamista? Tai luuli, että annan jotain muuta.

Tänään tein samat litkut ja ehin ottaa toisella kädellä Topin turvalta, ku suu alko käydä ja Topi nappas kunnon otteen lääruiskusta, eikä todellakaan päästäny irti! Miten irrotat hevosen hammasotteen jostaki? No en ihan heti keksiny vaikka osaanhan mä sille kuolaimet laittaa :D Pelkäsin, että se hajottaa koko ruutan. Sit ku se päästi irti ni se lipo huuliaan ja maiskutteli. Ajattelin sitte ihan piruuttani kokeilla, mitä tapahtuu, jos ruutaan osan ruokakupin pohjalle. Se söi ne... Laitoin vähän lisää. Se söi neki. Nauroin epäuskosena vieressä, ku mun hevonen söi antepsinia kiposta. Lääke, joka normaalisti niellään tablettina kokonaisena. Ei tod. mitään makeutusaineita tai makuja muutenkaan. Joko se on tullu siihen tulokseen, että kivempi syödä ite ku ottaa ruuta kurkkuun tai sitte se lääke jotenki oudosti maistuu hyvälle tai on tuonu helpotusta oloon, jonka se on osannu yhdistää ko. litkuun. Vaikkei Topi ole koskaan hankala ollutkaan noiden lääkkeiden kanssa, niin tämä on jo naurettavan helppoa :D

Paluu arkeen, ainaki melkein

Paratiisi

Kiireisen arjen keskelle on ehtinyt mahtua jos jonkinmoista mainitsemisen arvoista. Ainaki mun mielestä ;) Topi voi edelleen vaan paremmin ja paremmin ja on ruvennut hörisemäänki enemmän. Se osallistuu kaikkeen puuhasteluun tunkemalla turpansa joka väliin eikä arkaile tulla ihan iholle kiinni. Herkkujen perään se on koko ajan jopa riesaksi asti ja välillä ehkä vähän suloisen röyhkeä. Tiedättehän te sellaiset koirat, jotka katsoo nappisilmillä suoraan sydämeen ja tunkee sohvalle, vaikkei saisi? Ihan vaan vetoamalla teidän lempeyteen ne saa sen paikan siinä vieressä. Ihan samalla tavalla nappisilmillä korvat söpösti tötteröllä Topi tunkee taskulle ja varovasti tuuppii käteen. Miten niin opetan sen huonoille tavoille??? Suorastaan tekee mieli lahjoa se pilalle ihan vaan, että se tykkäis musta enemmän varsinkin sen jälkeen, miten kipeänä olen sitä pitkään pitänyt. Kun ei tiedä, miten pyytää eläimeltä anteeksi.

Suu mutrussa, ku kutittaa!

Nyt kun arjen rytmi alkaa palautua normaaliksi ja Topi piristyy hetki hetkeltä (hyvässä ja pahassa, alkaa ratsastajat vissiin taas varista kyydistä), niin ajattelin koittaa nostaa myös Topin työmotivaatiota ja jättää kaiken koulunylpyttämisen hetkeksi muille. Paljon maastoilua ja pientä estehyppelyä siis suunnitelmassa, sekä vähän juoksuttamista. Kaikki vetreyttelyt ja taivuttelut kuuluu sitte esteverkkaan. Hyvin tuntuu taktiikka toimivanki! Välillä pitää tietty vähän kokeilla ja riemukseni onnistuin yks päivä tekemään vastalaukasta vaihdot molempiin suuntiin pyynnöstä <3 Ajoittain menee pojan jalat edelleen solmuun, kun ei tiedä miten päin ja mihin päin niitä pitäisi asetella, mutta pääosin vaihdot tulee pienen ponnistuslaukan jälkeen kauniisti ja pyöreästi. Eräs ulkopuolinen sanoi yhden vaihdon näyttäneen tasapainoiselta ja helpolta! Jes! ^_^ Pikku hiljaa varmaan pystyn tekemään niitä kohta esteiden välilläkin. Topi ei myöskään kuumu niistä enää. Se kuumuu ihan muuten vaan ja on virtaa ja intoa täys... 

Eilen hyppäsin niitä ah niin kamalia sinisiä laineita ja sinistä vesimattoa ja oli sinistä kavalettia ja sinistä puomia ja lisää sinistä. Jos joku ei vielä tiennyt, niin Topin mielestä kaikki sininen on pahasta ja sininen on ku musta aukko, joka nielee poneja. Kavaletit onnistuin laittamaan maailman epäsuorimmalle linjalle, joten välillä hypättiin kavalettipalikan yli. Who cares :D Uhkarohkeasti lähestyin lopulta vesimattoa kavalettikämmäysten jälkeen ja huusin "hophop!" ennen estettä varmistaakseni, että eteenpäin mennään. Jalka tiukasti kiinni kyljessä. Topi ensin tuijotti, sitte ponnisti ja tuijotti ja hyppäs jäätävällä loikalla tuijottaen edelleen etujalkojensa välistä sitä mattoa. Ko. ristikkohan oli siis 50 cm. Hyppy lähempänä 150 cm ku sitä 50 cm x_X Heti alastullessa se nakkeli niskojaan ja otti pari ilmaloikkaa niin, että sai pidellä itteänsä kyydissä. Ihan tarpeeks ois ollu jo siitä hypystä selviämisessäki! Tällä kertaa mä kuitenki nauroin sen touhuille ja tultiin heti perään uudestaan.

Mä oon päässy sinuiksi Topin toilailuiden kanssa enkä mee enää paniikkiin pienistä innostumisista ja loikkimisista. Nautin täysillä siitä, miten se tykkäs ja suorastaan haki esteelle uudestaan ja uudestaan. Loppuverkassaki. Siniselle lankulle ratsastin ihan normaalisti jalat kiinni ja taas se teki ihan jäätävän loikan. Olin ajatellut mennä toisen esteen siihen perään, mutta meni sen verran aikaa keräillessä itteeni ja ohjauslaitteita kasaan, että tehtiin se ratkasu sitte vasta toisella yrityksellä. Sillon se lankku meni enää sellasen 90 cm hypyllä (este ehkä 60 cm) ja vesimatto vastaavalla. Iteki nautin hyppäämisestä nyt ihan eri tavalla kuin aikoihin ja Topin reaktiosta nautin vielä enemmän.On niin mahtava nähdä, miten se on heränny eloon ja nauttii tekemisestä.

Noin viikko sitten lähin Topin kanssa maastoon ettimään uusia reittejä ja löydettiin aivan mahtava hiekkatiepätkä, jolla ei liiku juuri ketään ja on mäkeä, mutkaa ja kumparetta kilometrikaupalla. Alkuun vähän ravailtiin ja varoin vähän alamäkiä ja isoimpia kiviä, kun en tiennyt miten Topin tasapaino ja eteenpäinpyrkimys riittää ja kuinka herkäsit ne kivet ottaa kavioon. Eikä mitä, sellasta lentoravia se pisteli kohta menemään ylä- ja alamäkeen, että oksat pois. Hetken matkaa kuulostelin, että pysyykö se ohjan ja pohkeen välissä sen verran, etten istu kohta yksin siellä tienpenkalla. Pitihän sitä Topin ny kuitenki vähän pälyillä kiviä ja männynkäpyjä, vaikka vauhtia oliki. Jalat vei yhteen suuntaan, vaikka silmät oli selällään ja korvat kenollaan.

Paratiisin paratiisi <3

Lopulta rohkaistuin ja nostin varovaisen laukan. Tai yritin. Eihän se mua vieny eikä se mitenkään kauheasti ponnistellut, mutta on se sen laukka aika valtava sitte ku se lähtee sitä pyörittämään :D Muutaman mäen (ts. kuvittelun, että nyt se ehkä on kohta jo väsy) jälkeen uskalsin ns. lyödä tallan pohjaan ja hoputin Topia menemään täysiä! Minä! Hoputin sitä! Loppupeleissä Topi oli tilanteesta niin hämmästynyt, että se ei edes mennyt niin lujaa ku jaloista pääsee vaan jäi pyörittelemään korvia ja nelisti sellasta 39,8 km/h vauhtia. Laskin, että se ois sellanen 600m/min vauhtia. Riittää vaikeampaanki kenttäluokkaan eikä tarvi mennä täysiä :D Topiki tais häkeltyä yhtäkkisestä vauhiin hoputtamisesta niin, ettei oikeastaan tienny mitä tehä. Eihän se sitte malttanu enää oikein kävellä vaikka kilometrikaupalla taivalta taitettiinki. Ihan tohkeissaan se paineli menemään käyntiä, ravia ja laukkaa, kunnes käänsin sen kotia kohti. Sitä kiemurtelun määrää!!! Harvoin hevonen venkoilee niin paljon, ku Topi siinä kohtaa. Se ois halunnu vielä tehä tutkimusmatkailua. Kotiin päin kaikki on aina paljon pelottavampaaki. En tiiä, miten pitkä lenkki sen kans pitäs tehä, että se malttas lähtä kotiin?

Ruoka suussa on niin vaikea syödä ;)

Takas tullessa meiän piti päästä kaatuneesta puusta ohi. Mennessä päätin taluttaa Topin siitä, koska arvasin, että se ei tajua ojaa siinä vieressä vaan astuu suoraan sinne, niin ku astuki. "Hups". Koivun latva loppu just siihen ojan reunaan niin, että siitä pysty kävelemään oksien läpi, mutta ei ohi. Oksat oli siinä mun vyötärön korkeudella, eli mäki sain ihan tunkea niitä oksia, että pääsin siitä. Takasin päin pohdin hyvän aikaa, että yritänkö ratsain vai talutanko. En osannu päättää, koska epäilin, että Topi tunkis uudestaan sinne ojaan ja satulassa ois aika ikävä olla. Toisaalta ois pakko opetella. Ehdittiin seistä sen puun edessä ehkä puoli minuuttia miettimässä, ku Topi kypsähti ja meni suoraan läpi siitä koivusta. Siis se vaan marssi siitä LÄPI. Niin sanotusti hoiti homman kotiin, kun kuski vielä arpo :D Olemme siis oppineet, miten toimitaan risuesteellä ja tekemään ratkaisuja, kun ratsastaja urpoilee. Rohkea poni <3

Seuraavana päivänä Topi suorastaan tunki karsinasta ulos ja töihin. Se oli ihan tohkeissaan lähdössä uudestaan liikkeelle. Sitä pettymyksen määrää, kun mentiinki vaan maneesiin vähän juoksemaan ympyrää liinan päässä :D Koko hevonen vaan läsähti ja lösähti maneesin ovella. Täydellisesti se kuitenki kuunteli kaikki käskyt, niin että tunsin todella valtavaa ylpeyttä hevosestani. Juoksuttamisellekin on tullut ihan eri merkitys, kun pystyn hallitsemaan askellajien lisäksi tahtia ja ympyrän kokoa, ja hevonen rentoutuu ilman mitään sivuohjia tms. Maasta käsin kaikki on vaan niin helppoa sen kanssa. Huom. maasta käsin. Huolimatta siitä, ettei se nyt ehkä ollu Topin mielestä se kivoin juttu :P

Jos omasta kehityksestä vielä jotain voi sanoa, niin sen, että salitreenien myötä vasen jalka on saanu voimaa ja mun painopiste on nyt siirtyny oikealta vasemmalle. Eli ei tietenkään siihen keskelle, niin ku ois toivonu, vaan puolelta toiselle. Luonnollisesti. Epäilin alkuun, että voiko muka olla niin, että näinki vähällä treenillä ja lyhyessä ajassa voimasuhteet muuttuu näin rajusti, mutta vakuutuin sitte ku otin pitkikset pois ratsareiden alta ja sain ensimmäisen hiertymän sääreen. Vuosi sitten ratsastushousujen sauma hiersi kaksi kertaa oikeaan sääreen kipeät ja verestävät haavaumat. Halvat housut, huonot saumat... Aloin käyttää pitkiä sukkia tai saappaita ratsastaessa. Chapseilla ja lyhyillä sukilla ei vaan voinu mennä. Ollenkaan. En sitte tietenkään muistanu koko asiaa sitte enää tänä keväänä. Enkä taatusti muista vuoden päästäkään ennen ku on uusi arpi säärtä koristamassa. Mutta mitäpä sitä muutamasta kirvelevästä naarmusta, kun poni voi hyvin ja tervehtii iloisesti nähdessään <3

Ahaa!

Sillä on kaula! Ei enää tikkua :D

Muiden ratsastuksen katsominen on todella opettavaista. Tarkoitan tällä nyt siis muilla niitä tavan ratsastajia, ei GP-koulua telkkarista, jossa kaikki näyttää helpolta ja tyylikkäältä. Niistäkin voi toki oppia, mutta oman tallin kentän reunalla näkee itselle todellisemman maailman. Vielä opettavaisempaa on katsoa jonkun muun ratsastavan omalla hevosella. Varsinkin, jos se joku muu on lähellä omaa tasoa. Sellainen, joka tekee samat virheet, mitkä teet itse. Sitten kun vielä opetat kyseistä ratsastajaa ja huomaat, miten tehokkaita omat neuvot on, silloin viimeistään koet sen "ahaa"-elämyksen. Ai vaikea nyt ymmärtää, mitä ajan takaa?

Lisää kaulaa (huono kuva)

Oon nyt kahdella viime vuokrauskerralla pitänyt tunnin Topin vuokraajalle. Normaalistihan en ole paikalla, kun vuokraaja menee, koska vuokraamisen pointti on, että mun ei tarvi tulla tallille. Että saan omaa aikaa. Nyt oli kuitenkin Topin sairastelun ja uuden tallin vuoksi pakkorako. ja hyvä niin! Ensimmäisellä tunnilla tehtiin puomitehtävää, jota olin ajatellut kokeilla itse. Laitoin ensin 2 ravipuomia, n. 13 metriä väliä ja yksi puomi. Tehtävässä piti ravipuomien jälkeen ottaa käyntiin ja ennen yksittäistä puomia takaisin raviin. Ihan ensimmäinen ahaa tuli, kun käyntiin siirtyminen ei onnistunut. Topi venyi pituutta metrikaupalla ja lässähti totaalisesti. Miksi? Koska tuki heitettiin pois heti, kun se siirtyi käyntiin. Toisin sanoen, siirtymää ei viety loppuun asti. Tästä seurasi luonnollisesti se, että ravi ei meinannut lähteä kunnolla ennen jälkimmäistä puomia. Hyvä, ettei poni kompastunu nenälleen. Enhän mä oo tajunnu, miten PALJON se venyy pituutta siinä siirtymässä ja miten tasapainoton siitä tulee. Vähänkö oon ollu sokea.

Sanoin, että ratsasta siirtymä loppuun, älä päästä ohjaa pois kesken, vaan pidä se kasassa, ettei mene tasapaino ja ettei se pääse lösähtämään. Ratsastaja teki työtä käskettyä ja avot! Käynti pysyi ryhdissä ja ravi lähti napakasti liikkeelle. Aloin välittömästi miettimään, miten surkeita siirtymiä olen tehnyt Topin kanssa. Miten onnettoman huonosti olen pitänyt sitä tasapainossa ja vienyt siltä mahdollisuudet tehdä asiat paremmin. No, tiedän nyt mitä teen ensi kerralla paremmin. Ei ihme, että jotkut asiat on vaikeita ja siirtymät erityisesti. Tuota hevostahan pitää oikeasti tukea ja auttaa pysymään tasapainossa. Kääk...

Kun siirtymät sujui nätisti, vaikeutettiin tehtävää niin, että jälkimmäisellä puomilla piti nostaa laukka. Nimenomaan niin, että laukka nousee juuri puomille ja ensimmäinen askel laukkaa vie puomin yli. Tätä varten käynnin piti todella olla kasassa ja ryhdissä. Tähän tarvitaan hevoselta tasapainoa. Hyvällä loppuun viedyllä käyntisiirtymällä mahdollistettiin hyvä laukannosto ja niitähän tuli. Fiilis oli todella valaistunut ja samalla idiootti. Onneksi ratsastaja oli tyytyväinen ja hiffasi samat asiat. Saatoin kuvitella olevani hyvä, kun osasin korjata asian maasta. Mutta teepä sama ite selästä. Oivoi. Mulle näiden pitäs olla jo jotenkin itsestään selviä, mutta tajusin oikeasti sen vasta ku näin omin silmin. Hevonen on pidettävä tasapainossa läpi siirtymien, jotta se voi suorittaa seuraavan tehtävän. Käyntiin siirtymä ei tarkoita alas läsähtämistä ja venähtämistä vaan se pitää oikeasti ratsastaa loppuun. Ei se pysähdy, vaikka ohjaa ei heitä pois heti, kun se hidastaa. Oon tajuamattani aina siirtymän JÄLKEEN vasta kasannut sen takaisin tasapainoon. Siinähän menee monta askelta hukkaan.

"Et sä voi jättää mua tänne o.O"

Toisella tunnilla mentiin sitten kavaletteja. Topi oli selvästi vino ja väistöt oikealle takkusia. Se olis mielellään myös pitänyt nenän vasemmalla. Niinpä myös kavaleteilla se vaihtoi laukan oikeasta vasemmalle lähes joka kerta. Sitten huomasin sen. Se kulki edelleen nenä vasemmalla. Pyysin ratsastajaa pitämään nenän oikealla. ja avot! heti pysyi laukat oikeana. Lopetettiin se tehtävä heti onnituneeseen kierrokseen. Täytyy kokeilla itsekin, että saanko pidettyä sen laukan, jos vaan tiukasti pidän sen nenän oikealla. Tähän asti oon aina hypyssä myödännyt reilusta ja siinähän se pääsee heti vetämään nenän oikealle. Rohkeammin siis tuki ohjalle läpi hypyn. Ainakin pienillä esteillä ja kun tätä asiaa treenataan. Oikeaa takasta pitää taas treenata vähän intensiivisemmin. Topi innostu tästäkin tehtävästä aika valtavasti ja vauhtia rupes kertymään enemmän ja enemmän :D Tässä kohtaa pelhamit oli ihan paikallaan, vaikka alkuun näytti, että oli turhan kova. Meinas ravissa sammua, mutta laukassa se sitte heräski ihan eri tavalla. Edelliselläkin tunnilla se selkeästi yhtäkkiä syttyi ja innostui tekemisestä. Lopuksi hypättiin pientä pystyä ja ratsastaja sai ihan rauhotella sitä. Oli kiva nähdä, miten Topi innoistui. Josko se innostuisi munki kanssa? Toivotaan. Mun täytyy vissiin päästää vähän sitä jarrua pois :D Näyttää jopa siltä, että päästään nopeammin takas treeniin, kun arvasinkaan.

Huomasin myös Topia ja vuokraajaa katsellessa, että se on oppinut venyttämään etujalkoja eteen keskiravissa ja sen perusravi on hetkittäin todella upeaa. Myös sen laukka näyttää paljon paremmalta ja käyntihän nyt on aina ollu hyvä. Se on siis kaikista ongelmista huolimatta kehittynyt ja komistunut. Loppuraveissa sen silmät pyöriki sen verran, että kehotin siirtämään nopeasti käyntiin. Ei ole ainakaan kunto pahasti tipahtanut :D Olen taas niin onnellinen, että se on mun <3 Vähän ehkä lellin sitä, kun se loppukäynneillä melkeen joka kierroksella suihkas mun taskulle korvat tötteröllä. Ihan vähän vaan annoin makupaloja. Ihan vaan joka kierroksella. Vuokraaja nauro ja halaili Topia. Molemmat huoku tyytyväisyyttä ja iloisuutta. Tästä meidän kaikkien on todella hyvä jatkaa ^_^

Tässä Topin ja vuokraajan menoa: 

valoa tunnelin päässä

Syvä pitkä onnellinen huokaus silmät kiinni ja kaiken kertova hymy naamalla. En ole aikoihin hymyillyt niin leveästi kuin tänään. Mutta palataan ensin vähän taaksepäin niin ei jää olennaiset (mun mielestä olennaiset) kertomatta.

Justus

Viime viikon klinikkareissun jälkeen olin ahdistunut ja itkuinen. Joka päivä Topi söi huonommin ja huonommin ja näytti huonommalta ja huonommalta. Sunnuntaina, kun muuttopäivä koitti, sen ruokakupista löytyy yli litra väkirehuja. Käytännössä melkein kaikki oli syömättä. Heinää oli menny enää kilo tai pari. Samalla se kuitenkin vaikutti viihtyvän laumassa muiden kanssa laitumella. Juoksutti vanhuksia ja säntäili ponin kanssa. Tai ehkä luen sitä vielä väärin? Kävelin tunnin laitumella etsien tippunutta buutsia lauantaina ja seurailin hevosten menoa. Muita juoksuttanut parivaljakko seuraili sivusta, kun Topi ja poni pisti ranttaliksi. Tämä sivusta seuraava pari kävi vähän väliä moikkaamassa mua (siitä kuvat, tunkivat vähän lähelle :D ). Hetken säntäilyn ja vanhusten juoksuttamisen jälkeen Topikin asettui syömään ja malttoi tervehtiä mua. Poni vahtas portilla melkein puoli tuntia, että joku hakisi pois, kunnes rauhoitttui syömään. Pahispari siirty vaivihkaa lähemmäs ponia syömään ja siinä ne kolme söi toisella puolella laidunta. Hetken päästä Topi hoksas tilanteen ja marssi samantien pahisparin ja ponin väliin. Rauhallisesti, mutta määrätietosesti. Jepjep. Siinäpä se. Ei hyvä. Miksi sen pitää tunkea sinne väliin? Vahtii? Suojelee? Mustis? What?! Olis vaan jatkanu syömistä niiden "vanhusten" kanssa.

Pöpi

Jotenkin jännästi sitä myös itse unohtaa katsoa oman vointinsa perään just sillon, ku ite pitäs eniten jaksaa huolehtia toisesta. Pari päivää ennen muuttoa tallilla mulle sanottiin, että oon laihtunu ja mun posket on lommolla. Mä olin ihan, että täh? enkä? O_O Maanantaina, ku vedin suorat villakangashousut pitkästä aikaa jalkaan totesin, että tarvin henkselit. Housuihin mahtuis kaks minua. Farkkujen kanssa sama homma ja vyöhön pitäs tehä ainaki kaks reikää lisää. En mä mielestäni ole edes syönyt huonosti? Sitten kun asiaa miettii, niin itseasiassa olen sekä lakannut juomasta riittävästi, että syöminen on vähentynyt puoleen vaikka liikunta on pysynyt lähes samana. Joskin olen ratsastanut todella vähän viimeisen kuukauden aikana. Sitä se huoli ja stressi näköjään teettää mulla. Hyvin alkanut elämäntapamuutos kosahti sen siliän tien. Eväistä jäi kaikki välipalat pois. Kiitos klinikkareissujen, ei oikein haluttaisi käyttää rahaa työpaikkaravintolan palveluihin, mutten kerkeä kokatakaan --> helpompi sitten olla syömättä. Todella loogista... 

Topi <3

Sunnuntaina tuli sitten muutto ja kauhottiin Topin syömättömät ruuat rasiaan mukaan. Kauhee määrä sitä onki kertyny kamaa. Taas. Opel joutu koville. Matkalla ajoin tämän kivan yhdistelmän kanssa risteyksestä ohi. Tai siis kahdesta  risteyksestä. Hyvä minä. Siinäpä sitte miettimään, miten Sipoon pikku tiellä käännän auton ja trailerin takas tulosuuntaan. Onneks löyty passeli kohta pyörätieltä, eikä tarvinnu peruutella keskellä tietä. Perillä Topi rupes lähes välittömästi nukkumaan. Sain kuitenkin houkuteltua sen syömään ensin piimä-pellavamössöä, kun heitin sekaan pari hevosnamia ja rutosti hunajaa. Se mässytteli ne kaikki menemään ja sai tunnin parin päästä vielä iltaruuat, joita ei ainakaan seuraavana päivänä näkynyt ruokakupissa. Heinän menekistä en nyt sitten tiedä, kun ne ei oo enää verkossa ja ne heitetään sinne vapaalla kädellä, mutta kaiketi on maistunut. Ainakaan se ei ui heinissä. Väkirehut ainakin on kaikki hävinneet. Neljä ruokintaa päivässä ja kaksi 4 h tarhavuoroa. Hyvä niin.

Topi ja vanhukset etualalla, muut taempana.

Olo oli huojentunut jo sunnuntaina nukkumaan mennessä, vaikka edelleen mietin, että teinkö nyt oikean ratkaisun. Toivoin kovasti, että tein ja pelkäsin, että en. Maanantaina, kun lopulta mutkien kautta pääsin tallille (Lue: törkeän ruuhkan ja epätoivoisen ja epäonnistuneen kiertotieyrityksen kautta 2 tunnissa), vastassa oli varsin hyväntuulisen oloinen poika. Ihan se ei osannu päättää, että olisko sosiaalinen ja ovella juttelemassa vai mököttäiskö ikkunan vieressä nurkassa. Siispä se pyöri ees taas. Heitin sille varusteet niskaan ja päätin vähintään näyttää paikkoja sille. Mielellään se lähti karsinasta ja vähän tuntui olevan jännää joka paikassa. Kiipesin silti selkään juoksutuksen jälkeen muutamaksi minuutiksi. Pidin sen kiireisenä ja töissä alusta asti. Ts. kävelin kymmenen metriä ohjia keräten ja lähin suoraan raviväistöön ja volteille. Nostelin laukat molempiin suuntiin ja sit se ihan yhtäkkiä vaan relas. Korvat lurpahti ja niska laski. Olin ihan, että what? Näin nopeesti? Menin vielä toiseen suuntaan ikään kuin todetakseni, että se todella oli rento. Oli se. Se jopa siirty käyntiin pelkällä istunnalla. Pehmeästi ja vastustelematta. Samassa puhelin soi ja hyppäsin alas selästä. Olin todella tyytyväinen tästä 5-10 minuutin ratsastuksesta ja niin oli Topikin. Puhelun aikana ja sen jälkeen se tökki mua korvat hörössä ja tunki turpaa taskuille ja käteen ilmeellä "mä olin hyvä, missä mun palkinto on? missä namit? anna namit? Mä tiedän, että oon ansainnu! tahtoo namia!" Se oli niiiiin sulonen <3

Kirkas ja utelias katse, eikä kurttuja otsalla.

Olin todella tyytyväinen. Hevonen oli muuttunut jo huimasti yhdessä päivässä. Aivan jäätävän iso muutos yhdessä päivässä! Mutta ei se vielä mitään, tiistaina, ku menin tallille, vastassa oli vielä positiivisempi ja ihan yltiösosisaalinen poika. Avasin karsinan "kurkistusluukun" ja juttelin uusien tallituttavien kanssa Topin karsinan edessä kertoen siitä ja meidän viimeaikaisista vatsaongelmista. Ihmiset ihasteli sen sosiaalisuutta ja  nuorta ikää. Mun kakara <3 Siinä ku juttelin ihmisten kanssa, Topi tunki turvan mun poskelle ja nenään ja korvaan ja poskelle ja tuuppi olkapäälle. Se sai muutki hymyilemään omalla osallistumisellaan ja hellällä tönimisellä. Se tervehti iloisesti kaikki karsinan ovella käyvät ja osallistui suojien laittoon. Se myös pitkästä aikaa vaati rapsutusta ja näytti paikat mistä kutiaa. Sitten se ojenteli kaulaa silmät sikkuralla ja ylähuuli metrin pitkänä, kun rapsutin. Mua vaan nauratti sen touhut, vaikka ehkä vähän komenteleva olikin. Pöhkö eläin <3

Koulusatulan ku otin käteen niin se vielä poistu karsinan takanurkkaan, mutta ehkä sekin kohta loppuu. Ulkona se seisoi kiltisti paikallaan just siinä mihin sen laitoin ja pääsin jakkaralta kyytiin kaikessa rauhassa. Suunnattiin ekana maastoon "peltolenkille", josta mulle oli kerrottu. Paikka oli siis meille molemmille uusi. Ajattelin, että kun se ei ole juuri liikkunut viikkoon niin hyvä aloittaa pitkällä käynnillä. Lenkki oliki pidempi, ku ajattelin, mutta Topi tykkäs. Topi tykkäs niin paljon, että lähti omaehtoisesti hölkkäämään polkua eteenpäin korvat hörössä ja hyväntuulisena katsellen maisemia ja välillä spurttaillen lentoravia. Mä olin ku naantalin aurinko, yhtä hymyä. Melkein itku tuli, kun olin niin onnellinen. Mun oma Topi paineli menemään polkua pitkin tyytyväisenä ja vailla huolia ja kipuja. Ihan parasta <3<3<3

Kiltisti se hidasti äänikäskystä, kun tuli huonoja kohtia polussa. Parin mutapaikan yli piti "hypätä" ja mua nauratti. Rohkeasti se paino menemään niin, että välillä sai jarrutella. Onneksi laitoin pelhamit... mutta se koulusatula oli virhe. Ekan sadan metrin jälkeen pysäytin sen syömään ruohomättäälle, että sain jalustimet lyhennettyä. Lyhensin kahdella reiällä ja totesin myöhemmin, ettei se riittäny alkuunkaan. Niillä mentiin kuitenki. Lenkin paluupuoliskolla otettiin pieni pätkä laukkaakin, mutta rauhallisesti. Se ois kuitenkin ilopukitellut, jos oisin päästänyt sen kovempaa, eikä ollut takuuta, että kuuntelisiko se sitten enää. Ensi kerralla sitten. Ei ne polut sieltä mihinkään häviä! ^_^

Tyytyväinen poika uudessa kodissa :D

Takas tullessa se löi liinat kiinni yhden romahtaneen katoksen kohdalla. Tullessa se ei ollu juuri kiinnostava, mutta takas mennessä se oli tappava tiikeri. Onneksi oli ne pelhamit... Se yritti pyörähtää ympäri, liimas kaviot tiehen, peruutti ylös nousevaa kalliota vasten ja pomppas pellolle. Kaikkea siis kokeiltiin. Päätinki sitte tallilla vielä mennä pikavisiitille kentälle testaamaan ohjauslaitteet, koska vuokraaja oli tulossa jo seuraavana päivänä ratsastamaan. Topi suorastaan lässähti ja vetelöity jo kentän viertä kävellessä. Käytiin kuitenkin sen verran, että totesin jarrujen toimivan. Topi teki ihan valtavan hienot laukkapätkät, joskin oikean laukan nostoa piti vähän harjoitella. Se on niin paljon heikompi taas. Laukka oli kuitenki niin ponnekasta ja pyörivää, että kokeilin pari askelta laukka väistöä ja hop! vaihto. ja ah, miten hieno vaihto se oliki!!! <3 sitte vähän rennompaa laukkaa, kevyttä ravia, taptap ja alas selästä. Olin antanu jo ratsastaessa pari namia ja lopuksi muutaman enemmän. Topi oli todella tyytyväisen ja itsevarman näköinen. Pieni ylpeys silmäkulmassa.

Tämä oli siis oikea päätös. Jos olisin tehnyt tämän muutoksen jo aiemmin, olisimme ehkä ehtineet vielä tälle kaudelle kilpaillakin. Katsotaan elokuussa sitten, josko onnistuisi. Nyt on ainakin treenipuitteet ihan huiput ja pojan olo vaikuttaa hyvältä. Toivotaan, että suunta säilyy samana.