Ei hyvää, jos ei jotain huonoakin.

Lääkehöyryissä ja kiusattu nenäletkulla.

Klinikalle siis mentiin kontrolliin varhain tiistai-aamuna 16 h pitkän paaston jälkeen. Yksin taas lastasin ponin kyytiin ja purin autosta klinikan pihalla. On se niin helppo <3 Perillä lyödessäni luukkuja takaisin kiinni se kuitenki pissas keskelle klinikan parkkipaikkaa. Piti ihan ite mennä kauemmas ku asfaltillahan roiskuu, hyi! Pikavilkasulla totesin, että trailerissaki on pissaa. No, siivosin pihalta jäljet ja mentiin odottamaan vuoroa Viikin klinikan käytävälle. Sinnehän se pissas sitte kolmannen kerran! o.O Mitä? On se ennenki traileriin päästänyt, mutta että 3 kertaa puolen tunnin sisään?

Ensimmäiseksi pistettiin poika vaa'alle ja 550 kg näytti vaaka. Siis 14 kg tullut lisää! JES! Oli se kyllä silminnähden paremman näköinenkin kuin kuukausi sitten ja ell. kehui, että karva kiiltää. Kiiltäis varmaan mullaki, jos söisin ½ l öljyä päivässä :D Ei muuta ku pakkopilttuuseen. Topi oli kohtalaisen rauhallinen ja seurasi kiltisti. Jostain syystä rauhottavat ei kuitenkaan tehonnu tällä kertaa ja se suorastaan riehui (lue: tempoi päätä pari kertaa), kun endoskooppia alettiin tunkea nenään.

Ensimmäinen huomio: käpymadot oli kadonnu. Toinen JES! Vatsalaukun yläosaki näytti ehkä hintsusti paremmalta kuin aiemmin. Kaikki ok tähän asti. Sit ku mentiin kattomaan vatsalaukun pohjaa ja siellä ollutta haavaa, mun koko kroppa romahti. Haava oli verestävä ja selkeästi huonommassa kunnossa kuin kuukausi sitten. Eläinlääkäri sanoi heti, että haava näyttää tuoreelta mikä viittaisi selvästi siihen, että se on auennut kuluneen viikon aikana, eli laitumelle laiton jälkeen. Ohutsuoltaki kurkattiin, mutta se näytti rauhoittuneen. Topilta tuli verta nenästä operaation aikana, mutta se lienee normaalia näissä tutkimuksissa. Varsinkin kun se ei alkuun suostunut nielemään endoskooppia (Topin asemassa en ois minäkään).

Alla video viime tiistain oireista. Video sisältää eläimellisiä ääniä. Toivottavasti ei tartte nähä tätä enää livenä.

Siinä tutkittaessa Topi yskäs muutaman kerran ja joka kerta lirahti lattialle. Sanoin tästä eläinlääkärille, joten virtsarakkoki tsekattiin ja se oli ihan täynnä ja pulleana. Vaikka se oli lirutellut jo litrakaupalla! Varmuuden vuoksi sekin sitten ultrattiin, mutta sieltä ei löytynyt mitään. Onneksi. Lääkäri sanoi, että jos se on vasta tänään alkanu tehdä tuota, niin ei hätäillä. Se on voinu vaan juoda tosi paljon jostain syystä. Itse veikkaisin, että on juonut kopan läpi nälkäänsä, kun ruokaa ei saanut yli puoleen vuorokauteen. Koppa oli kuitenki kuiva aamulla, kun Topin hain. Katsoin ihan tarkoituksella silloin jo, että onko se märkä. Jos tällainen jatkuva pissailu jatkuu, niin takas klinikalle. Jippii... Topilta otettiin vielä verikokeet, sillä proteiiniarvot oli viimeksi aika alhaalla. Haluttiin tarkistaa, että onko tilanne parantunut vai tarvitseeko alkaa tutkia jotain muutakin. Niissä ei ollut tapahtunut muutoksia.

Lopputulemana siis tuplalääkitys (lue=tuplalasku) 4-6 vkoa ja seuraillaan vaikuttaako muutto tilanteeseen ja miten vaikuttaa. Koska Topi oli selvästi lähtenyt välillä jo paranemaan ja paino oli lähtenyt nousemaan, on toiveita, että se sieltä vielä paranee. Vatsalaukun pohjan haavoilla on vaan kuulemma huonompi paranemisennuste kuin ylempänä olevilla haavoilla. Ylempänäkin oli siis arpeumaa ja muutoksia, mutta ell. sanoi, että ei mitään akuuttia eivätkä vaadi toimenpiteitä, eikä tarvi murehtia. Ainoastaan pohjalla oleva muhkura on paha. Haavahan siis näkyi hillittömänä kuhmuna keskellä vatsanpohjaa, jonka päällä on tummia veriläikkiä.

Siellä se menee. Karkulainen. Tyynen rauhallisesti.

Ei saatu tälläkään kertaa luovuttaa verta, koska klinikan miehitys oli jälleen vajaa. No, ehkä toisaalta parempi, ettei ressata sitä. Koppiin se käveli taas mukisematta ja sain tällä kertaa apua toisen epäonnisen hevosen omistajalta. Juteltiin siinä hyvät tovit vuoroa odotellessa. Hänellä oli valtava 4 v. ori, jolla oli ollu jo impparia ja muuta kivaa tässä parin viikon omistuksen aikana. Kiltin ja hölmistyneen näköinen kaveri. Tulevaisuudessa varmasti upea ja kaunis ratsu! Papereita ja lääkkeitä hakiessa eläinlääkäri totesi lopuksi, että toivottavasti me ei nähdä sua täällä enää. Repesin :D Valitettavasti sydänultraan tullaan taas vuoden päästä, mutta se on eri juttu se.

Kotiin ku päästiin niin työnsin Topin karsinaan ja juttelin toisen hevosen omistajan kanssa klinikkareissusta. Seisoin karsinan oviaukossa ja kuulin, kun Topi tuli viereen, enkä reagoinut, koska se on aina pysähtynyt siihen ja vaan tuuppinu selkään. Eikä mitä, sinne se marssi käytävälle mun vierestä ja mä älähin "Topi! HEI!!!" se vaan vilkas taakse ja jatko rauhallista löntystelyä ovesta ulos. Kävelin perässä, koska juosten se ois vaan lähteny kovempaa karkuun. Välillä se vilkuili vieläkö seuraan ja käveli suoraan laitumille ensimmäisen näkyvän ponin luo syömään. Mä kävelin perässä naru kädessä ja otin sen kiinni siitä poni-tamman aidan vierestä ja vein takas sisään. Täytyy sanoa, että nyt kyllä nauratti :D Oli niin jäätävän tyyni veto tältä jätkältä, että en voinu ees hermostua. Pöhkö eläin.

Kaikkien kaveri, mut kaikki ei oo kavereita.

Syötin sille mössöjä ja vein laitumelle ilman loimea. Ehkä se nyt tarkenee (+17, ei tuule tai sada).  Arska-poni tuli samaa matkaa ja laitumelta tuli kaks ruunaa vastaan. Aika nopeasti kävi ilmi, että nää kaks yritti aiheuttaa hämminkiä, mutta Topi heittäyty niiden ja ponin väliin. Se piti visusti huolen, ettei ne kaks kiusannu siis tätäkään ponia. Mitä tästä tajusin? Se puolustaa muita noita kahta vastaan, koska on isompi ja rohkeampi. Sillähän menee kaikki päivät vaan vahdatessa, ettei muita kiusata, ettei Vallua viedä pois, ettei se jää yksin, että kaikki on hyvin jne.jne. Voi svaddu. Ei ihme, että se ei parane. Pelkkää stressiähän sen elämä tuolla laitsalla on tollasessa laumassa. Huoh. Just nyt ei oo pikaratkasua tähän ongelmaan. Ei auta ku pitää kaikki muu elämä stressittömänä niin hyvin ku voi ja oottaa sinne sunnuntaihin, että päästään muuttamaan. Mä niin toivon ja toisaalta uskon vahvasti, että tallin vaihto on nyt meidän suuri toivo. Kaikki häröäminen epämäärästen laumasäätöjen kanssa loppuu ja pieni "idyllinen" lauma vaihtuu isoon lössiin, jota ei voi eikä tarvi enää vahtia. Sormet ja varpaat ristiin siis, että tilanne kääntyy parempaan päin. Tällä välin voin sitte keskittyä vaikka työntekoon ja mökkeilyyn, kun ei "tartte" kuluttaa viikonloppuja kisoissa. Ehkä sit ens vuonna? Doubt that...

ruoho on vihreämpää muualla

Ei paha nyt :) Hyvin lihosi 3 viikossa!

Sunnuntai aamuna menin tallille aamuruokintojen aikaan tarkoituksena mahdollisesti lähteä ns. ratatreeniin Rake-tallille jokelaan. Tiistain kipukohtaus kummitteli mielessä ja lievästi huonontunut ruokahalu myös. Ajattelin, että mennään käymään vaikka ei startattaisikaan. Näen syökö se, saan syötettyä sille "tavan" heinää laidun ruohon sijaan ja yhden laidunvapaapäivän. Perustelin asian itselleni osin Niinisalon reissun tapahtumilla. Sain sen syömään siellä reilummin ja se söi silloinkin koko matkan. Eli monta tuntia syömistä ja parempi ruokahalu kuin kotona.

Topi ei ollut taaskaan syönyt ihan kaikkea väkirehua ja heinää oli mennyt hintsusti aamuun mennessä. Oli mennyt kyllä, mutta huonosti. Kuluneen viikon aikana myös mellavesi on tehnyt huonosti kauppaansa huolimatta siitä, että se on jo vuoden höristen ottanut sen vastaan eikä ole malttanut edes odottaa, että saan astian paikalleen. Edes väkirehujen kanssa se ei ole niin hätäisesti tunkemassa kuin mellaveden. Mutta nyt sekään ei kelpaa!!! Noh, koitin tehä sille pellavamössöä, että söisi vähän enemmän, mutta sitäkään se ei syönyt kaikkea. Ärräpäät pyöri päässä. Ei se ollut kipeän näköinen, joten harjasin ja pakkailin. Se ei ollut edes kauhean hermostunut vaikka muut meni ulos ja me pyörittiin tallisa vielä. Muutaman kerran se taas härppi kylkiä, mutta lanta oli kohtalaista eikä se potkinut. Noh, heinää traileriin ja poni kyytiin.

Traileriin päästyään se alkoi heti syödä. Siis ihan samantien. Matkalla se taas kolisteli jossain kohtaa ja tadaa! heinät oli tippunu lattialle. Perille ku päästiin niin otin täyden heinäverkon olalle ja Topin toiseen käteen. Ei päästy edes karsinaan asti, kun Topin piti päästä härppimään verkosta heinää. Koita siinä kävellä, ku yks nyhtää lastista :D Laitoin sen karsinaan ja se söi ja tutki pellettikuivitusta. Näytti siis olevan ihan ok. Ilmekin oli kirkastunut aamusta.

"Älä häiritse. Mulla on nyt juttu kesken."

Toimaroin jokeran kisoissa aamun ja kävin tauolla katsomassa Topin vointia. Se nuoli kaltereita... eikä mitään "vähän nyt maistelen tässä" vaan ihan antaumuksella veteli sitä seinää niin, että vaikka tulin karsinaan niin se ei lopettanut katsoakseen kuka tuli vaan muljautti silmänsä selälleen mua kohti ja jatko nuolemista. Jotain mössöä siihen seinään oli vissiin edelliseltä asukilta jäänyt. Siis mieti, se ei syö väkkäreitä kotona, mutta NUOLEE jämiä seinistä muualla. Välillä jo mietin, että onko ruuassa vikaa, mutta noh... nyt taitaa olla niin, että nykyisessä tallipaikassa on jotain vikaa. Topi söi aimoannoksen heinää aamupäivän aikana ja piristyi huomattavasti. Siispä päätin käydä starttaamassa kilpailuiden ulkopuolisena 80 ja 90 cm radat.

Pieleenhän se meni sit jo siinä kohtaa ku aikatauluja suunnittelin. jotenki olin jo varma, että mennnään 70 cm luokassa ja mulla on kiire. mutta todellisuudessa se oli 60 cm. ei ihme, että meidän tuomari katto vähän kummasti ku halusin jo mennä laittamaan hevosta. no, onneksi se ei aiheuttanut ongelmia! Siispä olin hevosen kanssa liikkeellä melkein tunnin liian aikaisin. Tajusin sen sitten, kun olin verkannut pari kierrosta raken radalla. Jäinki sitte syöttelemään sitä nurtsille ja liimauduin Topin kylkeen kiinni, koska siellä tuuli kylmästi. Se ei piitannu vaikka tungin iholle <3

Nautinnollista syömistä.

Noh, laidun viikon ja typerän verkkakämmin seurauksena se oli ihan vetämätön. Toki Topi on ollut aina rakella ihan vetelä ja löysä. 80 cm kuitenkin virheittä maaliin ja rusettikin ois tullu, jos oltas kisassa oltu mukana. Tyypillistä. Mistä vetoa, että ens kerralla ku oon virallisesti kisaamassa niin sit kämmätään huolella eikä tuu sitte rusettia? :D Luokkien välissä kävin radalla päästelemässä ja siellä Topi eteni oikein mukavasti. Maneesissaki tuntu, että se vähän heräs ja otin vaan yhen hypyn okserille just ku mun piti valmistautua starttiin. Radalle mennessä se heitti ranttaliksi eikä suostunut menemään kentälle vaan hyppi pystyyn ja keräs kierroksia. Nooh, ite radalle se taas sammahti eikä edennyt mihinkään. Tultiin ihan pohjaan useilla esteillä ja yksi sitten tippuikin. Toisaalta mietin, että raken kenttä on aika kalteva. Niin ku oli hyyppärän nurmikenttäki. Jos se kokee, ettei tasapaino kestä kaltevaa pohjaa ja sen takia himmailee? Voisi hyvin olla. Pitäisi ehkä päästä treenaamaan jonnekin kaltevalle, jotta se tottuisi ja oppisi. Ihan vaan vaikka kouluakin pellolle tms.

Joka tapauksessa, kotimatkalle köytin verkon Topin nenän eteen ja se mupelsi sitä tyytyväisenä. Täytin verkkoa vielä kotona ja heitin väkirehut nenän eteen sekä mellavettä. Heinät oli hävinny kokonaan aamuun mennessä (joskin niitä oli ehkä vähemmän ku aiemmin), mutta väkkäreitä taas jäänyt.

Tämä siis vahvisti mun ajatukset siitä, että se ei syö kotona. Jotain on pielessä, kun kotona ei ruoka maistu. Teimme jo jokin aika sitten päätöksen vaihtaa tallia monistakin syistä ja nyt ajattelin, että voi kun oltaisiin vaihdettu jo. Muutetaan viikon päästä, joten ei tässä enää kauaa ja huomenna on kontrollikin klinikalla. Reppana joutuu taas olemaan koppa päässä ja syömättä 16 h. Eihän se suostunut edes syömään vähääkään väkirehuista, kun työnsin ne eteen 2 h etuajassa. Vihreä maistui kyllä ulkona niin, että vauhdista piti napsia, mutta karsinassa ei.

Jotain asioita olen osannut tehdä oikein ja yhtä asiaa en ole tästä hevosesta pilannut. Se tulee edelleen luokse <3 Kaverit jäi syömään keskelle valtaisaa laidunta, mutta tämä poikapa lähti heti vastaan, kun havaitsi pusikossa liikettä.

Vaihtelevat olotilat

Riemuapa juu... Taas sai itkua vääntää, kun poni oli niin kipeä, että sydämmestä ottaa. No, onneksi se meni nopeasti ohi ja yritykseni helpottaa toisen oloa tuotti tulosta. Ensimmäisen laidunpäivän jälkeen tiistaina hain hikisen ja hermostuneesti pyörivän ja huutelevan (lue: kiljuvan) hevosen sisälle. Välillä hämmästyttää miten samanlainen se on Pavarotti VII:n kanssa... Pate sentään on alkuperäiseltä nimeltään "Luciano pavarotti" ja ihan on nimensä veroinen. Topin nimi "Tornado V" ei anna kyllä kuvaa mistään tenorista. Joka tapauksessa...

Topi oli siis hermostunut haettaessa ja vein sen karsinaan. Hyvin nopeasti alkoi oikein kunnon kipukohtaus. Kuulu trööt ja vesilens ja jalat heilu mahan alla. Koko Topin naama oli ihan mutkalla, korvat roikku lievästi taaksepäin, sieraimet venyny ylös kireiksi, otsan lihakset kireinä ja kurtussa, silmät sumeat ja mitään ei syönyt. Aikaisemmin mulla ei ollu hajuakaan mistä tunnistaa hevosen kipureaktiot. Opin tunnistamaan kipuilmeitä nähtyäni tämän linkin:

http://www.horsesandpeople.com.au/article/development-facial-expression-pain-scale#.VWNSzpMxSlQ

Nuo kuvat oli opettavat ja Topin diagnoosin myötä olen oppinut lukemaan ne ilmeet hevosestanikin. Jätin siis suunnittelemani ratsastukset väliin ja yritin tehdä parhaani toisen olon parantamiseksi. Tein sille greenlinemössön, johon heitin snadisti mellaa, että kelpais paremmin ja porkkanoita sekaan. Söi se, thank god. Mut heiniin ei koskenu, eikä väkkäritkään oikeen meinannu lähtä uppoomaan. Tein tämän, koska tiesin, että vatsahaavaisen hevosen pahin vihollinen on tyhjä vatsa. Ähkyistä hevosta en syöttäisi, mutta vatsahaavaista kyllä. Aika riskiä kyllä, sillä mistä erotat kummasta on kyse?

Käytiin KK:n kanssa vielä myöhemmin illalla uudestaan tallilla katsomassa sen vointia. Olin saanut tallilta viestin, että se ei oikein syö, mutta paikalle päästyä näin, että väkkärit oli menny ja heinääkin vähän. Hevonen oli silminnähden pirteämpi ja silmät kiilsivät eri tavalla. Tuli karsinan ovellekin vastaan. Ei vieläkään syönyt antaumuksella, mutta oli selvästi parempi. Ei tarvinnut soittaa klinikalle ja sain nukkua yöni. Tein siis oikean ratkaisun "pakkosyöttäessäni" sitä.

Mistähän sitä oikeasti todella tietää, koska hevonen on kipeä ja miksi? Ilmeetkään ei aina kerro kaikkea, kun kaveri on peruspositiivinen ja korvat pyörii aina. Myöhemmin samalla viikolla se jätti taas väkkäreitä puoli desiä. Heinät oli menny viimeyönä ok, mutta ratsastuksen jälkeen ei ollenkaan. Edes mellavesi ei maistunut!!! Olisin huolestunut, jos Topi ei ois ollu nukkumanurkassa ja alahuuli roikkunu metrin ylähuulta alempana. Se oli NIIIIIIIIN unessa. Kuulin myös, että  muita hakiessa se oli syöny vihreetä kaikessa rauhassa. Se siis saattoi olla ihan vaan täynnä päivän syöpöttelystä ja väsyny menoista. Eli saatoin olettaa, ettei se tällä kertaa ollut niin pahasti kipeä, vaikkei syönytkään. Silti vaivaa. Niinku kuuluuki. Normaalisti se söisi vaikka kuinka olisi ollut päivän laitumella. Ratsastaessa se oli ihan oma ittensä. Ei erityisen hankala, muttei pystyyn kuollutkaan. En siis menettänyt tällä kertaa yöuniani.

Laitumelta hakeminen oliki yhtenä päivänä oma rumbansa. Keskellä päivää lauantaina hakivat useamman hevosen laitumelta ja Topi jäi tietty viimeisten joukkoon. Onneksi osuin paikalle... Topi on nyt ominut yhden vanhemman pv:n itselleen ja ilmeisesti kaverin menettämisen pelossa estää ketään hakemasta sitä laitumelta. Kai se reppana pelkää joutuvansa taas yksin tarhaan :/ Näinpä sitte omin silmin, miten Topi ovelasti oli koko ajan ko. Vallun takana ja juoksutti samalla Vallua ympäriinsä. Vallua ei siis saanu kiinni, koska se pakeni Topia, ja Topia ei saanu kiinni, ku se oli Vallun takana. Siinä ne tovin veti ympyrää puiden välissä ja ympärillä, kunnes Vallu teki ukarin sopivassa kohtaa ja mä pääsin eristämään Topin siitä. Topi ei todellakaan ollu antamassa kiinni, mutta sain blogattua sen tien Vallun luo. Topi paineli häntä pystyssä pitkin laidunta ja mä pingoin ees taas portin lähellä. Huusin vaan, että "ottakaa ne äkkiä pois", ennen ku Topi hiffaa, että pääsee jostain ohi. Noh, sit ku muut meni niin Topi pysähty ja katto mua, otti askelen, mä huidoin, Topi pysähty, katteli korvat pystyssä, mä vilkasin selän taa nähdäkseni, että muut on menny ja laskin kädet alas. Topi käveli luokse ja lähettiin kiltisti pois niin ku mitään ei ois ikinä ollutkaan :D Hirveen shown se sai aikaan! Sanoinki muille sitte, että ottakaa se Topi ihan ekaks kii ennen ku yrittääkää muita. tai ainakaan Vallua. Ehkä se rauhottuu? Jotenki musta tuntuu, että toiveajattelua. Mutta jos sen sais sillä tavalla huijattua? Ainaki pari kertaa. No, viikko enää niin uudet tuulet ja saa Valluki rauhan ;)

Häntäpuoli auringonpalvoja

Aika hoitaa

Siellä ne muut on laitumella. Me pidetään sadetta maneesissa.

Aika hoitaa kaikenlaista. Vatsahaavadiagnoosin jälkeen olen itseasiassa ratsastanut varsin vähän. Pahimmillaan/parhaimmillaan on ollut 4 päivän taukojaki. Uimassa oon käyny, mutta salilla en ja tuntuu, ettei kroppa tottele eikä toimi ollenkaan. Topilla sitä vastoin kevyempi ja erilainen treeni tuntuu tehneen tehtävänsä. Henkisesti. Tietyllä tavalla. Oli ollut vuokraajalla tuulessa ja paukkeessa maneesissa kiltisti. mun kans ensin löysä ja sitte ihan pönttö. Taas. Noh, onneksi mulla on nyt niitä kikkakolmosia sen varalle ja uskallan jopa vähän komentaa :D

Estevalmentaja nauroi ihan aidosti tiistaina, kun Topi lähti sen kohdalta ihan täysiä varottamatta ja löysin itseni toiselta puolelta kenttää. Taas. Oltiin jo lopetettu hyppääminen enkä koe, että sillä ois kauheesti enää ollu ylimäärästä virtaa :D Ehkä olin väärässä? Itse olin kyllä ihan ruosteessa. Hyvä, että pysyin perusaskellajeissa satulassa. Todella hutera ja voimaton olo estepenkissä. Pienillä esteillä tehtävät suju ihan jees. 

Oikeaa laukkaa ei meinannu taas tulla olenkaan laskeutuessa. Ite tiedän ainaki olevani vinossa nyt vasemmalle pahasti, mutta vaikka mitä tein niin ei meinannu tulla oikeeta laukkaa esteen jälkeen. Oikea laukka tuntu muutenki huonommalta. Ei kai se yhtäkkiä ole heikentyny? Onkohan siellä jotain pientä rasitusta sitten? Paha sanoa. Näkihän sen toki niillä puomeilla, että ei ollu tasapainossa. Turvotusta on tasasesti kaikissa jalkapareissa. Mielellään se kuitenki hyppäs. Lopputunnista jopa teki just niin ku mä sanoin, hyvässä ja pahassa. 

Voihan kuikelo...

Tultiin sarjalle pysty-okseri (100 cm +10 cm upotus hiekkaan) ekalla kerralla jo huonosti ja vauhti hyyty okserille. Rämpi se kiltisti yli. Esteet oli yhden askelen välillä. Toisella kerralla hyyty vielä pahemmin. Tein salamannopeasti ratkasun ja vedin Topin sarjaväliltä pois. Toisenki kerran. Ensin oikealta ja sitten vasemmalta. Kolmannella kerralla painoin kaasua enemmän, tultiin sit vaan pidempänä sisään. Mutta se tehos ja vauhti riitti okserillekin. Mukisematta se ponnisti okserin yli kun siihen ohjasin, vaikka olin sen jo kahdesti vetänyt välistä pois. Edellisistä tehtävistä oppineena se myös kaarsi tiukasti vasemmalle esteen jälkeen, vaikka tällä kertaa ei ollut tarkoitus mennä tiukkaa tietä seuraavalle. 

Laukannostoissa se välillä keräs itteensä samaan tyyliin kuin alkaisi hyppiä ja pomppia paikallaan. mutta ne jäi vain aavistuksiksi. Kertaakaan se ei tehnyt pystyyn hyppimisiä, tasajalkaloikkia tai pukkeja. Mahan paranemisen tulos? Sinkoili kyllä välillä sinne tänne ku aropupu. Ihan yhtä päämäärättömästi.

Tänään se oli kyllä hyvin päämäärätietoinen. Ei ois huvittanu vissiin yhtään ku yritti kääntyä sinne ja tänne ja häipyä sieltä ja täältä. Tehtiin laukatki vastalaukkoina, että sain varmistettua sen käsissä pysymisen. Pitkällä sivulla laukkapuomit oli 21 m välillä ja vastalaukassa ne oli ihan mukavan haastavat. Pisti pojan keskittymään ja kasaamaan itteensä. Eikä mun tarvinnu ku matkustaa :P hehheh :D Tein myös ravi-pysähdys-ravi-puomi-ravi-pys.-ravi-puomi-pys.-ravi -harjoitusta, joka osottautu varsin hankalaksi, vaikka väli oli pitkä. Topi meinaan tarjos laukkaa aina ekan puomin jälkeen. Ilmeisesti muisteli niitä laukannostoja käynnistä puomilla? Se ajattelee ihan liikaa :D

Toisaalta huomasin, että se osaa ajatella myös ns. oikein. Ei olla pitkään aikaan varsinaisesti treenattu vaihtoja. Muutaman oon tehny sillon tällön lopuksi niin, että lähden laukassa lävistäjälle, pyydän väistöä ja sitten vaihto. Yleensä eka yritys menee sillä ihmetellessä ja toisella kerralla tulee puhdas. Estetunnilla se kuitenki teki ekasta yrityksestä vaihdon takaa ja askelen myöhässä edestä. Valmentajaki hämmästeli. Tänään mentiin tosiaan vastalaukkoja ympäri kenttää ja kertaalleen kun se meinas sammahtaa ja napautin jalalla, se vaihtoi. En sitä ollut pyytänyt, joten en tajunnut heti sitä palkita vaan nostin uudestaan edellisen laukan. Harmittaa snadisti. Ajatus kuitenkin heräsi ja kierroksen vastalaukan jälkeen annoin ihan tarkoituksella avun ja poks! Vaihto. ok, mentiin sitte myötälaukkaa hetken matkaa ja lävistäjälle. 

Lävistäjällä sain vahtia ja kertoa Topille, että ei, nyt ei tehdä tähän vaihtoa. Yhden napakamman askelen otti vaihtaakseen, mutta kiltisti pysy siinä laukassa, kun pyysin. Kierros vastalaukkaa toiseen suuntaan ja kaunis napautus pohkeella ja boing-boing-poks! Se siis keräsi ensin laukkaa kasaan kaksi askelta, jonka jälkeen se vaihtoi. Käsittämätöntä. Aika teki tehtävänsä: Topi sulatteli tätä vaihtoasiaa ja pienet muistutukset silloin tällöin vissiin autto. Nyt se vaihtaa. Avuilta. Käsittämätöntä. Ehkä mäkin siis osaan kohta tehdä laukanvaihtoja! Joko mä sanoin, että ihan käsittämätöntä! ja niiiiin siistiä :) Ihan parasta <3

Tiimityötä

K-kaupasta sai 5 € ämpärillisen. KK otti ämpärillisen. 9 kg.

Tänään mentiin kotikokin kanssa yhdessä tallille. Työnjako oli aika perinteinen: kotikokki haki hevosen, minä menin varustekaapille ja lähdin hanskojen kera laittamaan yöheiniä verkkoon. Olin jo laittanu heinät, kun kotikokki lopulta tuli hevosen kanssa siitä parin kymmenen metrin päästä. Mihin lie jääny taas rupattelemaan ihmisille tai hevosille matkalla ;) Mä laitoin hevosen ja kotikokki punnitsi uuden porkkanasatsin meille ämpäriin. Porkkanoita tulee siis 2 viikon välein ja jokainen punnitsee itelleen tilaamansa määrän säkeistä.

Maneesissa päästin ponin heti irti ja hätistin sen lantakärryä nuuhkimasta. Sen jälkeen aloin kanniskella puomeja keskelle maneesia. Sivusilmällä vilkuilin hevosta, että se edes löntysti (vaihteella 1) paikasta toiseen eikä jäänyt nurkkaan nuuhkimaan. Idea oli kuitenkin verrytellä pikku hiljaa, eikä harrastaa tutkimusmatkailua 176 kertaa nähdyssä paikassa. Uusi päivä, uudet hajut. Laitoin puomit R:n ja S:n kohdille (eli puoleen välin ns. pitkää sivua, maneesi on suorakulmion mallinen n. 20x40, vähän alle), sekä pituushalkaisijalle. Sovittelin ne niin, että ne oli 20 m:n (halkaisija, eli d, insinööreille/DI:lle selvennykseksi) ympyrällä tasaisin välein. Tai yritin.

Kotikokin saatua porkkanat ämpäriin tehtiin vaihto ja mä siirryn katsomaan sivusta, kun KK otti hurjan ja villin hevosen (lue: laiskan laaman) käskytettäväkseen. Mä siirtelin sitte puomeja sitä mukaa, kun todettiin välit epäsopiviksi tai puomien olevan liian ulkona tai sisällä ympyrällä. Hiki tuli jo niitä jättipuomeja raijatessa paikalleen.

Ravissa puomit meni kohtuu ok. Välillä hienosti astellen, välillä melkein turvalleen kaatuen, kun joku jalka unohtui matkasta. Välillä ne jalat unohtu ihan ilman puomejaki... Vähän niin ku ekalla ypäjän kenttäkouluradalla. Keskiravin jälkeen meinattiin mennä turvalleen, kun poni ei nostellu jalkoja. Siis tasamaalla. Turvalleen. Miten noloa. Siksi näitä puomitreenejä yritetäänki, että toope nostais jalkojaan edes vähän. Ettei nyt sit jäis sitä vanaa kavionjälkien väliin, kun kengän kärki laahaa maata. Alla näyte alkuvuodesta. Tänään en tajunnu ottaa edes kuvaa tehtävästä.

Indeed. Tehtävä melkein toimiki niin ku piti. Tälläkin kertaa. Eihän se meinannu ku joka neljännellä kierroksella mennä nutturalleen. Eikä kukaan todellakaan häirinnyt sen menoa, sillä varusteina meillä oli suojat, riimu ja liina. Ei kuolaimia, ei sivuohjia eikä varsinkaan ratsastajaa räpeltämässä. Ihan itse piti pojan nostella koipia. Piti. ja noushan ne aina pari kierrosta kompuroinnin jälkeen. Kavaletit tekis varmaan terää!

Laukassa homma sujuki jo niin helposti hienossa rytmissä vasempaan kierrokseen, että päätettiin vaikeuttaa tehtävää ja lisättiin 2 puomia väliin niin, että ne oli vastakkaisilla puolilla -> välit kolme laukka-askelta, yks-yks, kolme, yks-yks,. Hetken korvien pyörittelyn jälkeen sekin sujui hienosti tasapainossa ja kompuroimatta. Sitten vaihdettiin suuntaa...

Selkeästi oikea laukka on voimatonta ja tasapainotonta. Kun puomeille ei osunut, vauhti vain kiihtyi ja räpellys paheni. Sanoin KK:lle, että anna sille aikaa sovitella jalkansa. Topi kuitenki rupes heittämään hanskat tiskiin ja ois mielummin ravannu ku asetellu jalkojaan puomien väliin. Tehtiin siis peliliike ja suurennettiin ympyrää sen verran, mitä maneesin koko antoi myöten. Saatiin laukka-askelet mahtumaan uusille väleille ja tehtävä hoidetua kunnialla loppuun. Tiedänpä nyt, mitä meidän pitää treenata! Eilistä ralliakin kun katteli, niin laukat vaihteli eestä ja takaa ristiin rastiin vastaan ja väärään. Hienosti ne jalat lens ja etupää vaihto askelessa useamman kerran, mutta se näytti lähinnä siltä, että jalat ja suunta oli hukassa. Intoa enemmän ku taitoa?

Juoksuttamisessa on se etu, että näkee miten hevonen liikkuu ja mikä epätasapaino tai jäykkyys johtuu ratsastajasta ja mikä hevosesta. Lisäksi se on kohtalaisen stressitöntä liikuttamista hevoselle. Paitsi tänään, koska Topi joutui tekemään aivotyötä mahtuakseen puomitehtäville kaikkien 8 jalkansa kanssa. Hyvin se ne lopulta suorittikin! Oikea kierros nyt oli vähän vaikee, mutta siitäki selvittiin lopulta voittajina ja poni oli tyytyväinen. ja hikinen. Porkkanoita meni varmaan kilo.

Lopuks päästettiin poni irti, harjoteltiin vihellyksestä luoksetuloa, kerättiin puomit ja käsilanattiin ympyräura. Lana onki Topin mielestä erijännä juttu. Useamman kerran se on kulkenu nenä lanassa kiinni kierroskaupalla. Se siitäki siistimisestä siis. Heti on kavionjälet tasotetussa jäljessä. Tallissa meiltä kysyttiin, että oltiinko humputtelemassa :D Minä ja KK ehkä, mutta poni ei ;) Vaikka oliki vaan riimu päässä. Lähtiessä KK vei hevosen takas ulos ja löysin sen taas hetken päästä rupattelemassa ja istuskelemassa auringossa. Eipä meillä onneksi ollut kiire mihinkään <3

Hevosen lukutaito

Noin vuosi sitten otettu horsie ;)

Aina on puhuttu siitä, että ratsastajana ei tule ikinä valmiiksi vaan aina on opittavaa ja kehitettävää. Olen tiennyt sen siis aina, mutta jotenkin heräsin tässä hiljattain asiaan ihan uudella tavalla. Kun olen pohtinut loputtomiin sitä, miksi en aiemmin tajunnut, miten kipeä hevoseni on, ymmärsin, että oman hevoseni lukutaito ei ole vielä kehittynyt riittävästi. Vaikka matkan varrella oppisinkin lukemaan hevostani, seuraavan kanssa saisin aloittaa kaiken alusta. Tavallaanhan kohta voisi sanoa, että Charlotte Dujardin ei voi enää ratsastaa paremmin, koska prosentit hipovat jo täyttä 100%. Mutta kuinka käy, kun hänenkin täytyy vaihtaa hevosta? Purtsia kun miettii, niin se todella oli vähäsanainen suomalainen "juntti". Sellainen "kaikki käy" -tyyppi, joka ei juuri puhunut eikä pukahtanut. Topi on niin erilainen. Sillä on koko ajan asiaa, kauheasti menossa koko ajan ja hirveen laajat tunneskaalat ja selkeät ilmeet ja eleet. En vain ole tajunnut, mitä ne kaikki tarkoittaa. Tämän vatsahaavakokemuksen myötä alan ymmärtää paremmin.

Tänään heitin Topille nenän eteen pellavamössöä ja heinää ennen ratsastusta. Ihan vaan, ettei nyt ainakaan ne hapot sitten hypi seinille siellä. Aiempina päivinä oon laittanu esim. vettä greenlinella maustettuna. Sää oli todella tuulinen ja pieni kysymysmerkki häivähti takaraivossa, mutta se meni sen siliän tien. Kävelin tosi pitkään Topin kanssa ja totesin sen olevan aika säpsyllä päällä ja lentoon lähdössä millon mistäki vaahteran lehdestä ja avaruusoliosta, joka oli just sen korvan takana. Hetken siinä taivuteltuani tulin siihen tulokseen, että taitaa olla parasta jättää tämä leikki kesken, eikä kaivaa verta nenästä. Niinpä tulin alas ja riisuin kamat Topilta kentän aidalle. Sillä sekunnilla, kun kuolaimet tipahti ulos Topin suusta, näin vaan ison ruskean takapuolen pölistävän hiekkaa mennessään. Sain kameran käteen vasta lähes kierroksen rundin jälkeen ja parhaat pukit ja ilottelut jäi taltioimatta.

Katselin hymyillen ja tyytyväisenä Topin 4 minuutin rallia. Sen ilmeissä ja eleissä oli taas sitä tuttua elämäniloa ja liikkumisen riemua. Voiman tunnossaan se vaan paino lisää kaasua joka kaarteessa ja nautti suorilla linjoilla vauhdista sieraimet levällään ja silmät selällään. Korvat tötteröllä se vaihteli välillä suuntaa ja lopulta se pienen ravikierroksen jälkeen marssi portille niin tyytyväisen näköisenä kuin hevonen vain voi. Sen jälkeen se osallistuikin tallikaverin lannansiivoukseen torppaamalla kottareiden työntämisen ja tunkemalla turpansa kärryyn kesken matkan. Otin Topin vielä hetkeksi komentoon ympyrälle ennen ku heitin varusteet takas niskaan ja tehtiin 5-10 minuutin testaus kentän "turvallisessa" päädyssä. Oli laukassa pontta ja ryhtiä :) Tarttis joskus laittaa joku gps päälle ja kiinni siihen, että näkis kuinka kovaa tuo neliveto oikeen menee :D

Jotain olen siis oppinut hevosestani. Tiedän jo, milloin ei kannata jatkaa ratsastusta vaan on parempi antaa toisen päästää höyryt pihalle ja purkaa paineet itselleen parhaiten sopivalla tavalla. Ehkä jonain päivänä voidaan tehdä se jossain ratsastaja selässä. Huomasin myös, miten pahasti olen taas jumissa ja lihakset unessa. Mitään en jaksanu ratsain tehdä ja vasen lonkka vastusti jokaista askelta. Eilisellä uinnilla osuutta asiaan? Ehkäpä. Johan mä uinki huimat 700 m. Heh heh...

Kaunis keli ja kiiltävä hepo. Taattua kännykkälaatua.

 Tämän päivän fiilisten lisäksi Topin heinän syönti on lisääntynyt, joten voisin kuvitella paranemisen alkaneen. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että suunta pysyy samana ja kesäkuussa päästäisiin jo kilpailemaan hyvillä mielin. Vielä suurempi toive on, että tuo elämisen ilo ja liikkumisen riemu pysyisi ja välittyisi pian myös sinne satulaan ja tehtäviin, joita Topille annetaan. Mielenkiintoista nähdä, miten sen ratsastettavuus muuttuu. Meneekö villimmäksi vai vakaammaksi? Onnistunko jatkossa paremmin lukemaan hevoseni vointia ja mielialoja? Jää nähtäväksi. Ainakin olen kuluneen kevään aikana oppinut hevosista enemmän kuin varmaan viimeisen 10 vuoden aikana. Harmi, että se piti tehdä kantapään kautta.

"kärsinyt on kantapää, mut se kantaa hedelmää. typeryyttä on niin vaikee myöntää, myönnän sen." by Pauli Hanhiniemi

Triplasti naulattu

Kenkäonnea taas. Kengittäjä perui viikko sitten tulonsa ja ehdotti korvaavaksi päiväksi lauantaita, jolloin me oltiin Niinisalossa.. Laitoin takaisin viestiä, että kestänee ens viikkoon, mutta kengät on ihan loppu. Sittemmin en kengittäjästä kuullut. Viikko tästä keskustelusta niin vej kenkä katkesi (vej=vasen etu jalka) Topin rällätessä maneesissa villinä ja vapaana. Kenkä katkesi, koska se oli vanha, Topi oli kaivanut sen ihan loppuun ja siinä oli hokinreiät myös varpailla. Kotikokki taiteili varakengän tilalle, kun mun yrityksestä tuli ihan susi. Tallityöntekijän kommentti mun äheltäessä oli varsin rohkaiseva "Tää pitää nähä! Kohta sun jalat tutisee taas ihan kauheesti!"

Yhdestä naulanreiästä paistoi päivä läpi, kun sain tän lopulta irti.

Meillä tuhraantu hetki jos toinenkin tiistai-iltana tätä korjatessa. Olisi kai se päivän ehkä kestänyt ilmankin, ehkä, mutta vuokraaja oli tulossa keskiviikkona, joten kenkä oli saatava. Kiltti kotikokki uhrasi uintitreenit ja hikoili sen sijaan kavion kimpussa. 2 tunnin jälkeen Topiki alko jo vähän hermostua, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Kuvan kannustamana kengittäjä tuli keskiviikkona laittamaan kaikki ympäri ja yksi takakenkä katkesikin jo irroittaessa. Oli siis jo aikakin uusia popot. Sekin meni tottakai säätämiseksi, koska kengittäjä oli puolituntia etuajassa ja vuokraaja juuri ratsastamassa. Pitäisi kieltää tollaset etuilut ;) 

Ei näin. Ihan liian edessä. Liian kapea kenkä. A'la Taru

Ilmeisesti epähuomiossa etukengät jäi kuitenki liian pitkiksi kannoilta ja torstaina saatiin vaivata kolmatta kengittäjää. Topi oli butseista huolimatta tarhassa riehuessaan astunut kannalle, jonka seurauksena kenkä oli mutkalla ja naulat irvisti kengän alta. Pyysinkin oikaisun lisäksi lyhennystä ja sain kaupanpäälle pyöristyksen. Jospa se nyt kestäisi sinne kesäkuun loppuun... Toivossa on hyvä elää. Johan se on kengitetty kolmena päivänä putkeen ja toisessa etusessa on vielä kohtuu pitkät kannat.

Mikä pukinkavio?? Kuvakulma vääristää.

Vappu Niinisalossa

Me siis tosiaan mentiin sinne Niinisaloon pohdintojen jälkeen. En tiedä oliko se hyvä ratkaisu. Vieläkään. Jos Topi olisi ollut helpompi eikä jännittänyt ja skitsonnut niin paljon, niin varmasti olisi ollut. Hyvä. Se söi reissun aikana tuplaten heinää normaaliin nähden ja siihen olen todella tyytyväinen! Se söi sitä heinää ihan jatkuvasti ja lappasin sen eteen verkkoon lisää aina ennen kuin se ehti loppua. Menomatkalla se alko kolistella ja ihmettelin, että mikä nyt tuli. Pysähtyessä totesin, että se ilmoitti heinien loppuneen/tippuneen maahan. Kätevästi se oli ruopinut ne sitten sinne mahansa alle... Mutta heti ku sai lisää heinää nenän eteen niin meteliki loppu. Perillä majapaikan isäntäki kysy multa, että onko mulla hevonen kyydissä :D Oli se siellä. Hipi hiljaa, niin kuin yleensä. Varmaan joskus unohdan, että se edes on siellä, kun se on niin nätisti. Takas tullessa olin viisaampi ja pysähdyin aiemmin laittamaan heinää --> toimi! Ei kolinaa koko matkalla. Kerran se tais kyllä huomauttaa, kun joku ajoi liian lähelle.

Ekana päivänä juoksutin sen heti perille päästyä. Hetki liitoravia ja pörhistelyä ja ajoittaista huutelua, kun jollakulla muulla oli tontilla kerrottavaa. Topi osallistui keskusteluun omalla ininällään. Ei se kovin villinä ollut, joten en kauaa juoksutellut. Talliin ruuille ja lepäilemään matkan jälkeen ennen ku oli aika lähtä maastoesteille. Kivasti alkoki sitte sataa rakeita, kun pääsin hevosen selkään. Topi kääns peppua pois tuulesta ja mentiin poikittain koko alkumatka väistellen rakeita. Sitten nähtiinki muita hevosia ja jes, 8 muutaki ratsukkoa oli lähdössä maastoon. Meitä oli lähemmäs 20 hevosta siellä metsässä sitte loppupeleissä. Menomatkallaki oli jo täystyö pitää Topi aisoissa, kun edellä meni se 8 ratsukon letka. vai oliko niitä 7... no joka tapauksessa. 

Mentiin sitte sekä käynti-, että raviosuudet väistösiksakeilla ja avoilla. Tulipahan jumpattua. Oli ilmaa ravissa! Perille ku päästiin niin käskettiin mennä kauas muista ja verkata laukkaa omineen. No en mä päässy ees mihkään ku Topi jo rupes pomppimaan ja kappas, valkoinen poni laukkaa ilman ratsastajaa pusikkoon. Jippii... Tulin varuiksi alas selästä, mutta kiipesin pian takas ja lähin omille teilleni. Laukattiinki pari kilsaa tukkaputkella, koska me voitiin. Oli hienoa päästä menemään kovaa ilman, että tarvitsi pelätä seuraavaa kurvia, mäkeä tai kuoppaa tai edes niitä muita, koska lähdettiin tosiaan ihan muualle. Topin höyryt saatiin pois, päästiin kerranki yhdessä painamaan täysiä ja mä sain puskea lisää vauhtia huoletta. Topi relaski sen seurauksena ihan silmissä, mutta edelleen se singahteli ja säpsähteli kaikkea. Paras tilanne oli, ku hypättiin renkaat ja tynnyrit putkeen (tai piti hypätä) ja siitä niiden välistä alko yhtäkkiä singahdella ratsukoita keskeltä puskaa. Se toinen porukka hyppäs just ristiin meidän reitiltä! Topihan veti ihan herneet nokkaan taas ja ei todellakaan aikonu hypätä niitä tynnyreitä. Yritti vaan kylkimyyryä takas muiden luo. No, selvittiin siitä ja muutamasta muusta niin vankkurieste oli niin pelottava, ettei päästy 10 m lähemmäs. Toisellakaan yrityksellä ei päästy. Vasta kolmannella se laski taas sieltä muutaman metrin päästä "yksi kaksi roiskis!" ja vei mut ku märän rätin siitä yli. No, hyvä niin. Vedestä se ei ois halunnu tulla pois. Se ois halunnu vaan kaivaa ja räiskiä sitä vettä ympäriinsä siellä järvessä :D taas!

Toisena päivänä se oli väsyneen oloinen ja ihan pohkeen takana. Sain sen nipin napin etenemään laukassa ja ku mentiin eilisen esteitä ratana niin varmistelin sitte renkaille. Napautin raipalla kaulalle, josta Topi hätkähti, heitti ristilaukalle, sekotti rytmin ja nosti sitte keskarin pystyny mulle. "Mee sitte ite! Ei tarvi neuvoo!" Niinpä minä tipahdin sieltä alas. MUTTA! mä tipuin jaloilleni! Sitä hämmästyksen määrää, kun seisoin ohjat kädessä hevosen pään vieressä. Mihinkään ei sattunut, mitään en säikähtänyt, traumoja ei tullut vaan kiipesin alle puolen minuutin takas sinne satulaan ja hypättiin ne renkaat nätisti. Ihmeiden aika ei siis ole ohi! Mä opin sittenkin tippumaan oikein! Toivottavasti onnistun ens kerrallaki. Tynnyreille se yritti tietty samaa, mutta koska mä ehdin ennakoida sitä niin annoin vaan palautetta tästä yrityksestä ja hypättiin viimeset esteet kielloitta. Jopa ne kamalat vankkurit!

Mentiin rantaan hyppäämään haudat, jotka Topi meni leikiten niin ku mitään ei oiskaan. Myöskään punaiset mökit ei ollu ongelma. Tultiin ravissa ekalle mökille ja Topi selvitti sen hienosti. Jatkettiin siitä vielä suoraan, mutta Topi katto jo ekalla hypyllä, että tuolla vasemmalla on seuraava. Ihan jopa snadisti harmitti, ettei menty suoraan sinne seuraavalle esteelle, koska Topi oli ihan selvästi jutun juonessa jo mukana. Toinenkaan mökki ei sitten tosiaankaan tuottanut mitään ongelmia kaarevalla linjalla. Urut sen sijaan oli taas sellanen kauhistus, että jäätiin sinne 10 m päähän miettimään. Käytiin katsomassa estettä lähempää ja hypättiin toisella yrityksellä. Taisi jopa vähän kopauttaa siihen. Siihen kuulemma tuleeki monella huonoja hyppyjä, koska hevoset ei hahmota sitä estettä jostain syystä kunnolla. Pääasia, että päästiin yli kuitenkin. Sitte käytiinki enää vaan järvessä seisomassa. Topi joi antaumuksella järvestä vettä ja seisoi siellä rauhallisena ja tyytyväisenä. Meidän ryhmäkuvassaki se oikeen poseeraa... Kuva rajattu alkuperäisestä Päivi Klemolan ottamasta kuvasta. Muut kuvat otettu Kaveniusten kameralla.

Mitä tältä reissulta jäi käteen? No ehdottomasti tuo jaloilleen tippuminen! Pärjäsin myös kiitettävän hyvin pukittelevan ja venkoilevan hevoseni kanssa ja hypättiin ihan ok. Hyvin se hyppää sitte, ku hyppää. Banketit, haudat ja vedet oli ihan piis of keik. Topi kävi myös ihan omatoimisesti kattomassa muutamia helpon esteitä. Jostain syystä ne kiinnosti sitä. Erityisesti isot tukki esteet. En tiedä yrittikö se kertoa, että "mä haluan hypätä tän. Tajuatko? Katso, tämä tässä näin." ;)

 ps. ne meidän uudet suojat siis ehti mukaan tälle leirille! Onneks, koska ne meidän vanhat suojat ois saanu noottia.

Vatsanväänteitä 3, hoito

Valmistelua laidunkauteen

Klinikalta saatiin ohjeen tynkää ja kalliit lääkkeet. Kuukauden kuuri GastroGardilla, 30 e vrk --> 650 e/kk, kun annetaan 2 vkoa täyttä annosta ja 2 viikkoa puolikasta. Sitten kontrolli ja uuden klinikkamaksut. Toivottavasti ei uusia lääkkeitä... Lääkkeet on kuitenki lähinnä oireiden hoitoa. Isompi asia on vaivan aiheuttajan poistaminen. Mutta mites sen poistat, kun et tiedä mikä se on?

Vaihtoehtoja on miljoona. Ruokinnan muutokset: säilö vs. kuiva. Kuivaa se ei syö ja säilön laatu vaihtelee --> voi ärsyttää mahaa. Onneksi kohta alkaa laidunkausi. Väkirehut: kaura pois. mutta onko joku muu syötetyistä ruuista huonoa? Mitä tilalle? Jotain "pehmeetä", mutta niistä ei saa tarpeeks energiaa, kun tuo eläin tarvii i-h-a-n tautisesti energiaa, ettei laihdu. Tai ehkä se matojen poistaminen auttaa siihen laihtumiseen? Matokuurin se saa joka tapauksessa. Mites sitte, ku haava on parantunut? voiko palata takaisin samoihin rehuihin vai oliko ne se syy? Greenlinea nyt ainakin aletaan syöttää. Saa edelleen builder mixiä ja nyt uutena speedpoweria. Mulle ehotettiin myös jotain "selected"-rehua racingiltä. On kuulemma auttanut, mutta ei taida energiamäärät riittää. Öljyä se on saanu koko ajan 2-3 dl/ruokinta. Lääkäri anto ohjeeksi 5 dl/vrk kauran tilalle... no miten korvaat kauran öljyllä, kun se saa sitä jo? Ei sitäkään voi määrättömiä määriä syöttää :/

Treeneihin menossa. Heinä maistuu!

Treeni. Ka siinäpä vasta pulma. Sanoin jo klinikalla, että tätä ei sitten seisoteta. Se pimahtaa ihan heti ja stressaantuu vaan lisää. "kevyttä liikuntaa" luki paperissa. Yeah right. Kevyttä. Mä haluan nähdä sen, joka haluaa ratsastaa vielä sitte, ku se on menny viikon kevyesti. Sitte ku se riehuu ja kiikuttaa ja minä hermostun ja se hermostuu niin onpa rentouttavaa ja parantavaa. Ihan yhtä hyvä, ku seisottaminen. Siispä emme muuta treeniä nyt mitenkään. Laidunkauden alkaessa voidaan katsoa, jos se ekat päivät riehuu siellä pellolla muiden kanssa. Nyt tuo tarhassa seisominen ei sovellu lomailuun. Vaikka onki pallo kaverina. Mietinki, että mitä teen Niinisalon kenttäleirin kanssa. Juttelin useamman ihmisen kanssa ja toiset oli sitä mieltä, että ei ja toiset oli sitä mieltä, että joo. Yksi näkökulma oli se, että kun mulla ei ole johtajuutta Topilta ja se voi stressata sitä, niin tarvin valmennusta ja apua ja Niinisalossa sitä saan. Toisaalta kuulin myös, ettei kilpahevosiakaan oteta treenistä pois vatsahaavan takia. Ainoastaan kisat jätetään pois. No, me nyt ei kisattu muutenkaan juuri mitään. Sitten on se näkökulma, että matka stressaa, uus paikka stressaa jne. Kuitenki Topi selvästi tykkää hypätä ja viime viikkoinakin on vielä innostunut siitä ihan tosissaan. Ko. treenin jouduin perumaan vuosi sitten haavan takia. Jokerakaan ei ole nyt järkänny leirejä niksulaan, kun kysyntää ei ole ollut. No, se on yks yö. Päätin mennä. Reissu ei ollu niin kiva kuin toivoin, mutta ainakin Topi söi heinää kilokaupalla 24/7. Väkirehuja jäi taas vähän syömättä ja oireilua oli edelleen, mutta se söi. Se oli minusta askel eteenpäin.

Niinisalo ja loputtomat polut

Tarhakaveria en tähän hätään saa ja mietin, että onko tallinvaihto nyt muutenkin paikallaan. Taitaa olla niin, että sekä minä, että hevonen kaivataan nyt joitain muutoksia. Se vaan tarkoittaisi sitten sitä, että tallimatka triplaantuisi, kustannukset nousisi sekä bensoina, että tallivuokrana. Ei noita maneesitalleja nyt kuitenkaan oo ihan joka kulmalla Helsingissä niin, ettei ole ratsastuskoulua tai muita rajoittavia tekijöitä. Mulla on kuitenki aika paljon kriteereitä puitteille ihan jo hevosen luonteen takia. Postimerkkitarha ja 4 h tarhaus ei houkuta...

Oon nyt miettiny näitä monta päivää, enkä oikein tiedä vieläkään mitä teen. Päivä kerrallaan mennään ja seuraillaan hevosen vointia ja reaktioita. Vinkkejä ja ajatuksia oon saanu monia suuntaan jos toiseenkin. Toisilla kokemuksesta, toisilla mututuntumalla tai kirjoista. Nopeastihan se ei taida tuosta parantua ja se tekee tästä vielä vaikeampaa. Ku muutat yhen asian tällä viikolla, toisen ensi viikolla, niin seuraavalla et enää tiedä kumpi muutos oli se joka muutti tilannetta. Vai vaikuttiko lääkkeet viimein?

Vatsanväänteitä 2, diagnoosi

16 h ruuatta ennen klinikkaa :( Muaki ketuttais!

Tallin hevosilta otettiin rutiininomaisesti maanantaina lantanäytteet madonmunatestejä varten. Tiistaina Topilta sitten löydettiin klinikalla mahasta käpymatoja sekä kunnon vatsahaava. Vatsahaava on ihan mahan pohjalla ja ohut suolen alku sekä vatsan pohja oli kauttaaltaan aika ärtynyt. Oli mielenkiintoista nähdä tilanne siellä ja toisaalta erittäin ällöttävää. Siellä niitä roikku, käpyjä vatsalaukun alkuosan seinämistä. Nökötti sellasia olentoja. Hyi.

Hevosen vatsahaavast lyhyesti: http://www.vetmed.helsinki.fi/elainsairaala/hevossairaala/artikkelit/hevosen_mahahaava.html

Tyypillisiä oireita: http://www.heppalaakari.fi/pdf/hevosen_mahahaava.pdf

Noista oireista, mitä Topilla oli, mikään ei yksistään herättäny suurempia epäilyjä. Useampi oire yhtäaikaa sen sijaan pisti miettimään ja viimenen niitti oli syömättömyys ja takasilla potkiminen kakatessa. Tuo haiseva hengitys oli oire, jonka mä yhdistin hammasongelmiin kokemusten perusteella. Tämä selittää nyt siis senkin. 

Kävi niin sääliksi :(

Topilla on siis vatsalaukun pohjan haava, eli juuri sellainen, jonka syntymekanismeista tai syistä ei olla ihan varmoja. Tutkimukset ei oo pystyny osoittamaan suoraa yhteyttä ko. haavatyyppiin samoilla tekijöillä kuin vatsan yläosan haavoihin. Tod.näk. stressi ja vääränlainen ruokinta on ne ykköstekijät. Ehkä. Mutta kumpi se on meidän tapauksessa? Onko väärä ruokinta ollut liian pitkä yö ilman heinää? Ratsastus tyhjällä vatsalla? Liikaa väkirehuja suhteessa vatsan kokoon? Liian vahvoja väkirehuja? Liian vähän heinää? Mutta kun se ei syö enempää vaan polkee loput... Väkkäreiden kanssa ei olla tehty kuluneen 2 vuoden aikana suuria muutoksia muutoin kuin määrissä, koska ajasta riippuen Topi on joko hyytynyt pienellä määrällä tai pimahtanut reilulla määrällä. Yksi tekijä voi tietenkin olla kuukauden sairasjakso ja karsinassa seisominen, vaikkakin Topi sai heinää silloin 24/7 ja söikin n. 20 kg päivässä. Lääkekuuri ja paikallaan seisominen on voinut tehdä tehtävänsä siitä huolimatta. Tämä pistää toisaalta miettimään, että voisiko se heinä olla kuitenkin osin syypää, jos sen pH on ollut liian matala? Sekin ärsyttää hevosen mahaa ja heinä on selkeesti ärsyttäny muidenki mahaa kuin Topin.

Entäs sitten se stressi? Mitä se stressaa? Topi on hevosena sosiaalinen ja leikkisä. Se tykkää olla lähellä ja puuhastella vähän koko ajan. Laidunkauden jälkeen se on kuitenkin joutunut olemaan melkein koko ajan yksin eikä ole päässyt tarhassa kosketuksiin muiden kanssa, vaikka keskellä laumaa tarhaakin. Olisin toivoinut sille tarhakaveria, mutta nuori ja leikkisä luonne on aiheuttanut sen, etteivät muut omistajat halua sen kanssa hevosiaan tarhata. Muut hevoset on ollu lähinnä alistuvaa tyyppiä, joten Topi ois nyhvänny ja härppiny kyljessä 24/7 eikä antanu rauhaa sellaisille. Se tarvitsisi kovapäisen tarhakaverin, joka vähän leikkisi, mutta sanoisi pojan klopille, että "ooppa kunnolla", kun on tarvis. Näyttäisi kaapin paikan. Wili oli sellainen. Nyt se on nököttänyt yli puoli vuotta yksin. Hommattiin sille hiljan pallo, jolla leikkiä. Toivottavasti se on helpottanu turhautumista.

Matkalla klinikalle. Voi pientä <3

Toisaalta tämä kaveritilanne on aiheuttanut myös sen, että Topi kuvittelee olevansa kukkulan kingi. Tultiin koulutusreissulta takaisin ja kävelin tontin ympäri niin jo oli kaula kaarella ja ryhtiä pienellä "oripojalla", joka tanssahteli matalasti röhisten eteenpäin."Mä tulin nyt! Näittekste!" Onhan ne tammatki alkanu viime kesän jälkeen kiinnostaa ;) Lauman johtajalla on myös suuri vastuu ja johtajilla on yleensä stressiä. Ravintoterapeutti Hanna Partanen sano mulle, että syömättömyys on suurten naisjohtajien ongelma. Vatsahaavat on ihan varmasti suurten johtajien ongelma. (Muidenkin toki). Topin kohdalla tilannetta ei oo helpottanu se, että mä oon pelänny välillä sen kanssa ja menettäny sen johtajuuden, joten Topi ei ota minuakaan tosissaan. Tod.näk. säikkyy ja kyttäilee osin siksi, että se kokee olevansa tilanteen herra ja vastuussa ja osin myös omaa herkkää luonnettaan ja teinikapinaa, joka on mua vastaan menossa. Onneksi olen päässyt sinuiksi tilanteen ja ongelmien kanssa ja selvisin mm. viime viikonlopun estekisoista ns. voittajana, kun saatiin homma hoidettua ja tilanne lopulta tasaantumaan. Vaikka se aikaa veikin.

Topi on myös erittäin herkkä. Kaikkihan me ollaan herkkiä, mutta Topi erityisesti. Se on herkkänahkainen, herkkäsuinen, herkkäkuuloinen, herkkänäköinen ja herneet menee helposti nenään palkoineen päivineen. Sillä nousee herkästi adrenaliinit tappiin ja se näkyy ja kuuluu. Oman arvon tunteva pikku jäbä, joka esittää mielellään kovista, mutta on oikeesti tosi herkkis. Miten vältät stressaamasta tollasta tyyppiä? Sullot korvat täyteen pumpulia ja vedät aurinkolasit päähän?

No entäs sitten treeni? Marraskuusta lähtien ollaan ensimmäistä kertaa vuoteen voitu treenata säännöllisesti ja tavoitteellisesti ilman vammoja ja ongelmia. Until now. Treeneissä se on innostunut laukanvaihtotehtävistä ja hyppäämisestä niin, että se näkyi välillä epämukavillakin tavoilla. Ekojen vaihtotreenien jälkeen se suorastaan tunki suitsiin ja työnsi mua karsinan ovelta juoruamasta ulos. Mutta kun ne vaihdot ja esteet yhdistettiin liian vaikeilla tehtävillä liian nopeasti, taisi mennä hetkeksi maku hommasta. Nyt Topi osaa teoriassa vaihtaa, kun sen osaa sille selkeästi kertoa ja tykkää taas hypätä, kun tehtävät on simppeleitä ja saa mennä lujaa. Vielä ei näitä kahta pysty yhdistämään, mutta kun laukka on kunnossa, niin ku esim. 80 cm radalla oli, niin se kyllä vaihtelee ihan itse niitä laukkoja ilman, että minun tarvitsee sille siitä kertoa tai tehdä asiasta numeroa.

Topi oli vuosi sitten kesällä hyvässä karvassa ja mukavasti pyöristynyt, mutta kesäkuun kylmät vilustutti ja palellutti sen, joten kilot lähti. Syksyllä saatiin massaa ja talvella siitä saatiin lihaksia, viime kuukausina varsinkin. Mutta nyt oireilu paheni, paino lähti ja karvat meni huonoksi. Jännä muuten, että karvat oli hyvät  2013-2014 talvella, mutta ne oli huonot 2012-2013 ja 2014-2015 talvella. Stressin merkki? Mahahaavan merkki? vaiko vaan sattumaa? Jokaisena talvenahan Topi on siis asunut eri paikassa.

Satulan alta helmikuussa. Samalta näytti loimen alla, lapasuojan alla ohjien kohdalla, pohkeiden kohdalla jne.

Mites tallinvaihdot? Topi on tainnut lapsuudestaan 3 vuotta olla samassa paikassa ja sen jälkeen vähintään vuoden välein vaihtanut tallia. Nykyisellä tallilla se ehti aiemmin olla 2 kk ennen kuin mentiin Sipooseen ja vuosi sitten tänne takaisin. Kaverit vaihtuu, ympäristö vaihtuu, ihmiset vaihtuu. Omistaja/ratsastajakin on vaihtunut kertaalleen matkan varrella. Huhujen mukaan myös matka Tsekeistä Suomeen on ollut tavallista raaempi ja varmasti sekin on jättänyt jälkensä.

Klinikalla, vähän oli jännää

Oikeastaanhan kaikki on voinut alkaa jo viime kesänä, kun Topi joutui seisomaan kuukauden karsinassa ja syömään tulehuskipulääkkeitä pitkän aikaa. Sen jälkeenhän me vaihdettiinki pian tallia, heinän syönti väheni huomattavasti ja kesällä Topi kiukutteli satulointia. Jos se satuloinnin kiukuttelu oliki mahasta eikä satulasta? MISTÄ SITÄ VOI TIETÄÄ!!! Tai ehkä se on tullu jo entisessä elämässä ja paheni nyt meillä? Tai jos ne madot on aiheuttanu mahassa ongelmia? How on earth I could know?

Tää on nyt kuitenki tilanne ja jotenki tän kanssa pitäs nyt sitte elää...

ps. Topi painoi 536 kg. Vuosi sitten oli enemmän ja silloin sanottiin, että tarvii +50 kg. No se oli varmaan sen +50 kg jo, mutta sinne vaan taas hävis ne kilot...