Vappu Niinisalossa

Me siis tosiaan mentiin sinne Niinisaloon pohdintojen jälkeen. En tiedä oliko se hyvä ratkaisu. Vieläkään. Jos Topi olisi ollut helpompi eikä jännittänyt ja skitsonnut niin paljon, niin varmasti olisi ollut. Hyvä. Se söi reissun aikana tuplaten heinää normaaliin nähden ja siihen olen todella tyytyväinen! Se söi sitä heinää ihan jatkuvasti ja lappasin sen eteen verkkoon lisää aina ennen kuin se ehti loppua. Menomatkalla se alko kolistella ja ihmettelin, että mikä nyt tuli. Pysähtyessä totesin, että se ilmoitti heinien loppuneen/tippuneen maahan. Kätevästi se oli ruopinut ne sitten sinne mahansa alle... Mutta heti ku sai lisää heinää nenän eteen niin meteliki loppu. Perillä majapaikan isäntäki kysy multa, että onko mulla hevonen kyydissä :D Oli se siellä. Hipi hiljaa, niin kuin yleensä. Varmaan joskus unohdan, että se edes on siellä, kun se on niin nätisti. Takas tullessa olin viisaampi ja pysähdyin aiemmin laittamaan heinää --> toimi! Ei kolinaa koko matkalla. Kerran se tais kyllä huomauttaa, kun joku ajoi liian lähelle.

Ekana päivänä juoksutin sen heti perille päästyä. Hetki liitoravia ja pörhistelyä ja ajoittaista huutelua, kun jollakulla muulla oli tontilla kerrottavaa. Topi osallistui keskusteluun omalla ininällään. Ei se kovin villinä ollut, joten en kauaa juoksutellut. Talliin ruuille ja lepäilemään matkan jälkeen ennen ku oli aika lähtä maastoesteille. Kivasti alkoki sitte sataa rakeita, kun pääsin hevosen selkään. Topi kääns peppua pois tuulesta ja mentiin poikittain koko alkumatka väistellen rakeita. Sitten nähtiinki muita hevosia ja jes, 8 muutaki ratsukkoa oli lähdössä maastoon. Meitä oli lähemmäs 20 hevosta siellä metsässä sitte loppupeleissä. Menomatkallaki oli jo täystyö pitää Topi aisoissa, kun edellä meni se 8 ratsukon letka. vai oliko niitä 7... no joka tapauksessa. 

Mentiin sitte sekä käynti-, että raviosuudet väistösiksakeilla ja avoilla. Tulipahan jumpattua. Oli ilmaa ravissa! Perille ku päästiin niin käskettiin mennä kauas muista ja verkata laukkaa omineen. No en mä päässy ees mihkään ku Topi jo rupes pomppimaan ja kappas, valkoinen poni laukkaa ilman ratsastajaa pusikkoon. Jippii... Tulin varuiksi alas selästä, mutta kiipesin pian takas ja lähin omille teilleni. Laukattiinki pari kilsaa tukkaputkella, koska me voitiin. Oli hienoa päästä menemään kovaa ilman, että tarvitsi pelätä seuraavaa kurvia, mäkeä tai kuoppaa tai edes niitä muita, koska lähdettiin tosiaan ihan muualle. Topin höyryt saatiin pois, päästiin kerranki yhdessä painamaan täysiä ja mä sain puskea lisää vauhtia huoletta. Topi relaski sen seurauksena ihan silmissä, mutta edelleen se singahteli ja säpsähteli kaikkea. Paras tilanne oli, ku hypättiin renkaat ja tynnyrit putkeen (tai piti hypätä) ja siitä niiden välistä alko yhtäkkiä singahdella ratsukoita keskeltä puskaa. Se toinen porukka hyppäs just ristiin meidän reitiltä! Topihan veti ihan herneet nokkaan taas ja ei todellakaan aikonu hypätä niitä tynnyreitä. Yritti vaan kylkimyyryä takas muiden luo. No, selvittiin siitä ja muutamasta muusta niin vankkurieste oli niin pelottava, ettei päästy 10 m lähemmäs. Toisellakaan yrityksellä ei päästy. Vasta kolmannella se laski taas sieltä muutaman metrin päästä "yksi kaksi roiskis!" ja vei mut ku märän rätin siitä yli. No, hyvä niin. Vedestä se ei ois halunnu tulla pois. Se ois halunnu vaan kaivaa ja räiskiä sitä vettä ympäriinsä siellä järvessä :D taas!

Toisena päivänä se oli väsyneen oloinen ja ihan pohkeen takana. Sain sen nipin napin etenemään laukassa ja ku mentiin eilisen esteitä ratana niin varmistelin sitte renkaille. Napautin raipalla kaulalle, josta Topi hätkähti, heitti ristilaukalle, sekotti rytmin ja nosti sitte keskarin pystyny mulle. "Mee sitte ite! Ei tarvi neuvoo!" Niinpä minä tipahdin sieltä alas. MUTTA! mä tipuin jaloilleni! Sitä hämmästyksen määrää, kun seisoin ohjat kädessä hevosen pään vieressä. Mihinkään ei sattunut, mitään en säikähtänyt, traumoja ei tullut vaan kiipesin alle puolen minuutin takas sinne satulaan ja hypättiin ne renkaat nätisti. Ihmeiden aika ei siis ole ohi! Mä opin sittenkin tippumaan oikein! Toivottavasti onnistun ens kerrallaki. Tynnyreille se yritti tietty samaa, mutta koska mä ehdin ennakoida sitä niin annoin vaan palautetta tästä yrityksestä ja hypättiin viimeset esteet kielloitta. Jopa ne kamalat vankkurit!

Mentiin rantaan hyppäämään haudat, jotka Topi meni leikiten niin ku mitään ei oiskaan. Myöskään punaiset mökit ei ollu ongelma. Tultiin ravissa ekalle mökille ja Topi selvitti sen hienosti. Jatkettiin siitä vielä suoraan, mutta Topi katto jo ekalla hypyllä, että tuolla vasemmalla on seuraava. Ihan jopa snadisti harmitti, ettei menty suoraan sinne seuraavalle esteelle, koska Topi oli ihan selvästi jutun juonessa jo mukana. Toinenkaan mökki ei sitten tosiaankaan tuottanut mitään ongelmia kaarevalla linjalla. Urut sen sijaan oli taas sellanen kauhistus, että jäätiin sinne 10 m päähän miettimään. Käytiin katsomassa estettä lähempää ja hypättiin toisella yrityksellä. Taisi jopa vähän kopauttaa siihen. Siihen kuulemma tuleeki monella huonoja hyppyjä, koska hevoset ei hahmota sitä estettä jostain syystä kunnolla. Pääasia, että päästiin yli kuitenkin. Sitte käytiinki enää vaan järvessä seisomassa. Topi joi antaumuksella järvestä vettä ja seisoi siellä rauhallisena ja tyytyväisenä. Meidän ryhmäkuvassaki se oikeen poseeraa... Kuva rajattu alkuperäisestä Päivi Klemolan ottamasta kuvasta. Muut kuvat otettu Kaveniusten kameralla.

Mitä tältä reissulta jäi käteen? No ehdottomasti tuo jaloilleen tippuminen! Pärjäsin myös kiitettävän hyvin pukittelevan ja venkoilevan hevoseni kanssa ja hypättiin ihan ok. Hyvin se hyppää sitte, ku hyppää. Banketit, haudat ja vedet oli ihan piis of keik. Topi kävi myös ihan omatoimisesti kattomassa muutamia helpon esteitä. Jostain syystä ne kiinnosti sitä. Erityisesti isot tukki esteet. En tiedä yrittikö se kertoa, että "mä haluan hypätä tän. Tajuatko? Katso, tämä tässä näin." ;)

 ps. ne meidän uudet suojat siis ehti mukaan tälle leirille! Onneks, koska ne meidän vanhat suojat ois saanu noottia.