Hevosen lukutaito

Noin vuosi sitten otettu horsie ;)

Aina on puhuttu siitä, että ratsastajana ei tule ikinä valmiiksi vaan aina on opittavaa ja kehitettävää. Olen tiennyt sen siis aina, mutta jotenkin heräsin tässä hiljattain asiaan ihan uudella tavalla. Kun olen pohtinut loputtomiin sitä, miksi en aiemmin tajunnut, miten kipeä hevoseni on, ymmärsin, että oman hevoseni lukutaito ei ole vielä kehittynyt riittävästi. Vaikka matkan varrella oppisinkin lukemaan hevostani, seuraavan kanssa saisin aloittaa kaiken alusta. Tavallaanhan kohta voisi sanoa, että Charlotte Dujardin ei voi enää ratsastaa paremmin, koska prosentit hipovat jo täyttä 100%. Mutta kuinka käy, kun hänenkin täytyy vaihtaa hevosta? Purtsia kun miettii, niin se todella oli vähäsanainen suomalainen "juntti". Sellainen "kaikki käy" -tyyppi, joka ei juuri puhunut eikä pukahtanut. Topi on niin erilainen. Sillä on koko ajan asiaa, kauheasti menossa koko ajan ja hirveen laajat tunneskaalat ja selkeät ilmeet ja eleet. En vain ole tajunnut, mitä ne kaikki tarkoittaa. Tämän vatsahaavakokemuksen myötä alan ymmärtää paremmin.

Tänään heitin Topille nenän eteen pellavamössöä ja heinää ennen ratsastusta. Ihan vaan, ettei nyt ainakaan ne hapot sitten hypi seinille siellä. Aiempina päivinä oon laittanu esim. vettä greenlinella maustettuna. Sää oli todella tuulinen ja pieni kysymysmerkki häivähti takaraivossa, mutta se meni sen siliän tien. Kävelin tosi pitkään Topin kanssa ja totesin sen olevan aika säpsyllä päällä ja lentoon lähdössä millon mistäki vaahteran lehdestä ja avaruusoliosta, joka oli just sen korvan takana. Hetken siinä taivuteltuani tulin siihen tulokseen, että taitaa olla parasta jättää tämä leikki kesken, eikä kaivaa verta nenästä. Niinpä tulin alas ja riisuin kamat Topilta kentän aidalle. Sillä sekunnilla, kun kuolaimet tipahti ulos Topin suusta, näin vaan ison ruskean takapuolen pölistävän hiekkaa mennessään. Sain kameran käteen vasta lähes kierroksen rundin jälkeen ja parhaat pukit ja ilottelut jäi taltioimatta.

Katselin hymyillen ja tyytyväisenä Topin 4 minuutin rallia. Sen ilmeissä ja eleissä oli taas sitä tuttua elämäniloa ja liikkumisen riemua. Voiman tunnossaan se vaan paino lisää kaasua joka kaarteessa ja nautti suorilla linjoilla vauhdista sieraimet levällään ja silmät selällään. Korvat tötteröllä se vaihteli välillä suuntaa ja lopulta se pienen ravikierroksen jälkeen marssi portille niin tyytyväisen näköisenä kuin hevonen vain voi. Sen jälkeen se osallistuikin tallikaverin lannansiivoukseen torppaamalla kottareiden työntämisen ja tunkemalla turpansa kärryyn kesken matkan. Otin Topin vielä hetkeksi komentoon ympyrälle ennen ku heitin varusteet takas niskaan ja tehtiin 5-10 minuutin testaus kentän "turvallisessa" päädyssä. Oli laukassa pontta ja ryhtiä :) Tarttis joskus laittaa joku gps päälle ja kiinni siihen, että näkis kuinka kovaa tuo neliveto oikeen menee :D

Jotain olen siis oppinut hevosestani. Tiedän jo, milloin ei kannata jatkaa ratsastusta vaan on parempi antaa toisen päästää höyryt pihalle ja purkaa paineet itselleen parhaiten sopivalla tavalla. Ehkä jonain päivänä voidaan tehdä se jossain ratsastaja selässä. Huomasin myös, miten pahasti olen taas jumissa ja lihakset unessa. Mitään en jaksanu ratsain tehdä ja vasen lonkka vastusti jokaista askelta. Eilisellä uinnilla osuutta asiaan? Ehkäpä. Johan mä uinki huimat 700 m. Heh heh...

Kaunis keli ja kiiltävä hepo. Taattua kännykkälaatua.

 Tämän päivän fiilisten lisäksi Topin heinän syönti on lisääntynyt, joten voisin kuvitella paranemisen alkaneen. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että suunta pysyy samana ja kesäkuussa päästäisiin jo kilpailemaan hyvillä mielin. Vielä suurempi toive on, että tuo elämisen ilo ja liikkumisen riemu pysyisi ja välittyisi pian myös sinne satulaan ja tehtäviin, joita Topille annetaan. Mielenkiintoista nähdä, miten sen ratsastettavuus muuttuu. Meneekö villimmäksi vai vakaammaksi? Onnistunko jatkossa paremmin lukemaan hevoseni vointia ja mielialoja? Jää nähtäväksi. Ainakin olen kuluneen kevään aikana oppinut hevosista enemmän kuin varmaan viimeisen 10 vuoden aikana. Harmi, että se piti tehdä kantapään kautta.

"kärsinyt on kantapää, mut se kantaa hedelmää. typeryyttä on niin vaikee myöntää, myönnän sen." by Pauli Hanhiniemi