Da kesä 2017 part IV

Kuvat Israelin matkalta otettuja

Varasin siis taas ajan ell. ja kasvatin vikalistaa varatun ajan lähestyessä. Onneksi aikaa löytyi sen verran, että otettiin Topi tallin parkkipaikalle ja taivutettiin se maneesin oven edessä. Hieman ihmetytti lääkärin paikan valinta, mutta fine. Kaipa tässä näkee parhaiten. Nooh, Topin selän takaa aukes maneesin ovi (arkena aamulla yheksältä) ja viereiseltä laitumelta lähti hevonen pukkilaukkaa täysiä ympäriinsä. Sain Topin pidettyä makupaloilla taivutuksessa, mutta sen jälkeen mun rinnalla leijuki sitte leija. Häntä tikkusuorana puhisten passagea hieman ontuen. Todettiin, että ontuu, mutta ontuman astetta on vaikea määritellä hevosen ”tilojen” takia. Eiku piikittämään.

Polven turvotus oli lekurin mielestä tod. näk. vaaratonta eikä takajalan impparistakaan ollut paljoa jäljellä. Piikitykseen valmistautuessa tein virheen. Eläinlääkäri pyysi minua pitämään jalkaa ja tallityttöä hevosen päätä. Tehtävät olisi pitänyt jakaa ihan toisin päin. Minä kun en kestä haavoja, verta, piikittämistä tai mitään muutakaan kipua aiheuttavaa. Koitin sitte katella seinille ja pitää samalla jalkaa tiukasti paikallaan. Topi oli toki rauhotettu ja puudutettu, mutta rauhottavia ois varmaan tarvinnu omistajaki. Toimenpide suju onneksi hyvin ja nopeasti. Nyt laitettiin kortisonin lisäksi hyaluronihappoa niveleen. Olin kesällä alkanu sitä jo syöttää glukosamiinin, kondroitiinin ja MSM:n ohella ruuan seassa. Eläinlääkäri ihmetteli, ettei hyaluronihappoa oltu laitettu sinne niveleen alunperinkin. Oli sitä mieltä, ettei kortisoni yksin auta. Harmitti taas vähän lisää. Tyhmää omistajaa on viety ku pässiä narussa. Again.

Tämä lekuri näytti minulle myös nivelnestettä, jonka oli Topin nivelestä ottanut. Sen piti kuulemma olla oljen keltaista. No, oli se ehkä joskus ollut keltaista. Nyt likaisen rusehtavaa. Ei hyvä. Ei ollenkaan hyvä. Eläinlääkäri totesi, että ei halua olla pessimistinen, mutta… Ei siis hyvältä vaikuttanut Topin tulevaisuus. Tiesin tässä vaiheessa, että nivelessä oli paha tulehdus. Metacamilla oli saatu hetken helpotus tilanteeseen, mutta parantuminen oli todella hidasta ja työlästä. Saatiin käsky kävellä viikko ja sit hiljalleen treeniin. Ei kuukauteen hyppäämistä vielä ja seki aloitettava varovasti. Mietin, että josko sinne asti enää päästäänkään.

Viikko käveltiin ja oli aika kengittää etupää. 6 vkoa oli mennyt. Oltiin myös sovittu, että kengitetään takapää samalla, että saadaan jalat samaan rytmiin. Tässä vaiheessa Topia siis oltiin kengitetty 1,5 kk sisään ööö… 4 kertaa :D No, kengityksen jälkeen otettiin vielä hetki varman päälle ja rauhaksiltaan. Sitten aloitettiin kuntoutus hiljalleen. Topi oli lihonut jo tässä vaiheessa ja kunto oli selvästi romahtanut. Olin ottanut Topin pois laitumelta, sillä se riehui siellä alvariinsa. (Laidun kaverin nimi muuten oli Alvar!) Tarhaan piti sitte keksiä kaikkea muuta virikettä, koska rakas puuhaperttihän repii suodatinkankaat tilkuiksi pitkin tarhaa, jos ei ole esim. kuusen oksia järsittävänä. Hohhoijaa :D Edit: myös sähkölanka oli 5-10 cm pätkissä, langan pidikkeet pitkin tarhaa, yksi lankku irti ja poteroita siellä täällä. Suodatinkankaan paloja löytyy edelleen about joka paikasta...

Topi alkoi siis hiljalleen piristyä. Harjakassista tongittiin kaikkea, tavarat tippu loimitelineestä, turpa oli tiellä millon missäkin. Joskus en päässy putsaamaan kavioita tai saanu suojia jalkaan, kun utelias tutkiva nenä oli edessä. Ei sillä, että se ois muutenkaan ollut helppoa, koska oma ranne oli tuettu. Sain jo toisen rannetulehduksen kuukauden sisään. Topin käynti myös parani ja vauhti kiihtyi. Aloin tehdä pitempiä käyntilenkkejä ja vein Topin trailerilla hiekkakuopille kiipeilemään. Mikäs sen parempaa lihaskunnon nostamista nivelvaivaiselle kuin kiipeillä pehmeässä hiekassa :) Harmi vaan, kun hiekkakuopilla on nykyään mm. frisbeegolfrata... Vähän lisäjännitystä elmään! 

Piikityksen jälkeen jaloista alko nesteet hävitä. Mikä mielenkiintoisinta, niin pari päivää vej piikityksestä, takajaloista katos nesteet. Kokonaan. Kaikki nämä 5 vuotta sillä on ollut molemmissa takasissa kananmunankokoiset nestepallot vuohisissa, jotka on vaan ollu välillä kovemmat, välillä pehmeemmät. Ihan sama kylmäskö, antoko lepoa, liikuntaa, lämpöä tai mitä. Nyt piikityksen jälkeen nesteet alko hävitä. Etujaloissa tilanne eli ja muuttu vielä pitkän aikaa. Topi alkoi siis näyttää paremmalta, joten tadaa! Mä sain taas tulehduksen ranteeseen ja käsi oli taas melkein viikon tuettu. Itehän en lääkäriin mennyt kuin vasta kolmannella kerralla, koska "saan vaan buranaa ja käskyn olla käyttämättä kättä". Lopulta menin työterveyshoitajan juttusille, kun se oli toimistolla käymässä. Se ohjas fyssarille ja fyssari nosti kädet pystyyn "en ma voi autta. Sulla niin hyvä lihaskunto, ettei osaa neuvoa. Kokeile tätä uutta rannetukea." No jippii. Eli edelleen buranaa huiviin, mutta who cares! Sain ratsastaa!