Da kesä 2017 part II

Hox vej asento - painoa enemmän oej

Topin hoito-ohjeeksi oli siis annettu mm. laskea edestä kantoja alemmas, jotta nivel ei rasittuisi pukinkavioisuudesta niin pahasti. Yks torstai pihaan ajoi sitten farmarilla nuorehko nainen, joka oli kysellyt hevosesta sähköpostilla ja oli pyytänyt kuviakin jaloista etukäteen. Ok, tuntui siltä, että sitä kiinnostaa ja vähän jopa suunnitelee liikkeitään. Silti oli takaraivossa olo, että puhuukohan tämä nyt enemmän ku osaa. Tapahan se on sekin saada asiakas vakuuttumaan ammattitaidosta? Osoittamalla mielenkiintoa asiakasta kohtaan. Ammattimaisuudesta kirjottiki just Annika Schulman täällä.

Annoin kengittäjälle selkeät ohjeet jo sähköpostilla. Kantaa alas ja kenkää eteen. Kerroin myös, että polkee helposti kengät irti ja että ongelmia on ollut jos jonkinmoisia. Lyhyt historia jalkojen hoidosta ja siitä, että miksi niin tai näin pitäisi nyt toimia. Niin mitä tämä kengittäjä sitten tekee? No, sehän kengittää hevosen kertoen koko ajan ummet ja lammet siitä, miten hevosellani on valkoviivantauti, jota voisi hoitaa tervalla ja oikeastaan tervaöljyseoksella voisin valella sarveisaineksen kovettamiseksi koko kavion. Hän ei tietenkään kerro, mitä muutoksia tekee nykyiseen kengitykseen. Ei. Lyhentää kaviota horisontaalisessa suunnassa ja siirtää kenkiä TAAKSE. Takakavioita se lyhensi myös horisontaalisesti ja siirsi kenkiä TAAKSE. Kannat kyllä ehkä muuttui, ehkä? mutta eri määrän eri jaloista. Kuvista päätellen ei todellakaan niin kuin piti. Onneksi tykkään kuvata! Ei se osannut käyttää kulmamittaakaan. Sain ihan eri tulokset kuin se, mutta jotenkin ajattelin, että ”mä en vaan osaa”, koska olihan hän ammattilainen ja kovasti selitti, miksi minä sain eri tulokset. Minua ei tietenkään herättänyt edes se, että hän väitti minun mittaavan naulan päältä, vaikka tasan tarkistin, että naulankannatki huomioin. Mussa asuu liian vahvasti ajatus ”en osaa, en tiedä”. Sinisilmäisesti uskon, jos joku väittää olevansa pätevä ja kokenut ja tietävänsä paremmin kuin minä. On kuulkaa työ opetella väittämään vastaan.

Lähtötilanne

No mikä oli siis tämän operaation lopputulos? Kaikki kengät siirty sentin TAAKSEpäin. Kavioita oli lyhennetty väärin - varpaista. Koko kavion painopiste siirty ihan sen etureunaan. Myöskään kannat ei laskenu. Varsinkin nyt kun katsoo kuvia, tekee ihan pahaa. Just like I wanted? Jeah right.  Enkä jotenkin tajunnut siinä tilanteessa itse tätä kaikkea. En osannut olla kriittinen. En sitten yhtään. Topi seisoi seuraavana päivänä karsinassa tuskaisen näköisenä ja käveleminen näytti siltä ku kaikki jalat ois puudutettu. Se oli  täysin jalaton. Joka kolmannella askelella se kompuroi ja ilme oli surkea. Sain itkupotkuraivari ja sellasen ”MITÄ MÄ SULLE SANOIN!!!” -epätoivohuutokohtauksen. Sisäisesti. Mitä mä kellekään huusin, kun huudon kohde ei ollut paikalla. Ei sillä, että muutenkaan huutaisin. Usein. Paljon. Kovaa. Enhän? "NO!"

Katsoin kengityksen jälkeä hiukan kriittisemmin jopa hiukan järkyttyen Topin seisoessa ja vaadin samoin tein kenkääjän korjaamaan jälkiään. Lopputulos siitä oli se, että se löi vanhojen kenkien tilalle uudet kengät, jotta edessä olisi paremmin tukipintaa. Mutta… samoihin reikiin. En ois enää selkeämmin voinu sanoa, että kenkää ETEEN! ”Ei voi laittaa edemmäs, koska sitä tätä ja tota”. AAARGH!!! Mietin monta kertaa tänä kesänä, että jos mun kädet tekis edes melkein sen, mitä pää sanoo, tekisin itse. Mutta valitettavasti näin ei ole. En ollut seppä syntyessäni! Varsinkaan kengitysseppä :D

Kuvittele vuohisluun jatkuvan samassa linjassa eteenpäin. Missä on tukipiste?

No, se ei tietenkään ollut ainoa ongelma. Topi toki liikkui jo vähän paremmin tällä korjauksella. Mutta. Uudessa kengässä oli pitkät kannat. Ne tuli 2-3 cm yli takaa. Olin moneen kertaan sanonut myös, että tämä talloo kenkiä irti. Takakavioiden lyhentämistähän tyyppi selitti nopeammalla jalan nousemisella. Ja *askat. Kengittäjä ehti lähteä ennen kuin tajusin ne kannat. Olin toki pyytänyt pyöristämään niitä kantoja ongelmien ehkäisemiseksi. No mitä teki hän? Käsiraspilla vähän hinkutti metallikenkää. Saatatte ehkä nähdä, että on se reuna kiillottunut, mutta se on yhtä pyöreä ku hirvi kouluradalla. Eihän siellä farmarissa tietty ollu kunnon koneita. Ei se nainen pystyny edes hokinreikiä ite tekemään, joten meillä oli takana 8 mm reiät normaalin 10 mm sijaan. Ei sillä, että niitä oltas kertaakaan tänä kesänä tarvittu. Ei sitä toki siinä vaiheessa vielä tiennyt.Vaikka maailmanloppua maalasin jo. Ajattelinhan, että nivelrikko on sama asia kuin työkyvyttömyyseläke.

Mitä luulet, voisiko noille kannoille osua takajalalla? Huomaa myös vej asento...

Itku meinas taas tulla. Tiesin tasan, että ne kengät ei pysy muutamaa tuntiakaan Topilla jalassa tollasilla kannoilla. Kotikokki oli onneksi mukana ja kykeni vielä ajattelemaan. Ainakin luulin niin. Ehdotushan oli, että haetaan kotoa rälläkkä ja nauhahiomakone samalla, ku haetaan mökkikamat mökille lähtöä varten. Kesäloma oli siis alkanut. Eipä siinä, hevonen laitumelle ja kotona käymään, että kannat saadaan katkaistua. Mun pelastava enkeli <3 vai hullu? Kaikkien turvallisuussääntöjen mukaisesti (lue - älä kokeile kotona) sit suojasin Topin jalat ja otin herkkupaketin käteen. En halunnut lähetä irrottamaan kenkiä, sillä kaviot oli jo nyt reikäsemmät kuin Uuno Turhapuron paita. Mihin ne naulat ois sit enää löyny niin, että ne kengät pysyy? Ei mihinkään.  Niitä oli reilussa kuukaudessa kengitetty jo neljästi. Ja trust me, ne ei loppunu siihen ne kengitykset! *tsitsing!*

Tämän verran otettiin pois.

Koneiden äänistä Topi ei välittänyt. Kipinöiden sinkoilu vähän sai pään ja korvan kallistumaan, mutta riittävän vahva makupalojen tuoksu sai pojan pian unohtamaan senkin. Siinä oli taas tallikavereilla ihmettelemistä, kun Topia ”hoidettiin” tallin pihalla. Hullujen maine sen ku kasvaa. Järkevä ihminen ei varmaan kertoisi tätäkään netissä avoimesti. Otan riskin. Mutta niin vaan saatiin kannoilta isot palat kenkää pois ja pyöristettyä reunat. Topi seisoi koko toimituksen hievahtamatta paikallaan ja yksi hämmentynyt tallilainen räpsi tilanteesta muutamat kuvatkin. Poni laitumelle ja mökille. Pystyin taas hengittämään. Hulluja, tiedän. Jos en tietäisi, että Topi seisoo tarvittaessa kuin tatti, ei oltaisi edes kokeiltu. Jos se olisi antanut edes viitteitä hermostumisesta, ei olta kokeiltu. Kaikki meni kuitenki hyvin ja Topi söi tyytyväisenä herkkuja keskellä tallin pihaa. Makupaloja meni varmaan puoli kiloa. Itse olisin lihonut siitä määrästä kolme.

Näihin kantoihin saa jo vähän enemmän tähdätä

Lähdettiin sit mökille ja jätin Topin muiden huomaan. Fiilis oli todella musertunut. Nivelrikko ei tule ikinä paranemaan. Tämän kaiken olisi voinut estää huolellisemmalla kengityksellä, järkevämmällä treenillä ja kunnon palautuksella Ypäjän startin jälkeen. Ei ollut tietoa tulisiko Topista enää ikinä täysin treenattavaa peliä. Lisäksi heti alkuvaiheessa tulee isoja ongelmia hoidossa. Kaikki oli epävarmaa, epäselvää ja ikävää. Topia ei edes voisi myydä ja vaihtaa toiseen. Sydänvika ja nivelrikko yhdistettynä ylivilkkaaseen luonteeseen ei lupaa hyvää tulevaisuutta pullahevosena tahi tätikuljettimena. Ehei, sen pää ei kestäis pelkkää puskailua ja se keksis taatusti jos mitä vinkeitä. Se tylsistyy pelkkään koulutreeniinkin. Tälläkin hetkellä tarhan suodatinkangas pieninä tilkkuina ympäriinsä, vaikka olen tuonut kuusen oksia järsittäväksi. Lisäksi päätin jo ostaessa, että meiltä se ei lähde kuin kuoppaan. Tätä päätöstähän ei kukaan koskaan ole pyörtänyt, eihän? ;)

Onko kannat nyt matalammat? No ei.

Kokeneempi ratsastaja ei ottais noin vaivaista hevosta ja kokematon ratsastaja ehkä tappaisi itsensä lisäksi muutaman sivullisen. Jos nyt vähän saan liioitella. Eikä kukaan tietenkään ymmärrä sitä niin kuin me eikä osaa hoitaa sitä niin kuin me. Ei ehkä kannattaisikaan - vähemmilläki riskinotoilla saa vahinkoa aikaan. Meiltä tämä poniini siis tosiaan lähtee vain kuoppaan. Ja sitä kuoppaamista mietinkin puolet kesälomasta. Ensimmäiset illat kengitysoperaation jälkeen mietin vaan Topin vointia, tulevaisuutta ja sitä ratsastaisinko enää koskaan. No ratsastaisin, mutta en vuosiin. 

Löin hanskat tiskiin. Olin juuri käynyt kuntotutkimuksen testissäkin ja sieltä sain huonommat tulokset kuin ennen ohjattua treeniä ja niin paskan olon 3 kk rääkin jälkeen, että olin valmis lopettamaan kaiken. Ihan kaiken. Työt ei tuntunu omalta, oman kropan treenaaminen tuntu turhalta ja tuloksettomalta, hevonen herätti vaan epätoivoa ja kaikki oli päin sanonko mitä. Masennus kolkutteli ovella. Onni oli, että oltiin kesälomalla eikä ollut kummoisia suunnitelmia. KK auttoi saamaan ajatukset välillä muualle omasta elämästä.

Tätä on tietenkin vaikea ymmärtää sellaisen, joka ei ole antanut jollekin asialle kaikkea. Pistänyt itseään ja koko elämäänsä likoamaan jonkun asian eteen ja tavoitellut jotain niin, että on täytynyt luopua monista muista asioista. En väitä, että olisin joutunut tekemään suuria uhrauksia, kun miehenikin on niin täysillä tässä mukana, mutta valintoja on täytynyt tehdä. Olisihan se ihanaa vaikka nähdä kavereita. Onneksi tallilla on mukavia ja ihaniakin ihmisiä.

11/2016 asento kieli jo ongelmista?

Sain sitte parissa päivässä lomalle lähdöstä viestin, että ”reikä leuassa turpiksen kohdalla. Annetaanko vapaa?”. Ei ku meette ilman turpista. Ei se turpis sitä ratsastettavuutta onneksi muuta mihinkään. Joka ilta seuraavalla viikolla pyörin sängyssä ja mietin, että soitanko omalle kengittäjälle, että tulee korjaamaan edellisen virheet vai pärjääkö se tolla kengityksellä. En tiennyt oliko se nyt hyvä vai ei. En itse päässyt vielä moneen päivään paikalle tarkistamaan tilannetta. Tallilta kuulu ihan hyviä kuulumisia onneksi. Ei menny tietty sit montaa päivää siitä leuan reiästä, kun tuli viesti, että ”kenkä irti”. Arvaatte varmaan mistä jalasta. 

Toisaalta olin, että FUUUUU!!!! Mut toisaalta, että JES! Nyt kutsun oman kengittäjän paikalle. Palasin itsekin sopivasti kotikulmille hetkeksi. Päästiin siis ”yhdessä” korjaamaan kengitystä. Kengittäjä parka. Kannoilta otettiin senttikaupalla tavaraa pois. Se täti oli väittäny mulle, ettei voi ottaa enempää, ettei ala veri tihkua. Se naikkonen ei taida ihan oikeasti tietää kengityksestä tuon taivaallista. Kenkiä siirrettiin vielä todella reippaalla kädellä eteen. Jopa minä mietin, että olikohan tuo nyt liioittelua, kun kenkää näkyi sentti kavion edessä. Eikä tarvinnu edes sanoa kengänkannoista mitään, se oli selviö. En enää ikinä käytä muuta kengittäjää, jos ei ole pakko. Isojen muutosten takia piti sitten ottaa varovasti muutama päivä. Eikä se liikkuminen tietty vieläkään hyvältä näyttänyt, mutta ei voi odottaa ihmeitä, jos joudutaan tekemään isoja asentomuutoksia ja matkalla on ollut jos jonkinmoista ongelmaa.

Kuvittele 20 verikoetta keskariin, hiekkapaperilla ihon hinkkaaminen ja desinfiointi ainetta perään? Sounds like fun, yeah?!

Otin tähän väliin Topille sitten hierojan. Vasen lapa oliki aivan totaalijumissa eikä Topi meinannu oikein antaa käsitelläkään sitä. Hieroja tuumi, että voi nyt ontua jo sitä lapaakin, kun on niin tönkkö. Ja seuraavat pari päivää ontuu tätä käsittelyä. Liike lähti kyllä paranemaan, mutta takaraivossa oli edelleen sellanen – tää ei oo nyt ihan priima. Ei vaan enää tiennyt itekään, että mikä on hyvä, mikä huono ja mikä on asentomuutoksesta, lavasta, nivelviasta tai vinosta satulasta johtuvaa. Mähän toppautin molemmat satulatki just ennen tätä kaikkea ja no, koulupenkki valahti vasemmalle ja estepenkistä tuli kiikku.Että mikä oli nyt muna tai kana vai tipuako tässä nyt sitte etsitään? Satulatilanteen toki sai todettua ohjasajolla ja juoksutuksella. Mutta mites sitte suljet pois nuo loput?

Juur kun kaik' toivo män, ne antavat "syyn" jatkaa.