Da kesä 2017 part V

Yksi kaunis päivä päätin tehdä käyntimaaston lähikulmilla. Olin kiipeilly jo parina päivänä läheisen asutusalueen kaduilla. Siellä on yksi todella jyrkkä mäki, joka on ihan kohtuu raskas kiivetä. Asfalttia valitettavasti, mutta olen mennyt sitä sitten taluttaen. Nyt ajattelin kokeilla matkan varrella toiseen suuntaan lähtenyttä polkua ja katsoa mihin se vie. Fail. Total Fail. Alkumatka oli täynnä romua ja roskaa. Polku oli ok, mutta ykski harha askel ni ei tiä mikä kavioon pistään. No, sitte tuli kallion pätkää ja talo. Talon pihasta poispäin lähti polku, jota alettiin seurata. Kalliokiipeily oli sen verran hurjaa, että olin tullu selästä alas. 

Talutin Topia. Seikkailtiin mutka sinne ja mutka tänne ja tuumin, että en halua mennä samaa mäkeä alas. Se ei ollu hyvä. Niinpä päädyin sitte oikomaan hakkuuaukean poikki. ”Kyllä tästä pääsee. Hitaasti vaan”. Oh jes. Niin päästiin. Topi söi välillä ja rämpi kiltisti risukossa perässä. You don’t wanna even know how… Eipä siinä, päästiin takas tielle ni tadaa! Kenkä irti!!! AAARGH!!! Että oon tyhmä. Ja tietty just SIITÄ jalasta. Hiphei. Ja kaikki kannatinpinta lähteny just sieltä sisäreunalta, mistä ei missään nimessä sais. Sinne meni hyvät oikomiset. Arvatkaa kaks kertaa olinko vihanen itelleni. Mikä idiootti voi ihminen olla. Ei auttanu. Kengittäjälle viestiä ja ehdotus kiilan laittamisesta.

Kaivoin laatikoiden kätköistä (sain muuten vinoilua mun tavaran määrästä. Onneks kotona ei oo mitään heppakamaa! ja hei, meen kenttää.) vuonna 2014 ostetun Cavallon tossun. Thank god mulla on se vielä! Vaikka oliki lähes käyttämättä nää 3 vuotta ni ah, nyt se oli pelastus. Laitoin lisäksi samaa vuosikertaa olevan vanhan kiilan tossun pohjalle korjaamaan asentoa. Ei täydellinen, mutta autto vähän. Päkiät piti teipata ihanan räikeällä itsekiinnittyvällä ja laittaa vahvistukseksi jesarit päälle. Hyvin toimi, ja pysy Topilla myös tarhassa! Ei tullu hiertymiä eikä muita ongelmia. Auttoi varmasti myös pitämään nivelen rauhassa. Kengittäjällä oliki sitte astetta paksumpi kiila, jolla saatiin asentoa paremmaksi ja koko kaviota ylös – kaikkia ongelmia korjattua. Pian sen jälkeen Topi tuntui lähtevän lentoon. Se oli vihdoin oma rasittava itsensä :D Vielä en tippunut, mutta hei! Päästiin jo estetunnille hyppäämään huimia 40-50 cm "esteitä"!

Kesän aikana ehti tuntea epätoivoa, tuskaa, riemua, surua, kauhua, epäonnistumisen tunnetta, tyhmyyttä ja harmitusta. Syksyllä jalat näytti paremmilta ku ikinä, mikä on hienoa. En silti voi olla ajattelematta, että kunpa olisin korjauttanut asian jo aiemmin. Ei muutettu sitä kengitystä, jossa hevonen meille tuli 2013. Olisi pitänyt lähtelä järjestelmällisemmin korjaamaan virheasentoja. Olisi myös pitänyt osata lukea hevosta paremmin, valita pohjat paremmin ja jättää se kevään ”vauhtikestävyys” villitys välistä. Kalliita oppeja jälleen.

Pian viimeisimpien kengityskorjausten jälkeen Topi liikkui enemmän ku mielellään ja paremmin ku ikinä. Ohjasajaessa takajalat nous maasta parikytä senttiä kävellessä! Whoa! Ei mitään laahaamista tai laahustamista. Ennen kiilojen laittoa rupes näkymään pientä turvotusta ja lepuuttelua, mutta nekin jäi, kun saatiin kiila alle. Josko 2017 yksi koulustartti vielä? Hiljalleen lisää hyppyjä ja ens vuonna esim. Ainoon hyppäämään? No, kun nyt ei tulisi isoja takapakkeja.

Jos jotain tästä kesästä sain, niin osaan taas rahtusen enemmän elää hetkeässä. Arvostaa hyviä hetkiä. Hymyillä, kun on sen aika. On varmasti muitakin syitä, mutta opin uudelleen nauttimaan ratsastuksesta. Se ei ole enää niin pahasti suorittamista (koska ei voi), vaikka osin sitä on edelleen (koska minä voin!).

Da kesä 2017 part IV

Kuvat Israelin matkalta otettuja

Varasin siis taas ajan ell. ja kasvatin vikalistaa varatun ajan lähestyessä. Onneksi aikaa löytyi sen verran, että otettiin Topi tallin parkkipaikalle ja taivutettiin se maneesin oven edessä. Hieman ihmetytti lääkärin paikan valinta, mutta fine. Kaipa tässä näkee parhaiten. Nooh, Topin selän takaa aukes maneesin ovi (arkena aamulla yheksältä) ja viereiseltä laitumelta lähti hevonen pukkilaukkaa täysiä ympäriinsä. Sain Topin pidettyä makupaloilla taivutuksessa, mutta sen jälkeen mun rinnalla leijuki sitte leija. Häntä tikkusuorana puhisten passagea hieman ontuen. Todettiin, että ontuu, mutta ontuman astetta on vaikea määritellä hevosen ”tilojen” takia. Eiku piikittämään.

Polven turvotus oli lekurin mielestä tod. näk. vaaratonta eikä takajalan impparistakaan ollut paljoa jäljellä. Piikitykseen valmistautuessa tein virheen. Eläinlääkäri pyysi minua pitämään jalkaa ja tallityttöä hevosen päätä. Tehtävät olisi pitänyt jakaa ihan toisin päin. Minä kun en kestä haavoja, verta, piikittämistä tai mitään muutakaan kipua aiheuttavaa. Koitin sitte katella seinille ja pitää samalla jalkaa tiukasti paikallaan. Topi oli toki rauhotettu ja puudutettu, mutta rauhottavia ois varmaan tarvinnu omistajaki. Toimenpide suju onneksi hyvin ja nopeasti. Nyt laitettiin kortisonin lisäksi hyaluronihappoa niveleen. Olin kesällä alkanu sitä jo syöttää glukosamiinin, kondroitiinin ja MSM:n ohella ruuan seassa. Eläinlääkäri ihmetteli, ettei hyaluronihappoa oltu laitettu sinne niveleen alunperinkin. Oli sitä mieltä, ettei kortisoni yksin auta. Harmitti taas vähän lisää. Tyhmää omistajaa on viety ku pässiä narussa. Again.

Tämä lekuri näytti minulle myös nivelnestettä, jonka oli Topin nivelestä ottanut. Sen piti kuulemma olla oljen keltaista. No, oli se ehkä joskus ollut keltaista. Nyt likaisen rusehtavaa. Ei hyvä. Ei ollenkaan hyvä. Eläinlääkäri totesi, että ei halua olla pessimistinen, mutta… Ei siis hyvältä vaikuttanut Topin tulevaisuus. Tiesin tässä vaiheessa, että nivelessä oli paha tulehdus. Metacamilla oli saatu hetken helpotus tilanteeseen, mutta parantuminen oli todella hidasta ja työlästä. Saatiin käsky kävellä viikko ja sit hiljalleen treeniin. Ei kuukauteen hyppäämistä vielä ja seki aloitettava varovasti. Mietin, että josko sinne asti enää päästäänkään.

Viikko käveltiin ja oli aika kengittää etupää. 6 vkoa oli mennyt. Oltiin myös sovittu, että kengitetään takapää samalla, että saadaan jalat samaan rytmiin. Tässä vaiheessa Topia siis oltiin kengitetty 1,5 kk sisään ööö… 4 kertaa :D No, kengityksen jälkeen otettiin vielä hetki varman päälle ja rauhaksiltaan. Sitten aloitettiin kuntoutus hiljalleen. Topi oli lihonut jo tässä vaiheessa ja kunto oli selvästi romahtanut. Olin ottanut Topin pois laitumelta, sillä se riehui siellä alvariinsa. (Laidun kaverin nimi muuten oli Alvar!) Tarhaan piti sitte keksiä kaikkea muuta virikettä, koska rakas puuhaperttihän repii suodatinkankaat tilkuiksi pitkin tarhaa, jos ei ole esim. kuusen oksia järsittävänä. Hohhoijaa :D Edit: myös sähkölanka oli 5-10 cm pätkissä, langan pidikkeet pitkin tarhaa, yksi lankku irti ja poteroita siellä täällä. Suodatinkankaan paloja löytyy edelleen about joka paikasta...

Topi alkoi siis hiljalleen piristyä. Harjakassista tongittiin kaikkea, tavarat tippu loimitelineestä, turpa oli tiellä millon missäkin. Joskus en päässy putsaamaan kavioita tai saanu suojia jalkaan, kun utelias tutkiva nenä oli edessä. Ei sillä, että se ois muutenkaan ollut helppoa, koska oma ranne oli tuettu. Sain jo toisen rannetulehduksen kuukauden sisään. Topin käynti myös parani ja vauhti kiihtyi. Aloin tehdä pitempiä käyntilenkkejä ja vein Topin trailerilla hiekkakuopille kiipeilemään. Mikäs sen parempaa lihaskunnon nostamista nivelvaivaiselle kuin kiipeillä pehmeässä hiekassa :) Harmi vaan, kun hiekkakuopilla on nykyään mm. frisbeegolfrata... Vähän lisäjännitystä elmään! 

Piikityksen jälkeen jaloista alko nesteet hävitä. Mikä mielenkiintoisinta, niin pari päivää vej piikityksestä, takajaloista katos nesteet. Kokonaan. Kaikki nämä 5 vuotta sillä on ollut molemmissa takasissa kananmunankokoiset nestepallot vuohisissa, jotka on vaan ollu välillä kovemmat, välillä pehmeemmät. Ihan sama kylmäskö, antoko lepoa, liikuntaa, lämpöä tai mitä. Nyt piikityksen jälkeen nesteet alko hävitä. Etujaloissa tilanne eli ja muuttu vielä pitkän aikaa. Topi alkoi siis näyttää paremmalta, joten tadaa! Mä sain taas tulehduksen ranteeseen ja käsi oli taas melkein viikon tuettu. Itehän en lääkäriin mennyt kuin vasta kolmannella kerralla, koska "saan vaan buranaa ja käskyn olla käyttämättä kättä". Lopulta menin työterveyshoitajan juttusille, kun se oli toimistolla käymässä. Se ohjas fyssarille ja fyssari nosti kädet pystyyn "en ma voi autta. Sulla niin hyvä lihaskunto, ettei osaa neuvoa. Kokeile tätä uutta rannetukea." No jippii. Eli edelleen buranaa huiviin, mutta who cares! Sain ratsastaa!

Da kesä 2017 part III

Takana oli siis jo todettu alkava nivelrikko, reikä leuassa ja huonoin kengittäjä, jonka olen kuunaan nähny. Eikä edellisestä insidenssistä menny ku pari päivää, kun Topi sai potkun vej polveen. Great success. 

Siis. Potku polveen. Vasempaan jalkaan. Mihinpäs muuhun. No, se turpos ja kuumotti, joten soitto eläinlääkärille. Poika vapaalle ja metacamit (tulehduskipulääke) apteekista. Topi sai päivän vapaata. Seuraavana päivänä menin tallille katsomaan miten poika voi, niin siellä se repi laidunkaverin loimea, nojaili, töni, makas pää selän päällä ja kaikkea mahdollista. Kaverin varovaiset takajalan heilautukset ei paljoa Topia hetkauttaneet. Pataan oli tulossa taas. Juttelin uudestaan eläinlääkärin kanssa ja päätettiin laittaa poika töihin lisävahinkojen estämiseksi.

Niinpä Topi liikkeelle polvivammasta huolimatta. Minä olinki sit saanu samaan syssyyn peukalon vanhaan jännevammaan jonku tulehduksen. Peukalo siis pois pelistä. Jatkoin hiljalleen Topin kuntoutusta. Paljon käyntiä, lyhyitä ratsastuksia. Mutta joku oli pielessä. Kävellessä Topi laahas kaikkia jalkoja. Etukaviot osu varpaat eellä maahan ja takajalat piirsi viivaa.Takakengät alkoki sit seuraavaks tippua. Irrotin toisen kengän ja löin uudestaan kiinni. Totesin, että ne on todella kipeästi kengitystä vailla, eikä pysy enää jalassa. Sain kengittäjältä varattua ajan kalenterista, mutta viimeiset päivät kiristelin kenkiä joka päivä. Kengittäjä ottikin sitten molemmista jaloista 2 cm tavaraa pois ja korjasi edellisen kengittäjän virheitä. Taas. Ei se nainen ollu vuollu ollenkaan, vaikka minulle väitti, ettei uskaltanut ottaa enempää, ettei tule veri. Hah. Jos jotain hyvää, niin nainen ehdotti tervan käyttöä kavioiden hoitoon ja oonki pohjia ajoin tervannu. Se on jopa tuntunut auttavan, eikä kavioiden pohjat enää murene käsiin. Hiphei, jotain sentään!

Käännyin sitten ongelmineni hevosgurun puoleen. Hän sattui pitämään estetuntia meidän tallilla, joten menin varovasti pyytämään, että josko voisi vilkaista, mitä on meiltä Topin liikkumisesta. Käynnistäkin tosiaan näki jo, että kaikki ei oo ihan kunnossa, mutta ei selkeää ontumista, joten mikä neuvoksi? Topi laitettiin töihin ja se alkoi liikkua hyvin. Sain ohjeeksi, että ratsasta kunnolla ja jos se menee huonommaksi, lopeta. Jos ei, anna palaa. Niinpä menin parina päivänä sitten kunnolla. Tein työtä käskettyä ja no… parissa päivässä tilanne huononi rajusti.

Soitin klinikalle ja sieltä pyydettiin toimittamaan video hevosen liikkumisesta. Piti olla ratsain, kevyessä ravissa löysin ohjin ympyrällä. Oli kamalimmat kaksi minuuttia hevosen selässä. Topi oli niin silminnähden kipeä, että tuntu todella typerältä istua siellä selässä. mutta jos eläinlääkäri ei usko, että ontuma näkyy ilman ratsastajaa niin minkäs teet. Sainki heti seuraavana aamuna soiton, jossa jälleen hämmentynyt lekuri sanoo, että ”ai se on noin kipeä.” Yeah. I told ya. Saatiin ohjeeksi tilata kotiin piikittäjä. Ei edes suositellut oman firman piikittäjiä, vaikka sanoin, etten tiedä ketkä piikittää. Weird. Aloin soitella ympäriinsä, kun a) kovin moni ei piikitä kotona b) en tunne edes niitä kovin montaa eläinlääkäriä.

Löysin lopulta vanhan kokeneen ell. piikittämään kotiin. Varasin ajan muistaakseni keskiviikkona seuraavaksi tiistaiksi. Perjantaina soitin perään - oikea polvi kuuma… voidaanko taivuttaa vielä ennen piikitystä? Aikaa kuulemma vielä löytyi. Maanantai-iltana laitoin viestiä, että imppari oikeassa kintereessä. En voinu enää ku nauraa.