Lainapäivät

Viimeisen puolen vuoden aikana metriset rataesteet on ollu mulle ja Topille enemmän tai vähemmän mahdottomia. Ollaan ajauduttu kerta toisensa jälkeen ihan okserin pohjaan ja tuloksena oli aina ihan kamala hissihyppy. On tuntunu enemmän ja enemmän siltä, että ollaan umpikujassa, josta en osaa ulos. Tottakai, rutiininpuutetta ja tarvittaisiin treeniä treeniä treeniä. Mutta silti tuntui siltä, että ei ole ideaa treenata, kun en tiedä, mitä pitäisi korjata. Valmennuksissa asiat on sujunu paremmin eikä ongelmaan ole päästy kiinni. Vaikka olisi tullut hissihyppy, sitä ei ole ratkaistu mitenkään muuten kuin että "uudestaan". Minunlaiselleni analyyttiselle ja oppia janoavalle perfektionistille se ei ollut mikään ratkaisu. Niinpä päätin lähteä purkamaan asiaa erottamalla ensin ongelman aiheuttajan. Kumpi sen aiheuttaa? Minä ratsastuksellani vai Topi ratkaisuillaan? Lähtökohtaisesti minun pitää tottakai muuttaa ratsastustani, mutta pitääkö mun olla rohkeampi ja korjata omia virheitä vai pitääkö mun korjata hevosen virheitä? Parhaiten tämän tietty saa selvillä sillä, että ratsastaa itse muilla hevosilla ja laittaa jonkun muun oman hevosen selkään. Kaikki ratsastajat tietävät, että jos menet yhdellä ja samalla hevosella vuosikausia, opit ratsastamaan vain sillä nimenomaisella hevosella. Samaten jos käytät vain yhtä valmentajaa, opit vain yhden tyylin ratsastaa. No, tätä jälkimmäistä ongelmaa ei todellakaan ole ollut... ks. kirjoitus valmentajaa etsimässä.

Onko mitään söpömpää? <3

Topin sairasloman aikana päätin ottaa ns. ilon irti siitä ajasta, joka ei mennyt oman hevosen selässä. Kiipesin siis vieraan hevosen selkään. Ilmoittauduin Ratsastuskeskus Ainoon estetunnille. Ratsastuskouluun ratsastuskoulun hevosella. Kauhun sekaisin fiiliksin astuin sisään tähän uuteen ja suorastaan kimaltelevaan esteratsastuksen pyhättöön. Olin todella ajoissa ja tuleva ratsuni oli edelliselläkin tunnilla, joten mulle jäi aikaa a) syödä unohtunut välipala b) seurata tuntitoimintaa c) paikallistaa ratsu ja pohtia, millainen se on. Näytti herkkäsuiselta - viskoi päätä eikä antanut ottaa tukea suusta. Oivoi. Kilteiltä ne kaikki näytti ja edeltänyt tunti oli selvästi jonkinasteinen jatkoalkeiskurssi. Laukkaa mentiin kierros kerrallaan vuorotellen. Ok, eli ihan oikea ratsastuskoulu. Ei siis ole kerännyt sellaista "harrastajien eliittiä" maneeseihinsa. Ihan tavan tuntilaisia. Hyvä niin. Niinpä siis ratsunikin oli hivenen kuuro, hyvinkin jäykkä ja ihan mahdoton ratsastaa rennoksi. No, se ei ollut alunperinkään mun tavoite saada hevosta rennoksi. Ehei, osaan sen jo. Hevoset rentoutuu niin hyvin, ettei ne enää liiku mihinkään vaan suorastaan nukahtavat. Mun tavoite oli päästä hyppäämään jollain muulla ku Topilla ja oppia omasta ratsastuksesta - mitkä asiat estettä lähestyessä ovat minun syytä ja mitkä johtuvat Topista. Miten pärjään toisen hevosen kanssa vs. miten pärjään Topin kanssa. 

Tallin kissat unilla yhdessä :D

Kauhun sekaiset fiilikset eivät missään nimessä johtuneet ympäristöstä tai tulevasta hevosesta. Fiilis oli lähinnä se, että "apua, nyt mä joudun palaamaan takas alkeisiin ja paljastamaan kaikille, kuinka paska ratsastaja mä oikeasti olen." Tiesin, että joko se olisi todella helppoa, jos hevonen on automaatti ja tekee kaiken minusta huolimatta - saisin hyviä fiiliksiä, mutta that's it. Tai sitten se olisi ihan jäätävän vaikeeta, mistään ei tulis mitään ja olo olis ku alkeiskurssilaisella - valmiina nostamaan laukan kulmasta ja sit kynsin ja hampain yrittäis vaan pitää sen hevosen laukassa koko pikän sivun. No, lainaratsu ei tosiaan hyväksynyt oikein tuntumaa. Yritin nätisi - ei reaktiota. Yritin kovasti - ruuna hyppäs pystyyn. Ok, unohdetaan se tuntuma ja katellaan sitte ponia yläkautta silmiin. Koitin vaan taivutella ja toteuttaa annetut tehtävät. Tehtävät suju ok, joskin teki mieli aina käyntitauoilla vääntää ja kääntää salaa. Kovin montaa hyppyä ei ehditty ottaa, mutta jo puomeilla huomasin, että samoja ongelmia ilmeni kuin Topinkin kanssa. Vauhti hyytyi puomille ja ajauduttiin lähelle. Ok, lisäsin vauhtia ja tilanne korjaantui. Eli enemmän eteen. Selvä. Voi pahus. En voikaan siis vaan syyttää hevosta vaikka kovasti toivoin sitä ja nimenomaan pelkäsin tätä. Topi on muuten aika helppo ratsastaa... seki vielä.

Sitten tuli päivä, kun Topin selkään kiipesi esteratsastaja. Osaavampi ja tottuneempi hyppääjä. Halusin palavasti kuulla kehuja hevosesta ja toisaalta nähdä, että onko se ammattilaiselle sitten helpompaa. No olihan se. Mutta samat jekut Topi yritti silti! Vähän sivuloikkaa sinne ja u-käännös tänne ja hyppypomppuvaihtopotku. No, eihän ammatti-ihminen siitä hätkähdä. Rohkeasti reippaassa temmossa ekoille pienille esteille. Ok, tota tempoa mun vaan pitää reenaa. Ka, ristilaukkaaki! Eli se johtuu sentään ponista eikä minusta. Ha! Synninpäästö. Edellisellä estetunnilla laitettiin ohjauspuomit suoristamaan hevosta ja kappas ku munkaan ei enää tarvinnu pikistellä kyydissä pitääkseni Topia keskellä esteitä. Eli toispuoleisuutta pitää korjata - esim. treenaamalla 40% vasemmalle ja 60% oikeelle.

Sit vaihettiin ajatuksia esteratsastajan kanssa. Hän kertoi odottaneensa pohkeen taakse jäävää ja vaikeampaa hevosta, mutta Topi olikin oikein miellyttävä ja hyvä ratsastaa. Panostus kouluratsastukseen siis näkyi. Jes! Siitä pisteet kotiin :) Hypätessäkin Topi reagoi jalkaan ja oli ratsastettavissa, mutta sellaisen huomion oli tehnyt, että Topi mielellään syöksyy esteelle - venyttää pari viimeistä askelta päätyen siten ihan pohjaan etupainoisena ja sukellusasennossa. Topi yritti siis  kiskaista itsensä sukellukseen kohti estettä. HAA! Se en siis oo vaan mä! Okei, oonhan voinut opettaa sille tuon tavan, mutta joka tapauksessa, nyt tiedän, että mun pitää tukea sitä edestä enemmän ja loppuun asti! Ei se, että oon jättäny sen yksin, oo tehnyt sitä epävarmaksi ja siksi ajanu sitä pohjaan vaan se, että se on päässy romahtamaan edestä ja sukeltamaan esteelle ja hukkaamaan etäisyyden. Onhan siinä hevosen laukassa paljon säätövaraaki, eikä se tosiaan tarvi ku pari askelta niin askelpituus voi heittää häränpyllyä niin paljon, että etäisyys katoaa. Ilmankos mun on niin vaikea löytää etäisyyttä... Mun pitäs koittaa pitää sen laukka tasaisempana ja yhtä pitkänä/lyhyenä viimeseen asti. How on earth that happens x_X

Esteratsastaja painotti puomitreenien tärkeyttä. "Jätät nyt sen koulutreenin, kun se jo sujuu ja keskityt näihin esteisiin." Ok :D Ajatus on ollutkin tehdä viikoittain puomitreeniä ja päästä kerta viikkoon hyppäämäänkin. Yritys on ainakin kova. Toteutus on tähän asti jääny enemmän ku puolitiehen. 

Mitä siis jäi näistä lainahevos- ja lainaratsastajapäivistä käteen? Pitää harjoitella lähestymisiä paljon enemmän. Puomitki riittää siihen. Pitää lähestyä paljon rohkeammin ja reippaammin. Myös niille puomeille. Pitää tukea Topia loppuun asti - se, että päästään jalan irti ei ole ainoa paha vaan se käsiki pitää pitää tuella ja estää ponia venymästä pitkäksi ponnistukseen saakka. Näillä ajatuksilla uuteen vuoteen! Ps. oli kuulkaa kiva kattoa Topin hyppäämistä <3 On se niin... ihana ja hieno! Ei ihan turha peli vaan sellanen "parempi harrasteratsu" <3

Kuvassa oikealla Topi oli sairaslomansa ratoksi sisustanut ihan itse karsinansa uudelleen. Myös turpeita on kiva kasata johonkin nurkkaan. Vähintäänki estämään rottien pääsyn hänen huoneistoonsa. Yksi rotta erehtyi Topin tontille ja pääsi hengestään. Näppärä poni :D