lainapäivät vol. 2

Lainapäiviä jatkettiin vielä Make Nymanin ohjasajolla. Tämä ohjasajoguru ja arvostettu hevosammattilainen käy tallillamme säännöllisesti, mutta koska taas tämä "pääsen vain torstaisin aamupäivällä", meillä ei ole ollut mahdollisuutta osallistua aiemmin vaan ollaan harrastettu ohjasajoa arvon vuokraajamme kanssa itsenäisesti. Topia oli siis ohjasajettu about 7 kertaa ennen tätä tuntia, joten mitään paniikkia ei ollut odotettavissa. Tallimme hevosenomistajat tuovat hevosensa Makelle treenattavaksi maasta käsin ja odottavat kai sitten palautetta hevosen toiminnasta ja kunnosta. No, mun tavoitteet oli vähän erilaiset. Haluan ajaa myös itse ja tehdä Topin treenistä siten vaihtelevampaa ja monipuolisempaa. 

Topin eka ohjasajokerta vuokraajan kanssa.

Tapasin Maken ekaa kertaa ja jotenki hienosti onnistuin vaan pamauttamaan "Hei, tässä on Topi!" johon Make tokaisi "Hei, mä olen Make." Sillä siunaamalla tajusin, että oisin tietty voinu esitellä itsenikin, mutta menin jo lukkoon. "Ööö... Topi on 9 v. kenttäratsun alku." "Onko sillä ohjasajettu?" "joo, minä ja mun vuokraaja ollaan ohjasajettu alle kymmenen kertaa." "Ahaa" Maken silmät jotenki terävöity ja naamalle tuli puoli kauhistunut ilme. Jännä, mikä siinä nyt vois mennä pieleen, ku kaks amatööriä laittaa räjähdysalttiin pv:n ohjien väliin? "Mulla on lähinnä ravipuolen taustaa enkä ihan ymmärrä tästä ohjasajosta kauheesti". "No mitäs haluaisit, että tehdään tänään?" sitä seurasi pitkä hiljaisuus, johon mun oli vaan sanottava, että en tiedä. Ihanaa tuntea itsensä heti tyhmäksi! "Tässä hevonen, haluttas oppia, mutta en tiedä, että mitä." Noh, totesin sitte hetken jahkailtuani, että olisi kiva saada ajatuksia siitä, mitä mun pitäisi tämän hevosen kanssa treenata ja mitä sen kanssa voisi tehdä ohjasajaenki. Siitä Make saiki jo selkeät sävelet - ensin hän kokeilee hevosta ja sitten neuvoo minua. Make antoi mulle silan, minkä seurauksena Topi näytti lähinnä tältä O_O ja peruutti karkuun. WTF? On se ton laitteen nähny ennenki. Make otti narusta kiinni ja minä puin silan. Mietin ensin, että haluaako se nähdä osaanko oikeasti mitään, mutta tulin sitte tulokseen, että ehkä ajatus oli vaan, että minä tuttuna ja turvallisena ihmisenä saisin puettua sen. No hyvin näytti onnistuvan ku poni peruuttaa silmät selällään karkuun :D Mitä nyt laitoin silan väärään kohtaan.

Ite treeni meni varsin hyvin. Yllätyin, kun Make sanoi sen helposti vetävän vastaan ja painavan, jolloin sille pitää antaa löysää. Topi? Vetää vastaan? Totesin pian saman itsekin kyllä. Topin tekeminen näytti sujuvan ku vanhalta tekijältä, joskin vähän laiskottelua oli ilmassa. Vähänkö pelotti tarttua ohjiin sitte mun vuoron tullessa, kun en tienny yhtään, mitä mun niillä pitäs tehä. No, mitään ja mitään, mutta ku oli ammattilainen vieressä ja mä oon tasan istunu kärryillä ja sanonu että kovempaa tai hiljempaa. Topinki sain puoli paniikkiin edellisellä kerralla. Oivoi... No, korva tarkkana kuuntelin sitte ohjeita ja tajusin esimerkiksi sen, että en erota Topin käynnistä koska se menettää tahdin. Ääääääääh! Ymmärrän eron nelitahtisen ja kakstahtisen käynnin välillä, mutta en erota sitä omasta hevosesta. Voi p... Ilmankos sain viimesestä kenttäkoulustartista tahdista huomautuksen. Ok, mutta maasta käsin näen tilanteen ja nyt opetellaan sitte tämäkin.

Tässä minä ite ohjien päässä ekaa tai tokaa kertaa. Ihan kauheen näköstä räpeltämistä... No, jostain se on alotettava.

Topia pitääki nyt sitte patistella tosissaan eteenpäin. Näin hyvin Maken touhuista, että Topi laiskotteli ja siitä haettiin enemmän poweria irti. Läksyksi tuliki sitte vaatia reippaampaa liikettä, että Topi alkaisi oikeasti käyttämään kroppaansa eikä menisi vaan säästöliekillä. Oijavoi. Tästä on nyt sanonut kouluvalkku, aluevalkku, esteratsastaja edellisenä päivänä ja nyt vielä ohjasajoguru. Enemmän eteen. Ei se vissiin auta. Pitää opetella ratsastamaan nyt isommassa temmossa ja ottaa hevosesta enemmän irti. Kyllähän sen kroppaki voi paremmin, kun se liikkuu irtonaisemmin, mutta aaaaa kuka pitää sen lapasessa? :D Lisäksi puomeja, jotta jalat saadaan nousemaan. No shit Sherlok... Puomikäsky siis jo toisesta osoitteesta. Ok, ei auta siinäkään ku alkaa kanniskella niitä keskelle maneesia. Sori kanssaratsastajat. Pientä jäykkyyttä oli myös vasemmalle ja pienellä tunnustelulla Make löysi selästäkin pienen jumin. Siihen lääkkeeksi käyntiväistöjä. Ei ravi- vaan käyntiväistöjä. Verryttelyksikin tuli ehdotus, että enemmän laukkaa ja vähemmän ravia. We'll see what happens then! 

Eli enemmän poweria, enemmän puomeja, enemmän laukkaa, käyntiväistöjä ja vähemmän alkuraveja. Taas on lisää kokeiltavaa ja ajateltavaa! Motivaatio kasvaa, kun on jonkinlaisia suunnitelmia ja ajatuksia, miten viedä hommaa eteenpäin. Vielä kun on nyt kaks päivää kattonu vierestä, miten se oma poni toimii ammattilaisen käsissä, niin näkee niitä puutteita ja virheitä omassa toiminnassa. Harmi, että maneesi on usein ruuhkainen ja ahdas, kun pääsee treenaamaan. Powerin saaminen siellä ja puomiharjoittelu on hiukan haasteellista. Varsinki, kun sitä poweria yleensä irtoo ylimääräisiinki asioihin, kun sitä lähetään kaivamaan ponista ulos :D Tämänkin treenin jälkeen Topi sai kehuja ammattilaiselta, joten hymy oli leveä! Omat puutteet oli taas hetken toissijaisia, kun on hieno ikioma poni <3

Murmeli <3 

Lainapäivät

Viimeisen puolen vuoden aikana metriset rataesteet on ollu mulle ja Topille enemmän tai vähemmän mahdottomia. Ollaan ajauduttu kerta toisensa jälkeen ihan okserin pohjaan ja tuloksena oli aina ihan kamala hissihyppy. On tuntunu enemmän ja enemmän siltä, että ollaan umpikujassa, josta en osaa ulos. Tottakai, rutiininpuutetta ja tarvittaisiin treeniä treeniä treeniä. Mutta silti tuntui siltä, että ei ole ideaa treenata, kun en tiedä, mitä pitäisi korjata. Valmennuksissa asiat on sujunu paremmin eikä ongelmaan ole päästy kiinni. Vaikka olisi tullut hissihyppy, sitä ei ole ratkaistu mitenkään muuten kuin että "uudestaan". Minunlaiselleni analyyttiselle ja oppia janoavalle perfektionistille se ei ollut mikään ratkaisu. Niinpä päätin lähteä purkamaan asiaa erottamalla ensin ongelman aiheuttajan. Kumpi sen aiheuttaa? Minä ratsastuksellani vai Topi ratkaisuillaan? Lähtökohtaisesti minun pitää tottakai muuttaa ratsastustani, mutta pitääkö mun olla rohkeampi ja korjata omia virheitä vai pitääkö mun korjata hevosen virheitä? Parhaiten tämän tietty saa selvillä sillä, että ratsastaa itse muilla hevosilla ja laittaa jonkun muun oman hevosen selkään. Kaikki ratsastajat tietävät, että jos menet yhdellä ja samalla hevosella vuosikausia, opit ratsastamaan vain sillä nimenomaisella hevosella. Samaten jos käytät vain yhtä valmentajaa, opit vain yhden tyylin ratsastaa. No, tätä jälkimmäistä ongelmaa ei todellakaan ole ollut... ks. kirjoitus valmentajaa etsimässä.

Onko mitään söpömpää? <3

Topin sairasloman aikana päätin ottaa ns. ilon irti siitä ajasta, joka ei mennyt oman hevosen selässä. Kiipesin siis vieraan hevosen selkään. Ilmoittauduin Ratsastuskeskus Ainoon estetunnille. Ratsastuskouluun ratsastuskoulun hevosella. Kauhun sekaisin fiiliksin astuin sisään tähän uuteen ja suorastaan kimaltelevaan esteratsastuksen pyhättöön. Olin todella ajoissa ja tuleva ratsuni oli edelliselläkin tunnilla, joten mulle jäi aikaa a) syödä unohtunut välipala b) seurata tuntitoimintaa c) paikallistaa ratsu ja pohtia, millainen se on. Näytti herkkäsuiselta - viskoi päätä eikä antanut ottaa tukea suusta. Oivoi. Kilteiltä ne kaikki näytti ja edeltänyt tunti oli selvästi jonkinasteinen jatkoalkeiskurssi. Laukkaa mentiin kierros kerrallaan vuorotellen. Ok, eli ihan oikea ratsastuskoulu. Ei siis ole kerännyt sellaista "harrastajien eliittiä" maneeseihinsa. Ihan tavan tuntilaisia. Hyvä niin. Niinpä siis ratsunikin oli hivenen kuuro, hyvinkin jäykkä ja ihan mahdoton ratsastaa rennoksi. No, se ei ollut alunperinkään mun tavoite saada hevosta rennoksi. Ehei, osaan sen jo. Hevoset rentoutuu niin hyvin, ettei ne enää liiku mihinkään vaan suorastaan nukahtavat. Mun tavoite oli päästä hyppäämään jollain muulla ku Topilla ja oppia omasta ratsastuksesta - mitkä asiat estettä lähestyessä ovat minun syytä ja mitkä johtuvat Topista. Miten pärjään toisen hevosen kanssa vs. miten pärjään Topin kanssa. 

Tallin kissat unilla yhdessä :D

Kauhun sekaiset fiilikset eivät missään nimessä johtuneet ympäristöstä tai tulevasta hevosesta. Fiilis oli lähinnä se, että "apua, nyt mä joudun palaamaan takas alkeisiin ja paljastamaan kaikille, kuinka paska ratsastaja mä oikeasti olen." Tiesin, että joko se olisi todella helppoa, jos hevonen on automaatti ja tekee kaiken minusta huolimatta - saisin hyviä fiiliksiä, mutta that's it. Tai sitten se olisi ihan jäätävän vaikeeta, mistään ei tulis mitään ja olo olis ku alkeiskurssilaisella - valmiina nostamaan laukan kulmasta ja sit kynsin ja hampain yrittäis vaan pitää sen hevosen laukassa koko pikän sivun. No, lainaratsu ei tosiaan hyväksynyt oikein tuntumaa. Yritin nätisi - ei reaktiota. Yritin kovasti - ruuna hyppäs pystyyn. Ok, unohdetaan se tuntuma ja katellaan sitte ponia yläkautta silmiin. Koitin vaan taivutella ja toteuttaa annetut tehtävät. Tehtävät suju ok, joskin teki mieli aina käyntitauoilla vääntää ja kääntää salaa. Kovin montaa hyppyä ei ehditty ottaa, mutta jo puomeilla huomasin, että samoja ongelmia ilmeni kuin Topinkin kanssa. Vauhti hyytyi puomille ja ajauduttiin lähelle. Ok, lisäsin vauhtia ja tilanne korjaantui. Eli enemmän eteen. Selvä. Voi pahus. En voikaan siis vaan syyttää hevosta vaikka kovasti toivoin sitä ja nimenomaan pelkäsin tätä. Topi on muuten aika helppo ratsastaa... seki vielä.

Sitten tuli päivä, kun Topin selkään kiipesi esteratsastaja. Osaavampi ja tottuneempi hyppääjä. Halusin palavasti kuulla kehuja hevosesta ja toisaalta nähdä, että onko se ammattilaiselle sitten helpompaa. No olihan se. Mutta samat jekut Topi yritti silti! Vähän sivuloikkaa sinne ja u-käännös tänne ja hyppypomppuvaihtopotku. No, eihän ammatti-ihminen siitä hätkähdä. Rohkeasti reippaassa temmossa ekoille pienille esteille. Ok, tota tempoa mun vaan pitää reenaa. Ka, ristilaukkaaki! Eli se johtuu sentään ponista eikä minusta. Ha! Synninpäästö. Edellisellä estetunnilla laitettiin ohjauspuomit suoristamaan hevosta ja kappas ku munkaan ei enää tarvinnu pikistellä kyydissä pitääkseni Topia keskellä esteitä. Eli toispuoleisuutta pitää korjata - esim. treenaamalla 40% vasemmalle ja 60% oikeelle.

Sit vaihettiin ajatuksia esteratsastajan kanssa. Hän kertoi odottaneensa pohkeen taakse jäävää ja vaikeampaa hevosta, mutta Topi olikin oikein miellyttävä ja hyvä ratsastaa. Panostus kouluratsastukseen siis näkyi. Jes! Siitä pisteet kotiin :) Hypätessäkin Topi reagoi jalkaan ja oli ratsastettavissa, mutta sellaisen huomion oli tehnyt, että Topi mielellään syöksyy esteelle - venyttää pari viimeistä askelta päätyen siten ihan pohjaan etupainoisena ja sukellusasennossa. Topi yritti siis  kiskaista itsensä sukellukseen kohti estettä. HAA! Se en siis oo vaan mä! Okei, oonhan voinut opettaa sille tuon tavan, mutta joka tapauksessa, nyt tiedän, että mun pitää tukea sitä edestä enemmän ja loppuun asti! Ei se, että oon jättäny sen yksin, oo tehnyt sitä epävarmaksi ja siksi ajanu sitä pohjaan vaan se, että se on päässy romahtamaan edestä ja sukeltamaan esteelle ja hukkaamaan etäisyyden. Onhan siinä hevosen laukassa paljon säätövaraaki, eikä se tosiaan tarvi ku pari askelta niin askelpituus voi heittää häränpyllyä niin paljon, että etäisyys katoaa. Ilmankos mun on niin vaikea löytää etäisyyttä... Mun pitäs koittaa pitää sen laukka tasaisempana ja yhtä pitkänä/lyhyenä viimeseen asti. How on earth that happens x_X

Esteratsastaja painotti puomitreenien tärkeyttä. "Jätät nyt sen koulutreenin, kun se jo sujuu ja keskityt näihin esteisiin." Ok :D Ajatus on ollutkin tehdä viikoittain puomitreeniä ja päästä kerta viikkoon hyppäämäänkin. Yritys on ainakin kova. Toteutus on tähän asti jääny enemmän ku puolitiehen. 

Mitä siis jäi näistä lainahevos- ja lainaratsastajapäivistä käteen? Pitää harjoitella lähestymisiä paljon enemmän. Puomitki riittää siihen. Pitää lähestyä paljon rohkeammin ja reippaammin. Myös niille puomeille. Pitää tukea Topia loppuun asti - se, että päästään jalan irti ei ole ainoa paha vaan se käsiki pitää pitää tuella ja estää ponia venymästä pitkäksi ponnistukseen saakka. Näillä ajatuksilla uuteen vuoteen! Ps. oli kuulkaa kiva kattoa Topin hyppäämistä <3 On se niin... ihana ja hieno! Ei ihan turha peli vaan sellanen "parempi harrasteratsu" <3

Kuvassa oikealla Topi oli sairaslomansa ratoksi sisustanut ihan itse karsinansa uudelleen. Myös turpeita on kiva kasata johonkin nurkkaan. Vähintäänki estämään rottien pääsyn hänen huoneistoonsa. Yksi rotta erehtyi Topin tontille ja pääsi hengestään. Näppärä poni :D

Hevoset haisee - miksi siis ratsastan?

Would you trust this one?

"Ratsastus on tyttöjen hommaa"- väärin. Tätä voi harrastaa täysin ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ei tarvitse edes olla kaikkia raajoja tallella. "Ai sulla on oma meetwursti"- Ei. Meetwurstiin tarvitaan myös possua ja ehkä muitakin eläimiä, eikä minulla ole kuin hevonen. "hevonen on parasta leivän päällä" - koirasi varmasti maistuisi myös hyvältä? Ei sillä, hevosenliha on hyvää, mutta ei voita niitä fiiliksiä, minkä sen elävän eläimen kanssa saa. Tai sitten se toinen ääripää "miten sä voit pakottaa ton eläimen tekemään tollee?" Tota öö... koitapa pakottaa toi 500 kg tekemään jotaki. ja btw. käynhän minäkin töissä, että saan ruokaa. Ennen vanhaan hevoset veti kärryjä, koirat vahti pihaa ja kissat metsästi hiiriä ja rottia tontilta ja sai sitä vastaan ruokaa ja paikan nukkua. Tänä päivänä näistä on tullut lemmikkejä ja oloneuvoksia. Vähän niin ku nykynuoriso. Jos nyt vähän yleistän. Toiset voi siinä tehtävässä hyvin, toiset ei.Voin kertoa, että ilman päivittäistä tekemistä ja puuhastelua, Topista tulisi tylsistynyt, apaattinen ja ennen pitkää neuroottinen. Enkä ole vakuuttunut sen taidoista pärjätä luonnossa :D Säikähtäisi kiveä ja juoksisi auton alle.

Kiusaaminen ja ratsastusharrastuksen ivaaminen on ollut viime aikoina tapetilla. Asiasta keskusteltiin ihan Ylen radiossa asti. Eikä syyttä. Mutta mikä saa ihmiset ivaamaan ratsastajia? Miksei yhtälailla ivata motocross-, agility- tai vaikka laskuvarjohyppyharrastajia? Ratsastus vaatii ihan yhtälailla kropan hallintaa kuin motocross. Siinä pitää pystyä kommunikoimaan eläimen kanssa selvästi ja toimivasti niin ku agilityssä. Se vaatii tiettyä rohkeutta ja joissain ratsastuksen lajeissa rämäpäisyyttä niin ku laskuvarjohypyssä. Lisäksi vaaditaan raudanlujia hermoja ja vuosien psyykkistä treeniä niin ku vaikkapa ammunnassa. Ihmiset ovat niin vieraantuneita eläimistä ja vanhan ajan maalaiselämästä, että ne ei tiedä, mitä  hevosen kanssa tekeminen on. Joillain ei ole ole ylipäänsä mitään käryä minkään eläimen kanssa toimimisesta. Heillä ei ole koskaan ollut tarvetta olla niiden kanssa tekemisissä, niin miten voisikaan olla.

Defenitely trust this one!

Työkaveri kysyi minulta hiljan, että mikä juttu siinä ratsastuksessa oikein on? Ihaili sitoutumistani ja kovaa panostusta harrastukseni eteen. Se vaivannäkö, oman ajan ja talouden uhraaminen, mutta... -miksi? Miten kuvailet sitä fiilistä, minkä sä siitä hommasta saat ihmiselle, joka ei ole koskaan pitänyt eläimistä mitenkään erityisesti? Vauhdilla? Mopo menee kovempaa. Urheilusuorituksen tuomilla endorfiineilla? Voi olla vaikea niellä, koska "sähän vaan istut siellä". Väärin taas, mutta ei mennä nyt siihen. Mä en osannu vastata. En osaa oikein nytkään. Mä vaan satun tykkäämään tästä. Mä tykkään mun hevosesta. Silloin tällöin tykkään myös ratsastaa sillä. Esim. yks torstai oli NIIIIIIIN siistiä vapaapäivien jälkeen mennä hiittiradalle ja lämmittelyn jälkeen hellittää vaan ohjasta ja kuiskata sanattomasti, että "anna palaa niin lujaa ku pääset". Tuuli vinkuu korvissa ja vesi valuu silmistä, ku painat 40 km/h elävän eläimen selässä, jonka jokainen lihas tekee töitä viedäkseen teidät pois kaiken työn ja kiireen keskeltä.

Yksi iso etu tässä lajissa onkin nimenomaan se, että se pakottaa ajatukset töistä ja kiireestä. Koska ollaan tekemisissä elävän eläimen ja ajattelevan (joskus liikaakin ajattelevan) olennon kanssa, sitä ei voi tehdä vasurilla ajatukset muualla. Tekemiseen on keskityttävä kympillä. Hevonen on tavattoman tunneälykäs ja huomaa heti, jos harhaudut. "Haa, se ei ehi ees tajuta mikä iski, ku mä tästä heitän uukkarin!" (No, ei se noin ajattele, mutta voisi!) Se on lisäksi saaliseläin, joten siinä 40 km/h vauhdissa jos vastaan tulee käpy, sun pitää nähdä se ennen hevosta, tai hevonen tekee omat ratkaisunsa ennen ku kuski tajuaakaan, jolloin ratsastajan ja hevosen tiet erkanevat. Se on hauskaa ja samalla vaarallista. Siis ratsastus. Ei se teiden erkaneminen. Vaarallisuudestakin joskus toiste.

I know, you obviously don't -ilme

Nyt kun oon 3,5 vuotta Topin kanssa opetellut tätä touhua, matkan varrelle on tullut jos jonkinmoisia ajatuksia tästä lajista. Osan niistä olen täälläkin jakanut. vuodet 2014 ja 2015 kyseenalaistin itsekin koko lajin ja sen, että onko tässä mitään järkeä. No eihän tässä sinänsä ole, mutta halutaan kovasti uskoa niin. Kun oli vaikeeta ja mikään ei onnistunut, tipuin jatkuvasti ja pelotti koko ajan niin paljon, että halusin vaan lopettaa, piti koko ajan perustella itelle, että jos mä nyt luovutan - jos mä nyt lopetan, enkä käy tätä taistelua loppuun ja opettele tämän ADHD-liikaviisaan-tasmaniantuholaisen-kuplamuoviin käärittävän pommin kanssa toimimaan oikein, mä en opi sitä ikinä. Mä en tuu ikinä löytämään toista sellaista hevosta, joka a) sopii mun kukkarolle b) sopii mun psyykelle c) kykenee suorittamaan sillä tasolla, mitä haluan. Enkä siis ikinä tulisi saavuttamaan niitä tavoitteita, jotka asetin itselleni jo vuosia sitten ja mistä haaveilin jo lapsena. Se olisi tarkoittanut sitä, että olisin ihan itse heittänyt vuosien, jopa vuosikymmenten haaveet savuna ilmaan. Joten taistelin. Välillä itku kurkussa kilpailupaikalla ikävöiden kotiin, mutta taistelin. Nyt uskallan nauraa, kun aikapommi pingottuu alla räjähtämään ihan koska tahansa ja pystyn keskittymään kilpailusuoritukseen sen sijaan, että miettisin, miten en pääse satulasta ylös, kun molemmat jalat muuttu spagetiksi.

Mun on ehkä vaikea kertoa, että mikä tässä on se juttu, kun tuon tahkoamisen aikana olen päässyt unohtamaan, miltä tuntuu se flow, onnistuminen, helppous ja lentäminen sen hevosen kanssa. Toinen ongelma on ehkä myös se, että en yleisestikään ottaen pysty tällä hetkellä nauttimaan täysillä mistään. Korvien välissä on joku tukos, mutta ratsastus on sitä pikku hiljaa avannut. Kyllä se torstaina oli vaan ihan parasta, kun se 500 kg siinä satulan alla otti ns. jalat allensa. Vähän ehkä vieläkin hirvitti, että se intoutuu pukittelemaan, mutta ei onneksi sitä tehnyt. Ehkä se on ymmärtänyt, ettei se ole suotavaa. Ehkä. Doubt that. Mut toivossa on hyvä elää! ;)

E.v.v.k. -ilme (= Topin kipuilme)

En mä tiedä. Siitä vaan saa kiksit siitä suorittamisesta. Topiki on sulonen ku nallekarkki ja sen tuoksu tuo mieleen lapsuuden ja heppaleirit. Sen karva on pehmeää ja turpa silkkinen. Silmät puhuu enemmän ku oma avopuoliso, kun siltä kysyy jotain. Topin kanssa voi keskustella. Ei sanoin, mutta elein ja ilmein. Hengityksen rytmillä, ryhdittömyydellä, käden liikkeillä ja no, voi niitä sanojaki käyttää, mutta se ei ole sama asia. Esim. Ei on varsin tuttu ja toimiva sana. Sitä seuraa aina syvä katse. Sanoilla voin kertoa mitä haluan, mutta Topi lukee koko ajan, että mitä mieltä minä oikeasti olen. Kyseenalaistaa ehkä sanat, mutta ei sitä, mitä tunnen. Sen tunneäly on jotain käsittämätöntä ja vasta nyt olen tajunnut katsomaan Topia peilinä. Pysähtynyt miettimään, että hetkinen - nyt se karkas tonne seinälle. Olenko liian äkkipikainen ja hätäpäissäni taas liikkeellä - pitäisikö jättää päivän kiireet nyt sinne autoon ja pysähtyä hengittämään tätä hetkeä. Kiire ja stressi tuo äkkipikaisuutta, äkäisiä liikkeitä, tahatonta aggressiivisuutta. Eläin vaan reagoi siihen paljon voimakkaammin kuin toinen ihminen. Ehkäpä yksi iso asia tässä lajissa on myös se itsensä tunteminen ja mielenhallinnan opettelu. Fyysistä harjoittelua voi tehdä kuka vain, mutta kaikki ei pysty siihen keskittymiseen ja mielialojen hallintaan, mitä tämä laji vaatii.

En mä osaa paremmin tähän vastata. Joka kerta, kun joku kysyy tota, mun tekee mieli sanoa, että "hei, tuu mukaan niin mä näytän sulle." Mutta harvapa siitä innostuu. En mäkään lähtis kokeilemaan laskuvarjohyppyä tai edes motocrossia, koska en oo ikinä ajanu mopoa, se on vaarallista ja ihan varmasti tappaisin itteni sellasella. Terveisin kenttäratsastaja ja kahjon hevosen omistaja. See the irony?

ps. en ehkä osaa vastata miksi, mutta osaan sanoa, että en voisi elää ilmankaan. This is me, this is my life.

Hevoset ja energia

Paljonkohan energiaa paloi tuon rinkulan tekemiseen hävittäjällä?

Luin tuossa taannoin yhtä koulutusalani lehteä, kun löysin vihdoin aikaa istua alas kotona (lue = olin flunssassa jumissa kotona). Turhauduin taas. Hevosalan ammattilaiset ovat yrittäneet saada hevosenlannan energiakäyttöasiaa eteenpäin. Ja termistö on aivan hukassa. Sen seurauksena lehtiartikkelikin oli jäätävän harhaanjohtava. No, katsotaan, miten syvälle tähän aiheeseen jaksan nyt sukeltaa. Toim.huom. Olen ympäristötekniikan DI, perusopinnot prosessitekniikkaa ja maisterivaiheen pääaine "Sustainable energy". Ei kuitenkaan tarkoita, että olen kestävän energian kuningatar, koska teen päivätöikseni ihan erijuttuja ja oon pahasti pihalla päivän energia-asioista.

Ensiksi termistöä:

Energiakäyttö: Sisältää kaikki tavat tehdä lannasta energiaa. Niitä on mm. polttaminen, kaasuttaminen, mädättäminen ja lämmön talteenotto kompostoinnista.

Polttaminen: you know, sama asia, mikä tapahtuu takassa. Lopputuote on lämpöä, savukaasuja (savu=käyttökelvotonta kaasua, saastetta) ja tuhkaa. Tuhkaa voidaan käyttää maan täyteaineena ja tavallaan lannoitteenakin, mutta sen ravintoarvo on aika olematon.

Kaasuttaminen: Tämä onki vaikea. Jopa ammattilaiset menee harhaan. Kaasuttaminen on polttoaineen kuumentamista niin kuumaan lämpötilaan, että se kaasuuntuu = muuttuu kiinteästä kaasuiksi. Syntynyttä kaasua voidaan sitten polttaa "savukaasuiksi" ja saada energiaa. Mutta vaatii aika hitosti energiaa saada ensin sitä kaasua. Lopputuote on kaasua ja tuhkaa. Vähän vastaava prosessi on pyrolyysi, jossa aineesta tehdään öljyä kuumentamalla.

Mädättäminen: kaasun tuottamista biologisella prosessilla. Prosessi vaatii myös lämmitystä, mutta puhutaan kymmenistä, ei sadoista asteista. Hävittää hukkakauran siemenet. Lopputuotteena käyttökelpoista kaasua ja huippulaatuista ravinteikasta lannoitetta. Vastaavaa lannoitetta et saa kemikaalitehtaasta. Tämän ja ylemmän prosessin kaasun seassa voi olla ylimääräsiäkin aineita, mutta poltettaessa syntyy pääosin vettä ja hiilidioksidia.

Lämmön talteenotto kompostoinnista: Laitetaan vesiputkisto esim. lantalan alle, jossa kompostoinnissa syntyvä lämpö siirtyy putkistoon ja voidaan siirtää esim. käyttöveden lämmitykseen tai satulahuoneen lämmitykseen. Lopputuote: lämpö ja lannoite. Lannoitteen laadusta voidaan olla montaa mieltä. Siitä liukenee kuitenkin helpommin nitraatteja vesistöön, koska ne ovat vaikeasti kasvien käytettävissä ja siten valuvat vesien mukana maaperässä. Toisin kuin mädätyslannoitteessa, jossa nitraatit on paremmassa muodossa. Kompostoidessa vapautuu myös kaasuja ilmaan,koska prosessi ei ole millään tavalla hallittu. You know, älä mene umpinaiseen lantalaan puuhastelemaan tai pyörryt.

Voimaa hepan lannasta!

Edelleen kuitenkin kaikki huutaa polttamisen perään. Lukemani artikkeli koski erään energiayhtiön heppalantahanketta ja siinä puhuttiin polttamisesta sanalla energiakäyttö. Silmiin koski lukea, että "Energiakäytössä lannan orgaaninen aines menetetään". Sitten sitä verrattiin kompostointiin, jossa orgaanista ainesta ei niinkään menetetä. Jos ymmärsitte, mitä kirjoitin yllä, ymmärrätte, että lauseet on ristiriidassa keskenään. Eli potaskaa. Polttamisessa lannan orgaaninen aines menetetään. Mädättämisessä ei. Ja ne molemmat ovat energiakäyttöä. Ja tämä luki ammattilehdessä!!! YHYHYHYYY!!! Sitten ihmetellään, että miksi polttamista ei hyväksytä tai miksi lannasta ei saa energiaa... Koska tuolla medioissa liikkuu niin jäätävä määrä harhaanjohtavaa tai jopa väärää tietoa. Wääääää!

Jos minulta kysytään, ainoa järkevä ja hyvä vaihtoehto lannan käsittelylle on mädättäminen. Miksei sitä sitten tehdä? Koska tarjolla olevat ratkaisut toimivat vain yli 50 eläimen tiloille ja maksavat kuusinumeroisia summia. Laitosten määrä on kuitenkin huimassa kasvussa! :) Lisäksi isot yritykset eivät halua panostaa hevosenlantaan, koska sen energiasisältö on heikko verrattuna moniin muihin raaka-aineisiin, joita on tarjolla. Sitten on tietty tämä yksi yritys, joka ottaa lannan käsittelystä kovia hintoja ja aiemmin rajasi myös kuivikkeen käytön yhteen laatuun. Tähän kaiketi tuli jo muutos. No, rahaahan heidänkin on tehtävä. Mutta ei suoranaisesti ratkaise tallien ongelmia. Valtaosa tiloista taitaa edelleen käyttää sitä ehkä kyseenalaista tapaa - heitetään peltoon, kyllä se sinne häviää. Niin häviääkin. Samalla kärsii alueen vesistöt, eikä se ammoniakki sellaisenaan tee sille maaperällekään hyvää. Asianmukaisella kompostoinnilla laillisessa lantalassa tämä riski pienenee. Mutta vain pienenee, ei häviä. Eikä siitä saa energiaa, eikä siis säästä rahaa. Lannan käsittely maksaa jokaikisessä vaiheessa, joten onhan se jokaisen talliyrittäjän unelma kääntää osa kuluista tuloiksi.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Voittaa lotossa ja perustaa mädätyslaitteistoa tarjoava firma. Palaan tähän ehkä joskus.   

Käynnistä lentoon

Tykkään talvesta. Koittakaa kestää ;)

Topin kanssa on tullut törmättyä jos jonkinmoisiin ongelmiin matkan varrella. Viimeisin takaisku oli pari viikkoa sitten saatu haava etujalassa, joka oli aika selvästi tarhakaverin hokista. Näin mielessäni tilanteen, jossa Topi 8 v. on käyny tökkimässä ja härppimässä kaveria aikansa, kunnes toisella on tullu mitta täyteen ja Topi saanut pataan. Sitten se on hölmistyneenä tuijottanu jalkaa roikottaen, että "miks sä noin teit?" Haava vaati tikkejä, mutta kiitos pakkasten ja tallityöntekijöiden rivakan avun, haava on jo parantunut siihen malliin, että ollaan päästy töihin. Eikä tarvi enää patistella ponia eteenpäin. Loma teki siis tehtävänsä sen pääkopallekin  - virtaa on ku pienessä kylässä. Ja niin ku rakas siskoni pienenä Topi malttaa olla nyt hetken kiltisti hiljaa ja keskittyä. Sitten vaan poksahtaa ku painekattila ja purkaa kaiken räjähdysmäisesti pukittelemalla ja sinkoilemalla, kunnes voi taas olla hetken kiltisti hiljaa. Ja poksahtaa uudestaan. Siskolla se tarkoitti esim. tv:n katsomista ja satunnaisin väliajoin kiljumalla tai huutamalla, että saa vaan ääntä ulos oltuaan "liian kauan" hiljaa. Sisko <3

Seuramestaruus re 3. ja ko 2. 2016

Se ei ollu ainoa hyvä asia, että poika piristyi ja löysi sisäisen lapsensa. Taas. Kuntoutuksen, jos sellaisesta nyt voi tässä edes puhua, alkuvaiheilla liikunta aloitettiin maltillisesti ja se tarkoitti taluttelun (äh, joutu kävelemään ihan ite!) jälkeen käyntityöskentelyä. "Pitkäveteistä ja tylsää" ois voinu ajatella, mutta tuumin, että otetaan tästä nyt kaikki irti ja panostetaan kerrankin käynnin laatuun ja yksityiskohtiin perustehtävissä.  Käytiin alkuun maastossa kiipeämässä jyrkkiä mäkiä takaosan voiman vahvistamiseksi ja vaihtelun vuoksi. Topi keräski siitä niin pahasti kierroksia, koska "kaikki!", että se ei juurikaan kävellyt vaan steppasi keinuen eteenpäin lähinnä poikittain. Eräällekin pakulle se suuttui, kun paku ajo lätäkköön ja päästi yllättävän läts-äänen. Suuttumastahan Topi ilmaisi kääntämällä salamana hanurin autoa kohti ja potkaisemalla molemmilla jaloilla. Turvallisen välimatkan päästä toki. Paku odotti, että pääsin takas tilanteen herraksi ja pääsi ohi. Topi oli ihan raivona. Haukkuvat koirat ei kauheasti helpottaneet tätä mielialaa. Suuntasin sitte maneesiin ja hidas keinuva piaffia lähentelevä ravi jatku ainakin kierroksen verran vielä sisätiloissa. Tämän seurauksena päädyin pitämään Topin lyhyenä ja napakkana seuraavanakin päivänä. Työstin sitä korkeampaan muotoon. Aloin siis ratsastaa sitä edestä ylös, kevyeksi ja kantamaan itsensä vähän eri tavalla kuin ennen. Unohdin rentouden ja venymisen tarkoituksella päämääränä vain ja ainoastaan nostaa lavat ja niska ylös. Tein siinä muodossa sitten itsenäisesti käynnissä kaikkea, mitä ikinä keksin pysähdyksistä (jotka ei ole btw. ikinä onnistuneet) peruutuksiin, väistöihin ja askelpituuden säätelyyn.

Ei kuulosta ihmeelliseltä, eihän? Ei niin. Paitsi, että koin sellaisen ahaa-elämyksen, joka oli "totally mind blowing", että hymyilen vieläkin. Ekoilla kerroilla homma oli hakemista, mutta kun lopulta sain Topin edestä "lavoilta" ylös ja ryhtiin, se keveni ja lopulta tehtävä tehtävältä asiat alko muuttua helpommiksi. Kyllähän se vähän välillä meinas hermostua, kun prässäsin sitä lisää ja lisää, mutta pysähdyksiin alko tulla ryhtiä ja takajalat löytää vihdoin oma paikkansa. Ei vielä tasan, mutta ei enää metrin päässä toisistaan niin ku jenkkifutiksen aloitusasennossa tai pikajuoksija lähtöviivalla. Puoli tuntia pelkkää käyntityötä teki ihmeitä ja pääsin kiinni siihen fiilikseen, miltä kevyt ja itsensä kantava hevonen tuntuu. Pystyin myös hallitsemaan oman kroppani ja nopeasti reagoimaan, jos tai siis kun paketti meinas lössähtää tai livahtaa lapa ulos tai mitä muuta hyvänsä, mitä hevoset nyt yleensä tekee. Tunsin myös eritavalla, että koska se paketti oikeasti meinasi levitä käsiin ja niinpä pystyin myös paremmin korjaamaan sen.

Topi ja syypää kaikkeen ;)

Mun erämaalaivaan alkoi siis tulla napakkuutta ja ryhtiä. Pikkuhiljaa alettiin sitten lisätä ohjelmaan muutamia raviaskeleita. Ryhdikkäitä, napakoita ja pieniä pätkiä hitaasti, niin, että pysyin varmasti ite hyvin tasapainossa ja pystyin vahtimaan loppuun asti, että kanto säilyy. Ja ai vitsi, että se tuntu upealta! Sitte tuli päivä, että alettiin oikeasti ravata ja laukata - takaosa tuli hyvin alle ja kokeilin keskiravia. Kokeilin toisenki kerran. Siellä pysty istumaan. Siis ah, siellä pysty istumaan! Oikeasti! Ei tarvinnu takakenoa tai jalustimiin tukemista. Ei. Se oli ku hellästi ravisteltavan maton päällä ois istunu. En ole i-k-i-n-ä istunu sellasessa keskiravissa. Peilistä näin, että se todella venytti ja silminnäkijänkin kommentti oli tyyliin, että "oho, ai pystyykö se tuohonki?!". No, ei menny kauaa, ku se ekojen laukkapätkien innostamana varisti ratsastajan kyydistä, joten tämä riemu onnistumisesta loppui lyhyeen ja "paluu maanpinnalle" oli varsin konkreettinen. Mutta joka tapauksessa, opin ratsastamaan siitä hevosesta ulos asioita, joita en aiemmin osannut. Ja ihan vain siitä syystä, että jouduin pakon sanelemana ratsastamaan käyntiä muutaman päivän. Palaamaan alkeisiin. Panostamaan laatuun. Ei turhia kilometrejä, niin ku valkkuki mulle hokee, vaan ainoastaan hyviä askeleita. Tämä talvi panostetaan siis hyviin askeleisiin kaiken muun lisäksi, mihin olen päättänyt panostaa. Ehkä valitsen viikottaiset panostuksen kohteet. Kelien salliessa otetaan sitten ulkona laukkatreeniä ensi kauden maastoja varten.

Koska lumi <3

Mietin tämän kaiken jälkeen taas tänään, että joka kerta, kun jotain on Topin kanssa sattunut, olen oppinut uutta ja asioissa on tapahtunut muutoksia. Oppi ei oo aina liittyny suoraan ratsastamiseen, mutta hevosen ymmärtämiseen, sen hoitamiseen ja sitä kautta siihen mielentilaan ja maailmaan, jossa se ratsastuskin pitäisi suorittaa. Kaiken kruunasi vielä Stella Hagelstamin blogi-kirjoitus, joka sai mut melkein hyppimään ilosta. Sain vahvistuksen omille ajatuksilleni ja joku vielä laittoi sen muotoon, jonka kaikki ymmärtää. Ei ole yhtä ainoaa tapaa tehdä asioita vaan aina on variansseja ja yhdeltä ratsastajalta pitää löytyä säätövaraa myös omista avuista. Nyt on taas ihmisen pieni mieli täynnä intoa ja tarmoa nypeltää pienten asioiden eteen koko talvi, että keväällä asiat sujuisi paremmin. No, vielä on pitkä matka siihen, että se metrin rata oikeasti sujuisi, enkä näytä siltä, että olen väärässä luokassa väärällä hevosella ja ihan väärin päin, mutta sain sentään jo eilen pitkän sivun verran kevyttä, ryhdikästä ja upeaa laukkaa hevosestani ulos. Repikää siitä! *Tähän sellainen innostunut hymiö, missä on tähdet silmien tilalla*

Täällä Stellan teksti, joka pätee minusta muuhunki kommunikointiin kuin vain hevosiin. 

http://hevosesihyvaksi.fi/tietoiskut/stella-hagelstamin-treenivinkki-6-tehokkaat-avut