Työvoitto

Kesää odotellessa (kuva v.2013)

Huhhuh, estekisoista selvitty. Alkuverkassa olin jo valmis palvaamaan koko eläimen, joka pomppi, sätki, sinkoili ja pukitteli sinne tänne tonne aina, ku joku hyppäs, laukkas tai aivasti. Verkassa tai radalla. Ainoastaan turvan ollessa kohti estettä se keskitty tekemiseen ja sillä hetkellä se oli mahtavaa, kun se vaan imi sinne esteelle. Muuten se keskitty kaikkeen ympärillä tapahtuvaan paniikinomaisesti. Ihan perseestä, niin ku kauniisti valmentajalle sanoin ohi laukatessani. Joka askelellä sai pelätä, että mihin se nyt lähtee, keneen me seuraavaks törmätään ja kenen muun suoritus tai verkka me pilataan sillä rettelöinnillä. Laukannostot aiheutti pukki-pysty-pukki-sivuloikka-niskojennakkelu-pukki-pysty-pukki -kohtauksen. Koita siinä ratsastaa eteen... Aina ku laitat pohkeen kiinni niin tuntee miten vatsa nousee ylös ja selkä pyöristyy, mutta mikään raaja ei liiku eteenpäin yhtään sen enempää. Tiedätte sen tunteen, ku joku tökkää sormellä kylkeen ja vedätte vatsan sisään? No se oli just sellanen reaktio. "hyi inhottaa, älä koske mun kylkiin tai heitän sut alas!" Great.

Huomasin myös verkassa, että se herkisty entisestään ja muutaman väistön jälkeen se meni kylkimyyryä heti, jos istuin vähänkään vinossa. Sain keskittyä oman takapuolen keskittämiseen satulaan sen lisäksi, että piti yrittää edes pysyä siellä. Kaikki energia meni sen hevosen työstämiseen, että se pysyis mulla hanskassa. Olinki verkan jälkeen jo ihan poikki ja mietin, että onko tässä taas mitään järkeä. Sitte mietin, että jos mielin Niinisaloon starttaamaan harrastetta, niin se on vaan mentävä ja ratsastettava niin hyvin, ku pystyy. Kai se ne esteet hyppää, jos osutaan niihin? tai siis jos osutaan niihin Yhdessä. Ensimmäiset hypyt otinki ravista, eikä se ollu kyllä mikään ongelma. Päin vastoin, hyvä niin.

Videolta ku katto ite ratoja niin hidasta hidasta hidasta taas kaikki. Mä hävitin siis taas mun todellisuuden tajun siinä tilanteessa ja kuvittelin eteneväni reippaasti, vaikka oikeasti tehtiin varmaan pohja-ajat. Tähän ku lisäs muutamia ylimääräsiä sivuloikkia niin 80 cm perusradalta saatiin yliaikaa. Yliaikaa!!! Kivoja hyppyjä ja hyviä lähestymisiä saatiin kyllä hienosti huolimatta kaikista kylkimyyryistä ja talojen väistelyistä. Laukkaki tuntu mukavan pyörivältä vaikka videolta näyttiki, että yritän lähinnä sammuttaa sen vähäisenki etenemisen. Kotikokki totesi rohkaisevasti "sehän vaan laukkaa noiden yli." Niinhän se noilla pienillä tekeeki. ja saa tehä vielä monta kertaa, kun ei pysy a) poni lapasessa b) kuskin hermot kasassa. Miten sitä voiki oikeasti olla niin virheellinen mielikuva etenemisvauhdista radalla?

Ekan radan jälkeen Topi relas. Käveltiin ihan rauhassa pitkät pätkät, En toki antanu missään välissä löysää ohjaa sille, mutta kohtuu rennon rauhallisesti. Mitä nyt järsi kuolainta. Heti ku otti ravia niin se heräs ja laukassa vielä enemmän. Esteelle se imi korvat tötterössä ja harppas aina oikeeseen kohtaan ponnistukseen. Sit ku meidän piti valmistautua omaan vuoroon 90cm radalle niin laukannosto oli taas pukki-pomppu-tempoilua joka suuntaan pitkän aikaa ennen ku se lopulta lähti eteenpäin. Napautin raipallaki useemman kerran, muttei tuntunu olevan mitään vaikutusta. Tuntu lähinnä siltä, että jos potkasen lujempaa tai napautan raipalla taakse niin se pukkaa mut vaan alas sieltä. Ihan perseestä. Edelleen. Nyt esteetki oli jo sellasia, että olis suotavaa pystyä ratsastamaan niille kohtalaisesti eteen eikä vaan ylös.

Radalla se kyttäili ja väisteli taas ihan samoissa kohdissa ku edelliselläki radalla ja kutosesteelle hyyty vauhti sitte lopulta ihan täysin ja hypättiin paikaltaan 90 cm okseri. Ei edes kolahtanut, mutta minä roikuin niin epätoivoisesti kyydissä, että toinen jalustin lähti. 5 askelta suoralla linjalla seuraavalle esteelle, joten eiku harjasta kiinni ja menoksi. Kivasti se heti esteen jälkeen sitte ampas sivulle, koska taas jotain "pelottavaa" kulmassa. Thank god siihen suuntaan, josta mä sain jalustimesta tukea. Sitte sarjalle enkä saanu jalustinta jalkaan. Pidinpä myös "älämölöä" siitä jalustimesta (kotikokkia tais hävettää, "I don't know that girl") ja selvisin sarjasta. Roikuin harjassa kiinni ja pikistin itteni kyytiin. Topi oli ku ei ois huomannukaan. "jee esteitä mennään!"

Uusinnassa se vastas yhtäkkiä pidätteeseen voimakkaammin, ku odotin esteiden 11 ja 12 välillä. Hienosti se vastas kyllä sit myös eteenki, mutta ehdin jo miettiä, että noinkohan suuttuu, kun temmoin sitä suusta? Ei kuitenkaan. Ainoastaan laukat meni sekaisin ja tultiin vika väli ristilaukalla. Muuten tultiinki hämmästyttävän hienosti oikeissa laukoissa ja ihan pyörivässäki laukassa radat alusta loppuun! En saanukaan tapettua koko laukkaa enkä hevosta romahtamaan etupainoiseksi! Malja sille! :D

Jostain syystä vedin kuitenki jarruista jo ennen ku oltiin maalilinjasta yli molemmilla radoilla. 90cm se selitty osin sillä jalustimen puutteella, mutta kasikympissä ei silläkään. Sanoinki jolleki, ehkä Kotikokille ennen suorituksia, että pitää olla tarkkana lähdön ja maalin kanssa, koska ne oli molemmat aika kaukana esteistä. Silti en ratsastanu niiden yli niin ku pitää. Suunnittelin kyllä, mutten tarpeeksi hyvin. Liekö oltas 80 cm:ssäki päästy uusintaan, jos oisin laittanu hanaa enkä jarrua vikan esteen jälkeen. Mene ja tiedä. Ei taas pää ollu terävimmillään suoritustilanteessa.

Kävellessäni radat olin jo päättäny tehdä hyvät selkeät tiet ja lähestymiset esteille. Pitkät tiet ainaki tuli, jossei nyt ehkä ihan niin hyvät, ku se yks tollo väisti sitä tätä ja tota. Onneks oli toisaalta pitkät välimatkat esteille niin ehdin korjata sen oikeaan suuntaan. Toki, jos radalla ois ollu tiheämmässä tahdissa esteitä, niin oisko se keskittyny paremmin? Vai oisko se sit vaan tehny rajummat sivuloikat ja oltas menty linjoista ohi ja tehty huonoja hyppyjä? Ei voi tietää. Nuoren hevosen kanssa useimmiten haluais ottaa varman päälle, periaatteessa, ja ratsastaa siistin tasasen radan, mutta mun ajatukset ja energia meni kyllä kaikkeen muuhun ku siihen, että ratsastan siististi ja tasasesti hyvillä teillä. Onneksi olin kävellyt radan hyvin, joten onnistuin siinä kaikesta huolimatta ihan hyvin. Aikaa en edes yrittäny ratsastaa. Ois ehkä pitäny niin oltas tultu normaalivauhtia eikä etanavauhtia...

"joojoo, olit hieno. Saat kohta porkkanan"

Päästiin siis nollalla maalin 90 cm pienen älämölön saattelemana (ja tuuletuksen, vaikka päätin viime viikolla, etten enää ikinä tuuleta. Pitävät mua muutenki idioottina). Tuomarilta tuli rohkaisevasti "hyvä!!!" ja "työvoitto!"-kommentit radan jälkeen ja sainki enemmän kannustushuutoja ja taputuksia, ku monet muut :D Eli me myös näytettiin epätoivoisilta eikä vaan oltu epätoivoisia. Hyviä hyppyjä (kutosta lukuunottamatta) ja onnistuneita lähestymisiä tuli kuitenki. Kaikesta huolimatta. Hevonen tykkäs hyppäämisestä, ehkä mäki tykkään siitä vielä joskus. Tai niin, olihan niissä hypyissä ihan siistiä roikkua mukana, mutta se kaikki sillä välillä. Mulle kyllä sanottiin, että niihin väleihin voi ratsastaja vielä vaikuttaaki. Tänään tuntu kyllä, että ei todellakaan voi. Voi vaan yrittää pysyä kyydissä ja näyttää esteet. Ehkä joskus voin vaikuttaaki. Sitte 10 vuoden päästä, ku Topiki on 17 ja "tasaantunu". In my sweetest dreams.

ps. vappuna kenttäleirille niksulaan! ehtisköhän mun paketti horzelta ennen sitä kotiin? Siellä ois kenttäsuojat ja ne kumiohjat tulossa. Nii ja joo! Mullahan pysy ihan ok ohjat kädessä tänään! Varmaan siks ku pelotti niin törkeesti ja oli pakko ohjata koko ajan ;)

Esteitä jee!

Eilen lähdin tallilta murheen murtamana, koska hevoseni oireilee mahakipuja epäsäännöllisen säännöllisesti. Tänään tulin tallilta naantalin aurinkona, koska hevoseni ei oireillut vaan päin vastoin innostui ja syttyi pienestä estehyppelystä pitkästä aikaa ihan tosissaan. (klinikka aika varattu, kaikenlaisia juttuja jo kokeiltu, niistä seuraavalla kerralla) Ekaa kertaa aikoihin itsekin NAUTIN isolla N:llä ratsastamisesta Topilla. Pienet esteet hirvitti, mutta patistin itseni ja Topin niistä yli. Vesimatto ja muuri oli ihan hui kauheita meidän molempien mielestä, mutta rohkasin Topia niin se vei meidät hiukan ehkä taas liioitelluilla hypyillä yli. Mä veikkaan, et se 60 cm muurin hyppy vastas metrin okseria... Mutta se tuntu vaan sitäki siistimmältä! En ollu kauhusta kankeena vaan lähes hihkuin riemusta.

Alotin tän päivän maastokävelyllä löysin ohjin. Sekin tuntu ihan huikealta kaiken viime aikaisen jälkeen. Yksin, maastossa (takapihalla, mutta kuitenki), löysin ohjin kaikessa rauhassa. Yhtään ylimäärästä sivuloikkaa tai muutakaan ei tullu. Kentälle kyhäsin ristikon, okserin vesimatolla ja siirsin muurilaatikot hypättävään kohtaan. Esteet oli maks. 60 cm ja laitoin vielä kaks maapuomia 90 asteen kulmaan toisiinsa kiinni. Tein tollaseila puomisysteemillä vkl Lexien kanssa hommia ja kun se tuntui niistä syttyvän niin päätin kokeilla verkassa samaa Topin kans. Kävi itseasiassa niin, että sain Topin kantamaan itsensä himpun paremmin tekemällä kaheksikkoja niille puomeille tiukentaen kaaria kerta kerralta. Kyllä se myös heräs niille nopeilla suunnanvaihdoilla.

Da ilme :D

Etäisyydet tuntu taas olevan hukassa, mutta maltoin ehkä himpun paremmin odottaa ja antaa tilanteen tulla. Pitkät tiet ristikolle ja muurille oli hankalia, joten selkeesti niitä(kin) pitää treenata. Oli toki mahtava fiilis, ku tultiin pitkä suora muurille, Topi kyseli, vähän venkoili ja korvat pyöri, mutta ku mä puristin jalat kiinni niin se mittas kaks pitkää harppausta muurille ja ampas yli megaloikalla. Huikee fiilis, kun se ottaa homman hoitaakseen ja vie mukanaan. Tuli fiilis, että se heitti sydämensä ensin yli, vaikka kyse oli edelleen siitä 60 cm muurilaatikosta. Itellä siihen on vielä pitkä matka, mutta sentään toinen meistä ;) Nää on kai toisaalta niitä fiiliksiä, joita on vaikea käsittää, jos ei ole itse kokenut. Tänään tuli ekaa kertaa fiilis, että pääsen ehkä joskus tällä hevosella hyppäämään isojaki esteitä. joskus. Itsevarmuus kasvoi taas himpun, kun sain kannustettua sen veden ja muurin yli. Tiesin tottakai esteitä kyhätessä, että tehtävät PITÄÄ olla helppoja ja selvitettäviä, kun yksin tehdään. Pientä jännitystä itellä kuitenki oli, mutta päätin, että se 50cm vesimatto-okseri mennään, koska "ei ole ongelmaa". Tultiin kaikki esteet molemmista suunnista niin monta kertaa, että saatiin hyvät rauhalliset lähestymiset ilman jännitystä kumpaankkaan suuntaan.

Hyppyjen jälkeen laukattiin meidän valtaisaa kenttää ympäri ja yhden pitkän sivun alussa imuutin ihan vaan vähän niin poni lähti ihan "katsaam!" niiltä sijoilta korvat tötteröllä paahtamaan kenttää ympäri. Aikaisemmin se on reagoinu varsin laiskasti ja epävarmasti mun kannustuksiin laukassa. Nyt ei tarvinnu kahta kertaa käskeä.

Villiinnyttäjä

Karsinapaikat varattu sekä leirille, että kisoihin Niinisaloon. Vielä ilmot ite tapahtumiin, jahka kisakutsu aukee ja saan yhden vastauksen leiriin liittyen. Estekisoihin ilmottauduttu ja traikku varattu kaikille noille viikonlopuille. Tässä vaiheessa yleensä saa sydänkurkussa odottaa, että kumpi loukkaantuu ennen h-hetkeä, hevonen vai ratsastaja? Ainakaan en nyt mieti näitä viikonloppuja pidemmälle tämön kesän kisakalenteria. Jos sitä selviäis ensin näistä. Vilkasin toki jo, että heinäkuussa ei päästä kisaamaan ollenkaan, mutta sitä vastoin mennäänki sitte leirille taas Suontakaan :)

ST Lexie 2011

Ai miks mä syöksyn heti kisoihin, vaikka just ollaan rämmitty turvallaan turpeessa ja hihoja myöten hiekassa? Koska musta tuntuu nyt siltä. Mä voin vääntää niitä treenejä kotona hamaan tappiin ja kohdata enemmän tai vähemmän uusia ja vanhoja ongelmia siellä kilpailematta ikinä. kun ne ongelmat tuntuu nyt kotona hiukan laantuneen niin mennään nyt sit eteenpäin. Kaivetaan vähän verta nenästä. Mulla ei myöskään ole suuria tavoitteita tai odotuksia kisoilta, mikä toivon mukaan laannuttaa omaa jännittämistä. Niinisalon leiriltä sen sijaan ootan paljon hyppyjä ja rutiinia ja rohkeutta hommaan. Lisäksi saan sopivasti tuttua apua Leppälän Minnalta, joka tuntee nyt myös hevosen paremmin ku muut. Kisat, majotukset ja traikkuvuokrat kerkee vielä perua sitte reenien jälkeen, jos ne menee pieleen, mutta niitä on vaikea varata enää sitte just ennen kisoja. Totesin myös, että tarvin ratoja ratoja ratoja rutiinin puutteen takia. Nyt on talvi reenattu ja yritetty kotona. On helpompi perua/tehdä virheitä, ku todeta jälkeenpäin "no oisin voinu, mutta en ees yrittäny".

Ratsastin eilen porukoiden tammalla ST Lexiellä täällä Mustasaaressa. Sanoin etukäteen, että joku kiva rauhallinen ja tasanen vois tehä nyt hyvää ton yhen toopen vastapainoksi. Lexie onki yleensä hiukan laiskan pulskea tamma, joka ei turhia hötkyile eikä todellakaan säntäile. Kohtalaisen maastovarmakin, toki saattaa myös singota, mutta harvemmin. No tänään oli se harvemmin. Minä ajattelin, että ihan vaa vähä ravia ja laukkaa ja siirtymiä ja ku tuossa noita puomejaki on maassa ni niitä vähäsen. Ilmeisesti kuitenki parin viikon loma, viileä ilta ja mun antamat tehtävät sai nyt tamman vinksahtamaan, kun sain taas niskojen nakkelua, pukkilaukkaa ja sinkoilua aikaan. Thank god pienessä mittakaavassa! Tämäki tamma osaa pukittaa, mutta tyyty nyt pieniin ponnisteluihin ja kiihdyttelyyn. Rentouttava ratsastus in my...

Pavarotti VII ja joutsenia horisontissa 2012

Heräsi kysymys, että oonko mä alkanu ratsastaa provosoivasti? Epäilen suuresti. Nyt vaan ei osunu planeettojen asennot kohilleen. Mulla on aina ollu enemmänki hevosia laiskistuttava vaikutus. Tai rauhoittava. Miten sen nyt haluaa sanoa. leppoisa=vetelä. Nyt tuntuu, että nää vaan villiintyy! Pitäsköhän tilata vaellusratsastusreissu issikoilla jonneki... vai sinkoaako neki mut tähtiin? Mähän tipuinki elämäni ekan kerran nimenomaan issikkamaastossa. ja mursin käteni. eli sekään ei toimi. Puuhevonen! joo, se sen on oltava.

pst. irrotin, suoristin ja löin kiinni pitkästä aikaa yhden kengän! Nyt on jalat tukossa, kädet vapisee eikä jälki oo niin nättiä, ku mitä se oli ennen irrotusta. Mutta sain taottua inhimillisessä ajassa sen suoraks! Siitä mä oon ehkä eniten hämmästyny :D uhrina oli Pate-pappa (Pavarotti VII).

Tuupataan esteitä

Tiistaina oli sitte Nissen estetunti Unski-tamman kanssa. Topille ei ollu annettu kauheasti lepopäiviä ja sen huomas kyllä. Ihan uskalsin nivelellä ratsastaa! Pelhamilla se oiski varmaan liimannu kaviot maahan. Tehtävien välillä oli lähinnä sitä ykkösvaihetta käynnissä havaittavissa. Annoinki sen pieniä hetkiä ihan vaan seistä. Viikko sitten ei ois tullu pieneen mieleenkään pysäyttää sitä seisoskelemaan yhtään minnekään saati kävellä puolihuolimattomasti ympyrää löysin ohjin. Ei tod. Varuillani olin toki edelleen koko ajan, enkä tiputtanu ohjia kokonaan pois missään vaiheessa. Uskalsin kuitenki alkuverkassa keventää ihan reilusti. Tai uskalsin ja uskalsin… vatsalihakset ei kestäny enempää sitä istumista :D Oli pakko.

Loppua kohti se sytty kuitenki hienosti ja jos mä en ois ollu niin pakokauhunen, olis varmaan tullu hienoja hyppyjäki. Mutta eeeei, mä tuuppasin sen taas esteelle ja jätin yksin. Hyi mua. Kiltti hevonen on kyllä joka kerta kiivenny yli, mutta voi tulla se päivä, kun se sanoo, että "mee sitte itte!". Mua hermostutti ennen tuntia kauheesti, kun en ollut ratsastanut vielä kertaakaan koko kenttää ympäri vaan välttelin pahispäätyä, etten kaiva verta nenästä. No nyt ne esteet kuitenki kasattiin niin, että sinne oli pakko mennä. Ajattelin sitten Minnan sanoin "ei ole ongelmaa, älä tee siitä ongelmaa". Eikä se sitte ollukaan ongelma. Ekan kerran, ku piti hypätä suoraan puskaa kohti, Topi kysy, että meinaatko nyt, että tuonne pitäs ja taputin heti raipalla kaulalle ihan kevyesti. Se otti kehotuksen kuuliaisesti vastaan ja meni hienosti! Huomasin viime syksynä kenttäkisoissa, että Topin epäröidessä pieni taputus kaulalle raipalla, ei siis edes napautus vaan taputus, niin johan poika luottaa ja pomppaa. Kantapää vaan kainaloon niin nou worriis! ;) Kainalossa on hyvä olla! (lausahduksia peuramaalta).

Tällä kertaa oli kyllä etäisyydet ja askelet ihan hukassa... oltiin molemmat toki aika veteliä ja laukka ei joko edennyt tai romahti etupainoiseksi. Oli kauhean vaikeaa yrittää saada se etenemään ilman, että se sukeltaa. Pidemmillä tehtävillä mä en saa sitä laukkaa ikinä pysymään aktiivisena vaan mitä pidempi rata, sen pidemmäks hevonenki ehtii venyä. Opettelin sen lisäksi myös nousemaan esteen jälkeen pystyyn. Me ollaan kuulemma (ja näemmä) aina esteen jälkeen molemmat etukenossa monta askelta ja mun pitäs nousta sieltä heti eikä huomenna. Onneksi saatiin tämä ohje ennen ku hypättiin sinne päin, missä oli esteen takana pehmeämpi pohja... Siellä oltas oltu varmaan molemmat nutturallaan, jos en ois kiskonu itteeni edes vähän pystympään väkisin. Laukat oli taas vähän mitä sattuu alkuun eikä vaihdoista tietoakaan, mutta loppua kohti ku Topi heräs niin laukkakaan ei ollu enää ongelma ja pari vaihtoakin tais tulla. Hyvä niin. 

Tunnin alussa tehtiin jännä puomiharjotus. 5-10 m ennen puomia ravista käyntiin (meillä oli tötterö merkkinä kohdasta) ja puomille laukan nosto. Eli käynnissä puomille asti ja askel puomin yli piti olla eka laukka-askel. Jännä tehtävä, mutta todella tehokas! Kyllä tuns miten se hevonen nous ja lähti ponnistamaan ylös ja eteen! Tätä me tehdään jatkossakin. Siirtymiä ku pitäs muutenki reenata lisää. Hyvä fiilis jäi tunnista, eikä Topikaan tehny ku yhen pukin laukannostossa. Muuten oli varsin siivosti koko tunnin. Joskin löysä, mutta ei ainakaan villi ja vallaton. Arvaapa muuten pysykö mulla ohjat nyt käsissä? Ei. 

Mut kyl tää täst! :)

Ei ole ongelmaa?

Topi 3 tai 4 v.

Topi on nyt ollut reilun viikon kotona ja parempaan päin näytettäisiin menevän pikku hiljaa. Huomaan heti, kun sen keskittyminen herpaantuu ja pystyn reagoimaan ennen kuin mitään erityistä tapahtuu. Tai toistaiseksi olen pystynyt. Peuramaalla kävin vielä kerran itse ratsastamassa ja hypättiin Leppälän Minnan silmän alla. Olo oli jo aloittaessa itsevarmempi kuin edellisillä kerroilla. Osin siksi, että olin sulatellut asioita ja osin saadun palautteen myötä. Juttelin yhden "kohtalon toverin" kanssa hänen ja tammansa vaikeasta taipaleesta tähän päivään ja faceen sain muiltakin kommentteja "olen minäkin vääntänyt itkua tallille mennessä joka päivä, mutta sen jälkeen kaikki oliki yhtä onnea". Joten tulta päin päätin mennä vaikka mikä tulis. Kun en kerran ole yksin ongelmissa, enkä mitenkään urpo, kun nyt takkuaa, niin tuli vahvempi fiilis vaan jatkaa. Tämän hevosen kanssa mä pääsen mihin pääsen ja sen jälkeen todennäköisesti mun ratsastajan ura on paketissa. Eihän sitä ikinä tiedä, mutta just nyt tää hevonen ja nää vuoden on se "this is it."

Talvi <3

Hyppääminen sujuki Peuramaalla ihan mukavasti. Topi tykkää hypätä ja esteet se menee mielellään, mutta siellä välillä voiki sitte tapahtua melkein mitä vaan.  Laukannostot tuntuu olevan erityisen vaikeita. Valmistelin mä miten vaan tai jätin valmistelematta niin aina jossain kohtaa se koittaa jäädä vaan pomppimaan paikoilleen. Hyvä esimerkki tämän videon alussa… Joitain esteitä se kyttäili, kuten tuota ralliporttia ja vesimattoa. Pari kertaa se koittiki häipyä tilanteesta, kun ratsastin edes läheltä jompaa kumpaa. Sitte ku lähesty laukassa niin se vähän katto ja kysy, mutta pieni kannustus raipailla kaulalle niin epäilykset katos ja se imi esteelle.

Videolta ku kattoo tuntia niin tulee mieleen, että täytyy saada nuo hokemat omaan päähän. Sitkeästi ja lempeästi Leppälän Minna vaan toisti ja toisti: älä päästä ohjaa, nenä ylös, ohjat, jalka eteen alas, ohjat, nenä ylös, kerää ohjat jne. jne. Tästä lähtien hoen noita samoja asioita aina kun vaan muistan. Pitäsköhän tallentaa mp3 versio tosta videosta johonki laitteeseen ja pistää napit korville aina ratsastukseen? Oisko vähän kova :D Samat virheet kuitenki toistuu mulla jatkuvasti. Maneesissa ois kasettisoitinki, että jos nauhottaski jollain vanhalla sanelukoneella kasetille ja pistäis maneesiin soimaan? Ei huono! Hulluna ne pitää mua muutenki. ”Ai sä meet tällä säällä maastoon ton kans?” ”Ai sä meet ilman satulaa TOLLA?” ”Siis sä talutat sen 4 km kisoihin ja takas?” Noh, just nyt en menis ilman satulaa sillä mistään hinnasta. Katsotaan sitte 10 vuoden päästä, kun sen pumppu hyytyy jo ennen ku se ehtii villiintyäkään. 

Da ilme

Tärkeimmät opit ja avut (mun mielestä) sainki tuolta viimeseltä tunnilta. Kantapää eteen alas Topin kainaloon niin tasapaino pysyy ja takapuoli satulassa, vaikka mikä tulis. Tulikin heti fiilis, että mut on liimattu satulaan. Oon kyllä työntäny jalkaa alas, mutten tarpeeksi eteen. Topia ei haittaa jalka kainalossa, mutta jalka kupeella haittaa kyllä. Siispä pitää opetella ratsastamaan jalka edempänä. Toki, se muistuttaa enemmän tuoli-istuntaa, ku kouluistuntaa, mutta just nyt ainaki tarkotus on pysyä kyydissä, eikä näyttää kouluratsastajalta. Toinen oppi oli ohjat. Ne vaan liukuu mun käsistä. Vielä en oo hommannu kumiohjia, mutta vilkuilin niitä jo. Nenä ylös, niin se ei pääse tekemään mitään eikä lähtemään. Nyt kun miettii, niin kaikissa tilanteissa se on päässy vetämään nenän alas ja sitä kautta karkuun. Jos se ei saa nenää alas, niin se ei myöskään pysty pitämään tasapainoa kääntyessä eikä siis voi kääntyä salaman nopeasti. Tai voi, mutta ei saa mua niin helposti pois kyydistä. Kaikin puolin se on paremmin hanskassa, kun sen niska on ylhäällä ryhdissä ja mulla ohjat riittävän lyhyet.

Mainittakoon nyt vielä, että ei pidä miettiä liikaa. Ei pidä tehdä ongelmia asioista, jotka ei ole ongelmia. Tai no jos on joku ongelma niin älä ajattele, että se on ongelma. Älä tee asiasta numeroa. Niin ku toi meidän vesimattohomma... joskus se on jättäny mut maton viereen istumaan, mutta laukalla lähestyessä se kyllä ponnaa yli. Ja onhan sitä nyt siedätettykin siihen. Mutta ei saa ajatella, että se on ongelma. Jos kaikki fokus menee ongelmaan, hevonenki huomaa. Ihan niin ku kouluradalla se avoin portin kohta. Keskityin ihan väärään asiaan, koska koin, että avoin portti on ongelma. No ei tod. ollu, ei se Topi ollu menossa siitä ulos. Päin vastoin minä olin ja nous väärä laukka sen takia. Miten sitä sitte saa pidettyä ne ajatukset oikeissa asioissa? Reeniä reeniä. Tunnista ajatukses ja työnnä turhat asiat pois ja keskity olennaiseen. Easy said...