tiistai 3. toukokuuta 2016

Kauden avaus maasto

Este nro 10, enää pakollinen portti vedessä ja yks este!
Maastoon siis päästiin ja verkassa mulla oli taas pingispallo. Nyt asiaa piristi vielä se, että verkassa oikeasti ratsukot sinkoili ottaessaan harjoituslähtöjä ja hypätessään ristiin rastiin. Kentän ohi myös meni starttaavat ratsukot puskissa vilisten. Ai että ku kiva! Onnistuin kuitenkin verkkaamaan jotenkin ja koitin pitää Topin kiireisenä. Se hyppäs tosi kivasti ja tuntu mukavalta ratsastaa niitä ylimääräisiä loikkia lukuunottamatta. Tajusin jo rataesteverkassa, että oon löytäny asennon ja asenteen niihin pomppuihin. En menny ite enää lukkoon ja paniikkiin enkä hievahtanutkaan satulassa. Melkein jopa alko naurattaa ne sen poukkoilut ja olin sinut tilanteen kanssa. Kaiken kaikkiaan oli koko päivän itsevarma fiilis siellä selässä. Tottakai vähän hirvitti, että mitä se taas keksii, mutta olin tukevasti satulassa ja jo lauantaina mietin, että ekaa kertaa Topin kanssa, mä tiedän mitä mä teen. Mulla oli selkeä ajatus ja visio siitä, miten mä ratsastan ja miten reagoin eri tilanteissa. Ei pelottanut eikä ahdistanut sen takia, että olisin ollut ulapalla. Se oli oikeastaan ihan käsittämättömän hieno fiilis, kun tajus, että hei - mä handlaan tän homman! Jännitys oli ihan kauhea ja ennen maastoa oksetti, mutta se laantu, kun kiipesin satulaan. Melkein jo janosin sinne maastoon! Mitä tahansa saatto tapahtua ja edelleen hirvitti, että se tekee taas uukkarit jossain syystä x, mutta olin silti hämmästyttävän itsevarma.

Valkoinen mörkö!!!
Ekalle esteelle se oli jännittyny, mutta sit se lähti rullaamaan koko ajan paremmin ja paremmin. Tiedossa oli huonoja pohjia joillain osuuksilla, joten laitoin alkumatkasta enemmän hanaa kuin ehkä muuten olisin laittanut. Tiesin, että joudun hidastamaan siellä. Itseni tuntien pakotin vauhdin vähän mukavuusalueen yli, koska hiljanenkin vauhti tuntuu minusta yleensä ihan hirveeltä paahtamiselta, jos oon yhtään jännittyny.

Topi oli reippaasti menossa ja tuntui vakaalta, joten olo oli ihan kiva kuitenkin. Vitosen jälkeen tuli pitkä pitkä taival ilman esteitä ja vielä niin, että piti pujotella muutaman vaativamman esteen välistä. Siellä oli vahti, ettei niitä esteitä hypätä. Vähän ois ehkä kyllä iteki tehny mieli ponkasta se helpon tukki siitä linjalta ;) Topi oli selvästi ymmällään moisesta pujottelusta. Alamäessä otin raville, kun pohja oli märkä ja liukkaan oloinen. Kutonen tuli aika yllättäen mutkan takaa ja siellä oli paljon ihmisiä. Topi jännittyi ja mulla meni pasmat sekaisin. Jätin taas leikin henkisesti kesken enkä ratsastanut viimeseen pisaraan. Topi olisi todennäköisesti mennyt yli, jos olisin vaan puskenut sen siitä väkisin. Suunta oli taas vasemmalle, joten mun täytyy alkaa tosissaan treenata vasemman puolen apujen kanssa, että saan se just siitä mistä tahon, eikä melkein. Ja toisaalta se matkan varrella olleiden esteiden ohittelu ei välttämättä auttanut asiaa.

Toisella yrityksellä Topi meni jo kohtalaisen mukisematta, mutta kompastui alastulossa. Tuli kiire saada se tasapainoon ennen hautaa, jonka se meni ku siinä ois ollu vaan puomi. Ei paljoa haudat kiinnostanu ja hyvä niin! Pelto ennen seuraavaa oli ihan karmeassa kunnossa, joten ravasin taas pätkän. Kasi oli ylämäkeen huonolla pohjalla ja este sinänsä helppo, mutta iso ja ikävässä paikassa. Topi meni hienosti esteelle, mutta ilmeisesti ponnistuspaikan pohja antoi periksi, kun se romahti esteen päälle. Takajalkaan pienen pieni nirhauma, ei edes naarmu, ja suoja valahti vuohiseen. Tästä johtuen Topi potki jalkaansa ja laukkasi omituisesti, joten mietin jo hetken, että sattuko pahasti, mutta laukka normalisoitui ja jatkoin matkaa aika hissuksiin koko ajan kuunnellen hevosta.

Ilme ihan priceless :D Harmi, ettei näy kunnolla :P
Otin vielä raville seuraavalle esteelle. Tie sinne oli tiukka ja hankala, mutta Topi kiipesi ihanan rohkeasti. Oli ihan mahtava fiilis, kun se vaan kiipesi ja kiipesi kaikista yli, kävi mitä kävi. Ponnistaessa näin kauhukseni, että esteen takana oli kavionmentävä monttu vuohiseen asti laskeutumispaikan vasemmassa reunassa. Ei onneksi osuttu siihen, kun ehdin "ajatella hevosen oikealle", (kuten blogin edellisen tekstin ekasta kuvasta näkyi, ajattelin hevosen oikealle, en itseäni) vaan jatkettiin seuraavalle ja sit oli taas parempi pohja, joten urku auki! Seuraavaksi oli vesi  ja paljon yleisöä, joten otin uudestaan kiinni reilusti, ettei tule ylläreitä ja äkkipysähdyksiä tai u-käännöksia vaan Topi ehtii katsoa rauhassa ja minä pysyn kyydissä. Yleisöstä kuuluki jo kannustushuutoja ja "pidä kiinni, ettet tipu!". Jouduin hetken miettimään mitä sanon, joten viiveellä huusin takas "ehdottomasti!". En ole ihan välkyimpiä suullisessa ilmaisussa. Mutta selkeesti en ollut kuplassa enkä jäätynyt, kun pystyin kommunikoimaan! Veteen Topi hidasti, mutta en ruvennut patistelemaan, koska askel eteni koko ajan. Kävellen veteen, ravaten pakollisesta portista ja rauhallista laukkaa viimeiselle esteelle. Maalissa! Yleisön ja Markon mielestä tulin ihan törkeän hiljaa loppupätkän ja joo, ravasin paljon enkä paahtanut veteen. Oisin vielä päätyny ite sinne jorpakkoon. Mutta pääsin maaliin ja vieläpä ihanneajan sisällä! Ehkä ne oli laittanu huonon pohjan lisän ihanneaikaan tai sit me tultiin oikeasti lujaa alkumatka?

Saavutin siis osan tavoitteista: pääsin maaliin ja bonuksena -  tein sen ihanneajassa! Eka harrasteen maasto maaliin riittävän nopeasti huolimatta olosuhteista. Ihan loistavaa :) Sijoituskaan ei ollut niin huono, kuin olisin olettanut, koska koulu oli niin hyvä, eikä tullut sitä aikaa. Kielto ja sen "helppous" harmitti, mutta päällisin puolin tyytyväinen olo. Topi kuunteli ja meni rohkeasti koko matkan. Näytin sen vielä varmuuden vuoksi eläinlääkärille, kun kolahdettiin siihen esteeseen, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Suojasta ratkes sauma, mutta niitä saa uusia. *tsing tsing* käy taas kassakone... Linkkien takana pari saman radan mennyttä ratsukkoa, joista toinen kolisteli samaa estettä ja toinen otti kans ravipätkiä. Mielestäni tein ihan oikeat ratkaisut maastossa ja ratsastin oikeastaan pirun hyvin verrattuna kaikkiin aikasempiin suorituksiin. Mä oon oppunu jotain!


Hyvä fiilis siis jäi. Nyt ehditään pari kertaa treenata Keravalla ennen seuraavaa starttia ja ollaan varmasti vielä valmistautuneempia seuraavaan kisaan. Loppukaudesta voisi kuvitella jo, että homma sujuu molemmilta paremmin ja voi harkita luokan nostoa. Rataesteiden pudotukselle en voinut mitään. Topi ei vaan hypännyt tarpeeksi ja meni läpi esteestä. Kouluun tarvitaan vähän vielä ponnekkuutta lisää, mutta muuten suoritus oli jo loistava. Maastoon rutiinia ja rohkeutta niin siitäkin tulee loistava. Nyt jo oli hyvä! Kyllä me vielä päästään eteenpäin <3

ps. KK otti tasan kaks kuvaa ja tässä alussa toinen. Toinen oli edellisessä postauksessa ekana. Ihan sikamakeet kuvat! On se pro <3 Nii ja miettikää: vuos sitte tähän aikaan paranneltiin vatsahaavaa. Kaks vuotta sitten tähän aikaan paranneltiin jalkahaavaa. Eka kausi alotettu oikeaan aikaan! Alla vielä muiden kuvaajien kuvia heidän omilla sivuillaan:



Lähettänyt klo Ei kommentteja:

kenttäkauden avaus

Ajattelin hevosen oikealle, kun näin kuopan esteen takana, mutta en selvästi ajatellut itseäni oikealle...
Pakko ihan ensimmäiseksi hehkuttaa KK:ta, joka pelasti pulasta, kun houkuttelevasta fb-ilmoituksesta huolimatta en saanut hoitajaa kauden ekoihin kenttäkisoihin. Ihan ku ihmisillä ois parempaa tekemistä vappuna? 

"WANTED! Sunnuntaille 1.5. eli Vapuksi hevosenhoitajaa kilvanajoon Ypäjän mäelle. Tiedossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, stressaantunut ja haluton ratsastaja, sekä kiltin ruunan vahtimista, kun ratsastaja yrittää opetella ratoja. Poni on helppo ja suloinen (hoitajalle). Lähtö liian aikaisin ja paluu su tavattoman myöhään. Ruokaa ehkä tarjolla. Ratsastaja tuskin syö muuta kuin kynsiä. Letitystaito iso plussa!!! (Harjaa ei sitten ole kuin puolella kaulaa). Jos kiinnostuit, laita yv!"

KK tuli siis mun mukaan, eli sain auton, käsiparin, kengittäjän, hoitajan, kuvaajan ja ruokintavastaavan samassa paketissa. KK vaihtoi hokit, kantoi vedet, piti hevosta, juoksi perässä suorituksiin taltioimaan h-hetket ja piti parhaansa mukaan ratsukon tyytyväisenä. Olin pakannut mukaan valtavan määrän eväitä, joten ei tarvinnu miettiä edes hoitajan ruokkimista. Osasi ihan itse penkoa.

Kisoja edeltävänä iltana menin 20.00 sänkyyn. Pyörin, nousin vessaan, sänkyyn, jääkaapille, KK:n juttusille, sänkyyn, vaatehuoneeseen, sänkyyn, KK:n juttusille, sänkyyn ja lopulta nukahdin 23 jälkeen. Herätys 3.30, paitsi, että KK:n kello soi 3:15, eikä toivoakaan nukkua enää sen jälkeen. Auto starttasi kotipihasta 4:08. Ihan jopa mielelläni lähdin, ei ollut niin paha "miks mä teen tätä"-fiilis. Loppuviimein olin aika itsevarma koko päivän, vaikka verkassa mulla oliki alla pingispallo ja ennen selkään nousuajoka kerta lähinnä oksetti. Syömisestä tuli haaste, mutta onnistuin tankkaamaan ja pysyin virkeänä koko päivän!

Vika este, valkoinen mörkö!
Kouluverkassa oli 4 eri luokan ratsastajat verkkaamassa samalla kentällä. Unohdin kokonaan sen punasen rusetin, joten moni suihki ihan vierestä ja välillä kovaaki kyytiä. Topi keräs paineita ja singahteli sillon tällön. Koita siinä sitte verkata. "Elä viitti, ei oo hätää. NO! Noniin, ihan rauhassa. Hyvä hyvä." Ajoittaista höpinää ympäri verkkaa. Mahto muut ihmetellä. Tai no, tuskin kukaan omalta paniikiltaan kuuli yhtään mitään :D

Rata-alueella se jo tuttuun tapaansa hyyty sitte ihan täysin ja kaviot liimaantu hiekkaan. Kokeilinpa sitä laukannostoa just ennen suoritusta. Saatto se ehkä toimiakin? Tuntui silti edelleen siltä, että se vaan upposi  hiekkaan eikä edennyt mihinkään. Tehtävät onnistu kuitenkin ihan nappiin, pisteestä pisteeseen ja se oli tasainen ja rento. Sisääntulo oli vieläki vaikea, mutta kohtalainen. Ikinä menty tollasta LIMC sisääntuloa! Harjotellessaki edellisenä iltana Topi tarjos kaikki väistöistä alkaen, mutta ei suoraa linjaa. Saatiin lopputulokseksi 66%. Käytiin katsomassa uuden ystävän kanssa välituloksia, eikä kumpikaan meinattu löytää itseämme listalta, kun etsittiin jälkimmäisestä puolikkaasta. Nimet löytyki ihan kärjestä! Totesin pian hävinneeni pisteen erolla johtavaan ja puolikkaalla toiseen, eli olin kolmas koulun jälkeen. Aika huippua! Koulusta se ei siis ainakaan enää tule jäämään kiinni. Ai mikä? No se voitto! Sit joskus.


Rataesteradalla oli ihan kauheasti pelotteita ja just ku ilmottauduin seuraavaks starttaamaan, tuli melkein puolen tunnin lanaustauko. Ratsukon painajainen - just ku oot valmis ni ne sanoo, että seisopa siinä. No, otin pari verkkahyppyä (ja pukkihyppyä ja jänisloikkaa) ahtaassa ja täyttyneessä verkkamaneesissa (taukohan tietty kerrytti jonoa) uudestaan ennen vuoroa. Ainakin se oli hereillä, mutta huono homma sinänsä, koska juupas-eipäs touhu väsyttää hevosta turhaan. Varsinkin ku se pingispallo kuoriutui taas esiin ahtaudessa. (Miten pingispallo kuoriutuu?) Rataan saatiin tutustua rauhassa ennen suoritusta, joten käytiin katsomassa kaikki möröt valkoisista aidoista sinisiin lankkuihin. Viimeistä estettä käytiin katsomassa kolmeenki kertaan. Koska valkoinen.

Mitä sitten kävikään? Eka este, pienen pieni pysty - tiputus. Eihän se edes ponnistanu, vaan meni suoraan läpi ekasta esteestä, vaikka paikkaki oli ihan ok. Sen jälkeen Topi tuumas, että nyt ei kyllä enää osu ja loikki osan esteistä ihan passelilla ilmavaralla yli. Tiet oli vähän haastavia ja välillä Topi naulitsi katseensa väärille esteille. "Tonne tonne tonne!" ja minä että "EI EI EI!". Varsinki kolmoselta neloselle oli hankala saada hevosta näkemään oikea este ja se tuliki sit  ylläri pylläri - pohjaan. Osuttiin kuitenki ja yli päästiin, vaikka  ihan ei askel passannu ja tuli huonoja hyppyjä. Topille ne oli yli käveltäviä esteitä. Mä en taas handlannu lähestymisiä, mutta Topi hoiti homman innokkaasti. Viimenen este, valkoiset portit vihreävalkoisten puomien alla, oli edelleen pelottavat useista katseluista huolimatta. Varauduin ottamalla vasemman puolen avut (Kato, pysyin suunnitelmassa ja ratsastin!) kunnolla läpi, ettei jää epäselväksi, että vasemmalle ei mennä. Ylihän se meniki tosi kiltisti <3 Joskin "pienellä" ilmavaralla... ks. kuvat. Ilmeki oli taas sen mukanen. Molemmilla!

Oon aika varma, että toissapäiväiset valkosten esteiden kotitreenit autto tätä päivää huomattavasti. Esteradalla Topi tuntu tosi innokkaalta ja halukkaalta ja sain ihan pidätellä sitä. Se oli kyllä loistojuttu, koska sillä tavalla mä sain pidettyä sen edes jotenki kasassa. Jos joudun patistelemaan sitä, niin se leviää pitkäksi ku vappu teekkareilla. Harmittava toi ykkönen, mutta hei, se ei tuijottanu mitään erityisesti vaan eteni halukkaasti jokaisesta esteestä yli! Päästiin siis maastoon. Siellä oliki sitte edessä ihan reilun kokoisia esteitä, huonoja pohjia ja haastavia teitä. Ei mikään läpihuutojuttu kenellekään. Ei muuta ku keskittyminen kuntoon, kantapäät hevosen kainaloon, lantio eteen, ohjat käteen ja menoks! - ai ei muuta? Johan tossa on koko ratsastushistorian opit kerätty nippuun ja ne pitäs kaikki muistaa siellä paniikin keskellä? Tavoitteena joka tapauksessa pysyä selässä ja päästä maaliin virheittä ja ajassa. Pohjan takia suunnittelin meneväni alkumatkan niin reippaasti, ku vaan uskallan ja Topi nätisti menee. Loppupuolella on pakko jarrutella ja veteenkään ei tulla pääsemään laukalla. Sen harjottelu on vielä kesken. Kaikki aikanaan.


Lähettänyt klo Ei kommentteja:

maanantai 2. toukokuuta 2016

Kupla

Sateiden jälkeen näppärästi legot ja pari ämpäriä päälekkäin keskelle lätäkköä. Mahtava vesieste ihan kentän vieressä!
Keskittyminen on taitolaji. Toisilla se onnistuu luonnostaan ja toisilla ei sitten ollenkaan. Mä oon tosi hyvä keskittymään, mutta useimmiten keskityn vääriin asioihin. Viime aikoina kisakeskittyminenkin on muuttanut muotoaan - hyvässä ja pahassa. Oon aina ollu perfektionisti ja halunnu olla paras kaikessa, mitä ikinä teenkään. Se on aiheuttanu useimmiten sen, että kun en voi olla jossain paras niin lopetan sen tekemisen hyvin nopeasti. Jos näen kauniin piirustuksen, mun ei tee mieli ite enää piirtää, kun en voi laittaa paremmaksi. Jos kuulen kaunista laulua, pidän suuni kiinni. Jos lenkkikaveri juoksee lujempaa kuin minä, lopetan lenkkeilyn. Kitaraan en ole juuri koskenutkaan enää vuosiin. Silloin tällöin tavaan muutaman biisin läpi ihan vaan, että tiedän vielä osaavani ne perusjutut. Sama pianolla.

Diplomityössä käytetyt koeämpärit uusiokäytössä ;)
Ratsastuksessa se on näkynyt jäätävänä kilpailujännityksenä. Se onki varmaan ainoa laji, jota olen jatkanut huolimatta siitä, etten voi ikinä olla siinä paras. Olen joutunut toteamaan, että oli kuinka hyvä tahansa, joku on aina jossain parempi. Pahimpia on ollu kisat, joissa on tuttuja paikalla tai joku, jonka mielipidettä syystä tai toisesta arvostan. Tai vaikken arvostaisikaan niin haluan jonkun silmissä näyttää pro:lta. Uuhjeah, minkä montun itselleni joka kerta olen kaivanutkaan!

Rusetin kiilto silmissä kiristänyt hampaita ja huutanut itselleni "mä haluun voittaa! mä haluun voittaa!" pysähtymättä miettimään, mitä se vaatii, että ylipäätään voi ikinä mitään voittaa. Hevosen kanssa se kostautuu moninkertaisesti, kun keskityn kaikkeen epäolennaiseen enkä itse suoritukseen saati siihen hevoseen. Silloin myös helposti tippuu...  Kuten vähän aikaa sitten kirjoitinkin, Topi on opettanut ihan eri tavalla läsnäoloa kuin kukaan tai mikään muu ikinä aiemmin. Tykkään sulkeutua omaan kuplaani ja olla omissa oloissani. No niin valitettavasti tykkää mun hevoseniki. Sitte ku joku tökkää neulalla kuplaan, niin se räjähtää paukahtaen ja sit mentiin. Yhdessä tai erikseen. Erikseen varsinkin silloin, kun ollaan omissa kuplissa, enkä varautunut sen toisen kuplan puhkeamiseen. Varsinkin, jos on yhtään kiviä kengässä, hiekkaa housuissa tai herneitä nenässä, se kupla on paras paikka olla.

Kouluaitapalikat "oikeassa" käytössä :P
Niin, että kun sulla on omassa kuplassaan liikkuva hevonen ja omaan kuplaansa uponnut ratsastaja, mitä voi odottaa lopputuloksesta? Ydinsotaa. Nyt kun olen havahtunut kaivautumaan ulos kuplastani ja keskittymään olennaiseen, kisajännityskin on muuttanut muotoaan ja siitä on seurannut lisää huolimattomuutta ja keskittymiskyvyn täydellistä katoamista. Miten opettelen nyt uudelleen suhtautumaan kilpailutilanteeseen ja suoritukseen? Mistä kaivan sen täsmällisyyden ja täydellisyyden tavoittelun, kun nyt päähän tulee ihan käsittämättömiä ajatuksia "kyllä tämä riittää, mitä sitten, jos voltti jäi kesken tai siirtymä oli epätasapainoinen, ihan kivastihan se kuitenkin oli pisteessä. missähän kirjaimessa se pysähdys piti tehdä... mä kuulin ku tuomari sano jotain negatiivista. oho, unohdin radan. no, meni jo."

Ratsastus on taitolaji. Se on toki myös fyysinen, mutta ennen kaikkea psyykkinen laji. Miten handlaat hevosen pään, jos et handlaa omaasikaan? Minä, joka työskentelen mieluiten yksin, yritän tehdä jatkuvaa parityötä eläimen kanssa, jolla on enemmän naisellisia oikkuja kuin laivallisella teinejä. "You don't scare me, I ride a mare" näkyy fb:ssä vähän väliä. Tekis mieli iteki laittaa se seinälle. 

Se on muuten jännä, miten tietyn ihmisen tietty kommentti saakin koko maailman romahtamaan täysin, ilman että se kommentti on edes mitenkään uusi tai yllättävä. "On se kyllä sika." Nii-i. Tiedän. Mutta nyt kun SÄ sanoit sen, tajusin, että mä en voi muuttaa sen hevosen luonnetta eikä se välttämättä muutu ikinä helpommaksi. Siis ikinä. Tätä samaa tahkoamista hamaan tappiin asti. Vaikka olen kehittynytkin ja yhteistyö on jo parempaa, tuli olo, että miksi edes yrittää kehittää sitä enempää, jos toinen osapuoli vaan yksinkertaisesti on hankala? Eikä se edes oikeasti ole tamma!!!

No, edelleen. Jos nyt heitän hanskat tiskiin, heitän samalla roskiin kaikki unelmat ja haaveet. Se, mitä teen sen jälkeen, kun aika Topin kanssa on ohi, on mulle täysin epäselvää ja varmaan riippuu paljon siitä, kuinka pitkälle Topin kanssa lopulta pääsee. Lopetanko koko touhun? Ehkä. Ainakin hetkeksi. Siksi aikaa, että perustan perheen? Vai ostanko nyt sen valmiin ja varman tapauksen? Tai ehkä jonkun nuoren lupauksen ja hakkaan taas päätä seinään? Mustahan tulis rikas, jos olisin ilman hevosta. Ehtis nauttia muustaki ku autossa istumisesta. Kuulostanko kypsältä? Vähän kyllä ehkä olen. Ei ole vapun kisoista suuria odotuksia. Anything can happen. ja miten tästä asenteesta nyt kaivan sitten tsempin ja keskittymisen suoritukseen? I have no idea.

"Noi valkoset jutut syö mut!"

Edit: kaivoin maneesin takaa esiin kouluaitojen tukitötteröt, valkoset kavalettilegot ja auton peräkontista valkoiset saavit. Niistä sai jo ihan kivat pikku tehtävät takapihalle! Topi suorastaan innostu niistä, joten toiveita on sittenkin <3 Mutta ei se tuu Ypäjällä helppoa olemaan. Se on varma. Aattelin muuten kokeilla, että nostan laukan just ennen kouluradalle menoa. Sillä yleensä saa raviin lisää potkua. Never thought of that before...
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)