Tue, myötää, enemmän, vähemmän

Kesä 2013 :D When the fun begun! (Voi luoja...)

 Alkuviikosta meitä kävi lapsuudestakin tuttu mies valmentamassa kotitallilla ja palattiin jälleen perusasioiden äärelle. Jouduttiin heti hankalan puomitehtävän eteen, kun maassa oli 7 puomia peräkkäin ahtailla väleillä. Ne piti laukata sujuvasti, mutta mun erämaalaivan harppovat askelet eivät meinanneet millään osua väleihin vaan välillä kolisi ja rymisi. Itse olin puoliksi hukassa, kun käskettiin antaa hevosen vaan tulla ja mieli teki lyhentää ja säätää ja vääntää. Ehkä olisi vähän pitänytkin? Jos mä ihan vähän? Ei. Hevonen piti laittaa ajattelemaan itse. Jälkikäteen tehtävän idea oli sama kuin sillä mun ympyräpuomitehtävällä liinassa, jota teetän Topilla ajoittain. Nyt vaan suoralla ja se häiritsevä tyyppi siellä selässä.

Kumpikaan ei ole keskellä, eikä suoralla linjalla.

Tehtävän merkitys korostui, kun joka toinen puomi nostettiin tolppien varaan. Esteet oli pieniä ja puomi-pysty-puomi-pysty-puomi-pysty-puomi -tehtäviä on tehty ennenkin, mutta niistä on aikaa ja näillä ahtailla väleillä me oltiin molemmat Topin kanssa "vähän" häsessä. Ekalla kerralla Topi suorastaan sukelsi katsomaan yhtä esteistä. (Sinistä...) Tiedätte sen fiiliksen, kun hevonen tiputtaa nenänsä etujalkojen välistä tuijottaakseen alleen ja silmät on kuin lautaset? Lopulta päädyin lähestymään tehtävää ravissa ja kerta kerralta Topi otti homman paremmin hanskaan. Ideahan oli, että hevonen ei saa rynnätä tehtävään vaan siihen on tultava rauhassa ja katsottava mihin jalkansa laittaa.  Tajusinkin pian, miten pahasti Topi on ryysännyt esteille, vaikkei se mua varsinaisesti kuskaakaan. Olen ihan itse omin pikku kätösin päästänyt sen isosti joka paikkaan ja tiukan hetken tullen se onki pari kertaa itse painanut jarrua, että askelet mahtuu. Ihan varmasti Topikin oppi, ettei voi vaan laukata tehtävistä läpi tukka putkella. Saatiin se hevonenkin tajuamaan asia itse, eikä vain silmät villinä ryysäämään tai vaihtoehtoisesti sokeasti kuuntelemaan ratsastajaa. No, siitä tosin ei ole ikinä ollut pelkoa. Ihan itse herra välillä ajattelee liikaakin.

Sain myös elintärkeitä neuvoja käden käyttöön esteellä. Ratsastan koulumaisen oikeaoppisesti
myötäämällä askelen mukana estettä lähestyessä, vaikka oikeasti kuulemma pitäisi pitää käsi paikallaan hiljaa. Ei niin aktiivisesti hiljaa vaan enemmän passiivisesti hiljaa. You know? Antaa hiuka tukea edestä eikä myödätä niin voimakkaasti. Näin saan pidettyä helposti etupainoisen erämaalaivani paremmin kasassa ja nenän ylhäällä sekä paremman fiiliksen itselleni lähestymiseen. Se onki se oleellisin juttu tässä vaiheessa. Pitää vaan varoa, ettei vedä liikaa. Missä menee sitte hyvän tuen (eli sopivan kiskomisen) raja? I have absolutely no idea. Varsinki, ku se sopiva määrä vaihtelee Topin mielentilan mukaan. Eli koko ajan. Esteitä ei siis pidä ratsastaa samalla tavalla kuin koulua. Vaikka verkassa pitääkin mennä koulua. Ääh! Myöskin sain kuulla, että jos lähestyn estettä kootussa laukassa hevosen selkä mahdollisimman pyöreänä, sen on vaikeampi hypätä, kuin jos annan sen nousta edestä. Idea on tottakai edelleen pitää takajalat alla, eli jousi kasassa, mutta muoto on eri. Ei ratsasta jousi kasaan, mutta ei niin pyöreäksi. Paitsi verkassa. Ratsasta pyöreäksi. Sit ei pyöreäksi. Whaaat?!

Mikä maltti? Mikä ponnistuspaikka? "Jippii!"

Lisäksi huomasin tunnilla, että molempien vinous on taas pahentunut. Salitreeniä pitäisi lisätä ja kroppa saada takaisin tasapainoon. Mun hierojakäynti tuotti tuloksia, kun ekaa kertaa ikinä jalat runnottiin auki. Ikinä ei oo ollu paikat kyllä niin kipeet hieronnan jälkeen... Vasemmasta jalasta löytyi nilkan alueelta pahoja ongelmia ja tunsin, miten se ei käsitellessäkään taipunut niin ku ois pitänyt. Seuraavana päivänä kuitenkin töissä kesken palaverin siitä kuului *naks*. Teki mieli hypätä tuolilta, että JES! se aukes! Pystyn vieläpä itse hieromaan sitä aluetta lisää auki. Jotain toiveita siis saada se kantapää alas ja istunta vihdoin keskelle. Topin hieroja löysi Topin kaulasta pahoja lukkoja oikealta puolelta ja oikea kylki oli paksumpi kuin vasen. Vaikkei kyljessä ole lihaksia??? Tämän huomasin itsekin, kun menin myöhemmin ilman satulaa ja Topin selkä ei tuntunut symmetriseltä. Toki se saattoi olla kyllä minun vino istuntakin, mutta minusta tuntui, että oikea file oli isompi kuin vasen. Not good.

Jumppaa tiedossa siis molemmille. Mutta oli kyllä ihan parasta, kun molemmat sai ahaa-elämyksiä ja Topi esitti parhaat puolensa. Niiden muiden puolien lisäksi. Nyt pitäisi vaan saada tämä wannabe-kenttäratsastaja ratsastamaan sadalla eri tavalla ja kolmiottelijan kuntoon. Ohmygod.

Valkoinen! PONI!

Kimoutuva pörri <3

Olipa kerran kiva rauhallinen maastoreissu, joka sujui kuin unelma. Tyytyväisin mielin käveltiin kotia kohti, kun yhtäkkiä puskan takaa ilmestyi valkoinen karvainen pallo. Sekunnin murto-osassa oltiin pusikossa ja Topi puhkui ja puhisi niin, että lehdet kaatui. Ois varmaan taloki kaatunu. Huonosti tilannetta seurannut ponin omistaja vei ponin piiloon puskan taakse, eikä sanonut meille sanaakaan, joten siellä me pyörittiin kantojen ja risujen keskellä. Toivoin vaan, ettei tule haavoja jalkoihin. Ei tullut ja lopulta kun sain hetken huutelun jälkeen ko. taluttajan puhumaan mulle jotain, Topin ryhti laski puoli metriä ja saatiin muutama askel eteenkin päin. Poni osoittautui laikukkaaksi, mutta vaikka lehmänkirjavan ponin kanssa ollaan samalla tunnillakin oltu, tämän valkoisen määrä oli liikaa.

Ajattelin, että se vaan omaan tapaansa "säikähti" vastaan tullutta hevosta. Eikä mitä! Seuraavan kerran, kun talutin sitä kotiin päin maastosta ja tuli täysin valkoinen poni taluttajan ja pienen ratsastajan kanssa, koko maailma kaatui Topin niskaan ja vähintään hyeenalauma oli käymässä kimppuun. Lähempänä Topi olisi mielellään tutkinut ponia tarkemmin, mutta valitettavasti ponin matkustajan vuoksi kipitin vaan naureskellen ohi. Näitä tilanteita tuli muutama lyhyessä ajassa ja joka kerta Topin silmät levis päästä, puhina alkoi, jalat harotti joka suuntaan ja korvat pyöri ees taas.

Pate-pappa <3 Ossi-kissa

Sitten vaihdettiin tallia, eikä näkynyt valkoisia poneja. Kunnes naapuritallilta ilmestyi maneesiin pakkasella kimo (harmahtava) iso poni maneesiin. No, tätä ei tarvinnu ku tuijottaa epäillen ja seurata silmä kovana jokaista liikettä. Olin onneksi jo lopettanut ratsastuksen. Oivoi ja voi hyvää päivää sanon minä! Täytyy laittaa sille kimo shettis kaveriksi, että tottuu.

Tuossa viime perjantaina ratsastettiin iltamyöhään yhden estetunnin seassa. Alkuun ajattelin, että bad idea, koska Topi yleensä ottaa kilarit muiden hyppäämisestä. Toisaalta, hyvää siedätystä tulevia kisoja varten. Eikä mitä, ei se välittänyt tuon taivaallista. Johonkin puomin kolahdukseen reagoitiin pienellä loikalla eteenpäin, mutta that's it. Kunnes... kunnes se hyvinkin identtisen näköinen ruskea pv veti yllensä ratsastusloimen, joka oli vaalean harmaata kauttaaltaan heijastavaa kangasta. Siitähän tuli siis käytännössä kimo! Sitä järkytyksen määrää!!! Meinasin katketa naurusta, kun se epäluuloiseesti käveli sen toisen hevosen perässä nykivin askelin pälyillen ja korvat pyörien ku väkkärä.

Liittyyköhän se valkoisten esteiden kammo poneihin?

Mähän en tietenkään ollut tajunnut varoittaa vuokraajaa tästä rakkaan ratsuni ominaisuudesta. Niinpä sain tänään raportin "Heippa! Maneesissa taas ruuhka-aikana avoja ja vastalaukkoja. Kaikki oli ihan hanskassa kunnes... Maneesiin tuli PONI". Nauroin taas katketakseni. Niin se oli taas meinannu häipyä takavasemmalle ja saanu pukkikohtauksen, kun valkoinen PONI oli laukannut liian läheltä. Tilannetta ei vissiin helpottanu se, että poni röhki mennessään. Kuulemma. Ihka aito tappajaponi. Ei vissiin kandee ottaa Topia esim. issikkavaellukselle mukaan? Mietin vaan.

Palatakseni vielä edelliseen aiheeseen, eli ohjiin, katoin tässä omia videoita ja kyllä vaan, lähes jokasessa ongelmatilanteessa ohja roikkuu tavlla tai toisella. Myös tavan suorituksissakin, kattokaapa vaikka tää video ja kohta 2:55. Mikäs se siellä? No ohjahan se vilahtaa näytössä niin löysänä, että sillä vois lassota lampaita. Mä alan ymmärtää sitä huutoa. OHJAT!!! ;)

Herkkyydellä kertaa miljuuna

Ratsastuksessa, kropan hallinnassa ja Topin ymmärtämisessä on tapahtunut isoja muutoksia menneen syksyn aikana. Palaset ovat loksahdelleet paikalleen ja tiedän aika hyvin, mitä teen. Epätoivo on vaihtunut määrätietoisuudeksi ja kaukaiset haaveet takaisin tavoitteiksi. Topi vaikuttaa hyvinvoivalta (=lihoo) ja omakin kunto on alkanut taas nousta. Kilometri uima-altaassa rikottiin ennen joulua ja uusia ihan kivojakin lihastreenijumppia on löytynyt. Tältä vuodelta odotan taas paljon, mutta katsotaan mihin tämä homma seuraavaksi kosahtaa ;) Nyt on trailerit ja vetoautot (okei, se volvo ei oo mun vaan KK:n... mut melkein!) ja puitteet, missä harrastaa. Viikon sisään kerkesinki jo hypätä, käydä lemmenlaaksossa maastoreissulla ja pyöriä tiluksilla hankilaukkaa ja mäkitreeniä metsässä. Koulutreenit jätin puolentunnin hifistelyyn maneesissa. Hyvään fiilikseen on hyvä lopettaa, eiks niin? ts. lahjattomat harjoittelee.

Mistä se noita koristeita kerää?

Joululomalla kävin porukoilla ja pääsinki taas VaB -tason kouluratsun kyytiin opettelemaan ratsastusta. Tunsin itseni ihan aloittelijaksi siellä selässä, kun vanha pappa välillä vaan päätti kiskasta ohjasta ja kattoa yläkautta mua silmiin. Mikä asetus? Mikä pohje? Onneksi pappa alkaa olla jo kirjaimellisesti pappa, eikä ulkona viuhuva myrskytuuli ja sen pauke peltimaneesin nurkissa haitannut pahemmin menoa. Enemmän häiritsi ne 6 muuta, jotka eksy maneesiin yhtäaikaa. Kaks toki omaa perhettä, mutta ahasta silti oli noin 20x40 (?) maneesissa. Mun onneksi ja Topin epäonneksi Pappa teki ihan saman mulle ku Topiki yleensä - otti hatkat nurkasta. Ainoa ero näiden kahden välillä on se, että Topi heittää ohjat tyhjäks lähtiessään, mutta pappa vie ohjat mennessään. Enkä tiiä onko se pappa nyt enää niin nopea liikkeissään, ku nuorempana. Sen kans kuitenki koin elämäni ensimmäisen "mihin se hevonen hävis tästä alta? shiiit.... tumps!" -fiiliksen Sammaliston maneesissa, kun katolta tippu lunta. Kevät <3 Topi on hienosti toistanut sen pari kertaa. Ihan ilman sitä luntakin. Tai mitään muutakaan. Kuin suoraan Thellwellin piirroksista ja sarjakuvista!

Ratsastuksen jälkeen perheen kouluratsastaja totesi mulle "mitäs päästit sen lähtemään." Ensimmäinen ajatus oli, että täh? miten niin? En mä sitä päästäny!!! En mä nyt niin tyhmä ole. Enhän? Tapani mukaisesti tyydyin kuitenkin vaan katsahtamaan kysyvänä ja miettivänä. Tai siis loukkaantuneena ja masentuneena. Enhän minä nyt niin huono ole, enhän? Noin yksinkertainen ja typerä asia. Kyse oli siis siitä, että juuri h-hetkellä heitin ohjan pois kädestä. Tai - heitin ja heitin, ei sellaista ohjien heittoa ku esteillä, että niitä saa kerätä metri kaupalla sitten esteen jälkeen (ja valmentaja huutaa kannustavasti OHJAT!). Kyse on enemmän tuen ja paineen poistamisesta kuolaimelta. Tyyliin sentin kahden liike ranteella niin, että ohja löystyy ehkä askeleeksi tai puolikkaaksi.

Kommentti jäi kaivelemaan sen verran pahasti, että rupesin miettimään asiaa tarkemmin ja varsinkin

Pappa <3

seuraavilla ratsastuskerroilla kiinnitin asiaan huomiota. Erityisesti kulmissa irrotan erityisesti sisäohjan. Varsinkin oikean käden puolella. Ulko-ohjan osaan paremmin pitää kädessä, joskin sekin pääsee aina välillä löystymään ehkä sekunnin puolikkaaksi pari milliä. Tai pääsee ja pääsee. Se on pakonomainen, tahaton opittu liikerata, joka juontaa juurensa jostain myötäämisen tapasesta ja ulko-ohjan tuen kokeilusta löysäämällä sisäohja. Ei sitä tukea tarvitsisi kuitenkaan joka askeleella kokeilla. Myötääminenkin on eriasia kuin tyhjä ohja. Myötääminen tulee kuminauhasta. Tyhjä ohja on kova eikä todellakaan myötäävä.

Puntaroin tekemistäni ja sen seurausta tosissaan ja kyllä se oli vaan myönnettävä, että päästin Papan karkuun ja niin on käynyt varmaan joka kerta Topinkin kanssa. Se pääsee karkuun, kun annan sille siihen mahdollisuuden. Se ei vaadi kuin millin lisää ohjaa, kun se vapaus tulee hevoselle kuin porkkana vadilla. Nämä herrat tasan tajuaa sen sekunnin murto-osan tilaisuuden, jolloin voi lähteä. Ja ne todella lähtee siinä sekunnin murto-osassa ennen kuin ratsastaja edes tajusi löysänneensä ohjaa.

Tässä malliesimerkki mulle tyypillisestä käden toiminnasta:

Tuki häviää, päätäntä valta häviää ja aika selvästi se näiden kahden kohdalla merkitsee myös hevosen häviämistä. Pohjimmiltaan se taitaa olla johtajuuden ja osin luottamuksen häviämistä. Millin vapaus antaa uskomattomat mahdollisuudet poistua paikalta ihan mihin ilmansuuntaan vaan. Taaksepäin kun ajattelee, niin joka kerta se Topikin on mennyt ensin edestä tyhjäksi, kun on lähtenyt. Tavalla tai toisella. Pukkilaukassa nenä ryntäisiin ja "takavasemmalle" poistumisessa niska syliin. Papan tapa on vahvempi... Ohja vaan vedetään pois. Onneksi Topi ei ole tajunnut, että 600 kg vs. 60 kg on 10-0 voitto.

Hankilaukkaa O_O

Nyt kun tiedostin tämän tavan, otin ihan tosissani kädet tarkkailuun ja käytin kaiken keskittymiseni tuen säilyttämiseen läpi keventämisen, kulmien, väistöjen, suorien, siirtymien ja myös silloin, kun Topi yrittää päästä otteesta ja pyrkii tyhjäksi edestä. Luoja mikä ero! Maastossa Topi hermostu millon mistäkin asiasta, mutta kun itsepintaisesti pidin ohjat kädessä kuminauhamaisesti, enkä antanut Topin itsekään löysätä ohjaa, se pysyi hanskassa ja kas kummaa, se jopa rentoutui hyvin nopeasti tiukkojen tilanteiden jälkeen. Tuntui selvästi, että se relas, huokas ja alkoi kuunnella. Välillä sen korvista näki sen "voi p....a" -ajatuksen, kun ei päässytkään pukkilaukkaa karkuun. Yleensä stressitilanteen jälkeen menee koko loppupäivä sen rauhoitteluun, mutta taisin löytää todellisen rauhoitus -nappulan. Go me! (until he proves me wrong...)

Ihan taatusti tiukan tilanteen tullen käteni ns. kuolee ja puristaa ohjaa turtana niin, että se välillä vetää vastaan ja välillä päästää ohjan ihan löysäksi. Eikä mun refleksi vastaa saaliseläimen nopeutta, kun se sit päättää kääntyä ja lähtä. Näen sieluni silmin seuraavan hyppykerran, kun yritän vesimatolle tai tasaokserille ja ennen estettä kiskon ohjista, laitan silmät kiinni, päästän jalat irti ja heitän lopulta ohjat pois ja rukoilen, että se menee. Eikä se mene ennen kuin ehkä sitten kun pidän ne ohjat kädessä oikein myödäten ja jalan kiinni. Silmiä ei oo vielä pakko avata! Rukoillakin saa.

Kun olisin joskus tajunnut ottaa lähtötilanteesta vertailukuvan.... Ei törrötä selkäranka! :)

Tässä vielä linkki tajunnan räjäyttävään selvitykseen siitä, miten hevonen liikkuu oikein: https://annakilpelainen.wordpress.com/2013/03/11/mista-hevosen-notkeus-elastisuus-ja-irtonaisuus-syntyvat/

Tuota lukiessa nyökkäilin ja oivaltelin asioita. En malta odottaa seuraavaa ratsastusta, kun pääsen tarkkailemaan noita asioita, mun käsiä, Topia ja viemään ratsastusta aina vaan parempaan suuntaan. Vaikka tuo käsiongelma on ilmeinen (joskin jo paljon korjaantunut) niin videosta toivottavasti näkyy myös muutos, joka kokonaisuudessa on tapahtunut :) Pieni askel valmentajille, but huge step for us!

Pappa marraskuun lopulla

Talven riemut

Talvi. Tallissa putket jäätyy, loimet on niin sähkösiä, että saat ite räpsyt ja hevonen saa niitä sata sillä seurauksella, että pitää sua ja loimea sapelihammastiikerinä, eikä anna koskea tikullakaan. Yks valittaa kylmää, toinen liukastuu tallissa, kun katosta tippu lattialle vettä, joka jääty koska kolmas unohti ulko-oven auki. Talikot menee rikki, koska muovi ei kestä pakkasessa. Yheltä hevoselta on puolet hokeista irronnu ja se jäljellä ollu takasen kärkihokki teki vuosisadan reiän sen etujalkaan. Hevoset pyörittelee silmiään pakkasessa ja viskoo ratsastajia hankeen. Tai maneesin hiekkaan. Riemu repee, kun pakkasten takia hevoset on pakko pitää muutama päivä sisällä tallissa, ettei putket jäädy. Lämpöeristetty maneesi on pelastus harvoille onnekkaille paleleville ratsastajille ja valmentajille. Tallityöntekijät kiroilee miljoonia toppaloimia ja suojia, jotka on joko märät tai ihan kohmeessa edellisen käytön jäljiltä. Ja tätä tarinaa jatkaa ja jakaa niin moni.

Sit on me hullut joiden silmät kiiluu, suu vääntyy kieroon hymyyn ja nenä liimaantuu ikkunaan tuijottamaan lumihiutaleita. Me vedetään toppavaatteet niskaan, kun ulkona on -28 ja lähdetään vapaaehtoisesti ulos - siis hinnalla millä hyvänsä. Valosan aikaan ainoa treenivaihtoehto on maasto. Kaikki muu on humpuukia. Hankeen. Hankeen kahlaamaan! Tai teitä pitkin rauhallista tahtia (not) jonnekin nautiskellen elämästä - samalla, kun hevonen peruuttaa ojaan, kiljuu naapuritallin kaverille ja päättää, että musta ojarumpu kaiken valkoisen keskellä sisältää tappajagerbiilejä. ps. olipa kerran tärykalvo. No, lähes 2 tunnin maasto on kuitenkin lopulta riemuvoitto ja sitä seuraa viikkoja kestävä euforia.

Ai miten mä tarkenin? Päästä varpaisiin: 

Varpaat:

Michelinwoman ja poni

• villapohjasukat 
• villasukat 
• talviratsastussaappaat paksulla toppavuorella.

 Jalat:

• urheilukerrastopitkikset 
• merinovillapitkikset
• villapitkikset
• ratsastushousut
• topparatsastushousut (Myös ne pienet housut alimmaisina. Eivät oleellisia tässä, kun eivät juuri lämmitä muuta kuin mieltä. Kenen? Not your business.)

 Kroppa:

• urheiluliivitx2
• t-paita
• poolo
• urheilukerrastopaita
• merinovillakerrastopaita
• villakerrastopaita
• villapaita
• fleege
• toppaliivi
• toppatakki

 Pää ja sormet:

• Kaulahuivi 
• korvaläpät 
• kypärä
• puuvillasormikkaat 
• nahkaratsastustumput

Vielä ei tarvinnut laskettelulaseja, mutta olen mielestäni joskus niitäkin käyttänyt. Tai olisin ainakin tarvinnut. Töissä niitä olisi tänään ainakin tarvinnut. Ehkä ensi kerralla? Lumienkeleitä ainaki tein. Aurinkolaseja käytin viime viikolla hupun sisällä.

Lemmenlaakso, Järvenpää. Ah <3

Topilla oli sitten suojat ja heijastinloimi takamuksen päällä ja villaloimi kaksin kerroin kaulan ympärillä. Purtsi ei olisi varmaan saanut mitään näistä mainituista. Topi on "karvaton" ja klipattu. Ei tosin kokonaan vaan kyljessä on kapea vauhtiraita, jotta se ei kastuisi hikoilusta niin, ettei sitä voisi loimittaa. Topi hikoilee yleensä varsin vähän ehkä juuri karvojen puutteen takia, joten enempi klippaus olisi ollut turhaa. Sen turkki (jos sitä nyt voi turkiksi sanoa) ei suojaa juuri miltään, joten vaatetta tarvitaan. Tervetuloa sähköiskut ja heihei rahat. Topi kun on vielä keksinyt repiä etusoljet irti, hinkata itseään=loimea kaikkeen terävään ja syöttää häntäläpät naapurille. Myös buutseissa on hevosen hampaiden kokoinen lovi. Niin ku näkkäristä ois haukattu. Johan ne kestikin huimat 3 viikkoa! Mikä varusteurheilu?

Joka tapauksessa, en voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun sain oikeasti nauttia rauhallisesta ja turvallisesta maastoilusta (ekan 15 min pingottamisen jälkeen) oman hevosen selässä, pehmeässä satulassa, kipakassa pakkassäässä, auringon paisteessa valkoisessa laaksossa ja lumen narskuessa. Jos jotain rakastan, niin lumen narskumista kenkien alla ja rauhallista tuttua pärskähtelyä. Reissun kruunasi tallilla odottava termari täynnä lämmintä kaakaota ja eväsleipä. Joku kerta otan ne reppuun mukaan!

Vauhtiraita ja vasta leikattu tukka. Kyllä, siinä on lovi. Kasvua ootellessa.