Silmä ongelmia ja pukkeja

Maastoestetreenejä seuraavana päivänä piti tehä palautteleva kevyt treeni, jotta parin päivän päästä Topi olisi vetreä perheen kouluratsastajan saapuessa paikalle. No eikä mitä, tallissa odotti hevonen, joka näytti siltä ku ois turpiinsa saanu tai edellinen ilta menny pitkäks... Vasemman silmän alaluomi oli ihan turvoksissa ja silmä vuoti ihan urakalla. Mitään ulkoisia vammoja ei näkynyt, joten kävin pesemässä kädet ja tongin silmää hetken. Topi ku on niin kiltti, että sain väännellä loumia ihan rauhassa.

Silmästä löyty ihan vähän turvetta (siellä on ollut mittalusikallinen joskus), jonka otin pois, mutta ei näyttänyt helpottavan. Hain ison lääkeruiskun, pesin sen ja täytin vedellä, jolla sitte huuhtelin silmää varovasti. Löysin sieltä lopulta Topin silmäripsen. Ne ei oo mitkää pikkuset ja sirot, kuten joku on voinut ehkä huomata. Ajattelin, että kyllä sen nyt pitäs helpottaa. No ei. Turvotus laski ehkä hiukan, mutta alaluomi oli edelleen niin turvoksissa, että se roikkui ja vaaleanpunainen sisäpinta näky selvästi. Eikä Topi näyttänyt muutenkaan järin tyytyväiseltä. Piti kuitenkin silmää auki normaalisti. Huuhtelin silmän vielä ja kävin liikuttamassa pikaisesti, kun ei näyttänyt vaivaavan. Seuraavana päivänä silmä olikin jo ihan normaali, joten kaipa se ripsi oli vaan ollut siellä silmässä niin kauan, että se ei sitte rauhottunutkaan se silmä heti. Pääasia, ettei ollut mitään vakavampaa. Tulipahan tehtyä tämmönenki operaatio...

Jotenki jännästi Topi oli hiljattain saanu myös uuden haavan etujalan polven ylle sisäpuolelle. Myös takasten vuohisnivelissä oli naarmut, mutta onneks kaikki näytti paranevan itekseen. Voivoi, mikä tohelo. Taas vissiin omat jalat vähän hukassa? Se 5 v. poika, joka menee kokoajan pyörällä nurin ja polvet ruvella.

Vertaa alaluomia

Meiän perheen kouluratsastaja kävi moikkaamassa meitä ja koska oli puhe koulutunnista, tottakai totesin paria päivää aiemmin, että Topin koulusatula oli jääny pieneksi. Kiva, että poika on pyöristyny, mutta äh, taas näitä satulahommia. Ei auttanu ku mennä estesatulalla koulutunnille. Minä ja mun muutenkin niin ryhdikäs (not) istunta. Taivuteltiin Topia ihan urakalla pääty-ympyrällä ja Topi esitti hienoja pätkiä ja poistumisia takavasemmalle. Ihan vaan koska Koulutuuppari ja Kotikokki vaihtoivat kentän reunalla paikkaa 10 metriä sivummalle. On mulla vaan niin älykäs poni. Siirryttiin jossain vaiheessa maneesiin jatkamaan ja tehtiin parit vaihdot radan poikki. Enpä ollukaan vielä koskaan nähnyt maneesin peileistä, miten oma hevonen ensin potkaisee takasella suoraan sivulle ihan niin ku Karate Kid. Sitä seuraavaa sekuntia en nähnyt peileistä, sillä tuli kiire pitää jostain kiinni, sillä potkua seurasi reipas pukki. 

Onneksi vain yksi, sillä toisesta en välttämättä olisi enää selvinnyt. Kouluratsastaja kysyi, että haluanko jatkaa harjoitusta vai tehdäänkö jotain muuta. Kysymyspyörähti päässä, mutta aika nopeasti totesin, että juu jatketaan vaan. Pakkohan tätä on voida treenata. Ihan snadisti ihmettelin moista kysymystä, mutta ku näin koutsin ilmeen ja kuulin, että häntä ihan vapisutti moinen pukki, niin kai se sitte tosiaan tekee oikeasti isoja pukkeja eikä vaan sellasia, jotka tuntuu isoilta. Sinänsä ihan kiva, että ne ei vaan tunnu siltä, etten oo niin nössö :D Myöhemmin ku puhuin, että Topi on saanu voimaa lisää ja toivoin, ettei voiman kasvaminen kasvata pukkeja, palaute oli "ei ne voi siitä enää kasvaa". Harmi vaan, ettei tätäkään saatu videolle ja ikuistettua. Vieläkään mulla ei oo yhtään kuvaa tai videota niistä pukeista, joita se on tehny ratsastajan kanssa. Ainoastaan korkkiruuveja ilman ratsastajaa. Huh sitä päivää, kun se pystyy tekemään niitä ratsastajanki kanssa!

Esteitä ja maastoesteitä

"Koffin" tynnyrit + hauta + tynnyrit

Tässä on parin viikon aikana ehditty hypätä kolme kertaa. Kahesti maastoesteitä ja kertaalleen rataesteitä. Kaikki treenit oli todella erilaisia. Ei pelkästään siksi, että treenipaikat ja tehtävät oli erit vaan myös siksi, että Topi oli tosi erilainen eri kerroilla ja mä ratsastin eri tavalla, välillä huonommin, välillä vähän paremmin. Omassa perusratsastuksessa tuntuu olevan edelleen valtavia aukkoja, jotka johtuu enemmän tai vähemmän omasta jännittämisestä ja korvien välistä muutenkin. Ensimmäisestä treenikerrasta kirjoitinkin ja videolta katsottuna meni oikeastaan todella hyvin, kun päästiin vauhtiin. Videoita löytyy siis taas mun youtube-kanavalta.

Meni reilu viikko, kun hypättiin sitten rataesteitä kotikentällä. Tuttu valmentaja tuli pitämään meille tuntia ja olin varautunut taas kamalaan showhun, joten jännitti ihan kamalasti. No, koska takana oli eilisen tunnin käyntimaasto ja sitä edeltävänä päivänä tunnin rankka ratsastus (ja kirjaimellinen taistelu) sekä irtorevittelymaneesissa, niin että Topi puuskutti vartin sen jälkeen, oli se jo verrytellessä vetelä ja laiska. Se ei oo ollu sitä viikkokausiin, joten olin taas sormi suussa, että mitä mun nyt pitää tehä.

Pieni porras

Toisaalta tiesin, että eteen eteen eteen, mutta ku jos se sit taas kuumuu ja villiintyy? Pelkäsin sen riehumisia taas niin paljon, että ratsastus jäi vajavaikseksi ja "kauheaa vauhtia" oli taas ulkopuolisen silmin koululaukkaa. Tästä seurasi mm. se, ettei askel meinannut osua ja okserisarjalle tultiin varmaan 7 kertaa huonosti. Vasta viimeisellä kerralla, kun menin "niin lujaa ku uskallan", askel osu sinne päin ja hypyistä tuli sujuvampia. Esteet nyt oli kohtuu pieniä, joten Topilla ei ollu ongelmia niistä selvitä. Mulla sen sijaan oli ongelmia pysyä kyydissä kerran jos toisenki niissä hissihypyissä. Jännityksen ja velton ratsastamisen myötä jätin Topin yksin lähes joka esteelle. Sit ku katoin, että "ei se askel osu!" niin ohja pois ja jalka irti. Just se mitä pitiki tehdä. Not.

Koivu ja tuplatynnyri rinteessä

Kaiken kaikkiaan ongelmat kulminoituu jalan käyttämiseen. Ekan treenin verkassa en tajunnut käyttää jalkaa ja sitä kautta päädyttiin ongelmiin. Esteillä en uskaltanut  käyttää jalkaa, kun pelkäsin, että se sinkoaa heti. Rataestetreeneissä en tajunnu käyttää tarpeeksi jalkaa, vaikka nyt jo vähän käytinkin. Laukassa se sai helposti aikaan paikallaan pomppimista ja vaihtoja, eikä eteenpäin suuntautuvaa liikettä, niin ku ois pitäny. Viimeisimmässä maastoestetreenissä käytin jalkaa verkasta lähtien ja homma suju hyvin, kun Topilla riitti virtaa, mutta pysyi kuitenki nahoissaan. Ihan en vielä ole tyytyväinen sen keskittymiseen vaikka hyppäsikin mielellään kaiken. Itsekseen ku olen ratsastanut, usein on tuntunut, etten saa jalkaa kiinni ja asento on jotenkin kauhean hankala. No nyt ku satulaseppä kävi ja laitettiin mattes karva ilman paloja satulan alle, se istahtiki hyvään asentoon Topin selkään ja voila! Pystyin ratsastamaan. En vaan jaksanut kauheasti ja tätä kirjoittaessa olenkin jo kipeä.

tuplatynnyri läheltä

Vielä ois mahdollisuus ilmoittautua Suontaan taitomaastoestekilpailuluokkaan 90 cm ja syyskuussa Niinisalon harrasteeseen. Niinisalo on tasoltaan realistinen, kuluiltaan sit taas ei. 80 e kisamaksut, 80 e hevosen majotus, 25 e traikku ja bensat yli satasen. Jos en voita lotossa tai jotain muuta niin taitaa jäädä väliin. Sitte on vaan paikallisia este- ja koulukisoja. Taitaa mennä niin, että osallistun tasan seuramestaruuksiin ja treenaan talven yli.

Mahottoman sulonen mökki! Tähän piti tutustua ensin kävellen,
 koska se oli pelottava, mutta sit se mentiin ihan lentäen :)

Suontaan kisat houkuttas, mutta kappas ku ei oo traileria ja siellä on kaks sellasta estettä kuulemma, joita me ei olla menty. Jos kyse ois normaaleista tukeista tms. ni ei ois väliä, mutta kun on vähän hankalampia niin en sitten tiedä. Harjotustahan se olis ja kulut murto-osan Niinisalon kisoihin verrattuna. Enhän mä sinne menis edes kisaamaan mistään sijotuksesta vaan yrittäisin saada ehjän suorituksen, hyvän fiiliksen ja ois kiva saada kirjallinen palaute ratsastuksesta. Äh, en mä tiiä! Se on niin päivästä kiinni, että meneekö se kaiken mukisematta vai joudunko mä taistelemaan jokaisen esteen yli. Se on selvä, että jännittäis ihan pirusti, mutta ehkä mä nyt osaan ratsastaa Topin kuulolle ja päästä temppuiluista eroon?

Tästä mä ajattelin kuvien perusteella, etten tuu uskaltamaan tätä,
mutta noin me vaan se mentiin! Topi <3

 Fiksuinta ehkä olis antaa olla ja kisata kenttää ens vuonna. Ei malttais :( Sitte ei tulis tälle kaudelle yhtään maastostarttia. Yks estekisa takana koko vuodelta ja sekään ei mitenkään kehuttava. Onkohan se ihan kauhee aloittelijan virhe tunkea ittensä kisoihin, jonka tasolla ei oo ihan kauheesti hypänny? Onhan meillä 90 cm rataesteitä takana useampi rata ja melkein kaikki ko. maastoesteetki ollaan hypätty. Sit ku se meniski ketuilleen niin olisin vaan sillee "ahneella on kakkanen loppu".

Maastoestetreenistä Tiialla jäi kyllä tosi hyvä fiilis, ku Topi suorastaan lensi esteistä yli, vaikka välillä vähän tuijottelikin. Se meni korvat tötteröllä kaikkia esteitä päin ja pystyjen tynnyreiden jälkeen heitti sellaiset ilopukit taas, että valkkuki huus "pysy kyyissä!" :D Ja pukkien perään heti jarrut pohjaan ja niskapyöreenä tasajalkaloikkaa etujaloilla. Hohhoi. Mutta matka jatku! Hypättiin kaikki kuvissa näkyvät alas, ylös oikeelta ja vasemmalta :) Jopa tuo koffin-tyyppinen tehtävä täysin ongelmitta. Hautaa Topi vähän katto ja tuli varovasti lähelle, mutta yli meni epäröimättä <3

Vaununrenkaat ja isompi porras :) Topi meni muuten molemmat alashypyt todella sujuvasti oikealla tekniikalla! <3

kun tavoitetta ei saavutettu

Kun tavoitetta ei saavutettu, pitää miettiä, missä on vika ja miten se pitää korjata. Onko tavoite liian kova, oliko vaan planeetat väärillä kohdilla vai tavoite yksinkertaisesti väärä. Jälkikäteen kun ajattelee, niin tällä kertaa tavoite taisi olla väärä. Jos keskityt pelkäämään tippumista ja aloitat treenin tavoitteella, ettet tipu, taitaa olla aika todennäköistä, että tiput. Omalla kohdalla ainakin tällainen ajattelu kohdistaa jännityksen tippumiseen ja laput silmillä ei tajua ajatellakaan muuta. Kuten esim, miten ratsastan hevosta niin, ettei se edes yritä tehdä mitään sellaista, että lennän selästä. Joku voisi tosin sanoa, että "höpö höpö, et vaan yrittänyt tarpeeks." Aikanaan ku laskettelin usein, isä kysyi päivän päätteeksi, että kaaduitko. Jos en ollut kaatunut, hän sanoi, etten ollut yrittänyt tarpeeksi. Alan ymmärtää sitä periaatetta pikku hiljaa. Laittamalla itsensä likoon ja ottamalla riskejä kehittyy ja kokee sekä onnistumisia, että "kaatumisia".

Mitä eilen sitten tapahtui? Aikataulu petti jo heti aamusta. Sain sen kertaalleen kiinni, mutta tunti pakkaamisaikaa osoittautui liian lyhyeksi ja päästiin varttia myöhässä lähtemään. Lisäksi ajomatkaan olin varannut 2 h (ilman hevosta 1 h 45 min), mutta meni 10 min. pidempään. Siispä perillä oltiin lähes puolituntia myöhemmin. Se riitti hevosen varustamiseen ja ajoissa selkään nousemiseen, mutta en ehtinyt juoksuttaa Topia. En pitänyt sitä tosin muutenkaan tärkeänä. Olisi pitänyt. Seuraava virhe tuli siitä, kun lähdettiin verkkaamaan, lähdin vanhaan tapaan ravailemaan ja laukkailemaan kohtalaisen päättömästi. Kävellessä alueelle takana tullut hevonen alkoi pöristä ja hermoilla, joten tottakai Topi keräs sen pörinän itteensä ja oli pinkeä kuin viulun kieli. Olisi tässä kohtaa jo pitänyt tajuta ottaa se paremmin haltuun. Mutta eeeei, ilman jalkaa ja ohjassa roikkuen lähdin painelemaan ympäri peltoa välillä antaen sen harppoa isoa ravia ylämäkeen ja ottaen sitten kiinni. Sama laukassa. Päästin ylämäkeen vähän reippaammin ja sitten kiinni.

Se kuumeni ja kuumeni ja lopulta päätin vaihtaa nivelkuolaimen pelhamiin. Pian sen jälkeen se aloitti oman rodeo shownsa. Milloin pukitti, hyppi pystyyn ja lopulta teki laukasta täys pysähdyksen selkä pyöreänä, nenä polvissaan ja tehden samalla takaosakäännöksen tasajalkaloikalla. Mä pyörähin siihen sen lavan viereen lähes jaloilleni. Minua ei sattunut enkä edes itkenyt! :D Mutta ei kyllä naurattanutkaan. Ehdin ratsastaa varmaan 10 minuuttia verkkaa, ku olin jo nurmella. Takas kyytiin ja homma vaan paheni, kunnes tulin itse hevosen seästä alas. Siinä kohtaa jo muutama kyynel tuli epätoivosta, kun tuntu, etten pysty tekemään hevosen kanssa mitään. Pelotti ihan törkeesti ja en tienny yhtään mitä tehdä. Tulin siis alas ottamaan itelleni happitauon ja jos vaikka Topikin vetäisi hetken henkeä. Hetken keskustelun jälkeen valmentaja antoi pari vaihtoehtoa, taistella nyt tai mennä juoksuttamaan/ratsastamaan kentälle ja mahdollisesti yrittää klo 17.00 ryhmään uudestaan eli kolmen tunnin päästä. 

Muut lähti tekemään verkkahyppyjä kauemmas. Mä mietin hetken, kiipesin kyytiin ja aloitin käyntiväistöt kaheksikolla. Avoa, sulkua, suunnanvaihtoja. Sama ravissa. Topi rupes hiljalleen kuuntelemaan ja rentoutumaan. Pystyin hiljalleen ratsastamaan jalasta sitä myös eteen ja uskalsin jopa vähän napauttaa jalalla. Tein varmaan vartin töitä itsekseni muiden hypätessä tukkeja kauempana. Siirryin hiljalleen lähemmäs verkkaamaan nähdäkseni, että vieläkö se saa kipinää muiden laukkaamisesta. Hiljalleen se alko olla niin kuulolla, että uskalsin mennä 20 cm koivun. Se jännitty ennen tätä "puomia", mutta mentiin yli. Sitte vierestä jo esteeksi tunnistettavissa oleva koivu. Sitte liityinki takas porukkaan ja alettiin lopulta hypätä. Mä istuin satulassa koko ajan. Ei kevyttä istuntaa eikä kevyttä ravia askeltakaan missään välissä. En voinut. Olisin lentänyt ensimmäisestä sivuaskeleesta taas nurmikkoon.

Topi hyppäs kaiken epäröimättä ja reagoi jalkaan hienosti. Minä taas en uskaltanut käyttää jalkaa ja välillä muistanutkaan. Pelhami oli tässä vaiheessa jo turhan kova kuolain, kun Topi kuunteli. Se meni aina alle ja esteenjälkeen suorastaan romahti edestä. En saanut sitä oikein ylös, vaikka mulle hoettiin, että jalkajalkajalka, mutta pikku hiljaa Topi rupes katsomaan esteitä ja imemään niille nenä ylhäällä, joten lähestymiset onnistu, jos mä vaan laitoin sen jalan kii ja annoin mennä. Se teki hienoja pyöreitä hyppyjä, kun lähestymiset onnistu. Jätti taas ilmavaraa joka väliin ja valkku sanoki lopuksi, että me oltais voitu hypätä isompaakin, mutta tänään oli parempi näin. Olin täysin samaa mieltä!

 Loppupeleissä meni siis oikeasti hyvin ja päästiin ns. meidän tasolle. Alku oli vaan ihan kamala. Hyppääminen tuntu ihan mielettömän siistiltä ja helpolta, kun päästiin vauhtiin ja Topi vaihteli suvereenisti laukkoja tarpeen mukaan. Ei enää ristilaukkoja ja vastalaukkoja läpi kaikkien kaarteiden <3<3<3 Sanoin valkulle ennen treeniä, että ollaan ehkä teknisesti menty vähän eteenpäin, mutta henkisesti taaksepäin. Saatiin kuitenkin murskavoitto tämän päivän ongelmista. Lopussa uskalsin mennä muutamia askeleita jopa kevyessä istunnassa ;)

Alun ongelmat tulee varmaan olemaan edessä joka kerta, kun lähdetään muualle. Mun pitää nyt siis opetella kikat, joilla saan sen toimimaan alusta asti, vaikka se kiehuis ja keittäis jo ekasta askelesta. Sain jo vinkkejä perheeltä, että ylitaivutusta nenä lapaan ja väistöjä. Sillä saan estettyä sen sinkoilemisen ja toisaalta mun on pakko käyttää jalkaa enkä voi vaan matkustella. Topi tulee kyllä avuille sieltä, mutta jos alotan keventelemällä päättömästi niin miksipä se kuuntelisi? Tein myös havainnon, että jätän helposti oikean ohjan löysäksi enkä ota oikeaa puolta tuelle. Heti ku korjasin tilanteen, Topi asettu ihan eri tavalla. Mitä alan siis työstää? Omaa päätä. Sitä, etten keskity tippumiseen vaan siihen, että käytän jalkaa ja pidän molemmat kädet tasaisella tuella. Näin pääsen todennäköisesti treenaamaan nivelellä ja turvallisemmin. Parit maastoestetreenit yritän vielä päästä, mutta en uskalla kenttäkisoihin tällä yhteistyön tasolla. Siispä jalka jalka jalka jalka. Tätä hoetaan nyt koko talvi ja yritetään niitä kisoja sitten ensi vuonna.