Hiekkaa hampaissa

Hiekkaa suussa. Miten tässä näin kävi? Taas. Tai no, on siitä edellisestä kerrasta jo puolisen vuotta. Mutta sillon sentään hypättiin esteitä ja mä kämmäsin. Nyt mulla oli vielä ihan ekaa kertaa jalassa mun uudet ihanat nahkasaappaat. Nousin tallinovelta selkään ja tulin maneesin ovella alas, ettei tarttis sotkea. Ihan turhaan. Edellisen koulutunnin jälkeen taisin kirjoittaa facebookiin, että "melkein tipuin koulutunnilla". Tällä kertaa saan sitte jättää sen "melkein" siitä statuksesta pois. Jaa, että miksi tipuin? Koska Topi. Ei, maneesissa ei tapahtunut yhtään mitään. Ulkona ei tuullut, kukaan ei tullut maneesiin eikä edes lintu lehahtanut ulkopuolella. Valmentajakin kertoi istuneensa täysin paikallaan. Tapahtui vain siis kaksi herneen törmäämistä toisiinsa kesken rauhoittelevien raviväistöjen.

Tiedättekö ylivilkkaat lapset, kun saa ne istumaan 2 minuuttia hiljaa niin sit ne vaan poksahtaa ja joko pitää kauheeta pälätystä (niin ku mun sisko pienenä) tai menee miljoonaa ympäri taloa. Topi on just sellanen. Kaikki on hyvin tiettyyn pisteeseen asti. Sit se vaan "poksahtaa". Tänään se vaan tapahtu aiempaa rajummin ja agressiivisemmin niin, että mä en pysyny enää mukana. Eikä se johtunu siitä, että mä oisin mokannu vaan siksi, että se tollo päätti vaan varistaa mut kyydistä. Täysiä toiseen päähän maneesia toista ratsukkoa kohti, viime hetkellä käännös sata lasissa ja mulla ku vähän valu paino ulos niin lisää vääntöä, vauhtia, pari pukkia ja siinä kohtaa, ku mulla oli enää polvitaipeesta alaspäin oikea jalka oikealla puolella satulaa ja maneesin seinä alko lähestyä, päätin luovuttaa ja rämähdin kyljelleni maneesin hiekkaan.

Positiivisena tältä päivältä se, että nyt kun Topi oli reipas, se oli valkun mukaan todella näyttävä. Mä taisin sanoa jo tunnin alkupuolella, että kiva ku se on reipas, mutta sit se on niin vaikee. Pitäisi sitte vain löytää se tasapaino, että se pysyy kuitenkin hanskassa. Hetkeä ennen kohtausta valkku sanoi, että sehän kuumuu! Hyvä! Mietin mielessäni, että not if you ask me... Tehtiin vaihtoharjoituksia, joista se keräsi kierroksia koko ajan lisää ja lisää. En kerennyt ku yritää kahdesti, sitten tuli se puhdas vaihto ja tarkoitus oli rauhoitella se ravailemalla sitä rennoksi. Jepjep. Pääsinkö mä kierroksen sitä ravia? Tottakai se antoi kiltisti kiinni karkureissun jälkeen ja näytti koiranpentuilmettään. Ois pitäny saada kuva. Armoa ei silti annettu vaan gramaanit esiin ja loppuravit niiden kanssa. Säpsähtelyjä riitti loppuun asti, mutta ne oli vaan pieniä nytkäyksiä kropassa ja korvan heilahduksia. Ei muuta.

Sanoin, että enpä oo pitkään aikaan koulutunnilta tippunutkaan, eikä valkun tunneilla kuulemma yleensä tiputa. Harvemminpa kai sitä koulutunneilla... Vaarallinen laji! Mä pysyn siinä kentässä ;) Mun edellinen kerta tais olla tyyliin 12 v. vuonna 2000 tms. connemara-tammalla ratsastuskoulun tunnilla. Kaikki muut on liittyny enemmän tai vähemmän esteisiin. Alan toisaalta ymmärtää, miksi Pantsu kysyi minulta, että pysynkö kyydissä, jos hevoselleni lisätään ruokaa, jotta se saa virtaa. Sanoin, että juujuu. Olin väärässä. Vaikka itseasiassa ruokaa ei oo ees juuri lisätty!!! Kunto on vaan noussu. Nyt ei auta ku hommata ne pelhamit ja käyttää noita gramaaneja, kunnes hallitsen homman oikeasti. Työtä työtä työtä. Ja todennäköisesti se tuosta oppineena tulee yrittämään samaa vielä monen monta kertaa uudestaan, etenkin jos en laita gramaaneja tai sitä niveltä kovempaa kuolainta. Sääli sinänsä, herkkä hevonen, joka menee vaikka suoralla kumilla tosi kivasti, mutta oppi nyt puremaan kiinni ja nappaamaan nenän ylös ja riistämään sillä itsensä "vapauteen".

Se on hieno hevonen ja hienot hevoset on vaikeita. Kyllä mä tiesin ostaessani nuoren, notkean ja viriilin ADHD ruunan, että mä tuun olemaan ongelmissa ja tarviimaan apua. Eniten nyt harmittaa se, että meni taas luotto siihen hevoseen. ja ku multa menee luotto, mä alan jännittää ja pelätä ja ratsastuksesta tulee taas asteen vaikeampaa. Toisaalta, tätä kautta ehkä opin hallitsemaan sitä jännitystä ja pelkoa. Silloin ehkä pystyn kilpailutilanteessakin paremmin kasassa. Tai sitten en. Ainakin meidän kisakauden aloitus siirtyi nyt muutamalla viikolla eteenpäin. En lähde kisoihin hevosella, joka heittää mut tantereeseen, koska en saa pidätteitä läpi. Mihin hävisi se höyhenen kevyt ja kiltti ruuna, joka reagoi pieninmpäänki pikkurillin heilautukseen? Toisaalta, ainakin se on toistaiseksi terve ja niin kovassa kunnossa, että kenttäkisat on sille ihan piece of cake. Ei kai se auta, ku vaan hakata hetki päätä seinään ja nousta takas kyytiin. Välillä kyllä mietin, että onko tässä mitään järkeä...