Rusettihai

Poskia kuumottaa, jalkapohjia jomottaa ja silmät pysyy nipin napin auki. Sohvan nurkka pehmeän viltin kanssa tuntuu oikein makoisalta maha täynnä. Taas yksi kisapäivä takana. Käytiin Keravalla 1-tason rataestekisoissa avaamassa myös rataestekausi. Keravan kisoihin oli meiltä vain 8 km matkaa ja kisatkin alkoivat vasta klo 12, joten ei tarvinnu nousta kukonlaulun aikaan. Silti sitä ihminen saa kiireen itselleen aikaiseksi! Luonnollisesti.

Topi oli parina päivänä ollu ihan pystyyn kuollu ja eteenpäin potkittava. Jotain mitä se ei ikinä ole. Voi yhden käden sormilla laskea ne kerrat, kun sitä on tarvinnut patistella mihinkään. Ehkä nää kelit ja loimituksen muuttaminen vei energiaa. Se oli siis ihan vetelä ja löysä lauantaina ja mietin, että tuleekohan tästä taas mitään, kun se kaatuu nenälleen, jos ei sitä kato yläkautta silmiin koko ajan. Tallissa se oli kuitenki kisa-aamuna yllättävän pörheä, joten päätinkin suunnitelmista poiketen juoksuttaa sen kotona ennen lähtöä. 15 min juoksutus ei ole paljoa, mutta riittävästi sekoittamaan aikataulut.Pientä paniikkia sain siis itelleni aikaiseksi, mutta ei multa aika loppunu sit kuitenkaan.

Linssilude

Ulkokentällä sai verkata sileetä. Topilla oli tulpat korvissa, suu tiiltä ja kyljisä teräspanssarit. Tuntu, ettei se reagoinu yhtään mihinkään. Nyt se ei kaatunu nenälleen, mutta ei kuullu mua alkuunkaan. Näki kyllä ympäristössä kaikenlaista "jännää". Mietin jo, että jätän toisen luokan hyppäämättä, kun se on ihan nuupallaan. Muutenkin oli tosi epävarma fiilis ja jännitys teki ihan hirveen olon. Koko kroppa voi pahoin. Pieni kauhu iski jännityksen päälle, kun tajusin, että verkka on 8 ratsukon ryhmässä maneesissa. Muutin mieleni siitä toisesta luokastaki, kun päästiin maneesiin.*iuu viuu röhröh* kuulu joka kerta, ku joku tuli kovaa liian läheltä, kolautti puomiin, ropisutti hiekkaa seiniin tai saatika rymisti esteen sekaan. Ketteriä piruetteja ja hyvää ryhtiä kyllä irtos! Mua hirvitti. No, onneksi muut verkkas ns. rykelmänä ja saatoin vältellä sitä varpusparvea toisessa päässä maneesia. Otin omat hypyt sitte ku varpusparvi rauhottu. Kisoissa piti tai siis "sai" odottaa lähtövuoroa edellisen ratsukon radan ajan. Ok, saa katella ja kierrellä esteitä. Mutta pitäs pysyä pois sen toisen eestä, eikä peruuttaa kahella jalalla linjalle ja mielellään niin, ettei se toinenkaan tuu liian läheltä lennätä mua taivaan tuuliin, koska *iuu viuu röhröh*. Vähän ehkä nauratti, koska poni pysy hanskassa. Mut vaan vähän ;)

Joku on happyhappy :)

Verkassa Topi heräs ihan uuteen eloon. Jarrut katos lopullisesti ja kaasu hirtti kiinni. Se tykkäs ihan tautisesti hyppäämisestä ja vei mua ku märkää rättiä. Tein muutamia este-seis-harjotuksia, mutta niillä ei tuntunu olevan mitään tehoa. Toki, eka pysähys tuli 60 m esteen jälkeen ja toinen jo puolessa siitä. Siispä aloitin 70-80 cm luokan ravista. Videolta näkee, miten se esteen nähdessään lähtee ensin lentoravia ja sit ampasee esteelle ja joudun ottamaan kokovartalopidätteen, että se ei syöksy sukkana seuraavan esteen sekaan. Harrastin niitä kokovartalopidätteitä aika monta kertaa matkan aikana. Siis Matkan aikana. Mä olin ihan matkustaja. Toimitin lähinnä navigaattorin virkaa. Uusinnan viimenen suhteutettu meni vähän riskillä, kun jätin yhden askelen välistä. "Ei se kuitenkaan anna pidätettä enää läpi. Ei jaksa". Eihän se 80 cm okseri Topille ongelma ole vähän kauempaakin. Eihän? No ei. Mut jos se hyppää sen 120 cm okserina, niin sit se on ongelma vähän kauempaaki. Ja ku kolahti, niin korvien välissä kiehahti. Mutta vältyin pukeilta ja päästiin tyytyväisinä maaliin eikä puomikaan pudonnut. Johdettiin luokkaa ihan viime metreille asti, mutta pari nato-ohjusta pesi meidät kuitenkin. Valkoinen rusetti oli ihan kiva kiitos talven töistä <3

Se oli kyllä niin täynnä itteensä ekan luokan jälkeen. Siitä näki, että se ties olleensa hyvä :D Sellanen törkee leuhka, joka vaatimalla vaati koko ajan taskunpohjalta jotain. "Mä olin hyvä. Mä tiedän, että mä oon ansainnu nameja. Sulla on siellä nameja. Kyllä toi sun buffapizzaki kelpaa! Iiihan vähän vaan maistaisin! Ai ei, pusipusipusi anna nyyyy" Sillai söpösti. Pitkästä aikaa itsevarma ja todella hyväntuulinen. KK talutteli sitä ja piti pojan hyvällä tuulella alusta loppuun. (Sama ei ihan yhtä hyvin onnistunut hermostuneen ratsastajan kanssa, surprise? no?). Mä kävin välillä ottamassa KK:n lämmitetyssä autossa lukua. Sydän hakkas kahtasataa, vaikka istuin paikallani. Ei ihme, että simahdin ja vähän väsytti. Muistin sentään syödä.

Nameja? Taskussa?

Toisen luokan kohdalla Topi tuumas, että hän on tehnyt jo tarpeeksi, että hän ei maneesiin enää tule. Itteäki suorastaan oksetti ennen luokan alkua. Welcome back, oh lovely kisajännitys -.-" Aikamme pyörittyä pihalla ympyrää jouduttiin oviaukkoon vastatusten ulostulevan kanssa ja mun suusta kajahti aika kovaa "varokaa!!!" kun lauma ihmisiä tunki Topin vierestä portilta pois päin ja Topi päätti lähteä niiden matkaan ottamalla sellasen takaosakäännöksen kahdella jalalla. Se on aika taitava siinä 180 asteen käännöksessä koskettamatta maata etusilla. Mietin jo vakavasti punasen rusetin käyttöön ottamista.  Saakohan sitä rusettia käyttää ihan vaan, että ihmiset varois vähän enemmän... Myös ratsastaessa. Ko. ratsastaja tuli heti mun radan jälkeen pyytämään anteeksi, että tunki ulos ennen ku mä ehin sisään. Ihan vilpittömästi pahoitteli. Olin hämmentynyt, mutta iloinen.

90-100 cm verkassa olin huolestunut, että se ehkä väsähti, kun luokkien välissä meni yli tunti, josta se käveli ison osan. Eikä mitä. Sama *iuu viuu röhröh* jatkui edelleen. Pidätteet meni ehkä ihan ihan ihan snadisti paremmin läpi. Ehkä. En oo ihan varma. Radalle ku lopulta päästiin ja otin verkkahypyn vapaavalintaiselle esteelle ja olin sitten kuitenkin ihan varma, että tästäki selvitään. Huolimatta valkoisista kukista (!!!) Topi lensi ohjuksen lailla radan läpi ja jossain kohtaa se kokovartalopidäte ois ollu ihan paikallaan. Matkustaminen kostautui parilla esteellä juureen ajautumisella ja hankalalla hypyllä. Topi kiipesi paikasta ku paikasta esteiden yli. Sarja sujui jo mallikkaammin kuin pienemmässä luokassa, siinä Topi malttoi hienosti. Jos olisin ottanut ne pari pidätettä, eikä vauhti olisi sitten tyssännyt miniaskeleisiin muutamalla esteellä, etenkin vikalla, oltaisiin säästetty ajassa ne pari kymmenystä, joilla hävisin voittajalle. Sininen rusetti siis tästäkin. Meidän ekasta metristä sitten sen 2014 sekaan ratsastuksen. Aika siistiä ^_^

Ajattelin kyllä alunperin, että ratsastuskoulun seurakisat on hyvä paikka ottaa ekat metrin hypyt. En tiedä oliko yksikään este täysimittainen, kun se oli kuitenkin 90-100 ja ne esteet ei todellakaan tuntunu isoilta. Päin vastoin! Topi tietty latas väliin vähän enemmän hyppyä ja hypyt taas tuntu isoilta. No, tiedänpä, ettei tarvi panikoida niitä isompiakaan luokkia sitten ja kyllä se metriki vielä menee tänä vuonna :D

Ajatus ei enää kulje. Sohva tekee tehtävänsä. Hieno ihana hevonen, ei voi muuta tähän enää sanoa.