Kova työ palkitaan

Viikko sitten oli Jokelassa rake-tallilla Jokelan ratsastajien seuramestaruudet ja mekin päästiin vihdoin Topin kanssa kisaamaan. Edellisestä varsinaisesta rataestestartista oli luvattoman kauan ja koulustartistaki puolivuotta.


Esteilläkin oli tutut 80 cm ja 90 cm edessä ja välillä harmittelin, etten ottanut riskiä osallistua seuranmestaruuteen, joka pidettiin 95-105 cm tasolla. Ennen ekaa suoritusta Topi teki ah niin ihanat piruettinsa, koska kentän kulmassa oli mörkö, eli vesimatto... mietin, että näinköhän me päästään koko rataa maaliin. Onneksi jokeran kisoissa saa ottaa radalla verkkaesteen eikä tuomari vislaa pilliin heti, kun astuu porteista sisään, joten sain Topin riittävän lähelle kulmaa myös radalla.

80 cm rata sujui tosi kivasti ja ilman isompia ongelmia. Yksi puomi lähti matkaan kolmosesteellä, joka oli valkoinen aika hatara pysty. Tosi moni muukin otti siltä virheitä. Me tultiin siihen tosi hyvin, joten hevoset ei vissiin nähny sitä kunnolla. No, se ei oikeastaan kauheasti edes harmittanu mua, koska oli tosi kiva hypätä. Topi kuunteli nätisti ja imi innokkaasti esteeltä toiselle. Pari kertaa sain käyttää sitä kuuluisaa kokovartalopidätettä, ettei se lähteny riepottelemaan mua ympäriinsä, mutta eipä oo montaa kertaa ollu sillä yhtä hyvää imua esteille ku nyt! Ainoa oikeasti huono hyppy tuli viimeselle esteelle. En ajatellut asiaa sen enempää, varsinkaan ku Topi anto ihan jotain muuta ajateltavaa heti esteen jälkeen :D

 90 cm suoritukseen oli pitkä tovi ja vaikka tulin välillä alas satulasta, tuntu silti siltä, että takamus puutuu. Tässä välissä ehdinki lietsoa itselleni kauhean paniikin. "Kamalan isoja esteitä! Topi on kuitenki hankala. En mä pysy kyydissä, kun se riekkuu/hyppää isosti/lähtee paikalta/pukittaa jne. jne. Mä en halua mennä. Tää ei oo kivaa. Mä en osaa! Ei tästä tuu mitään... voinko mä peruuttaa? miks mä en saa rahoja takas jos mä nyt peruutan mun startin... Onneks en ees yrittäny sitä mestaruusluokkaa" ja sitä rataa, kunnes tuli mun vuoro ja no, pakkohan se oli mennä. Fiilistä ei helpottanu se, että aiemmat ratsukot tiputti esteitä, kielsi ja sai hylkyjä ja joku oli tainnu tippuaki. No, otin verkkahypyn ja lähdin suoritukseen. Topi tuntu vielä paremmalta ku edellisellä radalla. Se imi esteelle, ja käänty todella näppärästi. 

Kaikki meni ihan mahtavasti, kunnes seiskaesteeltä tultiin vastalaukalla alas, en uskaltanu lähteä korjaamaan sitä, etten hajota koko pakkaa, joten tultiin vastalaukalla viimeselle esteelle ja kun se oli iso tasaokseri niin tadaa! mä menin lukkoon. kaks askelta ennen estettä mä heitin ohjastuen pois, irrotin jalat kyljistä ja toivoin, että Topi hyppää. Eli tein just sen mitä pitääkin? Ai miten niin ei? No mitä Topi tekee siinä tilanteessa? Ottaa yhden ylimääräisen askeleen niin, että vauhti pysähtyy täysin ja hyppää paikaltaan. Kiltti hevonen kun on. Näissä tilanteissa. Eikä siinäkään varmaan muuten olis mitään, mut ku se teki sen paikalta hypyn TAAS ihan megaisosti varmistellen ja liioitellen ja käytiin siellä 120-130 cm korkeudessa. Pysäytyskuvistakin näkee, että hevosen ilmavaran lisäksi ratsastajalla oli ihan oma ilmavara, jonka vuoksi laskeutuminen ei menny ihan oppikirjan mukaan. Osuin kyllä satulaan, mutten keskelle ja seuraavassa askeleessa olin jo pitkälti matkalla tantereeseen, mutta mä päätin, että tää hieno rata ei pääty tähän vaan mä pysyn selässä ja me mennään se uusintaki. 

Tottakai se uusinta jatku suoraan perusradan maalista, joten eeeei, ei keräillä kaikessa rauhassa ittee kasaan niin ku keväällä, vaan takas satulaan jotenki oikein päin ja äkkiä jalustimet takas jalkaan. Topi jatko kiltisti rataa kaiken kamalan kiusaamisen jälkeen.  Kaikki suju taas hienosti ja kauniisti, kunnes tultiin samat vikat kaks estettä ja vastalaukassa ja vaikka nyt yritin vaihtaa, välttääkseni aiemman kohtalon, en onnistunut ja lopputulos oli taas "iiiik!!!" jalka ja käsi irti ja hevonen yksin esteelle, joten se tuli taas pohjaan, hyppäs paikaltaan ja minä roikuin mukana. Eli mä hyppäsin sen saman okserin kolme kertaa. Enkä kertaakaan onnistunut tulemaan sitä kunnolla. En kertaakaan. Siis miten noloo! Tiesin heti tasan tarkkaan, mitä tulevan talven aikana treenataan: tasaoksereita. Pelkkiä tasaoksereita. Ei mitään muuta. No okei, vähän ehkä muutaki, mutta pääosin tasaoksereita. Johan meiän edellisessä valmennuksessaki okserit tuotti ongelmia. Tosi esteratsastaja... "iiik! okseri!" :D

Koulussa mentiin tuttua heA:1 ohjelmaa jo kolmatta kertaa, joten sen suhteen olin levollisin mielin. Ekasta suorituksesta oli aika tarkkaan vuosi ja sillon tulos 52%. Nyt 61%! Huima ero huolimatta siitä, että molemmat vastalaukat meni rikki ja Topi meni ihan tyhjäksi edestä, punki molemmat voltit kylkimyyryä ja sipsutti lähes paikallaan hetkittäin. Tuomari varmaan ajatteli, että mä valmistelin. Hyvä niin! :D Fiilis radasta oli kohtuu kökkö ja valitinki kaikesta radan jälkeen. Sit ku kuulin tulokset "Taru Hanski ja Tornado V, 61% ja luokan johtoon". Aloin kirjaimellisesti itkeä. Halailin Topia ja pyörittelin päätäni, että ei voi olla. Katoin radan videolta ja totesin, että tosiaan, ei se niin huono ollut. Eka takaosakäännös varsinki oli  täydellinen! Radalla mietin, että tuntuupa hyvältä: se varmaan ruuvaa. Mutta eeei, elämäni paras takaosakäännös! Ihan super! Kato vaikka ite! ;) Keskiaskellajit suju ja niistäkin saatiin seiskat, sekä vikasta laukannostosta pituushalkaisijalla. Kokonaisuutena siis rikkonaisempi, mutta näyttävämpi ku ennen :) Askel eteenpäin, vaikka tekemistä riittääkin.

Hyvä tallipaikka, mikä se on?

Itsestä riippumattomista syistä jouduin taas selailemaan tallipaikkailmoituksia ja tuskailen jälleen tätä hevosen omistamista. Oltiin just saatu Topin vatsahaava siihen malliin, että sen kanssa pystyi treenaamaan ja kilpailemaan täysipainoisesti. Elämä näytti puitteiden ja ympäristön suhteen täydelliseltä ja rauhalliselta, mutta niin siinä vaan taas kävi, ettei sitä onnea kestänyt pitkään. Pitkä aikainen onni ei vaan kuulu hevosen omistajan arkeen. Piste.

Nykyinen tallivuokra oli 780 e/kk. Leijonan osa mun palkasta joka kuukausi. Siihen päälle opintolainan takaisinmaksu 150 e/kk, asumiskulut 300 e/kk, ruuat 100 e/kk, bensat 200 e/kk, salikortit mulle ja miehelle 125 e/kk, johon saadut tuet on luonnollisesti jo käytetty. ja pitäisi vielä valmentautua ja kisata, puhumattakaan siitä, että en omista vieläkään traileria, joten sen vuokra pitää maksaa joka kerta. Siihenkin meni tässä kuussa yksin 100 e. Paljonko se tekee yhteensä? 1755 e. Siihen vielä joka kolmas kuukausi tulevat vakuutusmaksuerät, auton huollot, eläinlääkärit, kengitykset, puhumattakaan varusteista, joita Topi on joko hajottanut tai on jäänyt pieneksi, epäsopivaksi, hiertää jne. jne. Eli 2000 e/kk jatkuviin kuluihin. Kevyesti. Sitten pitäisi repiä vielä takuuvuokra tai nyt uutuutena "ennakkomaksu" uuteen tallipaikkaan. No, lähdetään siitä, että tuleva tallipaikka ei tule maksamaan noin paljon. Muusta ei juuri voi tinkiä. Talvella ei toki tarvitse juosta trailerin kanssa kisoissa tai treeneissä ulkopuolella.

Tallille on ollut nyt n. 30 km matkaa lähes pelkkää motaria, joten 25 min on ollut ajallinen "menetys" per suunta. Mä kestän sen. 30 km säteellä kotoa löytyy jo ihan kivasti erilaisia talleja. Ainoa rajoittava tekijä sijainnissa on ruuhkien vaikutus. Pääsen tällä hetkellä järestään neljältä töistä, joten kehille tai motareille on ikävä lähteä töistä. Taitaa vaan olla niin, että no can do. Sinne sitä on mentävä, jos haluaa ihmisten aikaan kotiin.

Mistä mä sit tiedän, missä Topi viihtyy eikä stressaannu ja pode taas vatsahaavaa? No en mistään. Pyritään siis löytämään saman tyyppinen ratkaisu kuin nykyinen --> iso talli, jossa on yksityisiä hevosia ja paljon, mutta rauhallista elämää. Mission impossible nr. 3? Hinnan ja sijainnin jälkeen. Ruokinta-ajat pitäisi myös olla järkevät. Ei liian pitkiä ruuattomia taukoja eikä vaihteluita ruokinta-ajoissa. Säännöllisyyttä ja rutiineja ja ammattimainen hoito. Ei siis harrastelijoiden itse pyörittämää kotipihan tallia. Sellainen olisi varmasti viihtyisä ja leppoisa, mutta ei meille sopiva.

Mitä minä sitten haluan? Treenata. Talveksi tarvitsee siis maneesin. Jos ei tallin pihasta niin edes naapurista niin, että siellä ei ole ratsastuskoulua eikä totaalikaaosta iltaisin silloin kun minä haluan kiikkua hevoseni selässä. Kiikkumistahan se on, jos maneesissa on enemmän kuin yksi hevonen meidän lisäksi. Yksi talven tavoitteista lieneekin totuttelu työntekoon hulabaloon keskellä. Hevosen järjissä pysymisen vuoksi olisi myös hyvä päästä maastoon sekä voida päästää se irti jonnekin, missä se mahtuu juoksemaan niin, että hippulat vinkuu. Sitähän se haluaa kuitenkin ajoittain tehdä, ratsastajan kanssa tai ilman, lupaa kyselemättä. Siis iso tarha ei olisi yhtään huono eikä pitkä tarhausaika. No mutta sitten taas missä välissä se syö, jos se on koko päivän pihalla? Tässä pitää vaan löytää se balanssi. Heinät saa jossain paikoissa myös ulos, mutta kauroja ei. Eli 4 krt vrk väkirehut ei onnistu jos se on 12 h pihalla. I can deal with that, jos maha muuten pysyy kunnossa.

Okei, no maneesiin on mahduttu, mutta saako siellä hypätä? Saanko sinne valmentajaa? Edelliset tuskin ajaa enää sinne, mihin me siirrytään. Taas uuden valkun etsintä? Vai löytyykö tallilta omasta takaa joku? Todennäköisesti ei taas valmentauduta pariin kuukauteen ja revin hiuksia päästä, kun en pärjää seinille kimpoilevan eläimen kanssa ja rimakauhu iskee ekalla estetunnilla viikkojen tauon jälkeen, kun en ole nähnyt tikkuakaan. Työnnän siis hevoseni kauniisti taas esteen sekaan ja aloitan alusta koko lajin. ja päivittelen, että kuka hullu tätä harrastaa.

Ihmisten kanssa tulen lähes aina toimeen. Lähes. Sekin on jo todettu, että ihan kaikkea en minäkään kestä. Enkä minä mene tallille rupattelemaan. Joo jään minäkin joskus suusta kiinni, jos joku mulle alkaa jutella, mutta mä en kysele ihmisten kuulumisia (koska olen epäsosiaalinen hyypiö enkä osaa moista käytäntöä, vaikka ehkä haluaisin) ja viihdyn omissa oloissani jutellen lähinnä Topille "onks kaikki hyvin? Mites masu voi tänään? Mennään pitämään vähän hauskaa" ja sitten totean hampaat irvessä, että se hauskanpito oli Topin mielestä äkkinäisiä piruetteja ja levadeja.

Tallipaikan löytäminen on aina kompromisseja. Jos ei perusta omaa tallia, niin on turha kuvitella saavansa kaikkea samassa paketissa. Toisella on hyvät puitteet, toisella halpa hinta. Toisella on lepposa ilmapiiri ja toisen luona on huippuvalmentajat. Toisella koko päivä tarhaus, toiselle on lyhyt matka. Mieti siinä sitten, että mitä haluat, mistä olet valmis tinkimään ja mistä olet valmis maksamaan. Missä menee raja minkäki asian kanssa? No, hevosen terveydestä ei tingitä ja meidän tapauksessa se tarkoittaa stressitöntä ympäristöä. Mutta edelleen, millä sä sen määrittelet? Kokeilemalla viittä eri tallia ja toteamalla, että se eka oli paras? Tätä ratsastuksen riemua. Onneks hevoseni on söötti ja herttainen. Maasta käsin katsottuna ainakin. Johan sillä jaksaa tätä rumbaa kerta toisensa jälkeen, eikö?

Kangasala ja harrasteen startti

Topi näyttää jo varsin lihaksikkaalta :)

Sunnuntai aamuna klo 4.30 kello herätti. Olin nukkunut ruhtinaalliset 4 tuntia ja edessä oli pitkä päivä. Ei auttanu kitistä, ku ihan ite on lajin valinnu. Nakkimunakasta ja muroja naamaan ja menoksi. Kotikokki lähti mulle hevosenhoitajaksi ja se pelastiki minut monelta harmilta, vaivalta ja stressiltä. Kaikki on vaan niin paljon helpompaa, kun KK on mukana. Mulle tulee pelkästään sen läsnäolosta fiilis, että kävi mitä kävi, mulla ei oo mitään hätää. Se laannuttaa niin kisastressiä, ku harmistustaki, joka iski sitte jälkeenpäin. Lisäks se osaa kengittääki, joten sain keskittyä suorituksiin hokkien ruuvaamisen sijaan. Luksusta ;)

Kisapaikalla kaikki meni ihan normaalisti siihen asti, että piti kävellä n. 1 km matka traikulta maneesille. Topi meinas jo ekojen vastaantulijoiden kohdalla sanoa, että eheeeei menkää keskenänne! KK sai tutulta maastopyörän lainaan ja kulki meidän edellä, joka auttoi vähän, mutta sekään ei lopulta enää riittänyt. Topi pisti ihan ranttaliksi keskellä tietä puolessa välissä matkaa ja meinasi teilata KK:n, sen pyörän, ohikulkijan ja päätyä kalankasvatusaltaaseen. Pariinki kertaan. Kasvatusta se ois kyllä tarvinnuki. Lopulta KK otti ohjasta kiinni ja talutti sekä hevosen, että pyörän maneesille. Hiphei...

Verkkahyppy ilmavaralla

Päästiin lopulta perille ja verkkavalvoja kertoi yhden ratsukon jääneen välistä, joten mä saisin mennä jo maneesiin verkkaamaan. Siellä sai olla 3 verkkaajaa. Olin vähän, että apua.. enhän mä ehi verkata ku parin ratsukon ajan. Hyyvä tulee! Onneks oli ees se "käyntipätkä" takana. Tai no... tosi hyvät lähtökohdat siistille ja tasaiselle koulusuoritukselle. Maneesilla järkytyin lisää, kun tajusin, että mua edeltävä ratsukko oli ainoa verkassa ja sitä edeltävä ratsukko oli jo alottanu suorituksensa. Siispä mulla oli aika tarkkaan yhden suorituksen verran aikaa verkata juuri yhteistyösopimuksen irtisanonutta eläintä. Aina vaan paranee! No, ohjat käteen ja ravit ja laukat. Topi oli maneesissa todella rento ja rauhallinen. Hämmentävää. Mutta en valittanu! Ovelta mulle vielä huikattiin ystävällisesti, että korvahuppu pois. Mähän en ollu tajunnu tulleeni maneesiin, missä huppuja ei enää saa käyttää. Ne on vaan ulkoradoilla sallittu. Blondi. Sit ku mun vuoro tuli, niin meinasin vielä mennä raippa kädessä radalle. Hyvä Taru :D Thank god tajusin sen ennen ku Topin etukaviot meni radan sisäpuolelle. Puuuuh, oli lähellä.

Itse suoritus meni varsin kivasti. Topi kuunteli, teki asiat täsmällisesti, oli kevyt ja helppo ratsastaa, sekä hyvässä tasapainossa. Sisääntulolinjaki pysy suorana, vaikka kotona se oli yhtä serpentiiniä. Laukat nous nätisti pisteistä, joskin vähän ärhäkästi ja pienet tahtirikot tuli Topin yrittäessä tiputtaa raville, mutta niitä ei tuomari vissiin edes nähny. Laukka pyöri ja hevonen pysy rentona ja rauhallisena. Kotona viikkoa aiemmin kaikki laukkaympyrät sisälsi jonkinasteisen paikalta poistumisen suuntaan x ja nyt saatiin ympyröistä 7,5! Käyntisiirtymästäkin tuli 8, vaikka yleensä me molemmat suurinpiirtein kaadutaan naamallemme siinä. Ainoastaan keskiravi oli vaisu ja keskikäyntiä en osannut ratsastaa. Just ne, mitkä me yleensä osataan parhaiten. Ite olin koko radan ihan ylikierroksilla kiireen jäljiltä ja oli "vähän" adhd -fiilis.

Sit ku kaarrettiin keskihalkaisijalle, iski todellinen "oh shit.". En ollu tarkistanu kouluohjelmasta, että missä pisteessä lopputervehdys piti tehdä. Hyvä Taru. Näin valmistaudut kisoihin. Kannattasko ens kerralla oikeasti opetella se rata? Mietin hetken ja pysähdyin keskelle. Fail. Tuomari vihels pilliin ja mun piti tehä uus pysähys muutama metri edempänä. Onneks Topi teki ne molemmat hienosti. Olin kuitenkin todella todella tyytyväinen radan jälkeen ja myöhemmin kuulinkin, että 36 kilpailijasta me oltiin neljänsinä tämän suorituksen jälkeen. Ihan huikeeta! Aiempina vuosina ollaan oltu ihan häntäjoukoissa koulun jälkeen. Sillon oonki ehtiny verkata eikä hevonen ole näyttänyt keskaria just ennen suoritusta. Pitää vissii jatkossaki jättää verkka välistä ja käydä puskassa peruuttelemassa?

Vastalaukasta seurasi huono linja.

Rataesteille jouduin lainaaman tutun takkia, kun oma ei mahtunutkaan uuden turvaliivin päälle. Ei, en ole lihonut. Turvaliivi on paksumpi kuin vanha. Oikeesti! Topi oli verkassa edelleen aika rento. Vähän ehkä valppaampi, kun ympärillä pyöri enemmän hevosia. Hypyt oli hyviä (lue: liioiteltuja, isoja ja ratsastajalle vaikeita) ja se kuunteli nätisti. Kunnes yks suokki rymisteli kauheeta kyytiä esteeltä suoraan kohti. Pienen pieni kohtaus ja sit se rauhottu taas. Hämmentävää. Radalla oli pieniä mörköjä vähän siellä täällä, mutta onneksi niin pieniä, että osuttiin kaikkiin esteisiin. Ekan esteen jälkeen Topi meinas lähtä ku Nato-ohjus ja mietinki, että onkohan rataa ympäröivä aita seuraava este, mutta se rauhottuki nopeasti kuuntelemaan. Kolmoselle se teki jostain syystä ihan jäätävän loikan ja videolta kuuluuki päivän ensimmäinen ärräpää. Oli vähän vaikea pysyä kyydissä, ku en ollu taas varautunu yhtään sellaseen loikkaan. Kattokaa ny tota ilmettäki täällä linkin takana! :D

Yks kaarre mentiin vastalaukassa. En jostain syystä (=tippumisen pelossa) uskaltanut napauttaa pohkeella vaihdon merkiksi, joten tultiin sarjalle vähän miten sattuu. Sit ku uskalsin, niin tuli hieno puhdas vaihto :) Vielä viimesellä esteellä Topi kuikuili sivulle ja tuli kylki edellä esteelle, mutta eipä näin pienet (80cm) oo sille mikään ongelma mennä vaikka takaperin. Edelleen silti saan paniikin, jos askel ei osu pienellekään esteelle...

Huonosta linjasta seurasi sivuun valunut linja.

Rataesteiden jälkeen oltiinki sitte kolmantena! Ihan huikeeta! En mä oikeasti ollu kuvitellukaan, että me voitas tässä vaiheessa kisaa olla noin korkealla tuloslistalla :) Monet tututki sano, että meillähän meni tosi hyvin. Olin todella todella iloinen! Laittelin siinä tyytyväisenä myhäillen kamoja ja hevosta kunnes yhtäkkiä tajusin, että ai niin. se maastorataki pitää kävellä. Hyvä, että muistin koko asiaa. Näyttöihin en ehtinyt ollenkaan. En ollu tajunnu aikatauluja miettiessä, että seki ois pitäny huomioida. Ihan ku joku blondi ei nyt ihan handlais tätä kisaamista. Vahingossa kuulin pakollisesta portista vedessä, jota en ois ite ees huomanu. Sitä ei lukenu estelistalla eikä se ollu mitenkään helposti havaittavissa.

Kolmoseste. Käytiin me vissii aika korkeella :P

Noh, ennen maastosuoritusta Topi ehti mm. hajottaa turpahihnan suitsista. Onneks oli varasuitset mukana, joten turpis vaihtoon. Tällä kertaa jouduin kävelemään yksin sen kilometrin matkan, kun KK yritti ladata gopron akkua autossa. Oltiin unohdettu se päälle rataesteiden jälkeen ja akku tyhjä. Oltiin nähty vaivaa sen eteen, että saatais maasto videolle ni sit me tyhjennetään akku just ennen suoritusta... "Miten meni noin niin ku omasta mielestä?" Eikä meillä tietty ollu sille laturia mukana. Kauheen metsästyksen jälkeen kanssakilpailijan taustajoukoilta löyty oikea piuha ja saatiin rata, tai siis onneton pätkä siitä, videolle. Huh!

Verkassa Topi oli edelleen kohtuu lunki. Pari kertaa se kilahti, ku joku laukkas kauheeta kyytiä ohi ja valkoinen pieni este oli jotain ihan kauheeta. Se piti hypätä kolminkertasena. Hirvitti jo valmiiks radalla oleva valkoinen isompi este, mutta eipä me sinne sitte ees päästy. Jo ekan esteen jälkeen Topi lähti takaoikealle ja peruutteli pois reitiltä silmät pyörien. Sain sen siitä vielä ojennukseen ja etenemään. seuraavat kolme estettä, tumma talo, risueste ja ylöshyppy suju varsin nätisti. Sit mentiin koivun oksien läpi ja Topi löi liinat kiinni 10-15 m päähän viidennestä esteestä. Siinä me sitte ähistiin. Topi peruutti, hyppi pystyyn, otti askelen eteen, peruutti ja pyöri. Olin ihan toivoton. Tuntu siltä, että se on ihan se ja sama mitä mä teen siellä selässä, ku 600 kg lihasta päätti stopata siihen. Epätoivo, harmi ja tuskastuksen tunne valtas koko kropan. Ei taas, ei nyt, ei näin!!!

Da tynnyri.

Sit ku lopulta sain Topin esteelle asti, tuomari nosti jo pillin huulilleen ja mä kysyin, että joko meille tuli kaks kieltoa. Se vastas, että peruuttelut teki jo kaks kieltoa ja kolmas oli se, kun näytin esteen Topille. No, otin vähän vauhtia ja hyppäsin sen tynnyrin. Sitte tuomari vihels pilliin ja meidän matka päätty siihen. Kyllä ketutti. Ihan huolella. Siitä sitte eläinlääkärin tarkastukseen ja kotiin. Tarkistin vielä kotona säännöistä, että nykyään ei ole mitään metreihin rajattua estealuetta, vaan "esteestä johtuva peruuttelu" lasketaan. No can do. Onneks pääsin sen tynnyrin kuitenki yli niin Topi ei ainakaan oppinu, että tilanteesta pääsee pakoon. Mutta silti. Möh.

Eihän se soppa tietty siihen päättyny. Trailerin luona Topi pyöri ja hyöri ja käyttäyty typerästi, kunnes ärähdin, se kiskas ja riimunnarun lukko anto periksi. Topi käveli tyynen rauhallisesti pois paikalta. Just silleen pitkää nenää näyttäen "seuraa vaan. mulla ei oo aikomustakaan pysähtyä". Ensimmäinen vastaantulija sai sen kyllä kiinni, mutta aaargh. No, otin riimun pois ja ohjat kaulalta ja pidin siitä ite kiinni ku KK alko irrottaa loppuja hokkeja. No eikä mitä, se potkas KK:ta reiteen!!! Tässä vaiheessa kerättiin jo enemmänki pitkiä katseita, kun KK ärähti ja minä hermostuin oikeasti. Topin silmät pyöri ku hedelmä peli sen peruuttaessa ärjyvää akkaa karkuun. Sitte se seisoki nätisti koko loppuajan just sen näkösenä "en mä mitään oo tehny".

Talo, este nro 2. Ratsastaja sais opetella pysymään mukana.

Siinä vaiheessa ku oltiin pakattu kamat ja hevonen kyydissä ilman enempiä vahinkoja, tajusin, että mun aurinkolasit oli hävinny. Rayban -lasit, jotka sain anopilta ja jotka tarvin ajaakseni tää sirkus kotiin. Mulla oli selkeä muistikuva, että ne oli mulla maastorataa kävellessä, mutta siihen se sit jäiki. Ne tippu multa alashypyssä ja noukin ne siellä takas mukaan kertaalleen. Astuinpa melkein päälleki. Etin niitä trailerin ympäriltä, laukuista, autosta, vessasta ja ties mistä. Päätettiin käydä etsimässä niitä sieltä maastoradalta ja tajusin, että kumarsin rataa kiertäessä kahdesti langan ali, joten mentiin katsomaan ne kohdat ekaksi. Siellähän ne sitte oliki, heinikossa keskellä peltoa. Huh.

Ai että otti päähän. Kaikki. Hieno alku ja niin kökkö loppu. Taas palo kauheasti rahaa ja minkä takia? Että se eläin pääsee taas viemään mua 6-0 jossain puskassa ja esittää omat temppunsa. Voisin sanoa meille, että "menkää takas kotiin harjottelemaan." Oishan se pitäny tietää tavallaan. Kalliita opintomatkoja tämmöset. Mutta toisaalta, alku todella meni hyvin ja siihen saa olla tyytyväinen. Ehkä se tästä vielä. Joku päivä. Jos vaikka saisin Topin tekemään, mitä mä haluan. Sitä pitää nyt seuraavaksi alkaa työstämään. Tai sitä kai mä oon yrittäny nää 2,5 vuotta? Onhan se kiva omistaa tommonen vatipää, jolla käy vaan "naps" ku kaks hernettä törmäs ja maailma kaatu. "Anna sille aikaa. Se on vasta 7 v." Jep. Ei se auta ku hakata sitä päätä seinään ja perustella itelleen, että tää on tosi kiva harrastus. Eiks nii?

Jälkikäteen tutkin tuloksia ja ilman radan unohdusta ja nollamaastolla oltais voitettu koko kisa. Käsittämätöntä... Nyt ei enää niin harmitakaan, kun tietää, että meillä on kaikki mahkut vielä onnistuaki. Pari pikku muttaa vaan vielä matkassa. Jaa, että helppoa halusin joskus startata`? ens vuos tuhannella ehkä. Kyllä yhteen päivään voi mahtua paljon... Puhhuh. Seuraava yritys sitte ens vuonna. Hope so.

Parempi päivä

Mikä linja? Täh? Lisää treeniä.

Nyt on yli puoli viikkoa kulunu pettymyksestä ja harmista. Topi raspattiin keskiviikkona, joten se sai pari päivää vapaata. Samalla eläinlääkäri tarkisti sen oej:n, johon ilmeistyi kisojen jälkeen kunnon turvotus. Mitään ei löytynyt ja hepo on liikkunut koko ajan hienosti, joten saatiin ohjeeksi vaan ootella pari päivää, että se häviää itsekseen, niin ku häviski. Liekö nyrjäyttänyt jalkansa riekkuessaan kisoissa pitkin puskia.

Tänään sitten parin vapaapäivän jälkeen päätin uhkarohkeasti pyyhältää suoraan maastoon Topin kanssa. Laitoin sille pitkästä aikaa kanget, kun on koulukisat tulossa. Viimeksi sillä on tainnu olla kanget kisoissa keväällä, eli lähes puoli vuotta sitten. Lisäksi säiden viilettyä olin vähän huolissani sen tarkenemisesta öisin ja epäilin selän olevan jumissa (ei kyllä aristanut yhtään), joten talutin sitä tallirakennuksia ympäri ennen ku kiipesin selkään. Sittehän se löiki liinat kiinni, ku ois tallin pihasta pitäny lähteä. Mitä mä tein? Lätkäsin kouluraipalla. Odotin kauheeta pukkia, potkua ja protestia, mutta ei. Venkoili ja yritti uudestaan kääntyä takas tallille niin lätkäsin uudestaan. Ei mitään ohjat yhteen käteen ja räiskis vaan ihan siitä omalta paikaltaan reipas napautus. Se lähti eteenpäin!!! 

Näin käy, kun alottaa vinosti.

Sen jälkeen joka kerta ku se laitto jarruja päälle, pistin kannuksen kylkeen ja napautin kerta kerralta vähemmän raipalla, kunnes lopulta riitti enää se, että laitoin kannuksen kylkeen - ja se eteni. Jotenki musta tuntu, että se myös rauhottu. Olin ihan varma, että se suuttuu, vetää herneen sieraimeen ja pistää hirveen shown pystyyn, mutta ei. Se totteli. Sitä hämmästyksen määrää! Päästiinki sitte löysin ohjin koko lenkki eikä mun tarvinnu ku vähän painaa pohjetta kylkeen tiukoissa paikoissa. Pieni voitonriemu sisälläni kiljui. Nytkö tämä meidän ongelmien kierre lähtee purkautumaan? Pääsinkö oikeassa paikassa napauttamaan, että nyt mä sain osan johtajuudesta sinne satulan yläpuolelle? Oonko ihan turhaan pelännyt komentaa sitä aikaisemmin? Noh, loppukäynneillä se vielä säikähti valkoista hevosta, joka ilmestyi kulman takaa. Yhtäkkiä istuttiin nenä tulosuuntaan. Taas. No eikä mitä, käänsin ympäri ja jalka kiinni niin sinne se meni sitte mukisematta ja se valkonen hevonen meni ja hörisi meille! Nauroin ääneen. Topi pelkää hevosta, joka sitten tervehtii sitä lämpimästi. Pässi... Kyseinen hevonen lähti vieläpä seuraamaan meitä aidanviertä pitkin.

Yhteistyön alkutaipaleelta

Kävelin ensin vartin alkukäyntejä maastossa ja sitten tuttu soitti ja kävelin maneesissa toisen vartin puhuen puhelimessa. Hetken emmin edes vastata koko puheluun, jos Topi vaikka sinkoaaki johonki. Eikä mitä, se laahusti rentona ympäriinsä välittämättä tuon taivaallista mistään. Puolen tunnin alkukävely oliki ihan passeli alotus tähän saumaan :D Kävin sitte läpi heA:1:n asioita, jotka pitäs suorittaa viikon päästä seuramestaruuksissa. Sen lisäks, että Topi kulki korkeammassa muodossa ku yleensä, se kulki lennokkaasti, rennosti ja kuitenki ponnekkaasti. Sen jalkoihin ilmesty välillä jouset ja fiilis oli aivan mahtava! Lopussa kaikki keskiaskellajitki meni ihan nappiin ja laukkapysähdykset oli tasapainoisia ja siistejä. Jopa toinen vastalaukka oli ryhdikäs, tasapainoinen ja ihan taju ponnekas! Ensinhän se tietty meinas tarjota vaihtoja, mutta kun se tajus mistä on kyse ja mäki pääsin relaamaan niin avot! 

Hetkittäin se vähän vastusteli, kun kankiohja oli päässy huomaamatta kiristymään. Enhän mä sitä käytännössä mihinkään tarvinnu ja heti ku se otti kiinni niin sen kyllä huomas. Pitää opetella käyttämään sitä paremmin, ettei se kiristy eikä toisaalta hölskykään. Ovien kohdalla sen korvat käänty ja välillä pää vähän kallistu epäilyttävästi, mutta yhtään sivuloikkaa ei tullut. Ei edes sivu askelta. Siistiä! Siinähän kuikuilee :P Loppuraveissa se lähti todella lentoon. Keventäessäki tunsin, miten sen askeleeseen tuli ilmaa ja joustoa. Sain vähän väliä sellasia WAU -fiiliksiä, että olin yhtä hymyä ratsastuksen jälkeen. Se väläytteli sellasta menoa, että kyllä me joku päivä vielä sitä vaativaa mennään :) Takaosakäännökset on ihan kauheita enkä mä viikossa niille pysty ihmeitä tekemään, mutta toivotaan, että Topi näyttää parhaimman keskikäyntinsä niin se kompensoi sitte takareita. Keskikäynnistä ku saa vielä kaksinkertaset pisteet ja se on ehdottomasti yks meidän vahvuuksia, jos en sössi sitä ite.

Jos se antaa vähänkään sellasta liikettä kisoissa, mitä se tänään näytti, niin pisteitä alkaa paukkua. Ei muuta ku pitkä käynti alle :D On se vaan hieno, vaikka ite sanonki <3 Taas jaksaa hetken hakata päätä seinään sen riekkumisten kanssa. Ylihuomenna onki jo seuraava maastoestetreeni. Katotaan miten tällä kertaa käy...

Koulua? blääääääh ;)

"Rentouttavaa ja rauhallista metsässä samoilua"

"Rentouttavaa ja rauhallista metsässä samoilua". Tai niin mä olin ajatellut. Lähtiessä sanoin Topille, että elä viitti synkistellä, mennään pitämään hauskaa. Se oli mun ajatus. Noh, olin aika häslä alun alkaenki. Olin ajatellut testata uutta koulusatulaa, mutta kun oli hieno keli ja ei tiedä kauanko sitä kestää, niin mennään maastoon. Treeniohjelmaan sopi hyvin laukkavedot mettätiellä, joten Why not? Estepenkkiki oli just topattu paremmaks, joten sitäki piti kuitenki testata.

Unohdin sitä tätä ja tota ja ramppasin tallia ees taas. Jalustimista lähtien piti värkätä. Topi varmaan mietti, että minkä hemmetin takia tätä tallin käytävää pitää kävellä ees taas. Sit ku pääsin lopulta selkään niin 100 m jälkeen tajusin, että mulla ei ollu saappaita eikä chapseja. Ilman niitä hiertyis jalat rikki. Topi oli siihen mennessä jo jännittynyt metsuria, joka metelöi vähän matkan päässä tieltä. Käännyttiin sen jälkeen taas takas ja kotiin päin metsuri oli hirveämpi, joten tultiin tasajalkaloikkaa osa matkaa. Hain chapsit ja sillä välin Topi oli todennyt, että metsuri syö hevosia, joten ei päästy edes pihasta, kun se peruutti tarha-aitaan pahki. Olis nyt edes saanu sähköistä tällit... Tai no, oiskohan se sittenkään ollu kauheen hyvä? Mihinhän ilman suuntaan oisin siitä lähteny?

Päikkäriaika <3

Noh, päästiin metsurista pienellä kikkailulla. Onneksi valitsin pelhamin maastokuolaimeksi. Päästiin kohtuu hyvin sit seuraavat ½ km, ku Topi alko venkoilla ja jarrutella. Ai niin, olihan siellä sellanen valkonen iso poni. Lihansyöjäponi.Had to be!

Reitillä, jota ollaan menty pitkälti toistakymmentä kertaa, on iso vanha puupino, joka oli nyt ekaa kertaa maailmanlopun paikka. Viereisen laitumen kylmäverihevoset tuli aidan nurkkaan katsomaan meidän pyörimistä. Puuttu vaan sohva ja popparit. Varmasti hyvin viihdyttävää, ku kakara pyörittelee ihmisapinaa pitkin puskia. Peruutettiin ojaan, peruutettiin puuhun, yritin eteenpäin, peruutettiin takas sinne puuhun, peruutettiin ojaan, hyppy sinne, toinen tänne, niskojen nakkelu ja lopulta peruutin Topin siitä puupinosta ohi. Sillä seurauksella, että se polki toisen buutsin etusesta irti. No, eiku alas, suoja jalkaan ja Kotikokin vinkkiä seuraten, Topi kuoppaan seisomaan ja takas kyytiin. Topin silmät oli kohtalaisen selällään, koska kuoppa oli ihan kiinni siinä puupinossa. Mutta ei se mitään! Pitihän mun kyytiin päästä. Sitten päästiin jopa etuperin ko. kohdasta ohi.

Uskaltauduin jopa vähän ravaamaan Topin nenä lavassa kiinni ja kaikki meni hyvin, kunnes otin käyntiin metsäpätkällä, jossa viimeksi säikähdetiin valkoista ponia. Otin käyntiin, koska paikka on aika mutainen. En menneiden kokemusten vuoksi. No eikä mitä! Taas oltiin perse eellä puussa, koska "mä en nyt vaan voi mennä tonne!". Peruutettiinpa sitte taas menosuuntaan, kunnes tuli sen verran jyrkkä alamäki, ettei se peruuttaminen tuntunu järin kivalta. Nokka menosuuntaan ja päästiin taas jonku matkaa.

Turpa turpeessa

Mettäautotiellä otin taas vähän ravia. Noin 100 m välein Topi löi liinat kiinni ja peruutti ojaan, varvikkoon, puskaan, puuhun tai mitä nyt sattu olemaan kohalla. Joka kerta piti keskustella, että mennäänkö me eteenpäin vai ei. Alkumatkan pelkotärinät alko vaihtua mun päässä raivotärinäksi ja sain tehä töitä jo itteniki kanssa, että pysyin rauhallisena enkä antanu isän kädestä. Ravit ja laukat istuin todella tiiviisti satulassa ja jalat ympäri, kun aina välillä laukkaki vaihtu tasajalkapysähdykseksi, koska "siellä oli jotain".Sivusta katsoen varmaan viihdyttäviä "boing boing"-pysähdyksiä, kun se vaan löi etuset siihen tiehen. Edelleen oltiin tutulla reitillä, eikä siellä ollu muuttunut mikään sitten viime kerran. Kakaralta oli vaan ne kaks hernettä pahasti hukassa. Sit ku aloin tajuta, että en tipukaan sieltä ja selviän tilanteista ni aloin komentaa enemmän, jonka seurauksena Topi seisoi kuivan ojan pohjalla kahdella jalalla. Eiku lisää komennusta ja no, sit se alko jo hiljalleen edetä sitä tahtia ku ratsastaja halus. Tämän takia harrastelijan ei pitäisi ostaa nuorta hevosta. Tai ehkä just tämän takia pitäs? Jos tilanteesta pääsee yli, ratsastaja oppii pärjäämään. Jos tilanteesta ei päästä yli, hevonen oppii sikailemaan. 50-50 chances.

Pikku hiljaa annoin sille hetkeksi tilaa laukata isommin ja parit kunnon pyrähdykset otettiin, mutta joka kerta otin sen nopeasti kiinni ennen kuin se ehtii ite vetää liinoja kiinni. Jostain syystä myös oikea laukka vaihtui kolmesti vasempaan kesken matkan, joten niitäki sitte korjailin tuskaisena. "Eikö riitä, ettet suostu menemään eteenpäin vaan pitää vielä sitte mennä väärällä tavalla eteenpäin???" Pieniä pätkiä pääsin jo kevyeeseen istuntaan, joskin jalat tiukasti ympäri, kantapäät Topin kainalossa ja kädet lähellä harjaa. Thank god se ei pukitanu kertaakaan! Pääsin kehumaanki sitä muutaman kerran ja kiittämään, vaikka ei kyllä tehny mieli kauheasti kiitellä. "Hyyyyvä poika (¤&#%#"¤ luupää! Taliaivo! Vatipää!) Hiiienosti, hyyyvä" *taptap*. Kotimatkalla taivuttelin sitä, mutta vasemmasta kuolaimesta ei voinu päästää irti ollenkaan. Itkupotkuraivarit oli jo lähellä, ku nälkäki iski. Tätä varten pitäisi pitää myslipatukka taskussa maastossa. Jokainen tietää, millainen on nälkäisenä. 

Hiljaa traikussa niin kauan ku heinää riittää

Hetkeksi pääsin antamaan löysät ohjat käynnissä, mutta kotipihassa meinas taas maailma kaatua johonki olemattomaan. *facepalm*. Anna mun kaikki kestää. Kotona pesin Topin --> se piehtaroi itellensä turvekuorrutuksen. Thanks. Toin sille mellavettä elektrolyyteillä. Se vastaan otettiin pitkän ja voimakkaan hörinän kera. Niin, että nyt ollaan kavereita? Ku mulla on jotain hyvää? Kiitti. Sinne meni taas yli 10 litraa juomaa ja hyvä niin näillä keleillä. Edes joku kelpaa :D

Jos jotain positiivista, niin laukassa oli voimaa ja ponnua. Se polki hyvin alle ja oli tosi ketterä. Liianki. Niin, että kyllä se varmaan hyvin hyppäis, jos sen sais vaan pohkeen eteen. Noh, jos tää on joka toinen viikko tällasta niin onneks kisat osuu väliviikolle. Mikähän ihme sitä nyt tänään taas vaivas? Piti vetää herne taas niin syvälle sieraimeen, ettei sitä saanu pois. Murr. Koskahan mä saan tän homman oikeasti toimimaan? Mitä ihmettä ton eläimen kanssa pitäs tehä, että se rupeis yhteistyöhön? Mitä mä teen väärin? Ihme akka. Välillä kaikki on kivaa ja sit yhtäkkiä mikään ei kelpaa. Sattuuko johonki? vai onko se vaan tommonen vatipää välillä? Ainaista ihmettelyä ja pällistelyä. No, onneks se on ees söpö <3