Minä ite

Kuka minä olen?

Olen 25-vuotias ympäristötekniikan opiskelija, pian diplomi-insinööri. Tein lopputyön hevosen lannasta ja teen kokopäivätyötä laatuinsinöörinä infrarakennusyrityksessä, juuri nyt metron rakentamisen kimpussa. Aloitin ratsastuksen n. 8 vuotiaana ja aktiivisesti 10 vuotiaana, jolloin muutin isäni uusioperheeseen, jossa oli jo hevonen. Yli 15 vuotta siis tullut keikuttua enemmän tai vähemmän hevosen selässä. Viime vuosina olen keikkunut myös kärryillä. Kirjaimellisesti.

Millainen minä olen?

Mielipiteitä on monia, mutta itse sanoisin olevani rehellinen ja avoin. Joskus turhan tosikko ja toisinaan ihan päättömän huumorintajuinen. Riippuu ihan kuun asennoista ;) Tavoitteellinen ja ahkera. En viihdy aloillani enkä missään nimessä neljän seinän sisällä paria päivää pidempään. Silti pidän toimistohommista ja aivotyöstä. Suunnittelen kaiken mahdollisen aina etukäteen pitkälle ja pelaan varman päälle. Hullunaki jotkut pitää, mutta perus rauhallinen tapaus ja tarvittaessa todella pitkä pinna. Toisaalta huonona päivänä ymmärrän jättää ratsastamasta.

Millainen ratsastaja olen?

Haluan olla paras. Ja sekös sitte välillä tekeeki homman hankalaksi. Asetan aina tavoitteita itselleni ja teen töitä niiden eteen omaa tahtia. Jonkun mielestä voisin tehdä varmasti enemmänkin töitä, mutta minulla ei ole kiire ja haluan tehdä kaiken hevoseni ehdoilla. Varsinkin nyt kun minulla on nuori ruuna, niin etenen mieluummin vähän turhan hitaasti kuin liian nopeasti. Toki edettävä on ja ollaanhan me menty puolessa vuodessa helposta C:stä helppoon A:han. Ei vielä aluetasolla, mutta kaikki tehtävät sujuu vaivatta.

Hevosten kanssa olen aina rauhallinen ja pitkähermoinen. Rajoja ja rakkautta ja reilu pitää olla. Loogista ja järjestelmällistä toimintaa, niin hevonenkin tajuaa. Yli ei kävellä, mutta pelätä ei tarvi. Molemmin puolin. Ratsastaessa saan kuuman hevosen rauhoittumaan, mutta laiskaan en saa eloa sitten yhtään. Niinpä hidas ja vetelä hevonen ei sovi minulle. Reippaan kanssa tosin alkuun jännittää turhankin paljon ja menneiden kokemusten myötä itsesuojeluvaisto lyö joskus käsijarrun päälle. Tykkään kuitenkin mennä tukkaputkella, kun hevoseen voi luottaa, ja hypätä kenttäesteitä. Kentän valitsinkin siksi, että pääsee maastoon viilettämään ja hyppäämään hauskoja ja teknisesti haastavia esteitä. Pidän myös koulusta ja rataesteistä, joten mikäs sen parempaa kuin yhdistää ne kaikki.

Parhaimmat tulokset tähän asti?

Jaa-a... seuranmestaruudet vuosia vuosia sitten edellisellä hevosellani Purtsilla (Vara-Purje) koulussa juniorina ja mestaruussijoitukset esteillä, sekä hevoshullu power cupin 11. sija finaalissa lainahevosella Shirak 2004. Ratoina parhaita ovat olleet Purtsin kanssa viimeinen 80 cm esterata ja sen voitto 2009 ennen Purtsin myyntiä. Kesän 2012 aluekoulurata äitipuolen hevosella Patella oli hienoin koulurata ikinä ja yksi ikimuistoisimmista. Tulos ei sinänsä päätä huimannut, mutta rata oli mahtava ihan jo siksi, että hevonen pisti paremmaksi kuin mihin ratsastaja olisi pystynyt. (keikuin mukana, kun ratakonkari sanoi, että nyt mennään!). 2004 taisi olla se eka ja vika kenttärata Purtsilla, josta päästiin maaliin kieltelyistä huolimatta. Poni kun löi liinat kiinni jo 20 m ennen estettä niin voltteja ei laskettu, sillä emme olleet vielä estealueella ;)

Tämän hetkiset tavoitteet?

Tänä vuonna kun saisi pari sujuvaa 100 cm rataa alle. 2015 ehkä sitten jo 110 cm. Riippuu mun kehityksestä ja korvien välistä. Koulupuolella he:A aluetasolla ensi vuonna ja ainakin harrastekenttää, ellei tuttariakin. Kauempana ovat sitten tavoitteet kenttäjoukkue-SM:ssä ja va:B sekä 120 cm radat. Askel kerrallaan, mutta noihin olisi kiva päästä! Näitä tavoitteita ajatellen valitsin hevosenikin. Kevät 2014 menee hevosen kunnon kohottamiseen ja lihasten kasvattamiseen. Pyöreyttä on jo tullut, mutta vieläkin pitäs saada lisää massaa, perus kestävyyttä ja voimaa. Onneksi kotikokki M on auttanut ja syöttää ties mitä mömmöjä ruunalle (ja mulle). Kotikokki M on mun poikaystävä, joka on kaikessa mukana ja huolehtii ruunasta mun poissaollessa. Irtokengätki M lyö paikalleen tukevasti. Ihan paras mies <3

Mukavia muistoja?

Niitä riittää :) Suuri kiitos monille hevosen omistajille, jotka ovat antaneet minun ratsastaa ja kilpailla omilla hevosillaan ympäri Suomen. Kokemusta on karttunut kaikenlaisista ja kokoisista silkkiturvista. On ollu hienoa suokki-oria, pippurista saksalaista ratsuponia, kuumaa ja tulista pv-tammaa, laiskaa ja äkäistä ruunaa, kilttiä ja helppoa konkaria ja kokematonta nuorta. Hienoja ja opettavaisia kokemuksia kaikki :) Lämpimimmät muistot kuitenkin kuuluvat Purtsille, jonka vein vuodeksi Ouluun opiskelujeni ratoksi. Voi niitä laukkoja pitkin metsäpolkuja ilman satulaa löysin ohjin <3 En tekisi sitä uudestaan edes nykyisellä ruunallani...

Tai se viimeinen rata Purtsin kanssa... kun pilli soi ja ennen ku ehti kissaa sanoa, niin oli kymmenen kaviota mahan alla. Sitten lennettiin ja tehtiin lyhimmät uusinnan tiet ikinä. Vuosien kieltelyiden ja hylkyjen jälkeen poni lensi ja kääntyi pennin päällä. Ihan parasta <3 Tai Niinisalon kenttäleiriviikonloput ja ratsastuskoulun hepalla Kassulla isojen esteiden hyppääminen. Siinä oliki tehokas opettaja! Jos et hallinnu hevosta kunnolla, ylitit esteesi yksin. Pienempiä tyttöjä kuulemma vei kenttäradalta kisoista kotiin. Kun homma oli lapasessa, niin johan mentiin melkein kaikki helpon esteet ja joku vaativan pystykin. Siinä oli lohikäärme suurella hyppysydämmellä.

Uudenkin hepan kanssa on jo tullut mukavia muistoja, mutta kerrotaan niistä toisessa kohtaa ;)