Kisakauden avaus vaiko ihan mokaus?

Miten monta asiaa voi tehdä väärin ja mennä pieleen ennen yhtä kilpailusuoritusta? Monta. Tsiljoona. Jaanpa ne osiin suunnittelu,valmistelu ja suoritus.

Suunnittelu? Puhutaan paljon rutiineista ja siitä, että hevosen arjessa ne ovat oleellisia. Siispä itsekin jumituin rutiineihin ja koska ennen treeniviikonloppuja olen antanut Topille vapaapäivän, jotta jaksaa ja on virkeä, annoin nytkin vapaan ennen kisaa. Virhe nro 1. Kyllä jaksoi ja virtaa riitti liian kanssa. Suunnittelin myös, miten minun tulee ratsastaa rata. Edellisenä iltana mietin sitä fiilistä ja kisapaikalla suunnittelin radan ratsastuksen kohta kohdalta. En kuitenkaan suunnitellut sitä, miten toimin verkassa vaikka tiesin, että odotettavissa voi olla vaikeuksia.

Valmistelu: Varasin reilusti (liikaa) aikaa, kun starttikin oli vasta iltapäivällä. Ehdin pestä suitset ja kerätä jännitystä. Oltiin kisapaikallakin reilusti etuajassa, joten hevosella oli tiedossa vähintäänkin tunnin odottelu autossa. Virhe nro 2. Kyllähän sitä ittelläki kierrokset nousis, jos joutuis seisomaan yksin kopissa aloillaan vailla seuraa toista tuntia.

Verryttely: Juoksutin virtaisan hevosen kentällä. Hetken se jaksoikin pörhistellä ja sitten vaikutti raihoittuvan. Niinpä kävelin hetken ja kiipesin kyytiin. Verkkavuoron alkaessa suunnistin 2 muun hevosen kanssa maneesille. Ensimmäinen (tuntsari) kieltäytyi heti menemästä maneesille. Tyttö vinkkasi minut ohi. Sanoin yrittäväni, mutta epäileväni, ettei hevoseni suostu menemään ensimmäisenä. Virhe nro 3. joko päätät mennä tai olet menemättä ja kaivamatta verta nenästä hevosen kanssa. Ei epäröintiä ja jahkailua. No puolessa välillä mäkeä Topi löiki liinat kiinni ja mitä minä tein? Vinkkasin seuraavan hevosen edelle. Virhe nro 4. Annoin periksi ennen ku edes yritin. Taru-Topi 0-6.

Loppuraveja kesällä 2013

Itse verryttelyssä olin pulassa jo ensimmäisistä askeleista. Kun muut alkoivat ravata, Topikin alkoi. No enpä ottanut käyntiin, kun takaraivossa siinsi pystyyn hyppäävä ruuna, joka kiukuttelee, kun ei saa mennä. Nehän sanoi, että eteen, ettei pääse tekemään ikäviä asioita. No, eipä siinä ruuhkassa voinut ratsastaa kunnolla eteen ja toisaalta, jos antaisin villiintyvän ruunan mennä, se lähtisi pukkipierulaukkaa ja vaarantaisin itseni lisäksi ne tusina muuta verryttelijää. Tyydyin siis antamaan ravissa pitkällä sivulla sen verran myöten, että mentiin lisättyä "hallitusti". Kaikki laukannostot nousivat enemmän ylös kuin lähtivät eteen. Olisi taas pitänyt ratsastaa eteen, mutta a) en uskaltanut b) en mahtunut. Siispä pari kierrosta laukkaa ja hypyt ravista. Hypyt, jotka laukannostojen lisäksi suuntautuivat ylös, eivät eteen. Ja missä pohje? Jännittyneenä irti kyljestä, koska "kohta se lähtee". Tässä vaiheessa ratsastuksellisia virheitä oli tehty miljoona. Roikuttu suussa kaiken vauhdin tappamiseksi, muttei niin, että hevonen olisi tullut kuulolle. Pohkeen käyttäminen just sen verran, että eteni, nosti laukan tai jotain muuta, mutta ei niin, että hevonen olisi tullut oikeasti pohkeen eteen. Verkkahyppyjä tuli otettua kaikki 4 kappaletta. Olisin voinu hypätä, hypätä ja hypätä, että hevonen edes vähän rauhottuisi, turtuisi ja keskittyisi, eikä olisi jokaisessa hypyssä niin voimantunnoissaan, että sanoo "wippii" jokaisesta ponnistuksesta.

Peruspäivä ;)

Suoritus: Pilli soi, laukan nosto ja niskojen nakkelua. Mun reaktio? Ei mikään. Hetken päästä raviin ja uusi nosto kuuntelemisen varmistamiseksi. Lisää niskojen nakkelua. Lähestyminen ensimmäiselle esteelle suunnitellusti, jännittäen katsomoa esteen vieressä. Koottua laukkaa, joka ei etene, mutta poni varmasti "hanskassa" vaikka hanskat oli pahasti hukassa. Hevonen ottaa suunnan vasemmalta ohi ja tiedän, että pohkeella sen saa kyllä yli. Siispä ihan oikein, vasen pohje lujasti kiinni, jolloin hevonen otti askelen oikealle lähemmäs oikeaa ponnistuskohtaa ja todellakin ponnisti. Jälleen kerran suoraan ylös, eikä rahtuakaan eteen. Hidastettuna hyppy oli tällainen: Askel oikealle, ponnistus suoraan ylös, ja kun etuosa alkaa lähestyä maata, takaosa nousee vielä parikytäsenttiä korkeammalle ja voimaa tehostetaan pienellä potkulla samalla kun pää on jo etujalkojen välissä, selkä köyryssä ja vasen korva kohti muita hevosia. Kun etujalat koskee maata, koko hevonen on ku rodeoesityksen villi mustangi. Ensimmäinen laukka askel etuvasemmalle, kun ratsastaja on edelleen siellä 2 metrin korkeudessa. Homma viimeistellään täys stopilla vähän vasemmalle toisella laukka askelella. Näyttää aika tyylikkäältä videolla.

Vastalaukkaharkkoja kesällä 2013

Kaikki se jännitys, suuret odotukset, toiveet rusetista ja "kunniasta" ja erityisesti  se jännitys purkautui lapsellisena vollotuksena maneesin hiekassa. Aikuisen ihmisen vollottaessa tietenkin henkilökuntakin hätääntyy, että nyt on jotain pielessä. "sattuuko johonkin?" Joo... "mihin sattuu?" Päähän. ja selkään. ja omatuntoon. Hetken pakottivat istumaan aloillaan (niin ku pitääki) ja sitten pyyhin pahimmat hiekat housuista (videolta näin, että pyyhin ehkä pari murua hiekkalaatikollisesta). Takas satulaan ja uusi yritys. Hyvä puoli seurakisoissa on se, että yleensä tarjotaan mahdollisuus yrittää uudestaan. Kävi kyllä mielessä, että voisikohan joku muu yrittää. Mutta tajusin sentään itse taistella pelkoni yli ja hoitaa homma loppuun.

Siispä lähestyminen ravissa hurjalle 70 cm pystylle, harjasta kiinni ja sitä seuraava paikalta poistumisyrityksen estäminen ja napakka huomautus ruunalle, että nyt ei vetele. Kyydissä pysytään vaikka kynsin hampain! Loppurata sujuikin enemmän suunnitellusti, joskin suoritin heti 2 esteen jälkeen kaksi kappaletta reiluja kokovartalopidätteitä suorin jaloin. Tehosi! Edelleen hypyt oli liioteltuja ja hankalia pysyä kyydissä (varsinkin, kun ei ole ikinä hypännyt metriä isompaa), mutta maaliin päästiin. Taputukset meinasivat aiheuttaa vielä viimeisen katastrofin, mutta tällä kertaa ruuna tyytyi vain järkytykseen. Vielä kisojen jälkeen suoritin sovitusti rataharjoituksena hieman korotetun radan. Todellakin vain hieman, sillä en halunnut kokeilla, mitä tarkoittaa vielä 10 cm lisää korkeutta hyppyyn, edes vahingossa. Tämä rata sujuikin jo varsin asiallisesti ja loppua kohti alkoi sujuakin. Uskalsin päästää käsijarrusta irti.

Mitä opin? Älä pidä vapaata juuri ennen kilpailuja. Älä seisota vireää hevosta tuntikaupalla trailerissa ennen starttia. Suunnittele verryttely, kun näet puitteet. Etsi ne keinot, joilla saat hevosesi ohjan ja pohkeen väliin, vaikka ympärilläsi suihkisi tuntsareita joka suuntaan ja ääniherkkä hevosesi säpsähtäisi jokaista puomin kolhaisua. (osta korvahuppu...) Älä anna periksi pelolle ja epäilyille! Opettele uskomaan siihen, että pärjäät ja hoida homma kotiin. Koska sitten se ei ainakaan onnistu, jos et edes yritä. Tosissasi.


Tässä rata suoritettuna. Tippumista en näköjään ole julkaissut. Ehkä 3 min vollotuspätkän takia. https://www.youtube.com/watch?v=49ayHv3n-pA

Hevoseni Tornado V

Tornado V, kotoisammin Topi tai tallilaisten kesken "Töpsy/Töpsykkä"

S. 25.5.2008
Tsekkiläinen puoliverinen
nyt n. 550 kg ja n. 165 cm
Suku: Tornado V

Koulu: Seura he:A
Esteet: 100 cm (edellisellä omistajalla 4 v. kaudella paaaaljon sijoituksia)
Kenttä: 4-vuotiaiden maastoesteet (edellisellä omistajalla)

Muut taidot: vasemman etukengän tiputtaminen kengittäjän kaikista estämisyrityksistä huolimatta. Kavion putsaajan karkottaminen kakkaamalla niskaan. Läsnäolijoiden viihdyttäminen mitä eriskummallisimmilla liikesarjoilla kuten saksipotku etujaloilla ja ilmaveivi koko kropalla sekä kehittämällä itsellensä esteitä (mielikuvitusesteitä tai todellisia) sekä "pelkotiloja". Osaa myös matkia kuuluvasti höyryveturia ja häntä nousee kuin arabilla. Huumoriakin riittää.

Reipas ja elämän iloinen nuori poika siis. Yrittää parhaansa, kun jaksaa keskittyä ja tarjoaa kaikkea vasta oppimaansa heti uudestaan väärissäkin paikoissa. Rakastaa vauhtia ja tiukkoja paikkoja. Haasteet on tehty voitettaviksi ja möröt tutkittaviksi. Rohkea ja itsevarma tapaus, jos ei satu olemaan huono päivä tai muuten vaan liikaa virtaa. Tallissa aina seurallinen ja ystävällinen, suorastaan halittava tapaus. Osaa poseerata ja söpöillä ja vie jokaisen karsinaan eksyvän sydämen ihan huomaamatta.

Pitkärunkoinen kuin mäyräkoira. Välillä onki jalkoja mahan alla enemmän ku neljä ja jokainen menossa vähän eri suuntaan. Silti ne kuin ihmeen kaupalla aina löytävät oikeat paikkansa eikä kavio kolahda puomiin kuin vahingossa. Ja sekin aiheuttaa kiukkuista niskojen nakkelua. Pää vaikuttaa vielä vähän isolta suhteessa kroppaan, kun kaula on aika onneton. Etujaloissa pukinkaviot ja sydämmessä läppävika. Vaikka onkin suuri ja hellä sydän, niin kolme läppää vuotavat lievästi. Pidetäänkin siis sormet ja varpaat ristissä, etteivät vuodot laajene ja kisaura pääty liian aikaisin. Toistaiseksi mitään haittaa vuodoista ei ole, mutta laajetessaan katoaa rasituksen kestokyky ja palautuminen huononee. Mitään sydänkohtausta ei ole odotettavissa vaan rauhaisia eläkepäiviä vuosien päästä.

Tässä Topin isukki hyppää vähän isompia ja jännempiä esteitä: Lordano

Minä ite

Kuka minä olen?

Olen 25-vuotias ympäristötekniikan opiskelija, pian diplomi-insinööri. Tein lopputyön hevosen lannasta ja teen kokopäivätyötä laatuinsinöörinä infrarakennusyrityksessä, juuri nyt metron rakentamisen kimpussa. Aloitin ratsastuksen n. 8 vuotiaana ja aktiivisesti 10 vuotiaana, jolloin muutin isäni uusioperheeseen, jossa oli jo hevonen. Yli 15 vuotta siis tullut keikuttua enemmän tai vähemmän hevosen selässä. Viime vuosina olen keikkunut myös kärryillä. Kirjaimellisesti.

Millainen minä olen?

Mielipiteitä on monia, mutta itse sanoisin olevani rehellinen ja avoin. Joskus turhan tosikko ja toisinaan ihan päättömän huumorintajuinen. Riippuu ihan kuun asennoista ;) Tavoitteellinen ja ahkera. En viihdy aloillani enkä missään nimessä neljän seinän sisällä paria päivää pidempään. Silti pidän toimistohommista ja aivotyöstä. Suunnittelen kaiken mahdollisen aina etukäteen pitkälle ja pelaan varman päälle. Hullunaki jotkut pitää, mutta perus rauhallinen tapaus ja tarvittaessa todella pitkä pinna. Toisaalta huonona päivänä ymmärrän jättää ratsastamasta.

Millainen ratsastaja olen?

Haluan olla paras. Ja sekös sitte välillä tekeeki homman hankalaksi. Asetan aina tavoitteita itselleni ja teen töitä niiden eteen omaa tahtia. Jonkun mielestä voisin tehdä varmasti enemmänkin töitä, mutta minulla ei ole kiire ja haluan tehdä kaiken hevoseni ehdoilla. Varsinkin nyt kun minulla on nuori ruuna, niin etenen mieluummin vähän turhan hitaasti kuin liian nopeasti. Toki edettävä on ja ollaanhan me menty puolessa vuodessa helposta C:stä helppoon A:han. Ei vielä aluetasolla, mutta kaikki tehtävät sujuu vaivatta.

Hevosten kanssa olen aina rauhallinen ja pitkähermoinen. Rajoja ja rakkautta ja reilu pitää olla. Loogista ja järjestelmällistä toimintaa, niin hevonenkin tajuaa. Yli ei kävellä, mutta pelätä ei tarvi. Molemmin puolin. Ratsastaessa saan kuuman hevosen rauhoittumaan, mutta laiskaan en saa eloa sitten yhtään. Niinpä hidas ja vetelä hevonen ei sovi minulle. Reippaan kanssa tosin alkuun jännittää turhankin paljon ja menneiden kokemusten myötä itsesuojeluvaisto lyö joskus käsijarrun päälle. Tykkään kuitenkin mennä tukkaputkella, kun hevoseen voi luottaa, ja hypätä kenttäesteitä. Kentän valitsinkin siksi, että pääsee maastoon viilettämään ja hyppäämään hauskoja ja teknisesti haastavia esteitä. Pidän myös koulusta ja rataesteistä, joten mikäs sen parempaa kuin yhdistää ne kaikki.

Parhaimmat tulokset tähän asti?

Jaa-a... seuranmestaruudet vuosia vuosia sitten edellisellä hevosellani Purtsilla (Vara-Purje) koulussa juniorina ja mestaruussijoitukset esteillä, sekä hevoshullu power cupin 11. sija finaalissa lainahevosella Shirak 2004. Ratoina parhaita ovat olleet Purtsin kanssa viimeinen 80 cm esterata ja sen voitto 2009 ennen Purtsin myyntiä. Kesän 2012 aluekoulurata äitipuolen hevosella Patella oli hienoin koulurata ikinä ja yksi ikimuistoisimmista. Tulos ei sinänsä päätä huimannut, mutta rata oli mahtava ihan jo siksi, että hevonen pisti paremmaksi kuin mihin ratsastaja olisi pystynyt. (keikuin mukana, kun ratakonkari sanoi, että nyt mennään!). 2004 taisi olla se eka ja vika kenttärata Purtsilla, josta päästiin maaliin kieltelyistä huolimatta. Poni kun löi liinat kiinni jo 20 m ennen estettä niin voltteja ei laskettu, sillä emme olleet vielä estealueella ;)

Tämän hetkiset tavoitteet?

Tänä vuonna kun saisi pari sujuvaa 100 cm rataa alle. 2015 ehkä sitten jo 110 cm. Riippuu mun kehityksestä ja korvien välistä. Koulupuolella he:A aluetasolla ensi vuonna ja ainakin harrastekenttää, ellei tuttariakin. Kauempana ovat sitten tavoitteet kenttäjoukkue-SM:ssä ja va:B sekä 120 cm radat. Askel kerrallaan, mutta noihin olisi kiva päästä! Näitä tavoitteita ajatellen valitsin hevosenikin. Kevät 2014 menee hevosen kunnon kohottamiseen ja lihasten kasvattamiseen. Pyöreyttä on jo tullut, mutta vieläkin pitäs saada lisää massaa, perus kestävyyttä ja voimaa. Onneksi kotikokki M on auttanut ja syöttää ties mitä mömmöjä ruunalle (ja mulle). Kotikokki M on mun poikaystävä, joka on kaikessa mukana ja huolehtii ruunasta mun poissaollessa. Irtokengätki M lyö paikalleen tukevasti. Ihan paras mies <3

Mukavia muistoja?

Niitä riittää :) Suuri kiitos monille hevosen omistajille, jotka ovat antaneet minun ratsastaa ja kilpailla omilla hevosillaan ympäri Suomen. Kokemusta on karttunut kaikenlaisista ja kokoisista silkkiturvista. On ollu hienoa suokki-oria, pippurista saksalaista ratsuponia, kuumaa ja tulista pv-tammaa, laiskaa ja äkäistä ruunaa, kilttiä ja helppoa konkaria ja kokematonta nuorta. Hienoja ja opettavaisia kokemuksia kaikki :) Lämpimimmät muistot kuitenkin kuuluvat Purtsille, jonka vein vuodeksi Ouluun opiskelujeni ratoksi. Voi niitä laukkoja pitkin metsäpolkuja ilman satulaa löysin ohjin <3 En tekisi sitä uudestaan edes nykyisellä ruunallani...

Tai se viimeinen rata Purtsin kanssa... kun pilli soi ja ennen ku ehti kissaa sanoa, niin oli kymmenen kaviota mahan alla. Sitten lennettiin ja tehtiin lyhimmät uusinnan tiet ikinä. Vuosien kieltelyiden ja hylkyjen jälkeen poni lensi ja kääntyi pennin päällä. Ihan parasta <3 Tai Niinisalon kenttäleiriviikonloput ja ratsastuskoulun hepalla Kassulla isojen esteiden hyppääminen. Siinä oliki tehokas opettaja! Jos et hallinnu hevosta kunnolla, ylitit esteesi yksin. Pienempiä tyttöjä kuulemma vei kenttäradalta kisoista kotiin. Kun homma oli lapasessa, niin johan mentiin melkein kaikki helpon esteet ja joku vaativan pystykin. Siinä oli lohikäärme suurella hyppysydämmellä.

Uudenkin hepan kanssa on jo tullut mukavia muistoja, mutta kerrotaan niistä toisessa kohtaa ;)