Tiiättekö ku on "niitä" päiviä ja sitten on NIITÄ päiviä? Ja tekevälle sattuu ja toisille vaan vähän enemmän? Tänään oli taas sellanen päivä. Tällä kertaa ei ees ollu ihan täysin Topin vika. Vaan vähän.
Topi siis kengitettiin toissapäivänä. Sen verran isoja muutoksia tuli taas etuseen, että pari päivää piti ottaa rauhallisesti kävellen. Piti. Kävelin kyllä eilen tunnin ja tein kaikenlaisia käyntitehtäviä. Hyvää jumppaa, kyllä. Tänään aioin tehdä saman. Topi oli eri mieltä. Sen ilmeestä näki taas jo ennen selkään nousua, että voi tulla jännä päivä. Vohoi, ei kuulkaa ollu mulla aavistustakaan kuinka jännä! Sen verran rupes poni heti alkuun jo keksimään omiaan, että tein muutamia talutusharjoituksia. Onneksi, sillä huomasin, että mullahan ei ollu enää mitään auktoriteettiä koko poniin. Piti ihan vaan muutaman kerran, eli noin tusina, muistuttaa, että kuka sanoo mitä tahtia mennään ja minne. Se on jännä, miten niinki pieni asia kuin pysähdys voi nostaa verenpaineet. Pointtihan on, että kun minä pysähdyn, niin hevonen pysähtyy. No, Topin mielestä oli huomattavasti hauskempaa ottaa vielä pari askelta edelle ja sit kääntyä sillee vähän niin ku kohti. Vähän sillai veitikkamaisen uhmakkaasti "mitäs sanot, jos teen näin?" Ei. Ei näin. Uudestaan pysähdys, peruutus ja eteen. Muutaman kerran...
Sit ku lopulta kiipesin selkään Topi tuntu taas alkuun ihan kivan rennolta, mutta reippaalta. Puoli tuntia meniki vallan mainiosti. Sitten tapahtui jotain. Jotain enkä todellakaan tiedä, mitä. Löysin itseni laukkaamasta ympyrällä päätöntä laukkaa ja huutelemasta, että "tämä ei ole lapasessa". Jatkoin huutelua, kun näin, etteivät taluttajat kiinnittäneet meihin mitään huomiota ja seisoivat selin meihin. Johtu vissiin siitä, että ekaa kertaa en huutanu heti täysiä, että "PRKL!!!" Vaikka väliä olikin, niin koin tärkeäksi saada ihmiset katsomaan meitä edes sivusilmällä, jos suuntalaitteista katoais yhtäkkiä kaikki teho. Selvittiin tästä pyrähdyksestä ja totesin ääneen, että ei tainnu tulla käyntipäivää tästä. Ei siinä mitään. Vähän takapuolta alle ja piffiharjoituksia. Paino takajaloille niin ei ota eteen niin pahasti. Siis etujalkoihin. Mitä te oikein kuvittelitte??? Topi suorastaan innostui kyseisestä harjoituksesta ja kappas, mulla oli alla kevyesti lähes paikallaan polkeva poni. Siistiä!
Laukkaaki sai koota ihan kivasti ja vähän sulkua sinne ja käyntisiirtymää tänne. Hevosia tuli ja meni maneesissa ja toiset aiheutti sinkoilua enemmän, toiset vähemmän. Sitten tuli naapuritamma maneesiin. Jotain siellä korvien välissä taas naksahti ja Topi sinkos pukkilaukkaa taas taivaaseen. Ei kai siinä muuten mitään, mutta samalla ku Topin päässä naksahti, ohja napsahti. Kyllä, napsahti. Ohjat meni poikki. Ehdin huutaa, että ohja katkes, ennen ku ite oikeasti edes tajusin, mitä oli tapahtunut. Voin kertoa, että pieni pakokauhu iskee pukittelevan hevosen selässä, kun ohjaus häviää ja etenkin jarrut. Ehdin ajatella vaikka mitä siinä "reippaan puoleisen" laukan aikana. Näin silmissäni, että tohon kohtaan tota seinää mä lennän. En lentänyt. No saisinko mä tosta ohjan puolikkaasta jotenki kiinni? Ei, ei toivoakaan. Liian pitkä kaula enkä todellakaan anna nyt löysiä tosta toisesta ohjasta. Voinko mä vetää tästä toisesta ohjasta? Varovaista kokeilua ja hapuilua. Sitte alko se pillastunut herätyskello "PRRR PRRR PRRR PRRR PRRR PRRRR!!!!!" Miten pysäytän hevosen yhdellä ohjalla? Pitäiskö mun heittäytyä täältä suosiolla alas? Miten mä pääsen täältä alas järkevästi? Okei, sellaista kuin "järkevästi valtoimenaan laukkaavan hevosen selästä alas" ei ole. Tai on ehkä sellaiselle, joka on sitä harjoitellut. Pitää alottaa se vikellys...
Samaan aikaan näin sivusilmällä, miten Topin ajatuksen juoksu kehittyi. Ensinhän se oli sellanen "BANZAI!!!" ja "banzaibanzaibanzai" sillai nopeasti. Sit sen pään päälle nous kysymysmerkki, että mitä hemmettiä tuolla ylhäällä tapahtuu ja korvat pyörähti pari kertaa. Sit sinne sytty sellanen "hähää!" lamppu ja uus yritys tehä "banzaibanzaibanzai". Topi totes vaan lyhyeen, että kaula kaarella vasemmalle se ei oo niin helppoa eikä kivaa. Sit se pyöritteli korviaan laukassa hyvän tovin ja vähän silmiäänki. Lopulta, lopulta se vauhti alko hidastua. Vielä en huokassut, kun tiesin, että pienikin kipinä aloittaisi banzait uudestaan. Samalla ku vauhti hidastui, sain käännettyä sen pienemmälle ja pienemmälle ympyrälle. Ihan en ollu uskaltanut tempasta täydestä laukasta nenää polveen. Mutta lopulta päästiin raviin ja käyntiin ja muutaman sadan "PRRRR!!!!" jälkeen se lopulta pysähtyi. Ihan kuulkaa taputin sitä siinä kohtaa. Luojan kiitos sillä on ääniavut vahvassa. Ei käyny kuulkaa mielessäkään mikään istunnalla pysäyttäminen siinä tilanteessa.
Sain jalat tukevasti hiekkaan ja puhaltelin hetken. Ihan ei oo hetkeen pelottanu noin paljoa. Jalat meni tietty veteläksi. Siinä päiviteltiin läsnäolijoiden kanssa, että huhhuh - puhhuh. Selvisin! Selvisin taas yhdestä elämäni koettelemuksesta. Banzai-laukkaa katkenneilla ohjilla. Kyllä oli orpo-olo. Eiku ehjät vermeet tallista ja parit laukka- ja raviympyrät. Onneksi Topi oli niiden ympyröiden verran super. En jäänyt kävelemään selästä käsin. En tod. Talutin loppukäynnit. Tunnin käyntityöstä tuli 1,5 h epämääräinen räpellys. Topi oli tyytyväinen. Todella tyytyväinen. Minä sain niin pahat adrenaliiniryöpyt, että pesin kaikki suitset ja satulavyöt ja rintaremmin vielä ennen lähtöä tallilta huolimatta siitä, että kello oli miljoona. En ollutkaan muutamaan kuukauteen jaksanut panostaa niihin.
Ohjat katkes keskeltä. Ei ompeleista tai saumoista tai sieltä päästä. Keskeltä paksua kumista kohtaa. Näyttää kuulkaa erikoiselta se sisälmys. Reklamaatio lähtee, jahka löydän sen myyjän, jolta ohjat ostin Tampereen hevosmessuilta. Merkkiliikkeen olettaisi vastaavan tällaiseen suopeasti. Ihan en uskonut kymmenien eurojen ohjien katkeavan alle vuoden käytön jälkeen. Kun ei niitä ole käytetty edes päivittäin ja huolletukin on. Puhhuh huhhuh. Kyllä kuulkaa vieläki meinaa hartiat nousta korviin jännityksestä, kun tilannetta ajattelee. Selkäki kramppaa. Taitaa tulla uni hyvin tänä yönä :D Topin kanssa ei ole koskaan tylsää... Joskus toivois, että olis yhtä rauhallista ja tyyntä, ku kesällä mökin rannassa. Huhhuh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti