taas niitä päiviä

Tiiättekö ku on "niitä" päiviä ja sitten on NIITÄ päiviä? Ja tekevälle sattuu ja toisille vaan vähän enemmän? Tänään oli taas sellanen päivä. Tällä kertaa ei ees ollu ihan täysin Topin vika. Vaan vähän.

Topi siis kengitettiin toissapäivänä. Sen verran isoja muutoksia tuli taas etuseen, että pari päivää piti ottaa rauhallisesti kävellen. Piti. Kävelin kyllä eilen tunnin ja tein kaikenlaisia käyntitehtäviä. Hyvää jumppaa, kyllä. Tänään aioin tehdä saman. Topi oli eri mieltä. Sen ilmeestä näki taas jo ennen selkään nousua, että voi tulla jännä päivä. Vohoi, ei kuulkaa ollu mulla aavistustakaan kuinka jännä! Sen verran rupes poni heti alkuun jo keksimään omiaan, että tein muutamia talutusharjoituksia. Onneksi, sillä huomasin, että mullahan ei ollu enää mitään auktoriteettiä koko poniin. Piti ihan vaan muutaman kerran, eli noin tusina, muistuttaa, että kuka sanoo mitä tahtia mennään ja minne. Se on jännä, miten niinki pieni asia kuin pysähdys voi nostaa verenpaineet. Pointtihan on, että kun minä pysähdyn, niin hevonen pysähtyy. No, Topin mielestä oli huomattavasti hauskempaa ottaa vielä pari askelta edelle ja sit kääntyä sillee vähän niin ku kohti. Vähän sillai veitikkamaisen uhmakkaasti "mitäs sanot, jos teen näin?" Ei. Ei näin. Uudestaan pysähdys, peruutus ja eteen. Muutaman kerran...

Sit ku lopulta kiipesin selkään Topi tuntu taas alkuun ihan kivan rennolta, mutta reippaalta. Puoli tuntia meniki vallan mainiosti. Sitten tapahtui jotain. Jotain enkä todellakaan tiedä, mitä. Löysin itseni laukkaamasta ympyrällä päätöntä laukkaa ja huutelemasta, että "tämä ei ole lapasessa". Jatkoin huutelua, kun näin, etteivät taluttajat kiinnittäneet meihin mitään huomiota ja seisoivat selin meihin. Johtu vissiin siitä, että ekaa kertaa en huutanu heti täysiä, että "PRKL!!!" Vaikka väliä olikin, niin koin tärkeäksi saada ihmiset katsomaan meitä edes sivusilmällä, jos suuntalaitteista katoais yhtäkkiä kaikki teho. Selvittiin tästä pyrähdyksestä ja totesin ääneen, että ei tainnu tulla käyntipäivää tästä. Ei siinä mitään. Vähän takapuolta alle ja piffiharjoituksia. Paino takajaloille niin ei ota eteen niin pahasti. Siis etujalkoihin. Mitä te oikein kuvittelitte??? Topi suorastaan innostui kyseisestä harjoituksesta ja kappas, mulla oli alla kevyesti lähes paikallaan polkeva poni. Siistiä!

Laukkaaki sai koota ihan kivasti ja vähän sulkua sinne ja käyntisiirtymää tänne. Hevosia tuli ja meni maneesissa ja toiset aiheutti sinkoilua enemmän, toiset vähemmän. Sitten tuli naapuritamma maneesiin. Jotain siellä korvien välissä taas naksahti ja Topi sinkos pukkilaukkaa taas taivaaseen. Ei kai siinä muuten mitään, mutta samalla ku Topin päässä naksahti, ohja napsahti. Kyllä, napsahti. Ohjat meni poikki. Ehdin huutaa, että ohja katkes, ennen ku ite oikeasti edes tajusin, mitä oli tapahtunut. Voin kertoa, että pieni pakokauhu iskee pukittelevan hevosen selässä, kun ohjaus häviää ja etenkin jarrut. Ehdin ajatella vaikka mitä siinä "reippaan puoleisen" laukan aikana. Näin silmissäni, että tohon kohtaan tota seinää mä lennän. En lentänyt. No saisinko mä tosta ohjan puolikkaasta jotenki kiinni? Ei, ei toivoakaan. Liian pitkä kaula enkä todellakaan anna nyt löysiä tosta toisesta ohjasta. Voinko mä vetää tästä toisesta ohjasta? Varovaista kokeilua ja hapuilua. Sitte alko se pillastunut herätyskello "PRRR PRRR PRRR PRRR PRRR PRRRR!!!!!" Miten pysäytän hevosen yhdellä ohjalla? Pitäiskö mun heittäytyä täältä suosiolla alas? Miten mä pääsen täältä alas järkevästi? Okei, sellaista kuin "järkevästi valtoimenaan laukkaavan hevosen selästä alas" ei ole. Tai on ehkä sellaiselle, joka on sitä harjoitellut. Pitää alottaa se vikellys...

Samaan aikaan näin sivusilmällä, miten Topin ajatuksen juoksu kehittyi. Ensinhän se oli sellanen "BANZAI!!!" ja "banzaibanzaibanzai" sillai nopeasti. Sit sen pään päälle nous kysymysmerkki, että mitä hemmettiä tuolla ylhäällä tapahtuu ja korvat pyörähti pari kertaa. Sit sinne sytty sellanen "hähää!" lamppu ja uus yritys tehä "banzaibanzaibanzai". Topi totes vaan lyhyeen, että kaula kaarella vasemmalle se ei oo niin helppoa eikä kivaa. Sit se pyöritteli korviaan laukassa hyvän tovin ja vähän silmiäänki. Lopulta, lopulta se vauhti alko hidastua. Vielä en huokassut, kun tiesin, että pienikin kipinä aloittaisi banzait uudestaan. Samalla ku vauhti hidastui, sain käännettyä sen pienemmälle ja pienemmälle ympyrälle. Ihan en ollu uskaltanut tempasta täydestä laukasta nenää polveen. Mutta lopulta päästiin raviin ja käyntiin ja muutaman sadan "PRRRR!!!!" jälkeen se lopulta pysähtyi. Ihan kuulkaa taputin sitä siinä kohtaa. Luojan kiitos sillä on ääniavut vahvassa. Ei käyny kuulkaa mielessäkään mikään istunnalla pysäyttäminen siinä tilanteessa.

Sain jalat tukevasti hiekkaan ja puhaltelin hetken. Ihan ei oo hetkeen pelottanu noin paljoa. Jalat meni tietty veteläksi. Siinä päiviteltiin läsnäolijoiden kanssa, että huhhuh - puhhuh. Selvisin! Selvisin taas yhdestä elämäni koettelemuksesta. Banzai-laukkaa katkenneilla ohjilla. Kyllä oli orpo-olo. Eiku ehjät vermeet tallista ja parit laukka- ja raviympyrät. Onneksi Topi oli niiden ympyröiden verran super. En jäänyt kävelemään selästä käsin. En tod. Talutin loppukäynnit. Tunnin käyntityöstä tuli 1,5 h epämääräinen räpellys. Topi oli tyytyväinen. Todella tyytyväinen. Minä sain niin pahat adrenaliiniryöpyt, että pesin kaikki suitset ja satulavyöt ja rintaremmin vielä ennen lähtöä tallilta huolimatta siitä, että kello oli miljoona. En ollutkaan muutamaan kuukauteen jaksanut panostaa niihin.

Ohjat katkes keskeltä. Ei ompeleista tai saumoista tai sieltä päästä. Keskeltä paksua kumista kohtaa. Näyttää kuulkaa erikoiselta se sisälmys. Reklamaatio lähtee, jahka löydän sen myyjän, jolta ohjat ostin Tampereen hevosmessuilta. Merkkiliikkeen olettaisi vastaavan tällaiseen suopeasti. Ihan en uskonut kymmenien eurojen ohjien katkeavan alle vuoden käytön jälkeen. Kun ei niitä ole käytetty edes päivittäin ja huolletukin on. Puhhuh huhhuh. Kyllä kuulkaa vieläki meinaa hartiat nousta korviin jännityksestä, kun tilannetta ajattelee. Selkäki kramppaa. Taitaa tulla uni hyvin tänä yönä :D Topin kanssa ei ole koskaan tylsää... Joskus toivois, että olis yhtä rauhallista ja tyyntä, ku kesällä mökin rannassa. Huhhuh.

Uusille urille

Rakastan lunta ja talvea, joten näitä kuvia tulee riittämään ;)

Vuoden 2017 aikana ehti nähdä monenlaisia tulevaisuuden kuvia vilisevän silmissä kuin karkuun ja toisaalta uhkaavasti kohti. Viimeisimpänä Topille on povattu kouluratsun uraa. Kyllähän sillä varmaan kansalliselle tasolle pääsisi. Pitkää runkoa on vaan haastava koota, joten mihinkään gp:hen siitä ei taida olla. Mutta eiköhän sitä opittavaa riitä pariksi vuodeksi sinne kansallisellekin.

Ihan en ole vielä heittänyt uskoa siihen, etteikö voitaisi vielä hypätä. Nyt laitetaan kengitykset viimesen päälle kuntoon iskän <3 avulla ja nostetaan kuntoa hiljalleen takaisin. Aloitetaan sitten puomeista ja kavaleteista ja katsotaan miten lähtee. Ensi keväänä tietää, että voidaanko hypätä. Nyt tiedetään, että makkaraksi sitä ei ainakaan tarvitse laittaa. Thank god <3

In my paradise

Sen verran väsynyt olen nyt, että joku minussa kuiskii, että eikö olisi ollut helpompi jatkaa eteenpäin ilman hevosta? Eikö olisi kiva, jos olisi kerrankin rahaa ja aikaa? Eikö olisi hyvä nyt hoitaa oma terveys kuntoon ja haaveilla ratsastajan urasta sitten ruuhkavuosien jälkeen? Käyköhän tässä kuitenkin niin, että x ajan päästä laitan myynti-ilmoituksen HT-nettiin ja tuskastun teinityttöjen vakuutteluihin "mulla on ollu hoitoheppa jo 5 vuotta ja ollaan hypätty ainaki (sata)metriä". Just tänään kuuntelin tähän viittaavaa taivastelua toisen "ongelmalapsen" myyntihaasteista. Topista(kaan) ei ole ensi hevoseksi. Ehkä joku kokenut hullu vielä haluaa sen kanssa vääntää koulukiemuroita? No, ehkä sen pohdinnan aika ei ole just nyt. Mun haaveissa siintää vielä se vaativa B. Ja nyt se on lähempänä toteutumista ku koskaan (muutamaa muuttujaa huomioimatta). Joku valmennus vielä ehkä vissiin kai (lahjattomat harjottelee?) tarvitaan, mutta kaikki tehtävät sujuu jo. Ehkä se pysyy meillä sinne kuoppaan asti. Monta ehkää.

Topi voi siis nyt hyvin. Vähän ehkä turhankin hyvin :D Vielä en ole tippunut, huom VIELÄ. Menin sanomaan ääneen, että ei nuo lähtemiset enää niin haittaa, kun se ei ole pukittanut. No, eikö se sitten myös pukittanut. Joten nyt kun sanon, etten ole tippunut, niin varmasti tipun. Voi varmaan alkaa taas myydä maneesin katsomoon lippuja ja poppareita. Estetunneille saatiin jo kertaalleen yleisöä - ei olla toki ainoita kiinnostuksen kohteita. Vaikka tietty ollaan aiheutettu härdelliä käytännössä joka kerta, kun ollaan menty maneesiin. Onneksi ei kukaan ole vielä hermostunut ja kieltänyt minua tulemasta samaan aikaan.

Joulu tulee! <3

Takavuosina ratsastin paljon yksin. Käytännössä aina yksin. Viimeisen vuoden aikana olen ratsastanut lähinnä ruuhkassa. Siitä on toki hyötyä verryttelyihin, joissa Topi on aina saanut kohtaukset. Nyt Topi vaan saa ne hepulit jäädessään yksin. Käytännössä tämä voi tarkoittaa sitä, että Topi sinkoilee muita hevosia karkuun verkassa ja tuomaria karkuun radalla - koska on yksin. I already see it coming. Ykski päivä käyntityöskentelyt meni ihan pipariksi Topin keittäessä chilisoppaa muiden lähdettyä. No kun kerran yksin olin niin päästin riemun irti. Sen jälkeen pystyin taas ratsastamaan :D Hetken aikaa.

Olen kuitenkin oppinut näiden vuosien varrella muutaman asian. Kun sillä on "the ilme" - varaudu. Varoita vähintään kanssaratsastajia. Jos sillä on "todellakin se ilme" - juoksuta kunnolla alle, jos vaan mitenkään mahdollista. Selässä: älä kevennä. Älä roiku ohjista. Älä päästä liian lujaa. Älä vie sitä lähelle ovea, jos joku on just avaamassa sitä. Pidä kantapäät alhaalla, nojaa taakse ja perse penkissä vaikka se ois miten rento tahansa. Varaudu taaksePOISTU-liikkeeseen aina:

 

Luottamusta herättävä?

a) kottarinurkassa 

b) radion kohdalla 

c) oven kohdalla (x3)

d) kummallakin pitkällä sivulla ko. päädystä lähtiessä 

e) katsomon puoleisen pitkän sivun puolessa välissä 

f) seinässä olevan tumman laatan kohdalla 

g) jos jäät aukeavan oven ja muiden hevosten väliin "yksin" 

h) koska tahansa, jos maneesissa on joku/ei ole muita. 

Lisäksi - älä kävele selästä käsin pitkin ohjin. Heti töihin ja loppuravien jälkeen (joissa ei siis kevennetä) seis ja ratsailta. Estetunnin päätteeksi älä edes ravaa, jos muut vielä hyppää. Älä edes yritä. Ihan turhaa. Heti alas sieltä satulasta! Jos joku näistä asioista unohtuu, niin voin olla varma, että löydän itseni jostain muualta jossain toisessa asennossa kuin missä haluaisin olla. Tai ainakin ottaa tosi lujaa päähän, ku muuten ehkä saatto jo tulla melkeinpä hyvä fiilis.

Jostain syystä Topi on kesän aikana fiksautunut keskiraviin. Jos Topi saisi valita, se menisi vain keskiravia. Ei mitään muuta. No ehkä kiitolaukkaa. Mut pääasiassa keskiravia. Joka ratsastuksella, kun suoristan pitkälle sivulle tai lävistäjälle niin saan ihan oikeasti pidätellä sitä. Ei vaan tukea, vaan pidätellä, ettei se lähde lentoon. Useimmiten toki jätän senkin tekemättä, koska jotenkin koen, että kun toisessa on nyt liikkumisen iloa ja näyttämisen tahtoa, mun ei pidä tappaa sitä intoa kieltämällä kaikki kiva. Niinpä meidän päiviin sisältyy nykyään paljon keskiravia :D Halusin minä sitä tai en. Ajoittain saatan tuntea jo ennen kulmaa, että kohta lähtee. Eikä ne "pienet" pidätteet siinä kyllä auta yhtään mihinkään. Kyllähän se ravi siinä hiljalleen kehittyykin ja pari kertaa ollaan päästy jo lyhyenki sivun läpi keskiravilla. Useimmiten tasapaino ei riitä ja ravi hajoaa kaarteeseen, mutta kerta kerralta vähemmän.

Myös kokoaminen sujuu huomattavasti paremmin. Jostain on ilmestynyt Topille myös kaula. Vaikka treeni on ollut hyvin vähäistä jatkuvien vastoinkäymisten takia, Topin lihaksisto on muuttunut. Sen seurauksena tietty satuloitaki piti laittaa kerta toisensa jälkeen ja jopa levittää (!), kun Topi on saanut massaa aivan eri tavalla kuin ennen. Jouduin jo rajoittamaan sen heinän määrää! En olis ikinä uskonut sitä päivää tulevan, että mun läpipasko luuranko syö liikaa. No, nyt on penkit istutettu "leveään" selkään. Ilman satulaaki pystyy menemään ilman ilmapatjaa tai sohvatyynyä. Hevonen näyttää kaikin puolin nyt hyvältä. Ratsastajasta ei voi sanoa samaa. Ei päivää, etteikö johonkin sattuisi ja mistään lihaksesta ei löydy voimaa. Mutta selkään on silti päästävä, vaikka kävelemään ;) Jännä.. eihän ne muut koskaan? Vai mikä se oli se "My doctor said I should not do any sports. But riding isn't a sport, is it?" Juu ei. Tämä ei ole urheilua. Tämä on silkkaa hulluutta.