Valmentaja hukassa

Aika jees kunto! Karva kiiltää, luut ei törrötä, mutta ei mahakaan pömpötä. Kaulassaki alkaa olla muotoa :)

Oikea valmentautuminen ja monipuolinen treenaaminen ovat tapetilla ja ihmisten tiedon jano on loputonta. Halutaan kehittyä tehokkaasti ja parhaalla mahdollisella tavalla. Joskus turhauttaa, kun ei kehity tai tulee jopa sitä takapakkia ja olo on kuin alkeiskurssilla, vaikka olisi ratsastanut lähes päivittäin 20 vuotta. Mikä ulkopohje? Kevyt istunta??? How hard is that? Really hard... Itse voisin todeta, että olen aina halunnut oppia ja kehittyä valtavasti, mutta olen ollut hevoselle kuuro. Miksi? En tiedä. Toisaalta tuntuu, että olen elämäni ekat 25 vuotta ollut kuuro kaikelle ulkopuolelta tulevalle tunnemaailmalle. Tunnemaailmoistahan näiden elikoiden kanssa on pitkälti kyse. Ihan sama kuinka hyvät tekniikat sulla on, jos et oo henkisesti messissä vaan suoritat konemaisesti tehtäviä toisensa perään. Kyllä se hevonenkin sen huomaa ja käyttää tilanteen hyväkseen. Trust me... I know what I'm talking about.

Mulla on ollu matkan varrella monenlaisia mahdollisuuksia ja monenlaisia opettajia. Niin hevosia ku ihmisiä. Nuorempana sain muiden hevosia ratsastettavaksi huomattavissa määrin ja se oli mahtavaa. Ja se nousi päähän. Lisäksi halusin hypätä. Jos piti valita koulu- ja estetunnin väliltä, otin jälkimmäisen. Treenasin sitten itsekseni ilman satulaa tai jalustimia ja tein töitä perusasioiden eteen itsenäisesti. No, tietäähän sen, miten siinä käy. Vääriä tapoja ja maneereja, eikä kaikkia ongelmia saa ratkottua yksin. Kirsikkana paljon erilaisia harhaluuloja. Ai että on ylpee fiilis, kun ne yks toisensa jälkeen paljastuu.

Meni se maastoreissu näinki :D

Ongelmat ja harhaluulot oikeastaan paljastuivat vasta sitten kun ostin Topin. Taisin jopa kirjoittaa ostoilmoitukseen HT-nettiin, että etsitään älykästä ja ajattelevaa hevosta. Ei tarvi olla helppo. Ai että sitä egon kokoa! Ihan ensimmäiseksi halusin tutustua hevoseen ja nostaa sen kuntoa hiljalleen. Ok, hyvä ajatus nuoren kanssa ja on toki sekin tuottanut tulosta. Mutta kun tein sen alun yksin. Olisin varmasti päässyt nopeammin jyvälle Topin jutuista, enkä hakannut päätä niin paljoa seinään, kun olisin käynyt heti jonkun jotain osaavan silmien alla.

Aloin toki etsiä valmentajaa. Ja nimenomaan etsiä. Olin juuri palannut takaisin pk-seudulle 5 vuoden opintoreissun jälkeen. Paljon heppatuttuja, mutta ei mitään käryä, ketä valmentajia alueella liikkui, mitä maksoi ja kuka kävi missäkin ja sopi kenellekin. FB-huutelukaan ei oikein tuottanut tulosta.Oishan siellä Hyvinkäällä ollu apuja, mutta 50 km tunnille? Hmph. Ei. Omalle tallillehan tietty ois pitäny saada, ku ei ollu traikkua. Samalla tallilla ei tietty ollut muita treenaamisesta kiinnostuneita. Yhden ratsukon takia on vaikea saada minkäänlaista valmentajaa tallille. Tai sitten se maksaa. Ja paljon.

No, sitte alko se juupas-eipäs hakuammunta. Kouluvalmentajaa ei löytynyt ja estevalmennuskin sujui puoli vuotta, kun sinne meni trailerilla. Tallin vaihdon myötä loppu estetunnit ja löyty koulutunnit. Sitten monen mutkan kautta sekin tuli kalliiksi tuntikaverin puuttuessa. Estevalkkuja ei saanut kiinni, ei löytynyt aikoja, tuli sitä tätä tota. Loukkaantumiset, sairastumiset jne. laittoi hyvin alkaneet treenit aina katkolle ja taas sai aloittaa alusta. Jos siis sai valmentajan paikalle ja rahat riitti eläinlääkärin jälkeen. Järjestään törmäsin siihen, ettei valmentaja tule yhden takia, ei ole aikaa, joka sopisi molemmille tai sitte koko ihmistä ei saanut kiinni. Parhaimmillaan jätti ilmestymättä paikalle tai perui puolta tuntia ennen. Sit ku et saa sovittua jatkuvaa säännöllistä aikaa omasta tai valmentajan syystä, ne valmennukset vaan jää. Ei vaan jaksa aina soitella perään, kun se on niin hankalaa. Tuskastuminen valmennusten järjestämisen mahdottomuuteen aiheutti tietty sen "ei sitte"-fiiliksen. Treenaan sitte itekseni. "I know what I'm doing, right?" ;) Dumbass.

Sitä kuulee kans kommentteja siitä, miten se valmentaja on "niin kauheen äkänen/tylsä/ei toimi mulle/ei toimi hevoselle/en pidä ko. henkilöstä/jne. Ok, kaikista ei tarvi tykätä eikä kaikki valmentajat sovi kaikille, sehän me tiedetään. Fine, mä voin silti käyttää sitä valkkua, jota naapuri ei voi. Kaikista paras on musta kuitenki se "en mä voi mennä sen tunnille, ku mä oon niin huono". What? Valmennukseen pitäisi mennä oppimaan, eikä esittelemään taitojaan. Silloin ollaan hakoteillä, jos valmentajalle pitää päästä näyttämään jotain. Vaikka onhan se toki kauheen kivaa :P Tää on ihan kauheen yleinen ilmiö ja oho, ku oliki vaikeeta ja en osannutkaan täydellisesti niin valmentaja on paska/mä oon paska/ei tää toimi/en voi  käydä tän tunneilla? Okei, vaatii myös valmentajalta silmää löytää oikean tasoiset tehtävät niin hevoselle ku ratsastajalleki, mutta mikä valmennus se sellanen on, jossa kaikki on helppoa ja sujuu ku tanssi? Mitä sä opit siitä? Millasta vastinetta sait rahalles? Kiva fiiliksen siitä "ah mä osaan tän hyvin". Ok, niitäki tarvitaan, mutta se ei kehitä. Se parantaa itsevarmuutta (sitäkin tarvitaan, kyllä) ja kasvattaa egoa (tätä ei tarvita. piste.) Itseasiassa paljon paremmat kiksit saaki nimenomaan siitä itsensä ylittämisestä. Mut sit ku löydät sen passelin valmentajan niin "pääsen arkisin ennen klo 16 - ai oot töissä. No voi."

 "Taistele taistele!" Hävettää edelleen katsoa tätä. Yleensä väännän loppuun asti, mutta noihin aikoihin en luottanut itseeni enkä liioin hevoseen. Pelotti niin penteleesti! Ei tarvinnut kuvitella olevansa hyvä näillä tunneilla. Kävin siellä silti. Toi eka okseri tais muuten olla 120 cm. (v. 2014)







Jos ei voi mennä jollekin tunnille sen takia, että on niin huono, on tosissaan ihan väärillä jäljillä. "Mä en oo treenannu tarpeeks. Täytyy perua" "Toi vaatii liikaa, en voi mennä". No okei, törmäsin myös tilanteeseen, jossa huippuvalmentaja vaati tehtäviä, joihin nuori 6 v. ruuna ei ollu valmis ja siltä meni itseluottamus. Virhe. Mutta nyt ei puhuta siitä, vaan siitä, että huippuvalmentaja laittaa ratsastajan tekemään asioita uudella tavalla ja/tai oikein. Toisaalta, ei sen valmentajan tarvii olla huippu osatakseen neuvoa oikeita asioita. Ainaki tiettyyn rajaan asti.

Minusta ehkä paras neuvo ikinä oli, että "Ota valokuva istunnasta, jollaisen haluaisit itsellesi. Anna se poikaystävällesi tai kaverillesi ja pyydä kentän laidalle vertailemaan sinua ja kuvaa ja huutamaan, että mitä teet itse väärin." Kuka tahansa pystyy siihen! KK pystyy myös sanomaan, että rauhotu tai "te etenette ku etana" tai "mitä ihmettä sä duunaat?!". Parasta tais olla ku anoppi huikkas maneesin katsomosta, että "se laahaa jalkoja". 0v kokemusta vs. 20 v. wannaberatsastusta. Kumpi meistä oli oikeassa? Ai että hävettikö? Tekikö ehkä mieli lopettaa? KK:lle ei voi edes sanoa, että tuu ite näyttään, koska sehän kiipee sinne satulaan ja ehkä tippuu yrittäessään. Heh, oishan se muuten hauskaa, mutta jotakuta vois sattua. Toisaalta - KK:n kohdalla on just se ongelma, että sille voi sanoa vastaan. Sanopa nyt vaikka Pantsulle vastaan. Taitaa jäädä sanomatta. Joka tapauksessa valmentaja ku valmentaja, tunneilla pitäs käydä, jos haluaa, että kehittyy ja pärjää jonku muun ku maailman kilteimmän ja helpoimman tasapaksun puskaratsun kanssa. Tähän ei tietty voi enää laskea niitä, joiden taitotaso ylittää meidän tavallisten ratsastajien taidot. Ne pärjää ihan yksinki. Mutta ei nekään yksin kehity. Laji ku laji.

Tärkein opettaja ja valmentaja taitaa lopulta kuitenki olla itse hevonen. Mietin tuossa, että ihmiset ovat opettaneet minulle paljon erilaisia tapoja ja tyylejä tehdä asioita ja selviytyä tilanteista, mutta lopulta Topi on opettanut minulle oikean lukutaidon, oikean reaktiokyvyn ja ennen kaikkea ymmärryksen itsestäni. Olen oppinut tunnistamaan omat reaktioni peilaamalla niitä Topiin ja muuttamaan niistä seuranneita toimintatapoja. Vähintäänkin poistumaan tilanteesta. Hevonen talliin ja seuraavana päivänä uudestaan paremmalla ajatuksella. Myöhemmin toivon mukaan tajuaa, mistä koko kiistassa oli kyse ja yleensä se vika on jossain muussa, ku hevosessa itsessään. Huom. Yleensä. Ja jotta ne syyt tajuaa, tarvii olla läsnä henkisesti - lukea hevosta. Läsnäolo on ihan välttämätöntä, että saa oikean ja toimivan yhteyden siihen hevoseen. Onhan se toki helpompi huudella ku kuunnella.  Hevonen ei toisaalta kerro mm. sitä, miten saat pidettyä itsesi paremmin satulassa. Ehei, se heittää kerta toisensa jälkeen kyydistä, kunnes huomaa, ettei kikka enää toimi. Aika monta mustelmaa ois jääny saamatta, jos ois alusta asti saanu ammattiapua. Enkä puhu nyt valkotakkisista, vaikka ehkä niistäki ois ollu hyötyä. ;)

Tällaista mielentilaa ja läsnäoloa haetaan sinne hevosen selkään, eiks je?

Eka ei-sijoittunut.

Kaikki kilpailevat ratsastajat tietävät sen fiiliksen. Se oli niin lähellä ja niin kaukana! Miksi miksi miksi tuli se pienen pieni virhe, ajatuskatko, kämmi, huono tuuri, sekunnin murto-osa jne. jne. Ylitit ehkä itsesi ja hevosesi yllätti positiivisesti ja oikeastaan koko suoritus oli aika pro. Mutta ei. Se ei riittänyt eilen, tänään eikä varmaan huomennakaan. Pitäisi pystyä vielä enemmän, vielä paremmin ja vielä täydellisemmin. Good luck with that!

Parin päivän sulattelun jälkeen suoritus tuntuu jo oikeastaan aika hyvältä ja tulevaisuuden suuntaviivat on selvät. Meillä treenataan talvella eteenpäinpyrkimystä, vaihtelevia olosuhteita ja etenevää laukkaa. Niin ja niitä oksereita. Laitoinpa hakemuksen aluerinkiin taas vetämään niin saataisiin edes jotain säännöllistä treeniä talvella aikaiseksi. 

Kisakausi alkaaki olla taputeltu. Vielä ehkä seuramestaruudet ja joku muu seurakisa? Kenttiksiä on suoritettu nyt jo viidet! Periaatteessa voisi lopettaa tähän. Kenttäkisoja ois kyllä vielä ainaki Kangasala, Harju ja Niinisalo. Kangasalle/Kangasalalle (KUMPI?! O_O Äänestän jälkimmäistä.) on turha lähteä treenaamatta siellä ensin. Harjun esteet on ainaki hallissa ollu vaikeita, joten treenaamatta sekin voi olla vähän niin ja näin. Niinisalo taas ois varmasti hyvä, mutta pentele, kun se maksaa niin paljon lähteä sinne! Sekä aikaa, että rahaa. Harjusta selviäis päiväreissulla ja kukkaroa rokottais vaan starttimaksu ja bensat. Pari grillimakkaraa ja karkkipussi. Arvatenki roimasti virheitä maastosta ja vika maaliin päässyt. Niinisalossa kukkarolla käy hevosen majotukset, tuplasti bensoja, ja triplasti ruokaa. Veroa vie myös omat yöunet, koska lähtö pe ja paluu yöllä su. Ehkä eka ei-sijoittunut, koska yliaikaa, koska mörkö-mörkö-mörkö-ihminen-mörkö. No, mietitään. Myydäänkö [rahat+aika=elämä] vai otetaanko riski? Ai mutta riskejähän ne on kumpiki :D Elämä on!

Muistaaks joku tän? Tämä vs. eka ei-sij. ;)

Eniten kyllä pännii se koulu. Miten voi olla, että samassa paikassa saman tasoisessa ohjelmassa teet samat virheet neljä -NELJÄ!!!- kertaa peräkkäin? Ei se nurmella verkkaaminenkaan ollut niin vaikeaa. Hyvät keskiravit ja kaikki, mutta sitte radalla ihan kipsissä. Varmaan roikuin suusta koko matkan puoli paniikissa peläten, että se "liukuu" ulos radalta. Lopputulos oli taas kompastus ja "ei pysty!" önkkökönkkö-keskiravi, nuupahtanut käynti ja röh-laukannosto - oli pakko survasta kannuksella, kun se ravi ei vaan tullu sieltä ja käyntiaskelet oli jo käytetty. Siinähän se sitte oliki. No, tasainen loppurata, joten ihan ok pisteet, mutta siellä sijojen ulkopuolella killuttiin koulun jälkeen. Ei oo nurmi meidän juttu.

Rataesteverkassa mun alla oli taas se valuva räkä. Etenee just ja just ja roikkuu esteestä yli. Hyi. Radalle se onneks jossain määrin heräs ja saatiin ensimmäinen oikeasti siisti ja tasainen suoritus ilman virheitä. Meinasin unohtaa laittaa kameran päälle, mutta ehin just. Käytin reippaasti jalkaa. Sillee "menemenemenemene-ääh-puuh-lääh"-tyyliin. Sarja venyttiin tällä kertaa jopa yhdelle askelelle eikä tullu pohjasta hyppyjä ku viimeselle. Samalle ku viimekski. Ois voinu ehkä jonku pidätteen siinä vähän ennen? Nääh, mitä turhia ;) 

Siinä vaiheessa ku maaston startissa kajahti "Ratsasta!" tajusin, etten ollu laittanu kameraa päälle. No sehän oliki sitte suoritus sinänsä laittaa se päälle samalla ku nostat laukan, ohjaat kaksilla ohjilla hevosta esteelle ja koitat saada sen vielä yliki. No kameran sain päälle ja melkein kaikki ohjatki käteen. Kamera ehti mukaan vasta hypyn alastuloon, mutta eipä siinä onneks kauheeta draamaa ollut. Vähän piti vaan taas sukeltaa punaiselle laavulle, joka selvästi sisälsi ansoja. Vieläki oli siis mörköjä ja alkumatkasta tuli sekalaisia laukanvaihtoja ja siksakkia mörköjen takia. Se hidasti menoa varsinki ku yks kaarre ois pitäny tulla sujuvasti ja lujaa ni se oli vastalaukassa ja hiljaa. 

Mutta huolimatta möröistä ja siitä, että puolet ohjista tippu taas matkalla (kuulen jos useammalla eri äänellä päässäni "OHJAT!!!"), Topi hyppäs kaiken kiltisti ja eteniki kohtalaisesti. Oli suorastaan nautinto hypätä sen kanssa niitä esteitä <3 Tarkasti sen sai niille ratsastaa, mutta kertaakaan ei tarvinnu vääntää kättä sen kanssa. Ehkäpä tuo pelhami on ainoa oikea vaihtoehto maastoon. Olihan se poni koko päivän mielialaltaan parempi kuin viimeksi, mutta veikkaan, että se fullcheek-kolmipala ei ollut myöskään toimiva ratkaisu edellisissä kisoissa. Huoh... eli kolmet kuolaimet kenttäkisoihin mukaan x_X kuka näitä välineitä oikein keksii???!!! Nyt jo kuskaan kottareissa kaiken autolle ja takaisin.

Tästä puuttuu vielä ratsastajan varusteet, heinät ja kaurat, koska ne oli jo syöty :D

Yliaikaa tuli rapiat 20 sekuntia eli aika paljon, mutta silti puolet nopeammin kuin viimeksi ja neljäsosa silloin ylitetystä ajasta. Kun ei tullu niitä kieltojakaan :) Eli siinä vaiheessa ku ois pitäny olla maalissa, olin vielä toiseks viimeisellä esteellä. Ei mikään mahdoton homma saaha sitä aikaa kiinni ens vuonna. Huom, ei Mahdoton - ei mikään itsestäänselvyyskään. Kyseessä kuitenkin me. Kaks jänishousua.

Jos me nyt päädytään päättämään kenttäkausi tähän, niin hyvillä mielin sen voi lopettaa ja keskittyä tavan lajeihin. Vähän ehkä nautiskella pitkistä maastoistaki välillä. Näyttää kovasti siltä, että vihdoin päästiin eteenpäin tässä hommassa niin ku aikuisten oikeesti eikä vaan leikisti. Vaikka leikkiähän tämä melkein on ;) Kuka muuten kestäis olla "aina" eka ei-sijoittunut?

kerava 7.8.2016

Näin Rion kenttäkisoja seuratessa on mukava kirjoitella omiakin edesottamuksia lajin parissa. Elmolle onnea hyväksytystä hienosta suorituksesta maailman parhaiden joukossa! Kova on voitonjano nuorella miehellä. Jotenkin tunnistan itsenikin noista tyytymättömistä kommenteista. I feel you Elmo! Upea suoritus silti :)

Samaa yritti sanoa KK sunnuntai-iltana, kun harmittelin omaa suoritustani ensimmäisessä tutustumisluokan kilpailussa. Päivä alkoi hitaasti, kun startti oli vasta 13.05 naapurissa. Topi ehti aiheuttaa hampaiden kiristystä jo kotitallilla hokkeja laittaessa heiluen, huojuen ja nykien koko ajan. Onneksi ihana vuokraajamme tuli auttamaan alkuvalmisteluissa ja ehdin juuri ja juuri klo 11.00 maastoradan kävelyyn. Kävelin rataesteetkin vielä helpon (ei ratsastaville tiedoksi: vaikeampi luokka) aikaan, kun esteet oli 110 cm. Ei tuntunut oma 90 cm enää missään, kun rata oli sama ;) 

Hyvä ilme ja ryhti :)

Sitten lähdettiin kouluverkkaan. Topi oli pinkeän oloinen alusta asti ja matkalla peruuttikin vaihteeksi puskaan, koska valkoinen poni laitumella ja ihmisiä vastassa. Siis kuolemanloukku. Ilmiselvä. Luottavaisin fiiliksin kouluradalle siis? Not. Jo edellisen päivän valmisteluissa Topi oli taas yks pingispallo. Eli ei ainakaan väsynyt! Sitähän mä toivoin? Eikö? Saatiin vetoapua kanssakilpailijalta verkka-alueelle ja siellä Topi esittikin hienot ponnekkaat askellajit ja tuntui mahtavalta. Harmi vaan, että vielä oli varmaan 20 min itse suoritukseen aikaa ja siinä ajassa ehtikin sitten tulla vettä saavista. Sinne hävisi se ponnekkuus ja eteenpäin pyrkimys.

Edellisistä kisoista oppineena olin laittanut isommat kannukset jalkaan. No, Topi tuumasi niistä kannuksista, että älä koske, mene ite ja suksi suolle. Kannuksesta hevonen nousi ylöspäin ensin takapäällä, sitten etupäällä ja välillä selkä edellä ja vähän kaikkia yhtäaikaa ja eri järjestyksessä. Kaunista eleganttia ja eleetöntä kouluratsastusta! ;) Hetken keskustelun jälkeen Topi toimikin hyvin kokonaisen kierroksen ja sitten hyytyi taas ja taas pukkipomppuhyppykiukku. Liukastuminenkin sai meidät molemmat jännittymään ja homma vaikeitui entisestään. Lopputuloksen voi sitten arvatakin. Radalla Topi kompuroi sitten jalkoihinsa, kun se ei liikkunut kunnolla vaan sipsutti etupainoisesti. Rikkeitä tuli yksi toisensa perään. Jos olin edellisen kerran tyytymätön koulurataamme niin nyt ehkä jopa vielä enemmän. Nurmella menemistä pitäisi treenata. Ehkä pitäisi myös luottaa, ettei se poni siinä satulan alla kaadu parista pisarasta?

Jos jotain positiivista, niin niska oli ylhäällä ja mun istunta ihan ok. Ohjat kädessä ja tasainen tuntuma läpi radan. Tuohon kun saisi vielä ne takajalat pysymään mukana. Nythän se oli ihan pohkeen takana.

Rataesteille päätin mennä tällä kertaa kolmipalalla, kun se leirillä toimi hyvin. Verkassa se ei vieläkään ihan keskittynyt, mutta oli ihan ratsastettavissa. Pari verkkahyppyä ja jonottamaan omaa vuoroa. Radalla Topi oli alkuun todella jännittynyt ja tuijotti kaikkea töksähdellen eteenpäin kuin jouseton kenguru, mutta kun nostin laukan ja saatiin ykköseste naulittua, lähes kaikki tuijottelu unohtui ja Topi keskittyi tehtäviin todella hyvin. Toiselle esteelle se jopa vähän imas, mikä näkyy varsinkin sivusta kuvatusta videosta hyvin. Niinpä edettiin ihan ok rytmissä ja saatiin kerrankin sujuvia hyviä hyppyjä läpi radan. Kolmoselle Topi laski päänsä tuijottaakseen esteen alla olevia kukkia, siis KUKKIA HUI, mutta kiipesi yli. Nelostaki piti tuijottaa ja hypätä taas "vähän" isommin. Sarja on Keravalla aina ollu meille jostain syystä pitkä ja niin oli tänäänkin. Ekaa kertaa meillä tuli siihen tosin kaks askelta yhden sijaan. Ei hyvä. Vaikka tultiin ekalle osalle jopa hyvin. Sarjan jälkeen palikat oliki hukassa ja Topi jopa potki ja kiukutteli, kun olisi pitänyt vaihtaa laukkaa. Käännös meni pieleen ja Topi ei tajunnut, mitä pitää hypätä vaan pyöritteli korvia ja katto sinne tänne tonne. Jäikin sitten oikean löydyttyä tuijottamaan taas ja laski pään alas. Hyppäsi silti puhtaasti pää jalkojen välissä, joten rataesteisiin olen oikeastaan tosi tyytyväinen. Yhteistyön kehitys näkyi siellä kaikista eniten.

Käsi ei enää heilu, yläkroppa enää vähän, jalka pysyy tukevasti kyljessä ja eteneminen on huomattavasti parempaa ja tasapainoisempaa kuin aiemmin. Ei pohjasta hyppyjä juurikaan tms. Kaikki pointsit meille siitä!

Maaston verkka suju ok. Harmaata pikkutukkia Topi yllättäen tuijotti, mutta kaikki mentiin verkassa nätisti yli. Ei tuntunut väsyneeltä, eikä myöskään kuumalta. Lähti jalasta halukkaasti eteen, mutta ei vienyt. Sitten tuli se startti ja kamala ykköseste, jolle Topi kielsi treeneissä heti alkuunsa. Topi tuijotti tuijottamistaan ja lyhensi askel askeleelta laukkaa hypäten lopulta lähes paikaltaan. Kavereista poispäin lähteminen oli tällä kertaa todella vaikeaa verraten edellisiin suorituksiin. Kakkoselle ei meinattu päästä alkuunkaan, mutta ratsastajan sitkeys tuotti tulosta. Kaunista katsottavaa se ei ole, kun hevonen on poikittain esteeseen nähden ja lähes peruuttelee huitsin kuikassa, kun se ohjataan esteelle hyppäämään paikaltaan. Odotinkin siitä keltaista korttia vaarallisesta ratsastamisesta, mutta ilmeisesti se ei sitten ollut niin paha. Hienosti myös esitettiin etenevämme, joten kieltoakaan siitä ei rapsahtanut.Taitavan ja epätoivoisen rajamailla :D

Hän on niin tosissaan <3

Kolmoseste oli vähän epätasaisella pohjalla ja oikea reuna esteestä oli huomattavasti matalampi kuin vasten. Se oli lisäksi heinikon reunassa, joten optisesti ihan hyvin ohjattu osumaan esteeseen. Minusta. Niinpä ratsastin tietoisesti kohti oikeaa reunaa. Topi vaan ei keskittynyt, katseli maisemia, jarrutti, jännitty ja käytti tilaisuutensa hyväksi mennäkseen oikealta ohi. Vaihdetaan oikea pohje vahvempaan. Toisella yrityksellä ei ollut mitään ongelmia. 

Hypyn jälkeen Topi tuijotteli taas maisemia ja piti käsijarrua päällä aina seuraavalle esteelle asti mutkitellen varjojen ja muiden esteiden pelossa. Neloseste jotenkin ihmeellisesti sujui käytännössä täydellisesti ja siitä rata lähtikin sujumaan meille ominaiseen rauhalliseen (eli vätysmäiseen) tyyliin. Tuijottelut loppui ja pääsin säätelemään rytmiä luonnollisesti (eli jarruttamaan enemmän tai vähemmän). Erityisesti 8. esteen hyppy oli upea, kun tempo oli ehkä jopa sellainen kuin pitäisi ja hyppy iso ja pyöreä. Upea tunne olla sellaisessa kyydissä! Veden kanssa ei taas mitään ongelmia. Lähestyessä estettä 14 pyysin lisää vauhtia jyrkkään ylämäkeen enkä tajunnut, että samalla linja ajautui vasempaan reunaan (mistä se tuli? ei sitä oikeeta jalkaa vielä vaihdettu?), eikä Topi ollut enää mäen päällä lähelläkään hypättävää estettä vaan ajauduttiin ikävästi rinteeseen ja ohi esteestä. Toisella yrityksellä suoritus oli taas hyvä, mutta hidas. Topin korvatkin rupes jo pyörimään, että mitä ihmettä sä oikeen haluut? Liekö omassa keskittymisessä iso aukko, kun hyvät tiet oli joskus mun vahvuus ja nyt oon ihan ulapalla. Topi tuijotti viimeistä estettä hypäten sen kumarasta ja läheltä. Mutta maaliin päästiin 75,2 virhepisteen kera. Vaivaset 1 min 28 sek myöhässä :D

Eka tuttari siis maalissa. En ole omaan suoritukseeni tyytyväinen millään muotoa, enkä järin tyytyväinen hevoseenkaan. Mistä se jännitys? Se ei tuntunut ylipirteältä eikä liioin reippaaltakaan. Toisaalta oma ratsastukseni on tainnut muuttua ja vaatimustaso nousta. Osaan ja uskallan ratsastaa siitä enemmän ulos, eikä sen lihakset ole ehkä vielä ihan tottuneet siihen? Mielessä on käynyt myös, että se olisi kipeä, mutta sillä ei ole lämpöä, sen ilme on iloinen ja kirkas, se liikkuu hetkittäin aivan mielettömän upeasti. Lauantain valmisteluissa lähti sellaset keskiravit, että oksat pois <3 Mutta sitten kisapäivänä se oli jotenkin passiivinen ja poissa ratsastettaessa. No, seuraillaan. Vastahan se oli tauollakin.

Ei se noin iso ollu :D

Seuraava startti on kahden viikon päästä. Siellä tehdään vain 15 minuutin kouluverkka. Kokeillaan lyhyempää verkkaa, jos hevonen pysyisi siten aktiivisempana. Ei siis käyntitaukoja väliin. Rataesteet mennään niin kuin tänään. Sarjalle pitää vaan uskaltaa tulla isommin sisään ja vaatia voimaa taakse (aina voi yrittää!), että se venyy sarjan välin yhdellä askelella. Riski on tietty, että se menee läpi, joten ei piä tuupatakaan. Oikeastaan... älä muuta mitään. Tuuppaat kuitenki.

Maastossa on tehtävä myös lyhyempi verkka. Nyt oli n. 40 min, joten ehkä 30 min ens kerralla ja pidemmällä alkukäynnillä. Pitää olla kuitenki ponin lihakset lämpimät, ettei satu vahinkoja. Tuun kuitenki taas vähän liian aikaisin "etten vaan myöhästy!". Radalla sitte tarkemmat tiet ja keskelle estettä, tuli mitä tuli. Erityisesti paljon enemmän lisää vauhtia, eli pakko saada se paremmin pohkeen eteen. Toivotaan siis, että se on rennompi, eikä kyttää ja jarruta jokaisessa mutkassa ja varjossa. Lisäksi pitäisi päästä paremmin kevyeeseen istuntaan. Tarkoittaa reisitreeniä mulle. Helpottais Topiaki, ku selässä ois tukeva kuski (ei lihava vaan tukevasti kiinni sillai tiäks) eikä perunasäkki. Tukeva perunasäkki. Hmph.

No, ainakin istunta on parempi, käsi pysyy paikallaan ja ohjat kädessä. Tempo on kauttaaltaan parantunut, joskin maastossa ei vielä riitä. Topi on ryhdikkäämpi ja paremmin jousen päällä ja reagoi eteen, kun kuun asennot on kohdillaan eikä näy valkoisia poneja. Luottaa muhun sen verran, että menee yli kun käsketään. Useimmiten. Molemmille on tullut myös rohkeutta paljon lisää ja mulle tilannetajua. Mutta tämän jälkeen taas väistämättä mietin, että oonko pilannu koko hevosen liian kovalla käsittelyllä, kun se edelleen väärässä mielentilassa unohtaa minut täysin eikä tukeudu jännittäessä muhun vaan pikistyy itseensä. Eikä kuule yhtään mitään. Paljon oli siis hyvää ja paljon huonoa. Katsotaan, miten paljon pystyn muuttamaan seuraavaa kisaa varten. Ei sitä kahdessa viikossa ihmeitä tehdä, mutta jos sitä yrittäs ees osua kaikkiin esteisiin?

Menossa ollaan! Näyttääpä mun silakka lihaksikkaalta o.O