Positiivinen ongelma

Ammattilaisen kanssa käyty kuviokellumassa kiltisti ja nöyrästi <3

Ratsastajan ja hevosen terveys näyttää vihdoinkin kohtalaisen vakaalta. Silti Topin mieliala tuntuu heilahtelevan ja kiinnostus työntekoon erityisesti. Välillä se seuraa karsinan kaltereiden takaa ku hai laivaa korvat tötteröllä ja välillä se näyttää nukkuvan tai mököttävän nenä rullalla takanurkassa. Joka päivä sitä katsoo, että mikä fiilis, maha kipee? selkä kipee? yleinen väsymys? Halipula? Namipula? Tänään teippasin "kauniisti" hipposportin muovipussin ikkunaan, että sekin häiriötekijä on nyt poistettu. Lanta on ollut hyvää (hyvä laatuista! en maistanut.) ja vuokraajakin on kuulemma juossut maneesissa hihkuen kovien lantapallojen perässä. Halvat on hullujen huvit. Varuiksi on syötetty välillä vähän psylliumia, eräänlaista röllinräkää, joka maistuu Topille sellaisenaan ilman mausteita. Weird. Mahan pitäisi siis olla nyt hyvässä kunnossa ja ruokahalu näyttää olevan kohdillaan. Saan myös vähän väliä palautetta, miten kiltti, hyväntuulinen, hellyyden kipeä, helppo jne. jne. Topi on :) Siitä on helppo olla ylpeä! Mutta mulle pitää välillä kiukutella...

 

Jokeran koulumestari 2015

Miksi se sitten kiukuttelee? Lähinnä satuloinnin yhteydessä, joten se on sit joko maha tai selkä. Satulaseppä kävi elo-syyskuussa ekan kerran. Sitten soitin käymään marraskuussa. Nyt sitten joulukuussa. Ekalla kerralla ostettiin uus koulupenkki, joka oli ah, ihana! Sai Topin heti lentämään ihan uudella tavalla. Estepenkin toppaustakin muutettiin. Sitten alkoi kehitys, kun selällä oli tilaa toimia ja ratsastaja alko 2,5 v harjoittelun jälkeen oppia perusasiat. *facepalm*. 2 kk päästä soitin epävarmana seppää vilkasemaan. Vaikka olin ymmärtäny, että satuloita pitää tarkastaa puolen vuoden välein. Valmistauduin siis selittelemään, että "kun se reagoi satulointiin varsinki tän toisen kans ja ja ja..." Olin löytäny tallinmuuton yhteydessä "saa ottaa" -pinosta mattesin karvan, joka saikin sitten saksilta kyytiä sopivista kohdista ja sen kanssa satulat istuivat taas loistavasti. Olin äimänä. Kyllä ne nuoret kehittyy ja muuttuu, kun lihaksisto kasvaa. Muta että näin nopeasti? 

 

En siis olekaan kukkahattutäti, jonka murun nenä meni ruttuun, kun karvat ei ny asettunu satulan alle oikein päin.  Onneksi tämä kerta ei tullut kalliiksi vaan asiakassuhdetta vaalittiin ilman pakkomyyntiä uusilla padeilla ja paloilla vaan ystävällisellä maksuttomalla avulla. Saksien käyttö mattesiin ei maksanut mitään. Ei bensakulujakaan. Wuhuu! En kaatunut vararikkoon, vaikka 7 v. ratsuni alkoi lähes 3 vuoden harjoittelun jälkeen kehittää oikeita lihaksia. Enkä aio vaihtaa palveluntarjoajaa. Muokkauksen myötä Topikin taas piristyi eikä lohikäärme haukannut kyljestä palaa satulavyötä laittaessa.

 

Sitten kk päästä alko taas sama kiukuttelu. Maha oli ok eikä jaloissa mitään. Epäilevänä ilmoittaudun tallin listalle, kun tutut satulasepät oli kutsuttu katsomaan muitakin. Sanoin vielä, että ei haittaa jos en ehdi. Ei meillä varmaan mitään hätää ole. Mä vaan kuvittelen. Ei se VOI olla taas levinny niin, ettei satulat sovi. Ei auttanu. Mulla tippu silmät päästä, kun seppä sano, että estepenkki pitää levittää ja mattesia ei voi enää käyttää kummankaan satulan alla. Katsoin hevosen selkää epäuskoisena, että ihan oikeasti, YKSI KUUKAUSI ja se leviää nopeammin shettis laitumella. Ei auta. Satula levitykseen ja koulupenkki jatkossa selkään ilman romaania. Viikon päästä tuntui, että koulupenkki oli jo liian ahdas ilman karvaakin. Sit ku saatiin estepenkki takas niin se oliki ehkä turhan levee, mutta karvan kans istu aika nappiin. Paitsi että... nyt se selkä on niin levee, että se satula PYÖRII sen selässä. I never thought this could happen... Ikinä mikään penkki ei oo pyöriny sivusuunnassa, vaikka vyö olis ollu löysä. Huoh... Lihava se ei ole edelleenkään. Tiedättehän te, kun ihminen alkaa podata niin mm. niska leviää käsittämättömällä tavalla. Tätä leviämistä voisi melkeinpä verrata siihen.

 

Epäonninen maastoretki

Nyt tuntu mahdottomalta ratsastaa, kun, kiitos mun epätasapainon, penkki valu vähän väliä sivuun. Lisäks Topin mielestä on kaaaauheen raskasta ponnistaa laukkaa eteenpäin ja on paaaaljon kivempi vaan vaihella ja pomppia paikallaan. Pieni pepun heilautus, ratsastaja epätasapainoon, HAHAA! vaihto! ratsastaja horjahtaa toiseen suuntaan, AAA! toinen vaihto! Parhaassa tapauksessa tahti vaan kiihtyy ja siitä seuraa sit sarja vaihtoja, epämääräisiä vaihtoyrityksiä ja pomppivaa sinkoilua, kun ne vaihdot saa jalat ja ratsastajan solmuun. Peilistä satuin todistamaan pari peräkkäistä vaihtoa askelessakin. Hihkuin innosta, että se osaa jotain tollasta, vaikka toisaalta... Mä yritin vaan laukata pääty-ympyrällä... No, vuosi sitten tehtiin meidän ensimmäinen oikea vaihto. Esteradalla on ollut lähinnä ristilaukkoja ja vastalaukkoja. Nyt vaihdoista on tullut varmempia ja helpompia ja melkein pystyn radallakin niitä tekemään, kun ihan joka kerta ei tarvi kerätä itteensä kaulalta. Topi toki tekee niitä nyt sit ihan iteki kysymättä, mistä seuraa se, että mä oon siellä kaulalla naamallani just ennen estettä. Ai miten kiva! 

 

vej minä, oej minä vuolin ja KK naulas

Välillä tulee hienoja karatepotkuja suoraan sivulle ja välillä se takaosa vaan pomppaa askelen tai kaks. Sit on niitä harmonisia hetkiä, kun voin tehdä laukkaväistön lävistäjällä, jatkaa vastalaukkaa kierroksen tai kaks ja vaihtaa sit ku ittee huvittaa. Mähän en osannu vaihtaa vähääkään ennen Topia. Nyt mä oon ite opettanu ne sille ja voin jo melkeen leikkiä sen kanssa niillä. Makee fiilis! Siis sillon kun se on tarkoituksen mukaista. Ihan eri fiilis sillon ku yritän tehdä laukkalisäystä pitkällä sivulla tai harjoitella kevyttä istuntaa ympyrällä ja tulos on takapään pomppimista ja perunasäkkiolo pomppujäniksen selässä. Pyöreän pomppujäniksen. Siitä tuliki mieleen se lentävä kissa, flying meatball, jonka tassut on karvapöheikössä piilossa.

On se kiva, ku nyt ku oon oppinu pysymään kyydissä kamalissa pukkirodeoissaki (viittaan nyt mm. viikon takaiseen maastoreissuun, joka päättyi ell. Ellin sairaalareissuun ja itse pääsin taluttamaan snadisti rynnivän sh orin kotiin), niin nyt se pentele leviää niin, että kohta lentää satulan takia sivusuunnassa, eikä vaan ylös ja eteen. Kyllä. Olen iloinen, kun se kasvaa ja kehittyy. Ei mee ku rahaa ja järki! We never stop learning.

(Romaani=karva=padi= selän ja satulan väliin tuleva pörröinen pehmuste, jota voi muokata. Ei yksittäinen "karva" tai paksu kirja tai isoon hameeseen pukeutunut nainen).

vtj KK, otj mä. Eka täys kenkäys ite! Don't mind the finger taking a selfie...

Ratsastamaan. Voi ei.. eiku jee!

Viimesen vuoden aikan on ehtiny sattua ja tapahtua ihan kauheasti jo pelkästään ratsastuksen saralla. Uudesta työpaikasta ja asunnosta puhumattakaan. Aika tarkkaan vuosi sitten tehtiin Topin kanssa meidän ensimmäinen oikea vaihto ja sen jälkeen niitä on viety epämääräisesti harjoitellen ja harjoittelematta eteenpäin. Tammikuusta jonnekin alkusyksyyn asti pelkäsin niitä, koska Topi saattaa pukittaa ja kuumuu vaihdoista. Sitten se vaan pomppii tasajalkaa ja vaihtelee ja äh. Pelkäsin myös hyppäämistä. Sehän saattaa vaikka oikeasti hypätä isosti ja sit mä en pysy mukana ja sit se pukittaa ja... Jossain vaiheessa pelkäsin maastoilua. Peruutettiin puihin ja ojiin ja puskiin. Ei päästy eteenpäin. Pelkäsin oikeastaan ihan kaikkea ratsastusta. Oli tosi helppo ajatella "tänään riittää, et mä vaan juoksutan vaikka puomeilla. Eipähän ratsastaja häiritse liikettä ja selkää".

Jossain kohtaa ainoa vaihtoehto oli ratsastaa gramaaneilla tai pelhamilla. Kangetki otettiin käyttöön ja koulukisoissa valitsin luokan sillä perusteella, että saan laittaa kanget ja se pysyy käsissä. Tallille menin vastahakoisesti ja viimeistään tallin pihaan kaartaessa iski ahdistus. Sitten se tollo heitti mut vielä kyydistä säännöllisin väliajoin tai söi kaikki rahat lääkkeiden ym. muodossa. Onko tässä mitään järkeä? -hoin sitä itselleni melkein vuoden. Tili tyhjänä ei voi tehdä mitään erityisen kivaa. Velat kotona vaan kasaantui. Pohdinnoissani palasin aina ajatukseen, jossa tiesin 20 vuotta haaveilleeni omasta hienosta pv:stä, jonka kanssa pääsen niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Sitähän se on ollut. Nyt minulla oli se hevonen, jonka kyvyt riittää paljon pidemmälle kuin oma pääni. Ainakin luulen niin. Tiesin, että jos nyt luovutan ja heitän hanskat tiskiin, en anna sitä itselleni ikinä anteeksi enkä pysty enää ikinä saavuttamaan ratsastuksessa sitä, mitä aina haaveilin. Toista tuollaista hevosta ei tule vastaan. Hevosta hankkiessa tavoitteet oli vaB, 120 cm ja kentässä joukkue SM:t. 

No entä nyt? VaB lähestyy vauhdilla ja ehkä kohta päästään hyppäämään sitä 100 cm ja sitten jos mä opin hyppäämään niin tiedä vaikka mentäs enemmän ku 120 cm? Kentässä tahkotaan aloittelijatasolla edelleen, mutta enää mua ei pelottanut harrasteluokan esteet korkeuden tai koon vuoksi. Ei. Pelotti enemmän se kaikki siellä välillä, että jos se vaikka pukittaakin? Eikä sekään oikeastaan ollut enää niin pahasti mielessä, kun Harjussa nostin laukan ja lähdin suoritukseen. Se oli vaan hyvä se fiilis. Ei enää kauhusta kankea ja "miksi minä olen täällä. Mä perun koko homman. Viekää mut pois."

Tänään yllätin itseni ajattelemasta "jee! mä pääsen tänään ratsastamaan!" ja "äh, en pääse hyppäämään vielä ainakaan viikkoon." Näitä ajatuksia en ole kuullut päässäni aikoihin. En edes muista, että milloin viimeksi. Mutta nyt ne tuli! Jatkuva pelko ja epäröinti on alkanut vaihtua innostukseksi. Loputon tahkoaminen kaikenmaailman vastoinkäymisten kanssa alkaa kääntyä henkiseksi voitoksi. Pysyn kyydissä kerta kerralta isommissa rodeoissa, hallitsen tilanteet ja hermoni päivä päivältä paremmin ja pystyn nauttimaan tekemisestä huolimatta siitä, että hevonen on kuin viulun kieli. Samalla saan siitä viulunkielestä ulos ah, niin kauniita säveliä. Mitä ny välillä vingahtaa niin, että korvissa soi ja tanner tömisee, mutta se ei enää haittaa. Niin paljoa. Voin jo nauraa yleisön kanssa sille, miten harjoituslaukka pitkällä sivulla vaihtoi 180 astetta suuntaa takajalkojen ympäri, koska "talikko vaihtoi paikkaa nurkassa". Ei kun uus yritys ja homma jatkuu. Kunnes joku taas siirtää sitä talikkoa.

Toisaalta osaan myös lukea hevostani, että kun se taas maanantaina hyppi karsinassa pystyyn ja leikki naapurin kanssa hippaa, otin sen ensin liinan päähän, ratsastin tehokkaasti koko ajan keksien sille tekemistä ja jätin loppuravitki liinan päähän. Ratsastaen oisin saanu ehkä maks. 2 kierrosta rentoa ihanaa kevyttäravia, kun se ois taas pimahtanu, singonnu ja sit esittäny taas 2 kierrosta näennäisesti rentoa ravia, pimahtanu ja singonnu. Sitä voi halutessaan jatkaa vaikka tunnin. Kun se on sillä päällä, niin se on. Ihan sama miten rennoksi sen ratsastat.

Tänään sain kuitenkin pienten nytkähtelyjen lomassa ihan mahtavia fiiliksiä! Raviväistöt suju ku vettä vaan ja ekat laukat tuntu ku ois keinulaudan päällä istunu. Pehmeää ja keinuvaa <3 Maanantaina kokeiltiin laukkaväistöjä ja ne osottautu todella hankaliksi. Tänään ne väistöt suju huomattavasti helpommin ja teinki sit heti väistön lävistäjällä, pääty vastalaukkaa ja pitkällä sivulla vaihto. Seuraavasta kulmasta lävistäjä laukkaväistöä, pääty vastalaukkaa ja pitkällä sivulla vaihto. En ois voinu vuos sitte kuvitellakaan tekeväni moisia harjoituksia ikinä ite! Maanantainaki pelkät väistöt oli enemmän tai vähemmän epämääräistä pomppimista joka suuntaan, mutta tänään tuntu siltä, että oisin voinu pyytää vaikka kuun taivaalta niin Topi ois hakenu sen. Se oli niiiiiin... ihana fiilis! Hiisi, mähän en pääse nyt pariin päivään ratsastamaan ollenkaan ;)

Haasteita  toki vielä riittää, mutta nyt on löytynyt meistä molemmista herkkyys ja voima, sekä tietty rauhallisuus. Itse en sitä huomaa, mutta heräsi epäilys, että uinti ja salilla käynti on alkanut tuottaa toivottua tulosta. Toivon, että Topin maanantainen virtapiikki johtui sunnuntain sisäpäivästä. (Hepat madotettiin la, olivat sisällä su) eikä toistu ihan heti. Muistankohan sitten ensi vuonna kisojen ym. alla ne perussäännöt sen kanssa? Ei lepopäiviä ennen trailerireissuja. Ei holtitonta hömpöttelyä vaan kunnon läpiratsastusta. Jännityksestä huolimatta ei saa roikkua suussa. Käsi hiljaa ja jalka kii. Mutta älä matkusta. Vähän magnesiumia edellisinä päivinä. Satula pitää tarkistaa kuukauden välein. Villinä päivänä ei pidä kaivaa verta nenästä, vaan laittaa se liinan päähän. Vaikka se kuinka kääntyy jo 8 v. se onkuitenkin ikuinen kakara. ja tavallaan hyvä niin ;)