Huimia harppauksia

Auringon paiste, vasta lanattu kenttä ja hiljaisuus

Edellisestä varsinaisesta kirjoituksesta onki jo hyvä tovi. Ei ole ollut aikaa eikä inspiraatiota. Nyt istun takkatulen ääressä mökillä kaikessa hiljaisuudessa ja on hetki aikaa omillekin ajatuksille. Kuluvan vuoden aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua paljon, vaikka mennään vasta huhtikuussa.  Toki sekin kohta jo takana. Olen havainnut mm. sen, että Topi on aikuistunut valtavasti. Sen itsehillintä on kasvanut merkittävästi ja eilisen ensimmäisen oikean maastoestevalmennuksen jälkeen se oikein puhkuin itsevarmuutta ja rohkeutta. Se meinaan vei mut ympäri tallin pihaa tutkimaan jos mitä nurkkia ja mutkia. Tuli kyllä niin ihana fiilis itellekin, kun toisen uteliaisuus ja reippaus nousi pitkästä aikaa niin vahvasti esiin. Ensimmäinen ajatus oli "mihin ihmeeseen sä oot matkalla?", mutta nopeasti päädyin siihen tulokseen, että "mee mihin meet, tänään meillä on aikaa mennä just sinne minne sä haluat <3". Topihan tietenkin tykkäs valtavasti. Joissain kohdissa jouduin puuttumaan reittivalintoihin, kun edessä oli joko sähkölanka tai maassa näkyi jotain terävää. Joissain kohtaa Topi jäi tyytyväisenä vaan katselemaan maisemia ja nauttimaan auringonpaisteesta. Sattui aivan ihana hetki tälle meidän seikkailulle säidenki puolesta. Hetki talliin palaamisen jälkeen alkoi sataa vettä, räntää ja rakeita. Tallissa olikin sitten onnellinen hevonen. Siihen asti, että pesin sen. Ilkeä minä.

"Nyt en oo kyllä ihan varma..."

Sain talven aikana päähän piston nostaa Topin nenä puoli väkisin ylös ja ottaa sitä enemmän edestä ryhtiin unohtaen hetkeksi pyöreyden ja kauniin muodon. Se toimi. Uskokaa tai älkää, mutta se toimi. Sen lisäksi kengityksellä löydettiin parempi balanssi, joten Topin kaikki askellajit ja tasapaino muuttuivat näiden asioiden yhteissummana totaalisesti. Lisäksi löysin myös oikeat nappulat sen läpiratsastamiseen siinä wc-ankkamoodin mukana. Voin rehellisesti oikeasti vihdoinkin sanoa, että hevonen kantaa itsensä (hetkittäin), taipuu rehellisesti (ajoittain) ja liikkuu oikein päin. Upeasti. Ai mistäkö tiedän? Pystyn ratsastamaan kulmiin helposti. Voin tehdä laukkapysähdyksiä kevyesti. Pystyn istumaan keskiravissa vaivatta. Voin lähestyä metristä tasaokseria pelkäämättä. Okei, tämä kaikki ei onnistu vielä ihan joka kerta eikä ihan koko aikaa, mutta tiedän miltä sen pitäisi tuntua ja mitä kohti mennään. Kotonahan se jo ihan ok onnistuu, mutta auta armias, kun lähdetään kisoihin tai muuten vaan kodin ulkopuolelle! Se pirun jännitys tekee musta taas ö-tason ratsastajan, jonka jalat on vetelät, kädet kiskoo suusta minkä ehtii vaikka vauhtia ei ole nimeksikään ja silmät on ku peuralla ajovaloissa.

Mulla on myös kaksi ulkopuolisen kommenttia asiasta. Kilpailuharjoitusten koulutuomari sanoi radan

"Sorsia!" (Ei liity tapaukseen.)

jälkeen suullisen palautteen aluksi, että "voi kun joku olisi ottanut tämän radan videolle! Muut olisivat nähneet, miten ratsastetaan täsmällisesti pisteestä pisteeseen ja hyvät tiet!". JES! Huolimatta siitä, että jälleen kouluaitojen sisällä Topin kaviot liimautuivat hiekkaan (kiitos osin venyneen verryttelyn), sain ratsastettua kulmiin ja hyvät tiet ja siirtymät. Virheitä tuli toki ja laukkapysähdyset ei onnistuneet, mutta esim. laukannosto heti vasemman käännöksen jälkeen keskellä kenttää oikeaan laukkaan onnistui SUORAAN ja ihan nappiin.No, tämän lisäksi hieroja kävi kopeloimassa Topin läpi. Ennen kuin ehti edes aloittaa, hän totesi hämmästellen, että onpa Topi saanut lihasta kaulaan ja peppuun. Operaation jälkeen hän kertoi, ettei löytynyt mitään ihmeellisempää jumia, mikä ei olisi kevyellä käsittelyllä hävinnyt kokonaan. Nekin lähinnä satulan alla ja niistä tiedän, että tarkistukselle on pian taas tarvetta. Satulaseppä toki kävi jo kerran, mutta todettiin, että käytetään vielä pari kk romaanien kanssa ja tehdään sitten kunnollinen muokkaus.

Eli hevonen on ratsastettu vihdoin notkeaksi ja oikein. Lisäksi se keskittyy jo tekemiseen niin hyvin, että edes nenän edestä pukkilaukalla lähtevä hevonen ei saanu sitä raiteiltaan. Piirsin rastin seinään. En olisi ikinä uskonut, että tähän päästäisiin! Ainon ratsastuskeskuksessakaan monia hevosia pelottanut ympäristö ei ollut yhtään paha. Jopa hätäinen verryttely sujui kivutta. Se oliki varsinainen reissu... Olin aamuksi sopinut ohjasajovalmennuksen paristakin syystä: ohjasajoguru käy yleensä vain arkiaamuisin ja olin erikseen pyytänyt, että saataisiin muinakin aikoina hänet paikalle. Olin tähän valmennukseen luvannut tulla ja kisat tuli myöhemmin suunnitelmiin. Startti oli vasta iltapäivällä ja olisin ratsastanut Topin kotona joka tapauksessa, koska Ainon ahdas esteverkka Topin kanssa hirvitti. Olisin verkannut kotona ja ottanut vaan pari hyppyä ennen rataa anyway. Eli ohjasajo aamuun sopi varsin hyvin! Tehtiinki sitte jopa väistöjä ja ravisuunnanvaihto! :) Eksyin nyt kyllä aiheesta...

"Mitä tuolla on? Pääseeks sinne?"

Ohjasajon jälkeen oli useampi tunti aikaa ennen ku olisi Ainossa 90 cm estestartti. Puuhastelin kaikessa rauhassa sitä ja tätä ja laitoin trailerit ja muut valmiiksi. Sitte ku sain Topin autoon oliki jo kello aika paljon, mutta piti olla vielä hyvin aikaa. Sitte sain estevalmentajalta viestin, että auttaa halutessani radan kävelyssä. Jes! Mahtavaa! Hetken päästä tuli viesti, että missä olet. Matkalla... Sitte tuliki jo viesti, että luokka alkaa ja paikan päällä mulle selvisi, että kisat on puoli tuntia etuajassa. KÄÄK!!! En siis ehtinyt kävellä rataa. No, lahjattomat harjottelee ja miten se meni... Ratapiirros oli onneksi ollut netissä jo aiemmin ja se sattui olemaan sama rata kuin kuntotestissä. (Ainiin tää kuntohommaki, kerron siitä pian). Valmentaja kertoi sitten vielä, että mihin kulmiin pitää ratsastaa hyvin ja mitkä esteet kannattaa näyttää hevoselle etukäteen. Lähdin sitten hakemaan Topia ja kun pääsin selkään, starttiin oli enää 10 min aikaa. Siispä pari kierrosta ravia, pari kierrosta laukkaa, muutama hyppy ja radalle. Mulla oli niin hirvee paniikki taas päällä, että valmentajan hoputteluista huolimatta roikuin ohjissa eikä laukka pyörinyt ollenkaan. Huonoja hyppyjä, mutta Topi kiipes urhoollisesti ähisten kaikesta yli ja tuotiin vihreä rusetti kotiin. Eikä tehty edes päivän hitainta aikaa! o.O Unbelievable!

Summa summarum, Topin kanssa sujuu hyvin ja poni yrittää parhaansa keskittyneesti. Tämän kesän kisakauteen pääsee hyvillä mielin. Epäilen, että kaikkia tavoitteita ei saavuteta, kun tuo hyppääminen on mulle henkisesti vieläkin niin hankalaa, mutta isoja harppauksia on nyt otettu kohti parempaa ratsastusta :) Syksyllä ainakin startataan yksi ko vaB ja toivottavasti ke helppo (105 cm ilmeisesti nykysäännöissä). Sitä varten pitäisi kyllä re 110 cm sujua... We'll see.

"Aikuinen hevonen mä ooon! En eksy pihapiirin mutkiin."